Juhlaviikko lähenee loppuaan. Mies oli talvilomalla ja kaikki oli aivan eri tavalla kuin yleensä. Miehen loma alkoi pienellä reissulla kavereiden kanssa ja sillä aikaa harjoittelimme ystävän kanssa lauluja toisen ystävän polttareihin ja hääjuhliin. Koska polttarilaulut ovat niitä samoja joita omissani aikoinaan hoilattiin, eli Junnu Vainion isojen poikien lauluja, oppi Lipsikin taas pari uutta tuhmaa sanaa. Se osaa niitä kyllä jo ennestäänkin, koska en ole vieläkään saanut lopetettua kiroilua. Mielestäni väite siitä, että kiroilu köyhdyttäisi sanavarastoa, on ihan paskaa. Päin vastoin, kiroilu höystää puhetta tarvittaessa mehevästi. Mutta ehkei kaksivuotiaan suussa.
Alkuviikosta kävimme Juhannuspojan kanssa värikylvyssä. Se kiinnostui kovasti mustikoista ja puolukoista, maisteli ja litisteli. Päähän lätkähtänyt maissivellitippa aiheuttikin sitten kovan vääryydenkokemuksen pienelle ihmiselle, mutta papiljottien tutkailu pelasti pakkasen puolelle painuneen mielialan. Kuulemma papiljotit ovat loistavia vauvanleluja: turvallisia, kevyitä, pinottavia ja halpoja, ärsyttelevät sopivasti suuta ja kieltä ja kehittävät siten suun motoriikkaa. Kuulemma niitä käytetään esimerkiksi suu-kitalakihalkiolasten kuntoutuksessa. Aina oppii uutta. Ostin meille sitten kotiinkin mustikoita, mutta homma meni ihan suttaamiseksi. Juhannuspoika ei liikkuvaisuutensa vastapainona osaa edelleenkään istua (liittynee ennenaikaisuuteen, en ole huolissani) joten isossa syöttötuolissa etenkin sormiruokailu muuttuu nopeasti rähinäksi.
Tiistaina olikin sitten oikeastaan tämän lomaviikon huippukohta, minun ja miehen ensimmäinen humputtelureissu. Vanhempani tulivat vahtimaan lapsia ja me lähdimme kotikaupunginosaan hotelliin ja syömään. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä, oli kivaa. Ja ruoka oli hyvää, vaikka en arvostakaan sitä kun keskellä talvea laitetaan jälkiruokiin mansikoita, koska Epsanjasta lennätetyt, sisältä ihonväriset mansikat maistuvat vedeltä ja hötöltä. Skumppanjaakin kului ja join minibaarista yhden oluen. Olen 33-vuotiaaksi asti inhonnut olutta, mutta kun Juhannuspojan syntymän jälkeen kittasin saavikaupalla kotikaljaa edistääkseni maidontuloa (vaavihan ei alussa jaksanut syödä tissiä vaan minun piti pumpata kaikki maito, ja pumpulle heruminen on aina konstikkaampaa, plus oli kova helle) ja siinä sivussa huomasin tykkääväni ihan kalja-kaljastakin. Oh sitä seitinohutta hiprakkaa, joka pullollisesta olutta tulee, pitkän tauon jälkeen!
Palatakseni talvilomaviikkoon, seuraavanakin päivänä juhlittiin. Rakas ystävä meni naimisiin karkauspäivänä ja kävimme hääillallisella fine dining -ravintolassa, taas ilman lapsia. Itse hääjuhla on viikon päästä (ja polttarit huomenna, hehhee), syömässä oli lähipiiri. Morsian oli kaunis kuin kielo sodanaikaisessa morsiuspuvussaan ja sulhanen viihdytti porukkaa kertomalla menneisyydestään teknopiireissä. Nauroin melkein pissat housuun, oli ihan mahtavaa istua syömässä ammattilaisen tekemiä ruokia ilman että kukaan heittää raivostuneena pastaa lattialle tai alkaa kirkua, kun maissinaksu menee väärään kurkkuun. Eikä tarvitse itse tiskata!
Tapasimme serkkuvauvaa, se on jo yli kuukauden ikäinen, jättiposkinen punapää. Hurmaavaa, että lähipiiriin syntyy pullerovauvoja, kun omat ovat enemmän mallia pulkannaru. Lipsin ravitsemuksen ihmeellisyyksiä on alettu selvitellä, sen kakka-asiat ovat edelleen ihan poskellaan. Ainakin verenkuva näytti hyvältä, ei ole anemiaa eikä allergia paljastu verikokeella. Epäilen silti, ettei lehmänmaito ole ainoa allergisoiva juttu, vaan on muutakin. No, aika näyttää ja onneksi on lapsivakuutus. Lipsi on noin muuten sairastellut hyvin vähän, vakuutuksesta ei olla saatu missään määrin "omia takaisin", mutta otimme sen silti Juhannuspojallekin, koska eihän näistä koskaan tiedä. Ja käytyäni kerran toteamassa, millaista härdelliä Lastenklinikan päivystyksessä on, turvaudun jatkossakin yksityiseen. Hyvinvointivaltion kannattajana ja veronmaksajana käyttäisin mielelläni julkisia terveyspalveluja, mutta jos ne ovat ihan paskoja, niin minkäs teet.
Tänään tulee ystäviä blini-illastamaan ja huomenna juhlitaan polttareita. Juhlaviikko siis senkun jatkuu!
lauantai, maaliskuu 03, 2012
tiistai, helmikuu 07, 2012
Jos kulkee takki auki kadulla
Eikös otsikko kuulostakin ihan Ultra Bran biisiltä?
Arvatkaas kuka ärsyttävä kakkos-hehkuttaja ei äänestänyt ollenkaan presidentinvaalien toisella kierroksella? No minä! Arvatkaas miksi? No siksi, että makasin kotona vuoteen omana, rintatulehduksesta johtuvassa kuumeessa. Kiitosta vaan, etenkin kun olin peräti yhden päivän ehtinyt nauttia palanneista elinvoimista mahataudin jälkeen.
Olin typerän huolettomasti kuvitellut, että "mulla ei selvästikään ole taipumusta rintatulehduksiin", koska niitä ei kahden lapsen imetystaipaleen aikana ole ollut. Muutama tiehyttukos kyllä, molempien raku-kurssien aikana, jotka sijoittuivat lasten pikkuvauva-aikaan. Silloin viiden tunnin imetystauko pamautti etenkin vasemman tissin kipeäksi pahkuraksi, mutta nyt rintani ovat niin sopeutuneet imetykseen, että hauskat retrokuosiset tissinsuojukset ovat ihan turhia, eivätkä rinnat koskaan tunnu erityisen täysiltä.
Perjantaina oli hurja ilma ja joukkoliikenne oli ihan hulirumpsis. Normaalin ratikkareissun sijaan kiirehdimme neuvolaan jollain omituisella seutubussilla, joka jätti meidät kauas tiilitalojen katveeseen, josta seikkailimme lumisia mäkiä pitkin metroasemalle. Metrokin oli rikki ja myöhässä ja sitä odottaessa tuli kuuma, joten avasin epäpukevan toppikseni. Perillä Hakaniemessä kelasin, että koska olemme myöhässä ja minulla on edelleen kuuma, en laita toppista kiinni (ajansäästö!) vaan ylitämme kadun neuvolaan ihan hetkessä. No, hetki riitti. Tunsin tuulenpuuskan tarttuvan vasempaan rintaani ikävän ahnaasti, mutta en jäänyt asiaa kummemmin pohtimaan. Neuvolassa, jossa kuopus sai influenssapiikin ja esikoisen puheen kehitystä kontrolloitiin (koko kontrolli oli ihan sketsijuttu, johtui siitä, ettei esikoinen kaksivuotisneuvolassa suostunut puhumaan vieraalle neuvolantädille kun oma oli sairaana. Samaisella neuvolakäynnillä otettiin esille mahdollisuus myös diabeteksestä ja kuuroudesta, koska Lipsi tykkäsi vielä kaksivuotiaana juoda pulloa ja koska se ei aina kuuntele käskyjä... neuvola on hyvä juttu, mutta tietty ongelmalähtöisyys on melko ärsyttävää) ja hyväksi todettiin, imetin vasemmalla rinnalla, kuten aina, koska olen vasenkätinen ja julki-imetys on siten vasurilla helpompaa. Vasta illalla kotona aloin tuntea rinnassa kipeän möykyn ja muistin takki auki leyhöttämisen. Toivoin kivun olevan ohimenevää ja menevän ohi lämmöllä ja imettämisellä.
Seuraavana aamuna, sikamaisen huonosti nukutun yön jälkeen olo oli selittämättömällä tavalla kurja, päänsärkyinen ja jotenkin vieraantunut. Oli kuin elämän filminauhan puhe ja kuva olisivat toistuneet hieman epäsynkassa, kaikki oli jotenkin vinksahtanutta. Menin kuitenkin uimahalliin (!) kuten sovittua oli, koska olimme Lumiksen kanssa joutuneet perumaan noin miljoonat aiemmat uimatreffit. Joskushan uimahalleilu poistaa alkavan flunssan, ainakin se sauna. No, olo ei tällä kertaa parantunut ja kotona tarmokkaasti imuroiva mies aiheutti huonoa omaatuntoa, kun oma olo oli niin vento. Päätin ottaa torkut ja ihmettelin yhä kipeytyvän tissin lisäksi kauheaa palelua. Säädin makuuhuoneen patterin maksimiteholle ja pyysin miestä tuomaan tumput (!) ja kaksi peittoa. Silti hytisin ja tärisin, sormet menivät kylmästä ihan tunnottomiksi. En silti tajunnut olevani kuumeessa, koska olen ollut kuumeessa ehkä viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Vasta miehen diagnoosi ja korvakuumemittarin lukema 40 (se näyttää tosin aina vähän liikoja, ei minulla varmaan oikeasti niin paljoa sentään ollut kuumetta) saivat minut tajuamaan että tadaa, tässä on nyt meitsillä rintatulehdus kuumeineen kaikkineen. Torkuin inhottavaa kuume-koiranunta iltaan saakka, napsin ibuprofeenia, imetin, surffasin tabletilla vaikka päähän sattui. Edes miehen tekemä super-nom-lasagne ei maistunut, yskitti vaan ja päähän ja tissiin sattui. Myöhään illalla kuume laski jonkun verran, mutta seuraavan yön nukuin samanlaista hätkähtelevää, horteista koiranunta.
Sunnuntaiaamuna varasin lopulta päivystävältä lääkäriasemalta ajan (ei olisi tullut mieleenikään lähteä jonnekin Haartmaniin istumaan koko päiväksi. Kun ollaan kipeitä, ei ruveta harrastamaan lisäkidutusta odottelulla, tämä koskee sekä lapsia että aikuisia) ja lääkäri kirjoitti reseptin vilkaistuaan tissiä ylimalkaisesti. Käyntiin meni noin kolme minuuttia, taksa oli 90 euroa. Siihen päälle parit taksimatkat (ensimmäisessä apteekissa ei ollut tarvitsemaani antibioottia), apteekkilasku ja missattu vesipilates, tuli tälle takki auki leyhöttämiselle melko mukava kokonaissumma. Jotta hyvät kanssaäidit, pitäkää se takki talvella kiinni!
Onneksi antibiootit auttoivat nopeasti, vaikka vauvaparka huutaa ja pieree öisin, kun äidinmaito karvasteleekin äkkiä vatsaa. Nyt olen taas iskussa, toivottavasti seuraava tauti ei vaaniskele nurkan takana...
Arvatkaas kuka ärsyttävä kakkos-hehkuttaja ei äänestänyt ollenkaan presidentinvaalien toisella kierroksella? No minä! Arvatkaas miksi? No siksi, että makasin kotona vuoteen omana, rintatulehduksesta johtuvassa kuumeessa. Kiitosta vaan, etenkin kun olin peräti yhden päivän ehtinyt nauttia palanneista elinvoimista mahataudin jälkeen.
Olin typerän huolettomasti kuvitellut, että "mulla ei selvästikään ole taipumusta rintatulehduksiin", koska niitä ei kahden lapsen imetystaipaleen aikana ole ollut. Muutama tiehyttukos kyllä, molempien raku-kurssien aikana, jotka sijoittuivat lasten pikkuvauva-aikaan. Silloin viiden tunnin imetystauko pamautti etenkin vasemman tissin kipeäksi pahkuraksi, mutta nyt rintani ovat niin sopeutuneet imetykseen, että hauskat retrokuosiset tissinsuojukset ovat ihan turhia, eivätkä rinnat koskaan tunnu erityisen täysiltä.
Perjantaina oli hurja ilma ja joukkoliikenne oli ihan hulirumpsis. Normaalin ratikkareissun sijaan kiirehdimme neuvolaan jollain omituisella seutubussilla, joka jätti meidät kauas tiilitalojen katveeseen, josta seikkailimme lumisia mäkiä pitkin metroasemalle. Metrokin oli rikki ja myöhässä ja sitä odottaessa tuli kuuma, joten avasin epäpukevan toppikseni. Perillä Hakaniemessä kelasin, että koska olemme myöhässä ja minulla on edelleen kuuma, en laita toppista kiinni (ajansäästö!) vaan ylitämme kadun neuvolaan ihan hetkessä. No, hetki riitti. Tunsin tuulenpuuskan tarttuvan vasempaan rintaani ikävän ahnaasti, mutta en jäänyt asiaa kummemmin pohtimaan. Neuvolassa, jossa kuopus sai influenssapiikin ja esikoisen puheen kehitystä kontrolloitiin (koko kontrolli oli ihan sketsijuttu, johtui siitä, ettei esikoinen kaksivuotisneuvolassa suostunut puhumaan vieraalle neuvolantädille kun oma oli sairaana. Samaisella neuvolakäynnillä otettiin esille mahdollisuus myös diabeteksestä ja kuuroudesta, koska Lipsi tykkäsi vielä kaksivuotiaana juoda pulloa ja koska se ei aina kuuntele käskyjä... neuvola on hyvä juttu, mutta tietty ongelmalähtöisyys on melko ärsyttävää) ja hyväksi todettiin, imetin vasemmalla rinnalla, kuten aina, koska olen vasenkätinen ja julki-imetys on siten vasurilla helpompaa. Vasta illalla kotona aloin tuntea rinnassa kipeän möykyn ja muistin takki auki leyhöttämisen. Toivoin kivun olevan ohimenevää ja menevän ohi lämmöllä ja imettämisellä.
Seuraavana aamuna, sikamaisen huonosti nukutun yön jälkeen olo oli selittämättömällä tavalla kurja, päänsärkyinen ja jotenkin vieraantunut. Oli kuin elämän filminauhan puhe ja kuva olisivat toistuneet hieman epäsynkassa, kaikki oli jotenkin vinksahtanutta. Menin kuitenkin uimahalliin (!) kuten sovittua oli, koska olimme Lumiksen kanssa joutuneet perumaan noin miljoonat aiemmat uimatreffit. Joskushan uimahalleilu poistaa alkavan flunssan, ainakin se sauna. No, olo ei tällä kertaa parantunut ja kotona tarmokkaasti imuroiva mies aiheutti huonoa omaatuntoa, kun oma olo oli niin vento. Päätin ottaa torkut ja ihmettelin yhä kipeytyvän tissin lisäksi kauheaa palelua. Säädin makuuhuoneen patterin maksimiteholle ja pyysin miestä tuomaan tumput (!) ja kaksi peittoa. Silti hytisin ja tärisin, sormet menivät kylmästä ihan tunnottomiksi. En silti tajunnut olevani kuumeessa, koska olen ollut kuumeessa ehkä viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Vasta miehen diagnoosi ja korvakuumemittarin lukema 40 (se näyttää tosin aina vähän liikoja, ei minulla varmaan oikeasti niin paljoa sentään ollut kuumetta) saivat minut tajuamaan että tadaa, tässä on nyt meitsillä rintatulehdus kuumeineen kaikkineen. Torkuin inhottavaa kuume-koiranunta iltaan saakka, napsin ibuprofeenia, imetin, surffasin tabletilla vaikka päähän sattui. Edes miehen tekemä super-nom-lasagne ei maistunut, yskitti vaan ja päähän ja tissiin sattui. Myöhään illalla kuume laski jonkun verran, mutta seuraavan yön nukuin samanlaista hätkähtelevää, horteista koiranunta.
Sunnuntaiaamuna varasin lopulta päivystävältä lääkäriasemalta ajan (ei olisi tullut mieleenikään lähteä jonnekin Haartmaniin istumaan koko päiväksi. Kun ollaan kipeitä, ei ruveta harrastamaan lisäkidutusta odottelulla, tämä koskee sekä lapsia että aikuisia) ja lääkäri kirjoitti reseptin vilkaistuaan tissiä ylimalkaisesti. Käyntiin meni noin kolme minuuttia, taksa oli 90 euroa. Siihen päälle parit taksimatkat (ensimmäisessä apteekissa ei ollut tarvitsemaani antibioottia), apteekkilasku ja missattu vesipilates, tuli tälle takki auki leyhöttämiselle melko mukava kokonaissumma. Jotta hyvät kanssaäidit, pitäkää se takki talvella kiinni!
Onneksi antibiootit auttoivat nopeasti, vaikka vauvaparka huutaa ja pieree öisin, kun äidinmaito karvasteleekin äkkiä vatsaa. Nyt olen taas iskussa, toivottavasti seuraava tauti ei vaaniskele nurkan takana...
perjantai, helmikuu 03, 2012
Helmikuisia kuulumisia
Kirjoittelen tätäkin tekstiä esikoinen sylissä ja kuopus vieressä lattialla. Kuopus on juuri oppinut ryömimään ja hiissaa itseään parhaillaan kenkälusikan luokse. Pitää taas ruveta imuroimaan (enemmän). Esikoinen sai osan Runebergin tortusta, jonka ostin mahataudista selviämisen kunniaksi ja rupsauttelee nyt vasempaan reiteeni, taisi tortussa olla maitoa. Onneksi maitoallergia on tuollainen lievä, lapsi ei tunnu pieruista kärsivän vaan ilmoittaa iloisena "pieju tuli". Olemme eläneet perinteisen lapsiperheen tautikauden, kaksi viimeistä viikkoa on vietetty aika tarkkaan sisätiloissa. Lukuun ottamatta maanantaista Ultra Bran keikkaa, jonne saimme Nassun kanssa liput, kuten 7000 muutakin. En ole ehkä koskaan ollut tuollaisella isolla jäähallikeikalla ja kokemus oli kyllä hämmentävän hieno: UB soitti loistavasti, laulajat olivat kymmenessä vuodessa kehittyneet entisestään, yleisö lauloi mukana. Virtuositeetti on aina hienoa todistettavaa. Tunnelma oli riemukas ja riehakas muttei örsöttävä, kolmekymppisellä yleisöllä ei maanantai-iltana ole intressejä vetää kännejä. Tajusin, että aika moni UB:n biisi sopii hyvin lastenlauluksi, etenkin Hauki.
Jatkan tätä viestiä kun esikoinen on nukahtanut. Kuopus nautiskelee iltapuuroa ja öpeltää. Nyt se hermostui, tyypillinen nukahtamista edeltävä reaktio. Tämän takia en ehdi blogata vaan ilmaisuntarpeeni tyydyttää Facebook. Nytkin olisi vaikka mitä havaintoja tämän elämän pienistä ilmiöistä, mutta just nyt ei muistu mieleen. Naureskelimme tänään ystävän kanssa, kun vihdoin taudeista parantuneina tapasimme, että emme muistaneet oikein mitään mielessä pöhisseitä puheenaiheita, vaikka parissa viikossa on näennäisen tapahtumattomuuden ohella tapahtunut kaikenlaista jännää, on tavattu uuden uutukaisia ihmisiä, seurattu ihmissuhdemyllerryksiä, käyty keikoilla ja sitä rataa. Että seuraavaksi kerraksi pitää varmaan tehdä lista ranskalaisilla viivoilla. Tämä jatkuva multitaskaaminen, univelka ja silmät selässä -elämä tekee yleisolosta jokseenkin poukkoilevan. Keskustelut katkeilevat, syvällinen ajatus haipuu taaperon kailotukseen tai omaan väsyneeseen möllötykseen.
On muuten aina yhtä hienoa tervehtyä! Itseäni vaivasi tosiaan ikävä mahataudin poikanen, uskon saaneeni sen maanantaiselta keikalta. Tautiin ei onneksi kuulunut ikävää tyhjentymistä, ainoastaan supistusmaisen aaltoilevat vatsankouristukset, jotka vetivät päiväksi petiin ja toisenkin päivän aika heikoksi. Ehdin jo hypokondrisesti epäillä saaneeni vatsahaavan, olenhan joutunut syömään epätavallisen paljon särkylääkkeitä, koska oikea hauikseni, jonka päällä nukun ja imetän, on alkanut kipuilla ikävästi jopa siinä määrin, että yksi muskarikerta piti jättää väliin. No, taisi olla vaan joku pieni pöpö. On suunnattoman tympeää sairastaa perheellisenä. Vaikka mieheni on todella osallistuva ja ahkera ja ihana, meillä on kuitenkin kaksi pikkulasta ja minä olen ainoa tissillinen. Makaamisesta tulee vielä ikävä päänsärky, eikä tabletilla surffaaminen ainakaan sitä paranna.
Jaa-a, tässä oli taas välissä tauko, jonka aikana kuopus nukutettiin, katsottiin jakso Pasilaa ja juteltiin. En muista, mitä vielä piti kirjoittaa. Mutta loppuun haluan jakaa hyvän vinkin: jos pesette ihan sikana pyykkiä koko ajan ja teillä on paljon eri värisiä vaatteita, sekä mustaa että valkopohjaista, niin käyttäkääpä dr. Beckmannin värin- ja liankerääjäliinoja. Lakkaavat kivat vaaleammat vaatteet harmaantumasta. Nyt, hyvää yötä! Palaan astialle, kun on jotain johdonmukaisempaa sanottavaa.
Jatkan tätä viestiä kun esikoinen on nukahtanut. Kuopus nautiskelee iltapuuroa ja öpeltää. Nyt se hermostui, tyypillinen nukahtamista edeltävä reaktio. Tämän takia en ehdi blogata vaan ilmaisuntarpeeni tyydyttää Facebook. Nytkin olisi vaikka mitä havaintoja tämän elämän pienistä ilmiöistä, mutta just nyt ei muistu mieleen. Naureskelimme tänään ystävän kanssa, kun vihdoin taudeista parantuneina tapasimme, että emme muistaneet oikein mitään mielessä pöhisseitä puheenaiheita, vaikka parissa viikossa on näennäisen tapahtumattomuuden ohella tapahtunut kaikenlaista jännää, on tavattu uuden uutukaisia ihmisiä, seurattu ihmissuhdemyllerryksiä, käyty keikoilla ja sitä rataa. Että seuraavaksi kerraksi pitää varmaan tehdä lista ranskalaisilla viivoilla. Tämä jatkuva multitaskaaminen, univelka ja silmät selässä -elämä tekee yleisolosta jokseenkin poukkoilevan. Keskustelut katkeilevat, syvällinen ajatus haipuu taaperon kailotukseen tai omaan väsyneeseen möllötykseen.
On muuten aina yhtä hienoa tervehtyä! Itseäni vaivasi tosiaan ikävä mahataudin poikanen, uskon saaneeni sen maanantaiselta keikalta. Tautiin ei onneksi kuulunut ikävää tyhjentymistä, ainoastaan supistusmaisen aaltoilevat vatsankouristukset, jotka vetivät päiväksi petiin ja toisenkin päivän aika heikoksi. Ehdin jo hypokondrisesti epäillä saaneeni vatsahaavan, olenhan joutunut syömään epätavallisen paljon särkylääkkeitä, koska oikea hauikseni, jonka päällä nukun ja imetän, on alkanut kipuilla ikävästi jopa siinä määrin, että yksi muskarikerta piti jättää väliin. No, taisi olla vaan joku pieni pöpö. On suunnattoman tympeää sairastaa perheellisenä. Vaikka mieheni on todella osallistuva ja ahkera ja ihana, meillä on kuitenkin kaksi pikkulasta ja minä olen ainoa tissillinen. Makaamisesta tulee vielä ikävä päänsärky, eikä tabletilla surffaaminen ainakaan sitä paranna.
Jaa-a, tässä oli taas välissä tauko, jonka aikana kuopus nukutettiin, katsottiin jakso Pasilaa ja juteltiin. En muista, mitä vielä piti kirjoittaa. Mutta loppuun haluan jakaa hyvän vinkin: jos pesette ihan sikana pyykkiä koko ajan ja teillä on paljon eri värisiä vaatteita, sekä mustaa että valkopohjaista, niin käyttäkääpä dr. Beckmannin värin- ja liankerääjäliinoja. Lakkaavat kivat vaaleammat vaatteet harmaantumasta. Nyt, hyvää yötä! Palaan astialle, kun on jotain johdonmukaisempaa sanottavaa.
perjantai, tammikuu 20, 2012
Ihmeellinen hetki
Tapasin tänään kaksi päivää vanhan vauvan. Vauva on lasteni ensimmäinen serkku, pikkuinen ja nyrpistelevä olento valkoisissa vastasyntyneen vaatteissaan. Miehen sisko oli kokenut hyvän ja hyvin tyypillisen synnytyksen, sellaisen joka alkaa supistuksilla ja etenee vääjäämättä ponnistusvaiheeseen ja välissä saadaan puudutusta ja harjoitellaan ponnistamista. Käly oli päässyt vauvoineen kotiin ihan ennätysnopeasti ensisynnyttäjäksi, maitokaan ei ollut ehtinyt vielä nousta. Oli hyvin koskettavaa tavata paitsi sukulaisvauva, myös aivan tuore esikoisvauvan äiti. Niin moni tunteista oli tuttuja: hämmennys, herkistyminen, pelko siitä että onnistuu jotenkin vahingoittamaan vauvaa, huoli maidon noususta, häilyminen kahden maailman välillä. Jossain vaiheessa tapaamista käly vetäytyi vauvan kanssa makuuhuoneeseen harjoittelemaan imetystä pienen kirahtelevan olennon kanssa ja minä pyysin lupaa päästä imettämään omaani. Siinä sitten imetimme vierekkäin hämärässä vihreiden seinien rajaamassa pesässä, puhuimme synnytyksestä, mietimme imetyksen kiemuroita, muistelimme Juhannuspojan äkkisyntymää, kumpikin päästi pienet itkut. Ihmeellistä ja ihanaa, äidiksi tulo ja äitinä oleminen. En ole koskaan kokenut mitään niin valtavaa.
torstai, tammikuu 05, 2012
Perinteikäs Wuosikatsaus
Teen vuosikatsauksen jo kuudetta kertaa. Repäisevää! Niin se aika kuluu.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Synnytin kolmessa tunnissa ja viisi viikkoa etuajassa, muutin uuteen kotiin, elin elämää nelihenkisessä perheessä, yhdistin työn ja perhe-elämän keväällä.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Halusin näköjään ruveta jämäkämmäksi ja vähentää vatkaamista. Ja äidin kanssa riitelyä. Riitely onkin vähentynyt oleellisesti ja ehkä myös vatkaaminen, en enää sillai jää epämääräisesti kipuilemaan sanottuja juttuja, ainakaan paljon. Toisaalta tässä on vielä opittavaa. Ajattelin luvata tänä vuonna vähentää netin käyttöä pistämällä koneen kiinni tiettyyn aikaan illasta.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä joo, itseni lisäksi läheinen ystävä jonka pojan kummiksi pääsin. Ja kaksi uutta hauskaa äitiystävää. On se vaan huvittavaa, miten synkroniassa useammankin äidin kanssa nämä lapset on päästetty! Olen ollut siinä uskossa etten koskaan pääse kenenkään kummiksi tai kaasoksi ja uskonut sen liittyvän eniten siihen, etteivät ystäväni ole naivaa ja poikivaa tyyppiä eikä esim siihen, että olisin huono ystävä, koska en selkeästikään ole, vaan aika hyvä. Poikiminen on ainakin ollut tiuhaa ja eräs läheinen ystävä on kihloissa. Tosin hän varmaan pitää pienet häät, joten en ehkä pääse sonnustautumaan esimerkiksi tällaiseen mekkoon, voe harmi. Pari läheistä on juurikin synnyttämäisillään, lapsukaiseni saavat ihan pian ensimmäisen serkun.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.
5. Missä maissa kävit?
En yhtikäs missään! Aika ankeaa, toivon että vuoden päästä vastaus on eri. Haluaisin kovasti edes Köpikseen.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Kai taas suurempaa mielen- ja elämänhallintaa, huolestumistaipumuksen vähenemistä.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Juhannusyön 25.6. kun synnytin Juhannuspojan. Se oli uskomaton, maaginen yö jolloin suuri pelko vaihtui suureen iloon, jolloin koin kuinka voimaannuttavaa synnyttäminen voi olla kun itse selviää vähillä vaurioilla. En koskaan unohda sitä yötä. Vaikka esikoisen synnytys oli tietysti omalla tavallaan kaikkein merkittävin synnytyskokemus, en muista siitä ihan kaikkea, koska olin lopussa niin kipeä ja väsynyt. Viime juhannuksesta muistan joka hetken.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Voisin vastata tähän esimerkiksi että työn ja perhe-elämän yhdistäminen tai pitää hengissä ja terveenä molemmat lapset. Kaikkein tärkein saavutus on kuitenkin, että sain keskosena syntyneen vauvan imetyksen onnistumaan. Näin paljon vaivaa ja se kannatti. Olen ihan saakelin ylpeä itsestäni!
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Jaa, ehkä se kun olen menettänyt hermoni kaksivuotiaalle ja se lohduttaa minua, on ollut aikamoinen tikarinisku. Ettei pienen pitäisi joutua aikuista tunnesäätelemään, huoh. Aivan varmasti näitä käy kaikille äideille, mutta silti.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Sain raskausaikana yhden rajun oksutaudin varmaankin lapselta ja menin siitä ihan ventiksi ja nestehukkaiseksi. Kummallista se nestehukka, ihan hutkulainen olo oli, piti ajaa taksilla kun jalat ei kantaneet. Onneksi tila korjaantui parissa tunnissa.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tämä meidän uusi koti oli tietysti tosi hyvä hankinta. Ja tuplarattaat, joissa kahden lapsen työntely sujuu melkein siinä missä yhdenkin.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Lasten hillunta ja pötöily naurattaa päivästä toiseen. Ja tietysti aikuisten hulvattomat jutut myös, muistan nauraneeni kanssaäitien kanssa aika roiseille jutuille ihan hullun lailla. Harva asia maadoittaa naista omaan kehollisuuteen kuin kaikki synnytykseen liittyvä lihallis-verellisyys, siinä kyllä karisee sievistely. On aina jännää bondata intiimisti ihmisten kanssa, joita ei entuudestaan niin hyvin tunne.
13. Kenen käytös masensi?
No tuoreimpana tulee mieleen nämä äärijuutalaiset, jotka huorittelevat Israelissa pikkutyttöjä ja pukeutuivat sitten keskitysleirien uhreiksi. Että heitä ei saa kritisoida, koska holocaust. Härskiä logiikkaa ja uskomatonta että kukaan voi huoritella lapsia.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, arkeen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Juhannuspojasta, uudesta kodista, imetyksestä, siitä miten helpolta vauvanhoito tuntuu.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Ammuu-orkesterin Leppäkerttu moi. Taapero laulaa sitä äärettömän koomisesti "ketokettu, keetokettu, muisk muisk".
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
b) laihempi vai lihavampi?
No en ainakaan laihempi. Mites se oli, että imetys vie raskauskilot? Morjens!
c) rikkaampi vai köyhempi?
samarahainen.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
reippailleeni
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
pelänneeni
20. Kuinka vietit joulua?
Sukujoulussa tunnelmallisesti ja sitten kotona vanhempien kanssa. Paljon ruokaa, aika paljon lahjoja. Kuuntelemalla Spotifystä hauskoja swing-joululauluja ärsyynnyttyäni monien suomalaisten joululaulujen masentavuuteen tai vaihtoehtoisesti tekopirteyteen.
22. Rakastuitko vuonna 2011?
Omaan vauvaan tietty, ja taaperoon joka päivä.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
0.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Pasila! Nytkin alkaa naurattaa kun vain ajattelen sitä sarjaa.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Vastaan joululahjakirjan koska se on tuoreessa muistissa. Rosa Liksomin Hytti nro 6. Kiehtova, visuaalinen, tenhoava, jotenkin sisälleen sulkeva kirja. Pyrin lukemaan sitä hitaasti, että kirja säilyisi mahdollisimman pitkään.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
No varmaan juuri se lastenmusiikkiorkesteri Ammuu.
28. Mitä halusit ja sait?
Vauvan, satoisan kurpitsapenkin, uuden kodin. Työn kevääksi.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Hmm, hain yhtä tosi ihanaa työpaikkaa joka olisi tavallaan ollut ihan täydellinen. Onneksi en silti saanut sitä, koska olin jo ekassa haastattelussa raskaana vaikka en sitä hakiessani ollutkaan. Työ olisi ollut äitiysloman sijaisuus, heh heh. Olisin halunnut verenvuodottoman raskauden ilman pelkoa, mutta sellaisia ei näemmä meikälle tule. Toisaalta raskaus sujui kyllä lukuunottamatta niitä vuotoja hyvin, olin reipas ja jaksava ja kaikki oli aina ultrissa justiinsa kuten pitää.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Alkuvuodesta tuli käytyä Docpointissa, mutta eivät leffat niin kolahtaneet. Syksyllä kävin Babykinossa katsomassa Piiat, joka oli oikein kelpo leffa. Se puhutteli siinäkin mielessä, että elokuvassa mustat naiset hoitivat valkoisten naisten lapset. Ja nykyään päiväkodeissa on tosi paljon maahanmuuttajanaisia työllistettynä, tiettyjä analogioita voi vetää. Tästä taisin kirjoittaa kalenteriinikin leffan kuluessa muutaman lennokkaan ajatuksen, mutta en saanut koskaan niitä koostettua kokonaiseksi postaukseksi.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin 34 ja lähdin parin ystävän kanssa baariin. Istuimme Pirittan terassilla kuoharipullo nenän edessä ja katselimme loppukesäistä Helsinkiä ja kuuntelimme Juhlateltalta kantautuvaa keikkaa. Minulla oli suorastaan teinimäinen maailmojasyleilevä nousuhumala. Seuraava päivä menikin sitten aika uupeloissa merkeissä kun synttäri sattui arkipäiväksi, joten mitään kankkuspäivää ei voinut potea.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Tuskin mikään. Toivoisin että olisin sopeutunut nykyiseen asuinpaikkaamme kitkattomammin, vaikka rakastankin asuntoamme hurjasti, alueen tietty nuhjuisuus ärsyttää aika ajoin, vaikka meidän talo onkin siisti. Nuhjuisuus Kalliossa ei haitannut ollenkaan, koska se oli romanttista nuhjuisuutta.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011
Alkuvuodesta kasvavalle mahalle sopivia vaatteita, tunikoita ja mekkoja ja sensellaista. Mahaisin aika osui kesälle, joten pidin samaa violettia mekkoa kuin kesällä 2009. Sitten aloinkin käyttää imetysvaatteita ja -rintsikoita ja kärsin ajoittain niiden epäesteettisyydestä. En kuitenkaan raaski investoida hirveästi mihinkään uuteen, kun en nyt ajatellut loppuikääni imettää. Puistoilun takia hankin aikuiselämäni ekan toppatakin. Siinä on filigraaninapit ja kiiltävä musta pinta, mutta on se vaan tosi toppis. Hankin myös punaiset jokasäänkengät.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe, ystävät, terveys.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
No jytky tietysti, oli aika ahdistuneet tunnelmat. Ja persujen jättäytyminen oppositioon. Arabikevät oli tosi hieno juttu, euron kriisi mietitytti vaikka olenkin hävettävän laiska perehtymään talouteen. Ja Venäjän mielenosoitukset jäivät mieleen. Ja nämä Occupy Wall Street -tyypit, joista en oikein osaa sanoa, ovatko kaloja vai lintuja. Esimerkiksi se Zeitgeist-porukka kuulostaa ihan häröltä.
37. Ketä ikävöit?
Läheiseni ovat olleet aika lailla tässä. Eräs sukulaistyttö on muuttamassa ulkomaille pysyvästi ja tuli ihan pikkuisen surullinen olo kun huomasi, kuinka irrallinen ja sulkeutunut hän oli jouluna. Tajuan sen hyvin, mieli on jo muualla.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
No tuo Juhannuspoika tietty. Ja sitten feministiäideissä on hauskaa, itseironista ja skarppia äitiporukkaa. Muutenkin näitä äitikavereita pulpahtelee sieltä täältä, tulee aina hyvä fiilis kun jakaa äitiyden lisäksi muitakin ajatuksia.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Synnytin kolmessa tunnissa ja viisi viikkoa etuajassa, muutin uuteen kotiin, elin elämää nelihenkisessä perheessä, yhdistin työn ja perhe-elämän keväällä.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Halusin näköjään ruveta jämäkämmäksi ja vähentää vatkaamista. Ja äidin kanssa riitelyä. Riitely onkin vähentynyt oleellisesti ja ehkä myös vatkaaminen, en enää sillai jää epämääräisesti kipuilemaan sanottuja juttuja, ainakaan paljon. Toisaalta tässä on vielä opittavaa. Ajattelin luvata tänä vuonna vähentää netin käyttöä pistämällä koneen kiinni tiettyyn aikaan illasta.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä joo, itseni lisäksi läheinen ystävä jonka pojan kummiksi pääsin. Ja kaksi uutta hauskaa äitiystävää. On se vaan huvittavaa, miten synkroniassa useammankin äidin kanssa nämä lapset on päästetty! Olen ollut siinä uskossa etten koskaan pääse kenenkään kummiksi tai kaasoksi ja uskonut sen liittyvän eniten siihen, etteivät ystäväni ole naivaa ja poikivaa tyyppiä eikä esim siihen, että olisin huono ystävä, koska en selkeästikään ole, vaan aika hyvä. Poikiminen on ainakin ollut tiuhaa ja eräs läheinen ystävä on kihloissa. Tosin hän varmaan pitää pienet häät, joten en ehkä pääse sonnustautumaan esimerkiksi tällaiseen mekkoon, voe harmi. Pari läheistä on juurikin synnyttämäisillään, lapsukaiseni saavat ihan pian ensimmäisen serkun.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.
5. Missä maissa kävit?
En yhtikäs missään! Aika ankeaa, toivon että vuoden päästä vastaus on eri. Haluaisin kovasti edes Köpikseen.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Kai taas suurempaa mielen- ja elämänhallintaa, huolestumistaipumuksen vähenemistä.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Juhannusyön 25.6. kun synnytin Juhannuspojan. Se oli uskomaton, maaginen yö jolloin suuri pelko vaihtui suureen iloon, jolloin koin kuinka voimaannuttavaa synnyttäminen voi olla kun itse selviää vähillä vaurioilla. En koskaan unohda sitä yötä. Vaikka esikoisen synnytys oli tietysti omalla tavallaan kaikkein merkittävin synnytyskokemus, en muista siitä ihan kaikkea, koska olin lopussa niin kipeä ja väsynyt. Viime juhannuksesta muistan joka hetken.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Voisin vastata tähän esimerkiksi että työn ja perhe-elämän yhdistäminen tai pitää hengissä ja terveenä molemmat lapset. Kaikkein tärkein saavutus on kuitenkin, että sain keskosena syntyneen vauvan imetyksen onnistumaan. Näin paljon vaivaa ja se kannatti. Olen ihan saakelin ylpeä itsestäni!
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Jaa, ehkä se kun olen menettänyt hermoni kaksivuotiaalle ja se lohduttaa minua, on ollut aikamoinen tikarinisku. Ettei pienen pitäisi joutua aikuista tunnesäätelemään, huoh. Aivan varmasti näitä käy kaikille äideille, mutta silti.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Sain raskausaikana yhden rajun oksutaudin varmaankin lapselta ja menin siitä ihan ventiksi ja nestehukkaiseksi. Kummallista se nestehukka, ihan hutkulainen olo oli, piti ajaa taksilla kun jalat ei kantaneet. Onneksi tila korjaantui parissa tunnissa.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tämä meidän uusi koti oli tietysti tosi hyvä hankinta. Ja tuplarattaat, joissa kahden lapsen työntely sujuu melkein siinä missä yhdenkin.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Lasten hillunta ja pötöily naurattaa päivästä toiseen. Ja tietysti aikuisten hulvattomat jutut myös, muistan nauraneeni kanssaäitien kanssa aika roiseille jutuille ihan hullun lailla. Harva asia maadoittaa naista omaan kehollisuuteen kuin kaikki synnytykseen liittyvä lihallis-verellisyys, siinä kyllä karisee sievistely. On aina jännää bondata intiimisti ihmisten kanssa, joita ei entuudestaan niin hyvin tunne.
13. Kenen käytös masensi?
No tuoreimpana tulee mieleen nämä äärijuutalaiset, jotka huorittelevat Israelissa pikkutyttöjä ja pukeutuivat sitten keskitysleirien uhreiksi. Että heitä ei saa kritisoida, koska holocaust. Härskiä logiikkaa ja uskomatonta että kukaan voi huoritella lapsia.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, arkeen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Juhannuspojasta, uudesta kodista, imetyksestä, siitä miten helpolta vauvanhoito tuntuu.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Ammuu-orkesterin Leppäkerttu moi. Taapero laulaa sitä äärettömän koomisesti "ketokettu, keetokettu, muisk muisk".
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
b) laihempi vai lihavampi?
No en ainakaan laihempi. Mites se oli, että imetys vie raskauskilot? Morjens!
c) rikkaampi vai köyhempi?
samarahainen.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
reippailleeni
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
pelänneeni
20. Kuinka vietit joulua?
Sukujoulussa tunnelmallisesti ja sitten kotona vanhempien kanssa. Paljon ruokaa, aika paljon lahjoja. Kuuntelemalla Spotifystä hauskoja swing-joululauluja ärsyynnyttyäni monien suomalaisten joululaulujen masentavuuteen tai vaihtoehtoisesti tekopirteyteen.
22. Rakastuitko vuonna 2011?
Omaan vauvaan tietty, ja taaperoon joka päivä.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
0.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Pasila! Nytkin alkaa naurattaa kun vain ajattelen sitä sarjaa.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Vastaan joululahjakirjan koska se on tuoreessa muistissa. Rosa Liksomin Hytti nro 6. Kiehtova, visuaalinen, tenhoava, jotenkin sisälleen sulkeva kirja. Pyrin lukemaan sitä hitaasti, että kirja säilyisi mahdollisimman pitkään.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
No varmaan juuri se lastenmusiikkiorkesteri Ammuu.
28. Mitä halusit ja sait?
Vauvan, satoisan kurpitsapenkin, uuden kodin. Työn kevääksi.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Hmm, hain yhtä tosi ihanaa työpaikkaa joka olisi tavallaan ollut ihan täydellinen. Onneksi en silti saanut sitä, koska olin jo ekassa haastattelussa raskaana vaikka en sitä hakiessani ollutkaan. Työ olisi ollut äitiysloman sijaisuus, heh heh. Olisin halunnut verenvuodottoman raskauden ilman pelkoa, mutta sellaisia ei näemmä meikälle tule. Toisaalta raskaus sujui kyllä lukuunottamatta niitä vuotoja hyvin, olin reipas ja jaksava ja kaikki oli aina ultrissa justiinsa kuten pitää.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Alkuvuodesta tuli käytyä Docpointissa, mutta eivät leffat niin kolahtaneet. Syksyllä kävin Babykinossa katsomassa Piiat, joka oli oikein kelpo leffa. Se puhutteli siinäkin mielessä, että elokuvassa mustat naiset hoitivat valkoisten naisten lapset. Ja nykyään päiväkodeissa on tosi paljon maahanmuuttajanaisia työllistettynä, tiettyjä analogioita voi vetää. Tästä taisin kirjoittaa kalenteriinikin leffan kuluessa muutaman lennokkaan ajatuksen, mutta en saanut koskaan niitä koostettua kokonaiseksi postaukseksi.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin 34 ja lähdin parin ystävän kanssa baariin. Istuimme Pirittan terassilla kuoharipullo nenän edessä ja katselimme loppukesäistä Helsinkiä ja kuuntelimme Juhlateltalta kantautuvaa keikkaa. Minulla oli suorastaan teinimäinen maailmojasyleilevä nousuhumala. Seuraava päivä menikin sitten aika uupeloissa merkeissä kun synttäri sattui arkipäiväksi, joten mitään kankkuspäivää ei voinut potea.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Tuskin mikään. Toivoisin että olisin sopeutunut nykyiseen asuinpaikkaamme kitkattomammin, vaikka rakastankin asuntoamme hurjasti, alueen tietty nuhjuisuus ärsyttää aika ajoin, vaikka meidän talo onkin siisti. Nuhjuisuus Kalliossa ei haitannut ollenkaan, koska se oli romanttista nuhjuisuutta.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011
Alkuvuodesta kasvavalle mahalle sopivia vaatteita, tunikoita ja mekkoja ja sensellaista. Mahaisin aika osui kesälle, joten pidin samaa violettia mekkoa kuin kesällä 2009. Sitten aloinkin käyttää imetysvaatteita ja -rintsikoita ja kärsin ajoittain niiden epäesteettisyydestä. En kuitenkaan raaski investoida hirveästi mihinkään uuteen, kun en nyt ajatellut loppuikääni imettää. Puistoilun takia hankin aikuiselämäni ekan toppatakin. Siinä on filigraaninapit ja kiiltävä musta pinta, mutta on se vaan tosi toppis. Hankin myös punaiset jokasäänkengät.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe, ystävät, terveys.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
No jytky tietysti, oli aika ahdistuneet tunnelmat. Ja persujen jättäytyminen oppositioon. Arabikevät oli tosi hieno juttu, euron kriisi mietitytti vaikka olenkin hävettävän laiska perehtymään talouteen. Ja Venäjän mielenosoitukset jäivät mieleen. Ja nämä Occupy Wall Street -tyypit, joista en oikein osaa sanoa, ovatko kaloja vai lintuja. Esimerkiksi se Zeitgeist-porukka kuulostaa ihan häröltä.
37. Ketä ikävöit?
Läheiseni ovat olleet aika lailla tässä. Eräs sukulaistyttö on muuttamassa ulkomaille pysyvästi ja tuli ihan pikkuisen surullinen olo kun huomasi, kuinka irrallinen ja sulkeutunut hän oli jouluna. Tajuan sen hyvin, mieli on jo muualla.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
No tuo Juhannuspoika tietty. Ja sitten feministiäideissä on hauskaa, itseironista ja skarppia äitiporukkaa. Muutenkin näitä äitikavereita pulpahtelee sieltä täältä, tulee aina hyvä fiilis kun jakaa äitiyden lisäksi muitakin ajatuksia.
tiistai, joulukuu 06, 2011
Berserk!
Olimme tänään perheen kanssa sukulaispojan synttäreillä Espoossa. Suunnittelin reissun hyvin, katsoimme reittioppaasta bussiyhdistelmän, varasin hoitolaukkuun viihdykettä taaperolle ja kantoliinan vauvalle. Ja vaippoja kummallekin. Suunnittelin myös vaatteet etukäteen. Kun sitten kokeilin mustaa harsopaitaa, huomasin sen olevan ihan liian ohut ja kesäinen. Sitä mukaa koko asu piti miettiä uusiksi siten, että se toimii myös kantoliinaa käyttäessä. Ja uusien vaatteiden kanssa imetysaluspaita ei sitten enää olisi toiminutkaan vaan piti vaihtaa päälle rintsikat. Koska halusin näyttää ryhdikkäältä enkä siltä, että sylissäni majailisi bassetti, etsin kuumeisen vimman vallassa kaarituellisia imetysrintsikoitani. Löysin ne lopulta pyykkikorin pohjalta pissan ja maidon hajuisina ja suihkutin niihin jasmiinihajuvettä. Paras mekkoni, se jonka kanssa imetys on helppoa, oli myös likaisena ja kosteana pyykkikorissa. Niinpä laitoin toisen mekkoni, sen jossa imetys on kauheeta kiskomista ja venytystä. Halusin juhlavoittaa harmaata mekkoa kimaltavalla bolerolla, mutta se oli hävöksissä, kuten myös pinkki bolero. Tässä vaiheessa piiputti ja kovaa, koko perhe sai kuulla kunniansa ja etenkin mies joutui kovan kurmotuksen kohteeksi siitä, että Juhannuspojan kestovaipat oli laitettu Lipsin kestovaippakoriin, "vaikka olen dymottanut, kenen kori on kyseesä". Ja niin, koruvalinnatkin menivät uusiksi, ja sisäkenkä-asiat. Toinen kirjailluista virolaisista folklore-tossuistani oli hävöksissä, joten jouduin ottamaan viininpunaiset samettisisäkengät. Niihin taas eivät sovi hopeakorut (niissä on pronssinväriset krumeluurisoljet) ja laitoin äidin tekemän sydänkorun. Se näytti kuitenkin graafisen mekon kanssa jotenkin urpolta, joten päädyin lopulta turkooseihin puupallokoruihin tajuten, etteivät ne ainakaan sovi filigraanisöpistelykenkien kanssa ja siinä vaiheessa myös tajusin, että eipä sillä väliä olekaan. Ketään ei kuitenkaan lastenkutsuilla meikäläisen tossuvalinta kiinnosta. Meikata ehdin vain kursorisesti, poskipunaa tuli tussutettua kiireessä antaumuksella.
Noo, ulkona huomattiin, että täällähän on ihan helvetin liukasta. Matkaan bussipysäkille meni kaksinkertainen aika ja roikuin vaunujen aisassa kuin hukkuva. Sitten huomattiin, että seutubussien pysäkki onkin paljon kauempana, aivan eri korttelissa ja sudittiin sitä kohti. Siinä vaiheessa reittioppaasta tarkkaan valittu seutubussi kaasuttikin ohi ja ällistelimme pysäkillä, mikäs olisi Plan B. No se B-vaihtoehto olikin sisäinen bussi, joten luikastelimme takaisin edelliselle pysäkille (tässä vaiheessa taapero alkoi marista). Onneksi bussi tuli pian. Vaihdoimme bussia isossa liittymässä ja jyräsimme vaunut jyrkkää liukasta mäkeä ylös jokerilinjan pysäkille, joka oli aika kaukana. Jokerikin tuli kohtuullisessa ajassa ja käytin bussimatkan meikkaamiseen. Kun nousimme määränpäässämme pois bussista, huomasimme että yksi tuplavaunujemme kolmesta pyörästä on mennyt niin sanotusti tussuksi. Kumi oli puhjennut jo aiemmin mutta mies oli paikannut sen menestyksekkäästi. Tai siis, se menestys kesti viikon. Olimme siis espoolaisen kehätien varrella melkein tyhjän vaununkumin kanssa ja seikkailimme juhlapaikalle omituista kiertoreittiä varten ja meinasimme liukastua noin sata kertaa ja vaunut viettivät hyvin voimakkaasti oikealle. Tässä vaiheessa huusin "haista vittu maailma" niin kiukkuisella äänellä, että taaperoa alkoi itkettää.
Perillä huomasimme, että juhlakalun lahja oli jäänyt kotiin. Samassa kassissa sijaitsivat myös juhlakenkäni. Riitelimme sihisten siitä, kumman syytä kotiin jäänyt kassi oli. Onneksi sankari ei lahjaa jäänyt kaipailemaan, ja isäntä tykkäsi että hyvä vaan jos lahja tulee vähän myöhässä.
Kyllä me se auto nyt taidetaan hommata. Liitytään sitten siihen kimppa-auto-judanssiin tai sillä lailla. Jep jep.
Noo, ulkona huomattiin, että täällähän on ihan helvetin liukasta. Matkaan bussipysäkille meni kaksinkertainen aika ja roikuin vaunujen aisassa kuin hukkuva. Sitten huomattiin, että seutubussien pysäkki onkin paljon kauempana, aivan eri korttelissa ja sudittiin sitä kohti. Siinä vaiheessa reittioppaasta tarkkaan valittu seutubussi kaasuttikin ohi ja ällistelimme pysäkillä, mikäs olisi Plan B. No se B-vaihtoehto olikin sisäinen bussi, joten luikastelimme takaisin edelliselle pysäkille (tässä vaiheessa taapero alkoi marista). Onneksi bussi tuli pian. Vaihdoimme bussia isossa liittymässä ja jyräsimme vaunut jyrkkää liukasta mäkeä ylös jokerilinjan pysäkille, joka oli aika kaukana. Jokerikin tuli kohtuullisessa ajassa ja käytin bussimatkan meikkaamiseen. Kun nousimme määränpäässämme pois bussista, huomasimme että yksi tuplavaunujemme kolmesta pyörästä on mennyt niin sanotusti tussuksi. Kumi oli puhjennut jo aiemmin mutta mies oli paikannut sen menestyksekkäästi. Tai siis, se menestys kesti viikon. Olimme siis espoolaisen kehätien varrella melkein tyhjän vaununkumin kanssa ja seikkailimme juhlapaikalle omituista kiertoreittiä varten ja meinasimme liukastua noin sata kertaa ja vaunut viettivät hyvin voimakkaasti oikealle. Tässä vaiheessa huusin "haista vittu maailma" niin kiukkuisella äänellä, että taaperoa alkoi itkettää.
Perillä huomasimme, että juhlakalun lahja oli jäänyt kotiin. Samassa kassissa sijaitsivat myös juhlakenkäni. Riitelimme sihisten siitä, kumman syytä kotiin jäänyt kassi oli. Onneksi sankari ei lahjaa jäänyt kaipailemaan, ja isäntä tykkäsi että hyvä vaan jos lahja tulee vähän myöhässä.
Kyllä me se auto nyt taidetaan hommata. Liitytään sitten siihen kimppa-auto-judanssiin tai sillä lailla. Jep jep.
perjantai, marraskuu 25, 2011
Hastaa vaasteeseen, kahdeksan satunnaista asiaa
Bleue haastoi minut vastaamaan haasteeseen jo jonkin aikaa sitten, kiitos! En olekaan vastannut näihin tosi pitkään aikaan. Koska reagoin myöhään, on tämä on vissiin kiertänyt jo ympäri blogimaailmaa niin tehokkaasti, että skippaan haastamisen ja keskityn vastaamiseen. Jos haluatte, napatkaa haaste tästä!
Kahdeksan satunnaista asiaa:
1. Saan kielen nenään. Lukiossa terveystiedon tunnilla kartoitettiin tätä taitoa ja vain yksi luokkakavereista lisäkseni onnistui tässä taidossa.
2. Olen vasenkätinen. Ihan mukava vähemmistö, tosin kerran en saanut yhtä (paskaa) työpaikkaa vasenkätisyyteni takia. Työssä olisi pitänyt maalata sapluunalla kuvioita lasten poskiin, ja lapsettomana parikymppisenä koko idea kuulosti oikeastaan ihan horrorilta. Etenkin kun niitä kuvioita ei saanut suunnitella itse.
3. Minulla on soinut päässä tosi pitkään Pasilan Karrelle palanut enkeli. Lauleskelen lapsille rai rai raita antaumuksella. Katson Pasilaa muutenkin ihan sikana, viime perjantaina meinasin pissata housuun kun nauroin niin paljon kohdalle, jossa Routalempi varjostaa tuhopolttajaa metsässä ja löytää taskustaan kuitin. Itse asiassa synnytyksenikin käynnistyi täysin äkkiarvaamatta kesken Pasilan. Kyseessä oli jakso nimeltä Stalkkeri.
4. En ole pitkään aikaan lukenut mitään kovin pitkäjänteistä tai keskittymistä vaativaa. Jotkut lukevat pikkuvauva-ajan imetysmaratoneilla venäläisiä klassikoita, minä katselin Täydellisten naisten ja L-koodin boksit. Luen lähinnä kasvatusoppaita, lapsiaiheisia lehtiä ja sopivan helppoja historiallisia romaaneita. Joskus pidin itseäni vähän niinkuin lukeneena ihmisenä, saas nähdä milloin tälle mielikuvalle löytyy taas jonkinlaista uskottavuutta. Ehkä sitten, kun unet eivät koostu kolmen tunnin pätkistä.
5. Olen aina aiemmin inhonnut olutta ja köyhänä opiskelijana kärsin kovasti siitä, että halvin juotava baarissa oli kaljaa. Silti siellä baarissa piti käydä, toki. Nyt Juhannuspojan syntymän jälkeen join kuitenkin sammioittain kotikaljaa tehostaakseni maidontuotantoa (ennenaikaisuudesta johtuen Juhannuspoikaa ravittiin pari ekaa viikkoa pullosta, kun se ei jaksanut vielä syödä rintaa ja minua tarvittiin lypsykoneen jatkeena ainakin kahdeksan kertaa päivässä) ja yllättäen aloin pitää myös kolmosoluesta. Olenkin joskus perjantai-iltaisin tehostanut ikuista siivoamistani tölkillisellä olutta ja nauttinut paitsi pikku hutikasta, myös mausta.
6. Asun alueella, jossa en koskaan lapsettomana olisi kuunaan voinut kuvitella asuvani. Mutta viime talvena päätin ajatella laatikon ulkopuolelta ja taivuttelin miehenkin katsomaan ihanaa asuntoa. Ja täällä asutaan, loistavien kulkuyhteyksien päässä, kauniissa asunnossa jossa on parveke ja ikkunat kolmeen suuntaan. Samalla hinnalla olisimme saaneet Kalliosta ahtaan kolmion tai putkiremppakämpän ja nytkin sijaitsemme melkein Kallion naapurissa.
7. Jaksan kahden lapsen arkea pääasiallisesti suhteellisen täyspäisenä. Tietysti tussahtelen aina silloin tällöin ja menen siitä mistä aita on matalin. Olen kuitenkin yllättänyt itseni olemalla kärsivällisempi kuin odotin. Tämä on nostanut kovasti omanarvontuntoani.
8. Nukun perhepedissä Juhannuspojan kanssa, vaikka Lipsin kanssa uskalsin ruveta hommaan vasta sen ollessa jo iso vauva. En enää pelkää juurikaan tukehtumista tai sellaista ja perhepedissä ei tarvitse kunnolla edes herätä kun vauva vaatii ruokaa. Olen kuullut joidenkin neuvolantätien disauttavan perhepetiä, mutta ainakin omassa siihen suhtaudutaan possaristi.
Kahdeksan satunnaista asiaa:
1. Saan kielen nenään. Lukiossa terveystiedon tunnilla kartoitettiin tätä taitoa ja vain yksi luokkakavereista lisäkseni onnistui tässä taidossa.
2. Olen vasenkätinen. Ihan mukava vähemmistö, tosin kerran en saanut yhtä (paskaa) työpaikkaa vasenkätisyyteni takia. Työssä olisi pitänyt maalata sapluunalla kuvioita lasten poskiin, ja lapsettomana parikymppisenä koko idea kuulosti oikeastaan ihan horrorilta. Etenkin kun niitä kuvioita ei saanut suunnitella itse.
3. Minulla on soinut päässä tosi pitkään Pasilan Karrelle palanut enkeli. Lauleskelen lapsille rai rai raita antaumuksella. Katson Pasilaa muutenkin ihan sikana, viime perjantaina meinasin pissata housuun kun nauroin niin paljon kohdalle, jossa Routalempi varjostaa tuhopolttajaa metsässä ja löytää taskustaan kuitin. Itse asiassa synnytyksenikin käynnistyi täysin äkkiarvaamatta kesken Pasilan. Kyseessä oli jakso nimeltä Stalkkeri.
4. En ole pitkään aikaan lukenut mitään kovin pitkäjänteistä tai keskittymistä vaativaa. Jotkut lukevat pikkuvauva-ajan imetysmaratoneilla venäläisiä klassikoita, minä katselin Täydellisten naisten ja L-koodin boksit. Luen lähinnä kasvatusoppaita, lapsiaiheisia lehtiä ja sopivan helppoja historiallisia romaaneita. Joskus pidin itseäni vähän niinkuin lukeneena ihmisenä, saas nähdä milloin tälle mielikuvalle löytyy taas jonkinlaista uskottavuutta. Ehkä sitten, kun unet eivät koostu kolmen tunnin pätkistä.
5. Olen aina aiemmin inhonnut olutta ja köyhänä opiskelijana kärsin kovasti siitä, että halvin juotava baarissa oli kaljaa. Silti siellä baarissa piti käydä, toki. Nyt Juhannuspojan syntymän jälkeen join kuitenkin sammioittain kotikaljaa tehostaakseni maidontuotantoa (ennenaikaisuudesta johtuen Juhannuspoikaa ravittiin pari ekaa viikkoa pullosta, kun se ei jaksanut vielä syödä rintaa ja minua tarvittiin lypsykoneen jatkeena ainakin kahdeksan kertaa päivässä) ja yllättäen aloin pitää myös kolmosoluesta. Olenkin joskus perjantai-iltaisin tehostanut ikuista siivoamistani tölkillisellä olutta ja nauttinut paitsi pikku hutikasta, myös mausta.
6. Asun alueella, jossa en koskaan lapsettomana olisi kuunaan voinut kuvitella asuvani. Mutta viime talvena päätin ajatella laatikon ulkopuolelta ja taivuttelin miehenkin katsomaan ihanaa asuntoa. Ja täällä asutaan, loistavien kulkuyhteyksien päässä, kauniissa asunnossa jossa on parveke ja ikkunat kolmeen suuntaan. Samalla hinnalla olisimme saaneet Kalliosta ahtaan kolmion tai putkiremppakämpän ja nytkin sijaitsemme melkein Kallion naapurissa.
7. Jaksan kahden lapsen arkea pääasiallisesti suhteellisen täyspäisenä. Tietysti tussahtelen aina silloin tällöin ja menen siitä mistä aita on matalin. Olen kuitenkin yllättänyt itseni olemalla kärsivällisempi kuin odotin. Tämä on nostanut kovasti omanarvontuntoani.
8. Nukun perhepedissä Juhannuspojan kanssa, vaikka Lipsin kanssa uskalsin ruveta hommaan vasta sen ollessa jo iso vauva. En enää pelkää juurikaan tukehtumista tai sellaista ja perhepedissä ei tarvitse kunnolla edes herätä kun vauva vaatii ruokaa. Olen kuullut joidenkin neuvolantätien disauttavan perhepetiä, mutta ainakin omassa siihen suhtaudutaan possaristi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)