tag:blogger.com,1999:blog-24764640.post4571759636019527020..comments2023-10-31T17:34:11.264+02:00Comments on Lupiini: Hoitolupiinihttp://www.blogger.com/profile/07303487262903828829noreply@blogger.comBlogger4125tag:blogger.com,1999:blog-24764640.post-13535380972487127562015-08-13T00:59:42.690+03:002015-08-13T00:59:42.690+03:00Anteeksi puput, kun vastaaminen on kestänyt! Jos r...Anteeksi puput, kun vastaaminen on kestänyt! Jos roikun vapaamuotoisesti netissä, teen sen aina jollain älyvehkeellä, ja sit pöytäkoneella teen töitä. Jotenkin harmillisesti netinkäyttö on muuttunut sisällöntuotannosta tykkäyspeukutteluksi...<br /><br />Weirdo, eiks oleellista ole, miltä susta tuntuu? Tietysti jos tuntuu pahalta, asiaa pitää miettiä. Mulla itse asiassa oli aikoinaan poikaystävä, joka käyttäytyi mua kohtaan tosi kamalalla tavalla. Teki arvaamattomia ohareita, sai kännissä todella pelottavia skitsokohtauksia, ei ollut minusta ihmisenä juurikaan kiinnostunut eikä oikein osannut näyttää positiivisia tunteita. Itse asiassa jälkikäteen tajusin, että tämä mies meni jotenkin jännästi pähkinöiksi tilanteessa, jossa elämässä oli niitä positiivisia ja herkkiä tunteita ja reagoi siihen aggressiolla. Suhde ei kestänyt kauaa, mutta olin kyllä melkoinen lammas ja lattiarätti, en tiedä mikä hylkäämisenpelko mua siinä suhteessa piti. Olin kyllä aika nuorikin... Se mikä mut pelasti, oli varmaankin kokemus aiemmasta, normaalista, rakastavasta ja terveestä parisuhteesta. Ilman kokemusta siitä, että toiselle voi tunnustaa rakkautensa ilman että se alkaa yökkäillä ja seksin ei tarvitse päättyä siihen, kun toinen kääntyy ärtyneenä pois ja kysyy äkäisesti "mitä" jos yrittää vähän halailla, olisin varmaan kitunut paljon pidempään. <br /><br />Taikina, huh! Mulla oli pitkään noita unia just tätä eksää koskien. Ne oli tosi ahdistavia, niissä mun mies oli kuollut tai kadonnut ja mun piti ottaa eksä takaisin ja tyytyä siihen kylmään ja masentavaan suhteenräpellykseen. Eikä mun eksä ollut edes oikeastaan ilkeä tai ainakaan paha ihminen, olipa vaan nuorena melko tukevasti sekaisin. Mietin silloin aikanaan, että olisiko se ollut narsisti, mutta nopeasti tajusin, että oikeat narskut ovat jotain paljon julmempaa. <br /><br />Mutta aah, kylläpä on siistiä olla keski-ikäinen täti! Itsetunto on näissä asioissa vahvaa kuin haljasnahka - meitsille ei sikailla! lupiinihttps://www.blogger.com/profile/07303487262903828829noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-24764640.post-25952054611082900792015-08-04T13:42:52.372+03:002015-08-04T13:42:52.372+03:00Mä en käyttäisi sanaa lumoutunut, mutta olen kyllä...Mä en käyttäisi sanaa lumoutunut, mutta olen kyllä useasti havahtunut miettimään, että miten voi olla noin törkeä ja ilkeä. Ja miksi. Ihmiselle, jota väittää rakastavansa. Ja kun ihana ja fiksu olen minäkin, nimimerkistä huolimatta... ;) Ehkä mä vaan oon niin pöljä, etten tajuakaan mitä se mulle henkisesti tekee. Luotan siihen, että herään ennen kuin on liian myöhäistä.<br /><br />-WeirdoAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-24764640.post-64868981283177822512015-08-03T18:53:22.936+03:002015-08-03T18:53:22.936+03:00Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, ja narsisti...Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, ja narsistijutut vetoaa muhun aina, koska olen itse ollut suhteessa melkolailla juuri tuollaisen narisistin kanssa ja toisaalta olen itsekin jossain määrin narsistinen mulkku omissa nuoruusajan suhteissani. Myös mun lapsuussuhteista löytyy ailahtelevainen narsisti, joka varmasti on vaikuttanut juuri näihin omissa suhteissa toimimisiini. <br /><br />Se, mihin itse ainakin huomasin kerta toisensa jälkeen "lumoutuneeni" suhteessa ilkeään ja petolliseen ihmiseen, oli se, etten voinut uskoa jonkun olevan niin törkeä ja ilkeä (minua kohtaan, kun olen kuitenkin niin ihana ja fiksu jne) kuin hän lopulta oli. Toisaalta en halunnut myöskään uskoa, että suhteelle on jossain vaiheessa vaan sanottava heipat, jos se on sairas ja sen eteen ei voi tai kannata enää tehdä töitä. Ja tyyppi osasi aina niin uskottavasti pyytää anteeksi ja en halunnut olla yksin, ja mitä näitä syitä nyt sitten onkaan..<br />Joka tapauksessa, herään usein vieläkin yöllä siihen, että olen nähnyt unta, että tyyppi on palannut taas viestittelemään tai jostain muusta syystä olen ajautumassa suhteeseen hänen kanssaan.Taikinanaamahttps://www.blogger.com/profile/03723884560811205425noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-24764640.post-40347696129719877292015-08-03T09:27:50.845+03:002015-08-03T09:27:50.845+03:00En luokittelisi mun miestä narsistiksi, mutta jonk...En luokittelisi mun miestä narsistiksi, mutta jonkin verran narsistiseksi kyllä. Ja havahduin nyt miettimään, että tekeekö se musta tyhmän ja naiivin kun olen semmosen henkilön kanssa. Itse koen,että en ole alistunut enkä nujerrettu, vaikka ajoittain sitä yritetään kovasti. Tahattomasti tai tahallaan, en tiedä onko sillä niin väliä. Eikä mua kiinnosta, mitä ulkopuoliset musta ajattelee ja toki harva ulkopuolinen tietää mieheni todellisen luonteen, joten varmaan harvan silmään vaikutan ressukalta, joka on alistunut tähän suhteeseen. Ja mikä se on se juttu, mikä saa jotkut alistumaan ja toisia taas ei. Miksi mä en alistu vaikka kaiken "järjen" mukaan pitäisi.<br /><br />-WeirdoAnonymousnoreply@blogger.com