sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Pikku tyyliniekat

Olen aloittanut tämän postauksen näköjään jo viikko sitten, mutta kaikensorttisten touhujen ja ikävyyksien (tai oikeastaan vain yhden, Limppu oli viikolla ekaa kertaa kipeänä, oksutaudissa) ristiaallokossa tekstiä tulee näköjään näin harvakseltaan. Tänään lauantaina kävin kerrassaan mainiossa tapahtumassa, lastenvaatteiden kierrätystapahtumassa Leikkipuisto Linjassa. Paikka oli täynnä paitsi eri-ikäisiä lapsia vanhempineen, myös luonnollisesti vaatteita, kasoittain vauvojen ja taaperoiden vaatteita. Koska havahduin tapahtumaan myöhään, en tajunnut viedä mitään mukanani (mikä harmittaa nyt, meillä on valtavat varannot vintillä) ja paikan päällä sorruin kaiken maailman ihanuuksiin, kuten mustavalkoraidallisiin bodyihin (musta on vauvalla tavallaan tosi hauska väri) ja jarrusukkiksiin sekä pinkki-punaraidalliseen kypärämyssyyn. Ja levottomaan, sateenkaarenkirjavaan banaanileluun, joka rapisee, napsuu ja kilisee ja panee arvelemaan minkälaisia pingviinilappuja lelusuunnittelijoiden kielten alla muhii.


Nyt kun näitä vauvaharrastuksia on tullut elämään ja muutenkin ystäväpiiriin on pulpahdellut pienokaisia, alkaa huomata, että vastoin aiempaa luuloani vauvat ovat paitsi eri näköisiä, myös eri tavoin puettuja. Vauvamuskarissa on hauska katsella erilaisia vauvakostyymeja ja arvuutella esimerkiksi sukupuolta: Osa äideistä pukee lapsensa selkeästi sukupuolineutraalisti, jotkut taas hyvinkin korostavasti. Sitä havainnoi myös, miten ihmiset pitävät erilaisia pukeutumisratkaisuja oman vauvansa kohdalla parhaimpina tai kätevimpänä. Jotkut eivät käytä potkuhousuja vaan ikäänkuin aikuismaisempia asuja, joillain on pelkkää Ruskovillaa, joku suosii kokopotkupukuja. Me kuulumme viimeksi mainittuun, Limpulla on lähes aina kotona päällään kokoasu, kuten myös neuvolaan ja vauvauintiin lähdettäessä. Kun lähdemme muuten liikenteeseen, esimerkiksi sinne vauvamuskariin, laitamme päälle jotain vähän hiotumpaa: nyt suosikikseni on noussut yhdistelmä, johon kuuluu body, sukkahousut ja päälle plyysihousut. Tämä asu on samaan aikaan mukava ja kuitenkin vähän panostettu. Koska kyllä vauvan vaatteisiin panostaminen on yllättävän tärkeää oman fiiliksen kannalta, vähän kuten sekin, että kodin vallanneet vauvantarvikkeet edes jossain määrin miellyttävät omaa silmää. Mietin asun yleensä valmiiksi jo edellisenä iltana (ai miten niin olen kotirouva) jo siksikin, että muskari on melko aikaisin meidän rytmillemme ja yleensä lähtö tulee suoritettua pikana.

Limpun ollessa vastasyntynyt, olimme melko ulalla siitä, millaiset vaatteet ovat parhaita. Monissa äitiyspakkauksen pienessä bodyssa oli esimerkiksi sidottavia nauhoja, jotka huomasimme hyvin pian kerrassaan konstikkaiksi ja ärsyttäviksi. Samoin joissain potkuhousuissa oli avoimet jalkaterät, jota ihmettelimme kovasti. Pikkuvauvan jalka on ihan pallurainen pullura, sukan pitäminen sellaisessa on melko mahdotonta. Aloimme lajitella ei-pinoon narullisten ja terättömien lisäksi vaatteita, jossa napitus on takana, ahdas kaulus, korkealle nouseva paidanhelma tai liian kovaa kangasta. Käytimme pääosin muilta saatuja vaatteita, Limppu vietti suuren osan aikaansa harmahtaviksi haaltuneissa ja kuluneissa, vaaleissa kokopotkupuvuissa, jotka juuri kuluneisuutensa takia olivat hyvin mukavia. Jotenkin koko pynttääminen tuntui alussa ihan toisarvoiselta, sitä oli niin paniikissa kaikesta muustakin.

Sitten, kun ensimmäiset isommat vaatteet piti hommata (toki meillä oli valtaisat kasat saatuja vaatteita, isompiakin, mutta kasa hupeni kun tiesimme paremmin, mikä on käytännöllistä ja mikä ei), aloin ostaa omaa värisilmääni miellyttäviä potkupukuja ja bodyja. Löysin myös Huuto.netin riemut, jopa hiukan liiallisessa määrin. Postiluukusta alkoi kolahdella kanarianlinnunkeltaisia, herneenvihreitä, kirsikanpunaisia ja karhunvatukanliiloja vaatteita, printtikuosisia ja ihanan kirjavia. Olenkin päästänyt rakkauteni värejä kohtaan vauvan kanssa täysin valloilleen. Pukeudun itse pääosin tummiin vaatteisiin, piristän asua aina jollain kirkkaalla, mutta pohja on musta. Se on tällaiselle pyylevälle kolkyt ja risat -äiti-ihmiselle ihan luonteva valinta. Tunnen yli kolmekymppisiä naisia, joille sateenkaarimekot ja pompulapalmikot sopivat, mutta itse en missään nimessä kuulu kyseiseen ryhmään. Sen sijaan Limpun puen usein sateenkaareen aivan sananmukaisesti: löysin kirpputorilta sikahalvan kokopotkupuvun, jossa komeilevat kaikki Pride-marssin värit.

En osaa sanoa, pukisiko Limppua kuinka eri tavoin, jos hän olisikin poika? Vauvatouhut houkuttelevat ihmisistä usein esiin rasittavan konservatiivisia kieppejä ja on hassua, miten huomaa itsekin feministinä usein oikein aprikoivan sitä, kumpaa sukupuolta se ja se pötkylä muskarissa nyt mahtaisi edustaa. Vaikka asialla ei ole hitonkaan väliä! En kyllä osaisi itse kuvitella pukevani pojalle pinkkiä, mutta muuten revittäisin varmaankin yhtä kovilla värikierroksilla pojankin kanssa. Ja sitäpaitsi: jos meille jonain päivänä tulee toinen lapsi, sehän voi olla poika. Eikä sille ruveta ostamaan uutta arsenaalia vauvanvaatteita vain siksi, että joku saattaisi luulla sitä tytöksi. Viime vauvauinnissa Limpulla oli poikkeuksellisesti päällään siniset, liian isot uimahousut (varsinaiset uimahousut olivat kateissa kunnes löytyivät kahden kaljapullon välistä, ehhehhee, harmi, etten napannut kuvaa ja lähettänyt Paskamutsiin, kuten ystävä ehdotti) ja niiden housujen takia häntä puhuteltiin pikkumieheksi. En edes pidä koko housuista, en oikein jaksa muumikuoseja, mutta kaikki tyttöjen uikkarit olivat vielä tuhat kertaa imelämpiä, joten nappasin kiireessä neutraaleimmat.

Huomenna olemme menossa erään pikku sukulaispojan synttäreille. Ajattelimme repäistä ja pistää mekon asemesta Limpulle päälle vihreän hirmulisko-haalarin, jonka ystävä toi syksyllä New Yorkista. Se on kerrassaan hulvaton vaate selkäruotoineen kaikkineen!

11 kommenttia:

  1. Morjens!

    Meidän pikku-ukolla on kaksi maripaitakopiota aniiliininpunaisilla ja tummansinisillä raidoilla ja eri miehekkäät aniliininpunaiset sukkahousut. Melko korvaamaton näky puikkojalkoineen, voin sanoa:)

    Ostin eräästä tyttöperheestä aikamoisen kasan vauvanvaatteita, joten esim. kirkkaanpunaista, kukkasukkia ja pari ruskeapohjaista hello kitty -plyysipukua löytyy myös herrasväen pukimiksi. Mekot, pörhelöt ja selkeästi tyttöpainokuvioiset jätin pois mutta ehkä olisin tehnyt niin siinäkin tapauksessa, että olisin tiennyt vauvan sukupuolen.

    Tällä hetkellä vaatetukseen ei ole vielä voinut panostaa. Pikku-ukko kun käyttää viimeisiä 50-senttisiään ja siirtyy vasta kohtapuoliin 56-kokoon. Villaa löytyy kaapista paljon, ruskovillaakin, jota en olisi raskinut ostaa, ellen olisi lahjaksi saanut.

    Hauska pukinepostaus!

    Saatan ehkä tietää, kuka olet fesessä (yhteisiä kavereita), saanko pyytää sua kaveriksi vai onko sulla tiukka kaveripolitiikka?

    VastaaPoista
  2. Moi! Ei mulla oo tiukka kaveripoliitiikka laisinkaan, oon muistaakseni pyytänyt sua mutta et varmaan silloin tiennyt, kuka oon? :)

    Ruskovillat on tosi suloisia, mutta meillä on niin kuuma jotenkin, etten osaa pitää vauvalla mitään villaista sisällä. Espoossa rivarissa asuva ruskovilla-äitiystävä toi vauvansa kylään ja riisui siltä saman tien puolet vaatteista, kun oli tottunut ihan erilaisiin lämpötiloihin (meillä kuumuus alkaa mennä tuskastuttavaksi: julkisivurempan takia mitään luukkua ei voi avata ja patterit on vanhoja runkkuja joiden säätäminen tuntuu ihan turhalta).

    Meillä Hello Kitty -plyysipuku ristittiin Hello Shittyksi kun siihen ruutsahti pari kertaa kunnon niskapaskat :D

    VastaaPoista
  3. Täällä toinen, joka on löytänyt huuto.netin ilot vähän liiallisessakin määrin. Mulle on kyllä vauvan (tai nyttemmin kai jo taaperon) pukeminen kauniisiin vaatteisiin muodostunut tärkeäksi asiaksi, mutta arvostan just kirkkaita värejä, mukavuutta ja tietynlaista unisex-henkeä. Varsinkin täällä Sveitsissä suurin osa vähänkin isommille tytöille tarjottavista vaatteista on jotenkin ihan yrjöttäviä; hankalia, mun makuun rumia ja jotenkin tosi seksistisiä. Sen sijaan reipasta prinsessahenkeä vastaan mulla ei ole mitään, jos lapsi sitä itse haluaa jossain vaiheessa harrastaa. Siinä mielessä tuntuu, että tytön kanssa voi olla helpompaa, kun se voi ilman sosiaalisia sanktioita olla sekä palomies että prinsessa. Poikien pukeminen näyttää olevan niin paljon ankeampaa, mutta eihän sen ole tietysti pakko olla. No, tästähän voisi kirjoittaa vaikka romaanin, on niin mielenkiintoinen aihe.

    Mäkin haluisin olla sun facebook-kaveri, mutta ei aavistustakaan, kuka olet, joten voih!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9:23 ip.

    Kiva postaus!

    [tämä vastaus on kirjoitettu ja pyyhitty pois kolmasti, en vaan saa mitenkään älyllistä vastausta muotoiltua vaikka kommentoitavia pointteja ois monia - mut kerta kiellon päälle, koitan lyhyesti vielä kerran]

    - HARM etten ehtinyt mukaan vaatevaihtareille, kuulostaa siltä että oot tehnyt kutkuttavia hankintoja.

    - Musta on hyvä, tukeva lastenvaateväri (jos se on väri ja niin jaadijaa edelleen) kirkkaiden värien rinnalle!

    - Pojille On vähemmän valinnanvaraa, jos ei halua formula-printtejä tai muuta mouhokuvastoa (pitäydyn epämääräisyydessä alun sulkeissa olevaan kielettömyyteen vedoten), tai vaaleansinistä (norosappinesteoksennus)

    - Olen enemmän kuin kahdesti joutunut toteamaan olevani ahdistavan konservatiivinen sukupuolitetun värikoodiston suhteen, arpoessani voinko valita Punaiset uimahousut (potkarin,bodyn, villatakin) Sinisten sijaan - päätyen Vihreisiin, joka toki on yksi lempiväreistä, mutta myös ärsyttävän Neutraali vaihtoehto.

    Nää ainakin. Tuli mieleen.

    Silja

    VastaaPoista
  5. Pulla, pistä mulle sähköpostia lupiini.palko(a)gmail.com niin saadaan oikeat nimemme selville :)

    Pulla ja Silja, tosiaan tuntuu siltä, että tyttöjen pukeutuminen on paljon laajemmalla skaalalla sallittua kuin poikien. Vaikka tässä alunalkaen onkin kyse pohjimmiltaan antifeministisistä käytänteistä (poikatytöt ihailtuja revittelijöitä, tyttöpojat syrjittyjä niiskuneitejä) alkaa tyttöjen kaikinpuoliset mahdollisuudet pelata laajemmalla skaalalla kääntyä aidoksi eduksi. Kuten nyt just vaikka että tytöt voi käyttää pinkkiä JA sinistä, pojat ei.

    Tänään sain taas kassillisen vauvanvaatteita sukulaispojalta. Huomasin raakkaavani niistä itselleni ne tyttömäisimmät, punaiset ja pallolliset sekä neutraalit vihreät. Siniset jäi pussiin, kyllä pitkälti siksikin, että vaaleansininen on tosiaan ihan noro-oksennusväri ja lätkäliigojen logot ihan totally nounou.

    Vihreän lisäksi keltainen on musta hyvä neutriväri. Oon ihan keltaisen vallassa, vaikka just musta onkin yllättävästi alkanut vallata öppelin pukineissa.

    VastaaPoista
  6. Käytännössä poikain vaatetuksessakin on kyllä ehkä enemmän liikkumavaraa, kun vaan lähtee sille linjalle, että puhdas ja kuiva, ei värillä niin väliä. Onneksi esim. neulevaatteet voivat olla hyvinkin söpösiä. Formulat, puuhapetet ja lätkälogot ovat toudellakin nou nou.

    Pulla ja Lupiini, mää voin yhyttää teitä fesessä!

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Meillä mentiin silloin ihan-ihan-pienenä yhdistelmällä kietaisubody ja puolipotkarit. Äitiyspakkauksen narubodyt jäivät meiltäkin käyttämättä, samoin tavalliset potkuhousut, koska niitä oli mahdotonta saada sätkivän ipanan päälle. Sitten, kun se alkoi enemmän keikkua vatsallaan lattialla, piti vaihtaa bodyt tavallisiksi (kietaisubodyt alkoivat venyä kaula-aukostaan liiaksi) ja puolipotkarit verskahousuiksi+sukiksi.

    Nyt, kun lapsi on 10kk ja konttaa, on pitänyt vaihtaa plyysihousut collegekankaisiin verskoihin, koska plyysihousujen polvet kuluvat kamalan näköisiksi. Edustushetkiä varten meillä on Polarn O Pyretin resorilahkeiset ja -vyötäröiset puuvillahousut. Hametta/mekkoa lapsella ei ole tainnut olla päällä sitten nimiäisten, koska konttaavalla ja touhuavalla lapsella ne ovat mun mielestä aika epäkäytännöllisiä.

    Ruskovillalta meillä on vain lapaset, sukat, kypärämyssy ja kaulureita. Sisävaatteiksi niistä ei oikein muutenkaan olisi, villa kun kuluu konttaillessa.

    Mun mielestä vihreä on vaatekaupoissa jotenkin poikien väri? Ainakin Henkkamaukan vauvaosastolla on tytöille vaaleanpunaista, pinkkiä ja valkoista ja pojille sinistä, ruskeaa ja vihreää. Meidän tyttö on puettu lähinnä niihin väreihin, jotka miellyttävät äidin silmää, eli punaisen eri sävyihin (kirkkaanpunaiseen, fuksian- ja aniliininpunaiseen, luumunpunaiseen ja sellaiseen mansikkajäätelön sävyiseen vaaleanpunaiseen - possunpunaista ja kirkasta pinkkiä en voi sietää), violettiin, harmaaseen ja mustaan. Satunnaisia muita värejä löytyy lahjoitus- ja kierrätysosastolta.

    VastaaPoista
  9. Kommentoinpas minäkin kun olen jo viittä vaille viiteryhmän jäsen :)

    Meidän tyttösellä on runsaasti perintövaatteita serkkutytöiltä ja olen joutunut myös kohtaamaan värirajoitteisuuden itsessäni... nimittäin molempien serkkutyttöjen vaatteet ovat 90% vaaleanpunaisia tai punaisia, ja mittani tuli aika nopeasti täyteen. Olen värjäillyt niitä jonkun verran oransseiksi, vaaleankeltaisia (jota väriä en kestä) myös vihreiksi tai turkooseiksi. Nyt kun pesin vaatteita ja ripustelin kuivumaan, huomasin, että punaisen sävyt ovat yhtäkkiä kirkkaasti vähemmistössä, sen sijaan muita kirkkaita värejä on joka lähtöön, paljon myös tummaa lilaa, sinistä ja mustaa. Saa tosiaan nähdä, luullaanko tyttöä sitten joka paikassa pojaksi, tuota en osannut ajatellakaan.

    Itsekin kuulun niihin naisiin, joilla taitaa useimmiten olla mustaa päällä ja oma värien käyttö on tosi rajoittunutta. Nyt olenkin ajatellut nauttia siitä, että puen lapsen kivoihin ja kirkkaisiin vaatteisiin niin kauan, kun hän on vielä niin pieni, ettei itse vaadi mitään vaaleanpunaista. Röyhelöt ja rusetit olen myös karsinut pois lähes kokonaan, vaikka se herättikin vähän pahaa verta vaatteiden lahjoittajissa... onneksi tajusin aika pian, että kannattaa ottaa vastaan kiitollisena kaikki ja karsia vasta kotona osa kirpparille :).

    VastaaPoista
  10. Petuli, mä oon kanssa hassusti miettinyt, että tuleeko ainaisessa pyjama-neuvoloinnissa jotenkin sellainen kuva, että oltaisi jotenkin nuhjuista sakkia :) Mutta sitten neuvolantyttö oikein erikseen kiitti meitä helpoista vaatevalinnoista, että riisumispukemiseen ei mene tositilanteessa aikaa.

    Meillä ei ole yhtään hametta mutta tosi monta mekkoa. Ollaan alettu pukea Limppu sunnuntaisin mekkoon ihan muuten vaan, kun niitä ihanuuksia nyt kerran omistetaan. Laitettiin mekot myös esille, roikkumaan naulakoista, ei moisia raski kaapissa makuuttaa. Mekoissa on tietty aina se hamekorvissa-aspekti, ellei ne sitten ole tyköistuvia. Ja tyköistuva tarkoittaa kuukauden päästä ahdasta. Olen kyllä ajatellut laittaa niitä mekkoja vähitellen muskariinkin päälle, erityisesti noita trikoisia pehmomekkoja.

    Liskoasu saavutti suuren suosion, pikku reptiili :D

    Anu, enpä ookaan tullut ajatelleeksi tuota kulumisjuttua plyysin suhteen, mutta ihan totta! Meillä on jonkin verran 70-luvun plyysipotkareita, joissa kaikissa on jalkaterien ja vähän isommissa myös polvien kohdalla hiertymät. Näppärä kotirouva ompelisi niihin paikat... mutta huoh, ei jaksa :) Mansikkajäätelön vaaleanpunainen on ihana väri! Mä pidän melkein kaikista punaisen sävyistä paitsi ihan kalpeasta, kylmänsävyisestä vaaleanpunaisesta, se muistuttaa liikaa mun huoneen yleissävyä vuodelta 90.

    Jospa, mun pitikin kommentoida uusinta postaustasi, että aivan superihania vaatteita (ja ihana kirjoitus muutenkin)! On kanssa hyvä pointti pukea lapsi oman makunsa mukaan niin kauan kun sillä ei ole sanottavaa asiaan, koska ymmärtääkseni oma tahto alkaa jyllätä vaateasioissakin jo ihan parin vuoden päästä. Ja yleensä pienokaisia ei tunneta tyylikkään classystä aistikkuudestaan vaan mieliteot on enemmän sitä rimpsu-prinsessa-höyhenplyymi-linjaa. Itsellä tuo linja kesti 12-vuotiaaksi, huoooh :D

    VastaaPoista
  11. Terve! Yhteinen irl-tuttumme vinkkasi blogistasi ja tulin heti lukemaan. Ottaa vähän aikaa kahlata kaikki läpi, mutta olen edistynyt. =) Olen aika lailla samaa mieltä monista asioista, ja kirjoitat kiinnostavia juttuja hauskasti! Nyt vihdoin olen avautunut blogissani tulevasta perheenlisäyksestä, joten sopiva hetki ilmiintyä tännekin... =D

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!