sunnuntaina, marraskuuta 30, 2014

Sinä ja minä

Mietin tänään, että sinä et ehkä tunnista minua. Minä olen se turvallinen, pyylevä, kohta nelikymppinen kahden lapsen ydinperheäiti, jonka mies on it-alalla ja joka miettii lasten suhteen lähinnä sitä, saavatko ne tarpeeksi kavereita naapuritaloista ollessaan yksityisessä päiväkodissa eri kaupunginosassa, ja onko niillä tarpeeksi harrastuksia vai pitäisikö vielä keksiä joku uusi aluevaltaus. Ja kevyemmin, että olisiko kivaa yrittää muuttaa omaa antiikkiin ja mummoiluun keskittyvää sisustusta hieman modernimpaan suuntaan. Ja noudattaa johdonmukaisemmin päivärutiineita.

Kuitenkin näen sinussa itseni. Näen kimpoilun, ahdistuksen, suuret tunnekuohut, lennossa vaihtuvat mielialat, uudet kuningasideat ja niiden suuret mahalaskut. En halua nähdä sinua kuten äiti tai terapeutti, vaikka niin helposti sen position omaksunkin. Haluaisin ennemminkin, että joskus näkisit minut tämän kaiken takaa: näkisit, kuinka vereslihalla, epävarma, rikki, innokas, ailahteleva ja tuulella käyvä minäkin olen. Haluaisin, ettei oma ydinminäni, se palava liekki, peittyisi kaiken tavanomaisen ja turvallisen alle. Että näkisit minunkin ilmaisevan omaa hukassaolemistani, epävarmuuttani ja haurauttani tällä.

Minulla on käynyt tietyssä mielessä aivan törkeä munkki. Sain lapset kun halusin, ja ennen kaikkea, sain niille maailman parhaan isän. Isän, jonka hyvyys ylittää oman äitiyteni, ja minä sentään ihan aidosti ja ilman syyllisyyksiä pidän itseäni hyvänä äitinä. Se ei kuitenkaan ole kaikki. Minä olen muutakin kuin hyvä äiti, imettäjä ja pitkämielinen lehmä. Minä olen minä, rikki ja auki, innokas ja haavoittuva. Haluaisin tulla nähdyksi, kaikkineni.

1 kommentti:

  1. Anonyymi8:09 ip.

    Ihana kirjoitus, ja niin totta!
    -Inkku

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!