maanantaina, heinäkuuta 01, 2013

Poikkeuksellisen älykäs ihminen

Juhannus on ohi, kohta Viron matka edessä. Autoilu kahden lapsen kanssa sujuu jotenkuten, vaikkemme vielä ole investoineet dvd-soittimiin tai uhranneet ainokaista tablettiamme. Se toinen kun meni lunastukseen pienen pesuoperaation jälkeen. Kolmen-neljän tunnin automatkalla hittejä olivat puuhakirjat, tarrat ja digestive-keksit. Minulla oli jotain yleviä periaatteita siitä, ettei lasten suuta tukita sokerilla. Kun kirkumista ja turpasaunaa oli jatkunut puoli tuntia, luovutin. Puolustaudun sillä, että normaalisti lahjon niitä vain matikaisilla ja vedellä. Ja banaanilla. Olimme varanneet mukaan myös musiikkia. Kun Lauluyhtye Rajattoman lastenlevy oli soinut puoli minuuttia, aloimme vilkuilla miehen kanssa toisiamme (paitsi että miehen piti vilkuilla tietäkin aika taajaan) ja kysyimme toisiltamme, kumpi sanoo sen ääneen. Minähän sen sanoin, ehdotin levyn nakkaamista motarille, mutta koska se oli kirjaston, tyydyimme painamaan ejectiä. Olisi pitänyt kyllä vanhastaan tietää, että inhoaisin Rajatonta vivahteikkaasti. Kuuntelimmekin sitten Jaakko Teppoa, Ankia ja progea vuoron perään, upposi lapsiinkin.

Juhannus oli ihana, perinteinen sukujuhannus saunoineen kokkoineen kukkapeltoineen, kävimme ihan Jyväskylässäkin ja näimme mukavaa ystäväperhettä. Toki sukuyhteys asetti omat sudenkuoppansa: sitä kun viettää samaan aikaan läheisen mutta kuitenkin yksilöistä, eri ikäisistä ja -taustaisista koostuvan porukan kanssa, voi jossain vaiheessa pinna hieman kiristyä. Yritin selättää pienet kuittailut oman "asialliset hommat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin ellun kanat"-kasvatuspolitiikkaani kohdistuen. Minä en ole kiinnostunut istumaan lapsen vieressä hiekkalaatikolla, jos läsnä on monta muuta vahtimiseen joutavaa ihmistä. En kellota päivärutiineita ja päästän lapset sänkyyni nukkumaan. Unirytmiä tuli venytettyä kun joka ilta löytyi seuraa turisemiseen. Onnistuin ihme kyllä nukkumaan juhannuspäivän kankkusessa kolmen tunnin päiväunet, joka johtui varmaankin maalaisilmasta.

Yksi homma mikä on pohdituttanut, on puhe älykkäistä ihmisistä. Sattumoisin omassa suvussa on useampi tyyppi, josta aina silloin tällöin todetaan ylpeän selittelevästi "hänet on testattu poikkeuksellisen älykkääksi" ja "hän on erittäin älykäs" ja sitä rataa. Voipi olla. Itse olen kyvytön arvioima kaikkia älykkyyden ilmiasuja ja vivahteita, mutta täytyy kyllä sanoa, että jos tämä poikkeuksellinen älykkyys ei ole sosiaalista älyä, ei koulu- ta työmenestystä, poikkeuksellista viehätysvoimaa tai jotain erikoislahjakkuutta, jään itsekseni miettimään, että siinäpä aika hyödytön älykkyyden laji. Nämä huippuälykkäät heput ovat nimittäin äkkipikaisia, äänekkäitä ja sosiaalisesti jossain määrin puusilmäisiä oman asiansa jankkaajia, joihin itse huomaan kauhukseni suhtautuvani vähän kuten arvaamattomiin lapsiin. Kohteliaasti, ystävällisesti, pidättyvästi, varovaisesti. Koska pienkinkin leikinlasku, varomaton sanankäänne voi reuhauttaa omituisen raivokohtauksen. Harmitti huomata, esikoiseni alkoi pelätä yhtä näistä poikkeuksellisen älykkäistä möyhöttäjistä, koska tämä ojensi lasta aggressiivisesti räyhäten. Ja me muut olimme liian hämillämme ja kohteliaita puuttuaksemme tilanteeseen, paitsi että minä kyllä halittelin viereeni kivunnutta esikoista aivan erityisesti. Näiltä älyköiltä ei myöskään vaadita samaa kuin muilta, ei osallistumista yhteisiin puuhiin eikä samoja käytöstapoja kuin muilta. Tiedostan toki, että näillä hepuilla on oikeastikin jotain lievää ongelmaa/oppimisvaikeutta, jonka takia tätä älykkyyttä pitää puheissa korostaa. En vaan aina jaksaisi sitä, että ihmisille on olemassa eri säännöt.

Pieneen mustaan vihkooni on taas kertynyt bloggauksenaiheita. Listassa lukee Tuomas Enbuske - Eve Hietamies - Annaleena Härkönen: keskinkertaisuuden ylistys. Milloinkohan ehtisin kaivaa terävän kriitikonkynäni esiin ja analysoida sitä, miksi itsestäänselvyyksiä toistelevat, munattomasti (munaton on vähän sovinistinen ilmaisu, mut joskus paikallaan) "provosoivat" ja hauskankin parodian tylsäksi vesittävät kirjoittajat komeilevat kansakunnan kaapin päällä? Siksikö, että niiden juttuja lukiessa tulee fiilis siitä, että saattaisi itsekin osata ilmaista asiat melkein yhtä nasevasti?

Sitten siinä vihkossa lukee myös: "Milloin beessistä ja nalleista tuli taas hienoa?". Tämä viittaa lastenvaatteiden kuoseihin ja omaan laumasieluisuuteen. Kun näin niitä Mini Rodinin nallevaatteita ja beessejä rusettipaitoja ekan kerran, pidin niitä kamalina. Nyt ne ovat musta aika hienoja. Nallet? Beessi?? Olenko laumasielu? Joo!

6 kommenttia:

  1. Mä kuvittelin tovin, että Enbuske, Hietamies ja Härkönen ovat kirjoittaneet kirjan nimeltä Keskinkertaisuuden ylistys :D Harva kolumnisti on musta kyllä oikeasti terävä ja oivaltava.

    Mulle tuli ihan kiukkuinen olo sun esikoisen puolesta. Tuollaisessa tilanteessa on varmaan tosi vaikea olla. Haluaisi kaikin voimin pitää huolta lapsesta, mutta toisaalta ne tavat, jotka sitä yliälykästä öykkäriä eivät lainkaan estä, vaativat kuitenkin itseä käyttäytymään jotenkin säällisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, sen kirjan mä haluaisin lukea! Luin mökillä vanhaa Gloriaa, jossa oli Enbusken haastattelu. Jännä tyyppi kyllä, avoimesti neuroottinen ja ristiriitainen, mutta kyllä se sen shokeeraaminen jotenkin platkua on.

      Joo, on tosi hankalaa olla tilanteessa jossa omaa lasta ojennetaan omasta mielestä aiheettomasti. En ole vielä niin paksunahkainen äiti, ettenkö alkaisi heti epäillä osittain ojentajan olevan oikeassa ja sitten samalla raivostun moisesta päällekäymisestä. Tai siis, epäilemättä esikoinen keikkui vähän ärsyttävästi, mutta sukulaismiehen ei olisi kuulunut tätä ojentaa, ainakaan niin äkäiseen sävyyn.

      Öyhöttävien öykkäreiden kanssa yrittää aina jotenkin hyssytellä, vaieta ja sivuuttaa tilanteen. Ei niinku vaan kehtaa vajota toisen tasolle.

      Poista
  2. Hmmm, kuulostaa tosiaan salaperäiseltä älykkyyden lajilta. Pienille lapsille räyhääminen ei yleensä ottaen kuulosta erityisen älykkäältä - edes silloin kun räyhää omille lapsilleen, saati sitten toisten.

    Nallet? Beessi? Onneksi mä en ole vielä nähnyt niitä, mulla menee varmaan ensi vuoteen ennen kuin pidän niitä hienoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on salaperäinen laji tosiaan! Toinen laji mikä mua ärsyttää on tää "mustapaitainen mensalaismies"-laji. Niillä toisaalta on sitä tiettyä älykkyyttä joka näkyy vaikkapa tosi hyvänä muistina ja poikkeuksellisina matemaattisina kykyinä, mutta se harvinainen nörttifiksuus ei varsinaisesti kuittaa kaikkea sosiaalista pälliyttä.

      Katoin tänään jotain Mini Rodinin beessiä pupumekkoa. Oli se suoraan sanottuna tosi kauhee edelleen.

      Poista
  3. Ahaa, keyword testattu. Ne on näitä mensalaisia siis.

    Voin myydä äitiyspakkauksen beessin nallemakuupussin eniten tarjoavalle. Enpä olis arvannut, että ovat Kelassa trendien aallonharjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Mensan jäsenyystodistuksen voi esim jättää mukamas vahingossa keittiönpöydälle muiden nähtäväksi, kuten eräs toinen sukulaismies teki. Nämä testatut joista kirjoitin on tosin testattu koulussa tms ja epäilen vahvasti että tulokset on tulkittu vahvan äidinrakkauden läpi.

      Mulla kävi kans mielessä just, että kohtahan nää megakauheat nallet-ruutukuosi-beessi-tummansininen -sitterit ja vaunut ja haalarit, joita kukaan ei huoli ilmaiseksikaan, kipuaa trendin huipulle! Ihmisten kellareissa ja vinteillä muhiikin varsinainen pesämuna. Eipä suotta sanota, että "lastenvaatteet ovat kotiäidin osakkeita". :D

      Poista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!