perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Oikeus ärsyyntyä mummoihin

Juttelin tässä taannoin irkissä huonosta omatunnostani, mitä tulee vanhuksiin tuskastumiseen. Kun ne liikuttavat olennot ovat jo niin hauraita eivätkä enää aivan tässä maailmassa. Ettei niiden omituisuuksiin saisi siksi kypsyä, vaan pitäisi olla pitkämielinen ja jalo, aivan kuten lasten suhteen. Muuan ystävä huomautti osuvasti, että miten niin vanhuksia muka koskisi jonkinlainen koskemattomuus, sehän on eräänlaista kiltteysrasismia sekin, että jäävää jonkin ihmisryhmän mielessään arvostelun yläpuolella olevaksi. Tästä voimaantuneena kerronkin muutaman mummoanekdootin viime päiviltä (viimeisen naulan tähän teksti-arkkiin löi tätsä, joka mulkoili minua rumasti Ateneumissa kun imetin... hyi kauhea, tissi näkyvillä! Luulin vielä vetäytyneeni mahdollisimman hämyiseen nurkkaan tissityspuuhiin ja kuvittelin, että lapsukaisen itku rassaisi paljon enemmän kuin rintavaon vilahdus. Olen huomannut, että monet vaihdevuosi-iän ylittäneet naiset suhtautuvat imetykseen vähän pervojen touhuna, ehkäpä siksi, että heidän omien lastensa vauva-aikana imetykseen ei vähääkään kannustettu ja äitiyslomakin oli hyvin lyhyt.)

Ne mummot? Aluksi heitän tähän sellaisen pienen varoituksen että ilmaistessani tuskastumista mummoihin en välttämättä tarkoita armaan lukijan kultaista isoäitiä. Enkä muutenkaan _kaikkia_ mummoja. Tyylini kirjoittaa nyt vain on tämmöinen kun olen ärsytetty: poleemisen yleistävä. Vaikka noin muuten inhoankin sanontaa "vastuu siirtyy kuulijalle" (kieroa savolaisläppää ja vastuunpakoilua) blogeissa se pitää hyvin paikkansa. Että jos tulee paha mieli tai jotain, voi olla lukematta.

No niin, ne mummot! Mehän asumme perheinemme vanhassa talossa, jossa on paljon pieniä asuntoja. Kuten monissa vastaavissa, asuu tässäkin talossa monen monta mummoa. On pikkumummo, hammas-mummo, mykkämummo ja kissamummo ja toisissa rapuissa vielä lisää mummoja. Normaalisti jaksan mummoja varsin hyvin, juttelen ilmoista ja remontin hankaluudesta, pidän ovea auki ja muistan sanoa hein sijaan päivää. Tiedän, että pikkumummo on aikoinaan väittänyt alakerrassa paistettavan ihmislihaa ja että hammas-mummon suun näkeminen tekee pahaa. Ja että mykkä mummo haluaa kovasti neuvoa ja opastaa esimerkiksi pyykinpesussa - miimisesti. Ei näissä mitään. Kissamummokin on mukava, haluaa aina jutella meidän Massisestamme ja kertoa oman kissansa kuulumisia ja päivitellä sitä, miksi edellinen perhe luopui hänen kissastaan (tätä ollaan puitu usein, enkä ikinä kehtaa sanoa, että olisit iloinen, muutenhan sinulla ei koko kissaa olisi ja sitäpaitsi kai se on parempi että eläimestä luovutaan pitovaikeuksien takia kuin vaikka viedään se piikille tai dumpataan metsään).

Koska tähän pitkään kestäneeseen ja koko talon myllänneeseen julkisvuremonttiimme liittyy myös ikkunoiden vaihto, toivotaan talon asukkailta ikkunanedusten suojaamista muovein tai pahvein. Meillä ikkunat on jo luojankiitos vaihdettu, viimeistelytyöt ovat kesken (tämän takia pakenen joka ikinen arkipäivä kotoani ennen yhtätoista: sen jälkeen tänne paukkaa huomioliiviäijiä neljäkin kerrallaan) mutta isoin urakka on ohi. Sen sijaan kissamummon ikkunoita ei oltu vielä pääsiäisen aikaan vaihdettu, joten pitkänäperjantaina ovikello alkoi rinkua aamusella pitkään ja hartaasti. Koska emme loma-aikoihin juurikaan pukeutumiseen panosta, hilluimme täällä koko perhe enemmän tai vähemmän salonkikelvottomina: kuka ilman paitaaa, kuka tahraisessa, väärinpäin olevassa yöpaidassa, kuka pelkissä vaipoissa. Koska ovikello vain jatkoi, avasimme oven. Siellä oli kissamummo joka astui siekailematta sisään ja alkoi voivotella ja päivitellä remontin kauheuksia, pölyä ja melua, tiileen asti hiottuja ikkuna-aukkoja ja naapureiden kärsimyksiä. Komppasimme mummon valitusta, vaikka minua vaivihkaa ärsyttääkin talomme valitus- ja nillityskuoro ja kapinanlietsonta. Hei oikeasti nyt, tämmöistä remonteissa on! Rutista toki saa, mutta vääryydentunne ja vilpin epäileminen (ja duunareihin kohdistettu rasismi: virolaiset työmiehet ovat eräänkin naapurin puheissa "murjaaneja") on jo ihan naurettavaa. No, mummo vain jatkoi tuskitteluaan ja arvasimme melko pian, että meiltä toivottiin apua ikkunoiden suojaamiseen. Lupasin, että tulemme maanantaina suojaamaan ne ja aloin vihjailevasti heilutella käymistilassa paisuvaa hiusväripurtiloani (jossain vaiheessa olin käynyt myös tempaisemassa väärinpäin olevan äidinmaitotahraisen yöpaitani päälle aamutakin) ja mainitsin, että nyt pitää värjätä tukka, ennen kuin väri menee pahaksi. Tämä ei mummoa häirinnyt vaan hän jatkoi jaarittelua asuntomme entisistä asukkaista ja myös oman asuntonsa vastaavista: lääkäriä ja tuomaria oli asunut, oliko se nyt vuonna 85 vai 86 vai sittenkin vuonna 75. Ja kun ei ihmisiin voi luottaa, hänelläkin on useampi turvalukko ja silti pelottaa. Ja miten se kissa suhtautuu kun ikkunamiehet tulevat? Hoimme vähän väliä papukaijamaisesti "tullaan sitten maanantaina auttamaan" ja suunnilleen puolen tunnin toistelun jälkeen mummo poistui asunnostamme ja pääsimme viettäämään pyhäpäivää omissa oloissamme.

Maanantaina menimme sitten auttamaan. Paikalla oli myös mummon nuorempi sukulainen. Emme saaneet laittaa ikkunoiden eteen suojamuovia, "koska kissa voi syödä sen" vaan haimme (tai L haki) käytävästä pahvirullan. Olin luonnollisesti ottanut Lipsin mukaan rintarepussa ja siitä riittikin päiviteltävää, että miten kissa nyt suhtautuu ja nyt se säikähtää lapsen itkua (Lipsin kikattaessa ja kissan köllöttäessä kissamaisen tyynenä) ja miten ikkunoiden laitto nyt onnistuu. Kaksi naista säpsähteli ja parahteli aina kissan liikahtaessa, mutta kummallekaan ei tullut mieleen laittaa sitä toiseen huoneeseen edes suojapahvien kiinnittämisen ajaksi. Aloin tuntea olevani jossain omituisessa farssissa ja vaihdoin L:n kanssa pari ympyräsilmäistä katsetta. Kissasta, joka oli tosiaan rauhallinen ja lötkö maatiaiskissa, pidettiin jatkuvaa melua ja koko se koohotus sai minut miettimään, että tässä on nyt tulkittu koko kissan ominaislaatu vähän omintakeisesti, kun itse näen kissat pääosin melko vetäytyvinä ja itseriittoisina olentoina, jotka ylenkatsovat kaikensorttista touhotusta ja puljaamista ja vetäytyvät hässäkän tullen mieluiten vaatekaappiin nukkumaan. Tai sitten oli kyse siitä melko surullisesta tosiseikasta, että kissa korvaa ihmissuhteita. Näitä näkee ja kuulee aina joskus: kissoja vauvan- tai kumppaninkorvikkeina, hellittyinä ja rakastettuina mutta samaan aikaan jotenkin ahdistavasti väärintulkittuina. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan, kaipa pääasia on, että osaa rakastaa elollista olentoa... eikä kaikille ole suotu ihmiskontakteja.

Päivittelyn, puljaamisen ja touhotuksen jälkeen homma oli hoidettu. Saimme palkkioksi suklaata ja kahvia ja monet kiitokset, sekä minä huonon omatunnon häijyistä ajatuksistani. Huomasin, että mummoudessa minua rasittaa eniten se kapeutuneen elämänpiirin ja mahdollisesti hiipivän seniliteetin kylkiäisenä tuleva ääääretön itsekeskeisyys. Minulla on useampikin iäkäs sukulainen, joiden jorinaa entisen työkaverin avovaimon tyttären mustasta miehestä ja mökistä Paltamossa vai oliko se Valtimossa on täysin mahdoton katkaista. Edesmennyt isotätini oli tässä lajissa mestariluokkaa: mitä tahansa hänelle kertoi, vaikka nyt että oli muuttanut kaupungista toiseen, alkoi isotäti taivastella asuneensa viidessä kaupungissa elämänsä aikana, viidessä! Mummot myös lötkäyttelevät asiattomuuksia usein vailla minkäänlaista suodatinta: Kissamummo haukkui tyttärensä lihavaksi ja oma, myös edesmennyt mummoni kommentoi minun ja äitini painokäyrää aivan estottomasti. Ja toki on olemassa monenlaisia mummoja, ei siinä mitään. Minä vain olen kohdannut eniten tätä lajia.

Olen pääsiäisen jäljiltä muutenkin vähän äkeä. Kyseisen ristiinnaulitsemisjuhlapyhän aikana minua muistutettiin siitä, kuinka pilasin perheen hotellireissun viisivuotiaana pelästyttyäni isän humalatilaa sekä aiheutin lähes ydinkatastrofiin verrattavan hätätilan laittamalla sukujuhlissa kuullottamaani sipuliin ripauksen paprikamaustetta. Juhlissa jouduin myös istumaan jonkin aikaa tyhjän panttina tilanteessa, jossa yksi party animaleista makasi silmät kiinni, vihaisen näköisenä sohvalla ja kaksi muuta surffasi hervottomasti kikattaen 90-luvun hassuja bändejä Youtubesta (ja kuulin tietysti arvioita äitiydestäni ja jouduin vakuuttelemaan, että kyllä, vietämme myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ja itse asiassa olin eilenkin tyttöjen kanssa rimpsalla, eikä muuten ollut eka kerta. On hassua tulla määritellyksi lapsestaaan irrottautumaan kykenemättömäksi supermammaksi kun itse potee aina silloin tällöin huonoa omatuntoa omasta bilejalastaan, joka ei osoita laantumisen merkkejä...). Juhlat olivat loppuviimein oikein mukavat, mutta tein ainakin sen periaatepäätöksen, että tulevissa juhlissamme tietokone pysyy visusti kiinni, nettiä voi katsella sitten omalla ajalla.

Joo. Oli mulla vielä muutakin, mutta antaapa odottaa seuraavaan kertaan.

7 kommenttia:

  1. Huhhuh. Kylläpä siinä oli tekstiä, ja paljon olikin :D Toisaalta teksti oli kyllä tiukkaakin tiukempaa, ja toisaalta välillä ehkä naurattikin hiukan. Mummot -Niin.. Mummot. Mitä niistä voisi sanoa enää tuon tekstin jälkeen? "Mummot on mummoja" tulee nyt ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
  2. Kirjoititpas napakasti ja hyvin! -Oma kantani mummoihin ja pappoihin on tämä: pitäisi meidän nuorempien yrittää olla kärsivällisiä silloin kun he esim. eivät pysty liikkumaan yhtä nopeasti kuin nuoret, tai muuten vain unohtelevat asioita yms. Mutta en näe MITÄÄN syytä miksi vanhuksilla olisi erioikeus käyttäytyä törkeästi! Mikään määrä ikävuosia ei anna oikeutta loukata toisia ihmisiä.

    Itselleni kävi kerran kauppassa niin, että olin maitohyllyllä ihan vain ottamassa maitopurkkia [en siis valkkaamassa ja hiertymässä siinä, vaan ihan korin kanssa nopsasti ottamassa maitoa] niin eräs MUMMO tuli siihen, tuuppasi mua - todella lujaa muuten - ja ärisi 'pois tieltä!' Olin vähän että hei haloo??!?? Ja taas on sanottava, etten ollut pukeutunut hutsumaisesti, etten ollut humalassa/krapulassa/ylimeikattu tms.

    Tuollaiseen aina silloin tällöin törmää. Olen pari kertaa myös uimahallissa törmännyt pariin vanhaan ja todella aggressiiviseen mummeliin. Vaikka sanottava on että ehdottomasti suurin osa u-hallissa kohtaamistani vanhuksista on oikeasti ollut sitä ihana vanhus-tyyppiä, hyväntuulisia, aurinkoisia ja seesteisiä ihmisiä.

    " ..mummoudessa minua rasittaa eniten se kapeutuneen elämänpiirin ja mahdollisesti hiipivän seniliteetin kylkiäisenä tuleva ääääretön itsekeskeisyys." -No niinpä! Saattaakos sen paremmin sanoa. Omassa äidissäni olen jo pitkään huomannut tätä. Ei häntä oikeasti KIINNOSTA muiden elämä, ei ollenkaan, eikä hän enää juuri vaivaudu edes esittämään, että kiinnostaisi. Elämänpiiri on todella kapea ja sisältö elämään haetaan negatiivisista asioista - lasten ja vävyjen arvostelusta, yms. yms. On joskus raskasta olla sellaisen ihmisen 'lähipiirissä', vaikkakin tosiasiallisesti muutaman sadan kilsan päässä! Muorille naurettavat pikkuasiat [mun tukan pituus, Siukun kilot] ovat suunnilleen yhtä tärkeitä kuin joku Lähi-Idän rauhanprojekti! Surullista kuinka joillakin ihmisillä SUHTEELLISUUDENTAJU tuntuu lähtevän vanhemmiten kävelemään.. :( Eikä palaa!

    Hassua kuinka jotkut vanhat ensin rääkyvät sitä vastaan, että heitä sanotaan vanhuksiksi ja 'kohdellaan vanhoina' - he kun tahtovat olla niii-iin nuoria ja nuorekkaita! Ja sitten taas toisena päivänä ne raakkuvat sitä, kuinka nuoriso ei kunnioita vanhoja enää ollenkaan ja he ovat niin paljon meitä vanhempia, että tietävät kaiken ja saavat vaikka pa*koa keskelle katua jos sattuu huvittamaan.. ;)

    Yhdessä isossa kaupungissa vanha nainen muuten räkäisi päin naamaa nuorta, lastenvaunujaan työntävää somalinaista. Et silleen! On se vaan hienoa, kun nämä kultaisen iän kerhon ihmiset on elämänkoulunsa käyneet, suvaitsevaisiksi oppineet..

    -Olit muuten tosi kiltti, kun autoit siinä ikkunainsuojaamisessa!

    VastaaPoista
  3. Siis, voiko ihminen enää enempää osua nappiin? Juurikin näin mä koen useimmat mummot. Täytyy kyllä sanoa, että miehen mummo on poikkeus. Puhuu kyllä kuin ruuneperi, mutta asiaa ja on vastavuoroinen. Omakin elossa oleva mummu on ihan kelpo keskustelija, mutta hirveä voivottelija. Ihan järkkyä. KAIKKI on aina huonosti. Se on välillä niin raivostuttavaa, että vaihdan puheenaihetta kesken jutun ihan törkeästi, koska muuten valituksesta ei tulisi loppua koskaan.

    Pakko on kyllä lisätä näiden mummojen kanssa samaan ärsyttävyyskastiin tietyt 50-60-vuotiaat naishenkilöt, joilla tuntuu olevan kaikkia nuorempia naisia kohtaan ihmeellinen vastarinta. Esimerkiksi bussissa matkustaessa vaunujen kanssa nämä tädit (mummohkot) surutta tönivät vaunuja ja jakelevat paheksuvia katseitaan, kun ollaan NIIN TÖRKEÄSTI siinä keskellä kulkuväylää. Well, siinä nyt sattuu olemaan bussin ainoa vaunupaikka, joten EI VOI MITÄÄN! Ehkä näillä tyypeillä on joku katkeruus, tai ylemmyydentunto tai joku muita kohtaan. En mä tiedä.

    VastaaPoista
  4. Jeh, mummot on mummoja!

    Osa rasittavaa mummoutta on myös tosiaan se ruikutus ja nykyajan kauheuksien valitus. Eräs iäkäs sukulaiseni saa itsensä aina ja kerta toisensa jälkeen lietsottua vaahtosuiseen raivoon nuorison lökäpöksyistä tai koirankakoista tai mistä vaan. Tämä täti vihaa myös naisia jokseenkin epäloogisesti: kun (miehen käsikirjoittamassa) tv-sarjassa naispuolinen roolihahmo mainitsee sanan "suihinotto", tämä kaakattaa EIKS NAISET OO KAUHEITA, sama naisviha purskahtaa ilmoille aina, aiheet vain vaihtelevat. Itse asiassa tätä kirjoittaessani oivalsin jonkinlaisen punaisen langan monissa mummoissa ja iäkkäämmissä tätsissä ärsyttävistä piirteistä: Näiden iäkkäiden naisten kiukku suuntautuu usein naiseuteen tavalla tai toisella. Imetysdissaus (tätäkin lajia tuli pääsiäisenä, kulmienkohottelua siitä kun imetän VIELÄKIN, kahdeksankuukautista!), seksikkään pukeutumisen dissaus, yksinhuoltajien dissaus, lastenvaunujen kanssa liikkuvien äitien dissaus. Onkohan kyse pohjimmiltaan siitä, että nämä vanhat naiset ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa tyttölapsi on ollut aika arvoton olento ja tämän on annettu tuntea se vähän joka välissä? Tiedän monta iäkästä naista jotka ylvästelevät sillä, että he ovat synnyttäneet poikia. Ja minullekin on kerrottu omaan syntymääni liittynyt anekdootti, että "sinä kesänä kaikki pyki, syntyi pelkkiä tyttöjä". Ihan friikkiä! Ja onneksi asiat eivät ole nykyään näin, en ainakaan ole kuullut kenestäkään ikäisestämme naisesta jolle tytön synnyttäminen olisi ollut pettymys, siis Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Mulla ei oo naapurustossa mummoja, mutta kaupoissa ja muualla ärsyttää etuilevat mummot ja yleensäkin sellaiset aggressiviiset, jotka katsovat oikeudekseen töniä, vittuilla bussissa (sen sijaan että kauniisti pyytäisivät istumapaikkaa, kailottavat suureen ääneen että EIPÄ OLE VAPAATA KUN NUORISO PITÄÄ KASSEJA TOLLEEN!) ja joiden asenne on se, että heitä pitää arvostaa ja kunnioittaa, mutta heidän ei tietenkään tarvitse käyttäytyä mitenkään arvostettavasti eikä kunnioitettavasti.

    Bussimatkoilla kuulee myös näitä valittajamummoja, miten mikään ei ole hyvin, miten nuoret ovat hunningolla ja blaablaa.

    Ja eihän 8kk vanha vauva ole liian vanha imetettäväksi! Naapuri imettää kaksivuotiasta. =)

    VastaaPoista
  6. ei jestas! :D

    Löysin tänne vahingossa. Kirjoitat hauskasti!

    Mun mielestä ihmistä pitää arvostaa, oli se sitten 8 tai 80 vuotta vanha. Mutta päteepä se toisinkin päin; miksi arvostaisin vanhusta, joka ei arvosta minua? Mä en kans voi SIETÄÄ kärttyisiä ja narisevia vanhuksia.

    VastaaPoista
  7. Jep, aina puhutaan huonosti käyttäytyvästä nuorisosta, mutta kun Hesarin yleisönosastolla joku taannoin avautui kiilaavista mummoista, alkoi kauhea debatti siitä, että nämä hauraat vanhukset, sotiemme veteraanit ja hyvinvointimme rakentajat saattavat kärsiä inkontinessista tai muistihäiriöistä ja ohittavat jonossa vain siksi. Ettei siitä pitäisi kenekään suivaantua.

    Eilen oli taas tosi veemäinen mummo ratikassa, urputti koko matkan mulle ja jollekin isälle siitä, kun "niitä lastenvaunuja pitää änkeä tänne ratikkaa". Teki mieli näyttää keskaria mutta sitten totesin nyrjähtäneen hymyn toimivan paremmin ja virnistelin mummolle jokaisen mulkaisun jälkeen kuin haljennut posetiivi.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!