Kävin eilen ottamassa hormonikierukan. Vaikka tiedän vanhastaan imetyksen pitävän hormonitoimintani olemattomana niin kuukautiskierron kuin libidonkin (huoh) suhteen, en halua kuitenkaan arpoa raskautumisella. Ystäväpiirissä on useammat "irlantilaiset kaksoset" ja koska suunnitelmissa ei ole tehdä kolmatta lasta enkä toisaalta uskoisi pystyväni aborttiin vahingon tapahtuessa, halusin pelata täysin varman päälle.
Hormonikierukka on vanha ystäväni, minulla oli sellainen kuusi ja puoli vuotta ennen lapsia. Olikin jotenkin huvittavaa tajuta, että otatin edellisen kierukan pois osapuilleen tasan kolme vuotta sitten. Ja siihen kolmeen vuoteen mahtuukin sitten kaksi lasta. Nyt kohtuni on palannut samaan tilaan, kantamaan vierasesinettä joka lopettaa kuukautiset ja ehkäisee raskaudet, mutta kaikki on kuitenkin aivan eri tavalla.
Itse asennus sattui yllättävän paljon. Menin paikalle rennon suvereenilla asenteella, onhan tässä hoideltu kaksi alatiesynnytystä ja kohdunsuukin varmaan pysyvästi vähän auki. Olin toki ottanut särkylääkkeen etukäteen enkä juurikaan jännittänyt, katselin vain gynekologinpöydän yläpuolelle kattoon liimattuja ruskeita tähtiä (tai ne olivat varmaan oikeasti kultaisia, mutta aamun valo sai ne näyttämään ruskeilta) ja mietiskelin niitä näitä, uusiin keittiöntuoleihin tulevaa verhoilua, spelttipuuroa, eteisen kaappien järjestämistä. Silti kipu pääsi yllättämään, minuutin ajan sattui samaan tyyliin inhottavasti kuin joskus hammaslääkärillä, kovasti ja kylmästi ja metallisesti. Kipu ei lainkaan muistuttanut mitään synnytykseen liittyvää. Mutta sitten kaikki oli ohi, kohtua vihloi vähän samaan tyyliin kuin jälkisupistusten aikaan kesällä, tutun ja turvallisen kuukautismaisesti. Äiti, joka oli Juhannuspojan kanssa käytävässä odottamassa, suostui ostamaan minulle miniatyyripullon Jägeriä, joka vei kivun paljon tehokkaammin kuin särkylääke.
En ollut kierukkaa hommatessani mitenkään erityisen haikea, vaikka tämä nyt tosiaan tarkoittaakin sitä, että lapsiluku on täynnä ja vauvat tehty. Ehkä sitten kun Juhannuspoika lakkaa olemasta vauva, haikeus iskee, mutta nyt olo on lähinnä helpottunut. Ei enää koskaan raskauden kanssa käsi kädessä kulkevaa pelkoa ja ahdistusta, ei vessareissujen fobioita, ei ajatuksia kuristavasta napanuorasta tai heti syntymässä paljastuvasta kehitysvammasta. Päin vastoin, olin lähes liikuttunut siitä hienosta, historiallisesti hyvin uudesta asiasta nimeltään naisen oikeus päättää lapsiluvustaan. Mielestäni kyseessä on merkittävä ihmisoikeus: harva asia aiheuttaa niin paljon surua ja kärsimystä kuin hallitsematon lisääntyminen kaikkine lieve- ja jatkoilmiöineen. Vielä omien vanhempien sukupolvi on tätä vahinkolapsiporukkaa, oma mummoni sanoi lapsistaan aina "kolme vahinkoa" ja äiti kantaa omaa ei-toivottuuttaan edelleen mukanaan. Itse tiedän olevani sekä hartaasti toivottu että lääketieteen avulla alkuunsaatettu, ja vaikka tieto siitä onkin joskus kuumottanut minua kaikkine siihen sisältyvine odotuksineen, tiedän ainakin olevani haluttu. Samoin on omien lasten kanssa: vaikka he saivat onnekseni helposti alkunsa, heitä oli suunniteltu ja mietitty hartaasti jo kauan.
Hyvä että sait ehkäisyjutut järjestykseen. :)
VastaaPoistaMulla on peräti 2 tuttavaa omassa ikäluokassa, joiden 3. lapsi on ollut vahinko. Ja kummatkin tapaukset raskautuivat imetyksen aikaan siis. :( Toinen otti raskauden niin rankasti, että ITKI [!] _aina_ siitä puhuessa varmaan raskauden 2. kolmannekselle asti, koska he eivät oikeasti HALUNNEET lasta ja parisuhdekin rakoili - päätyi sitten eroon kolmosen ollessa vielä vaipoissa.
Vaikka itse yritän olla tosi suvaitsevainen uskontojen kanssa, niin en voi käsittää tai hyväksyä sitä, kun esim. Paavi ei tahdo suoda naisille ehkäisyä, eikä aborttia oli tilanne mikä tahansa! :( Tuntuu raivostuttavalta, että joku raiskattu 13-vuotias joutuu sen raiskauksen lisäksi vielä tuntemaan itsensä syntiseksi jos tahtoo abortin. :(
Suomessakin on tiettyjä uskonyhteisöjä, jotka eivät ehkäisyä kannata. Tuntuu älyttömältä, ettei lapset synnyttävä osapuoli saisi sanoa, että nyt riittää. Varmaan jos miehet synnyttäisi, niin ihmiskunta olisi kuollut ajat sitten sukupuuttoon. ;) Tai sitten olisi keksitty epiduraali joskus 1500-luvulla jo.. hahaa..
Olen nyt jostain syystä aika vihainen, koko tämä synnytysasia on saanut maljan vuotamaan yli. Lukioaikojeni ystävä joutui puskemaan alateitse valtavan ison esikoisensa, oli reippaasti yli nelikiloinen. Kun vastaava lekuri [mies, muuten...] oli nyrpeänä sille ajatukselle, että keisarinleikkuun saisi oikeastaan missään tilanteessa. Synnytys venyi ja paukkui kuin purukumi. Kaverini repesi TOSI.. pahasti.. ja sai siitä synnytyksestä vaivat, jotka saattavat jatkua koko elämän ajan jossain muodossa. :( Jäi 1. lapsi viimeiseksi.
Kyllä naisen oikeutta päättää pitäisi kunnioittaa. Ja naista pitäisi kuunnella, kun hän on raskaana, imettää tai synnyttää! Ärsyttää sellainen väheksyntä, mihin jossain törmää. Ehkä Hesassa on paremmin? Tuo revennyt ystäväni nimittäin asuu vieläkin siellä tuppukylässä, josta itse olen kotoisin. Ehkä se lekuri oli jonkin sortin fanaatikko. Pa$kiainen oli ainakin. ;)
Jokos Lipsi on ottanut 'isonsiskon' otteita veljeen nähden? :) Se on jännä varmaan katsoa miten sisarussuhde kehittyy ja millaiseksi. Onneksi on lapsillanne noin pieni ikäero, heistä voi tulla tosi läheiset. Tietty läheinen voi olla, vaikka ikäero olisi iso. Mutta itse vaan ajattelen, että paremmin sujuu leikit jos ollaan sellaisia 0-3 vuoden ikäeroajia.
Miten kauniisti kirjoitatkaan toivotun lapsen minäkuvasta! En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa naisten lisääntymisoikeuksiin. Kiitos.
VastaaPoistasuklaahirviö: läheinen voi olla myös suuremmalla ikäerolla. Isoveljeni on minua yhdeksän vuotta vanhempi, mutta ollessani pieni se oli hän, joka hoiti, paapoi ja leikitti. Nyttemmin aikuisina emme ole sen läheisempiä, mutta muistan, kuinka tärkeä veli lapsena minulle oli. Huumorintaju yhdistää yhä.
Paras kohta: "olin lähes liikuttunut siitä hienosta, historiallisesti hyvin uudesta asiasta nimeltään naisen oikeus päättää lapsiluvustaan."
VastaaPoista<3
Muidenkin kommentoima "naisen oikeus päättää lapsiluvustaan" on tosiaan asia, jota pitää itsestäänselvänä. Tai ei pidä, jos on lapsettomuushistoria, mutta lähtökohtaisesti se on jo niin automaatio meidän sukupolvellamme, ettei asiaa tule edes ajatelleeksi.
VastaaPoistaMinulla on käsilaukussa neuvolan tädille palautettava lähete sterilisaatioon. Aika merkillinen tilanne ihmisellä, joka on luullut ettei pysty saamaan lapsia.. Meillä tai minulla ratkaisu on tämä, koska en halua itseeni enää hormoneja missään muodossa. Vaikka niistä taitaisi syövän ehkäisyssä olla hyötyäkin.
On myös merkillistä, kuinka toivottuja nämä kaksi pakeroista ovat olleet ja kuinka yhtä ei toivottu olisi lapsi numero kolme. Tilanne olisi niin monimutkainen, että olen kuin jänis ja pistän pääni piiloon tässä asiassa, enkä edes suostu ajattelemaan, että imetyksen aikana voisi tulla raskaaksi. Sterilisaatiota joutuu odottelemaan reilun kuukauden. Peukut on sitten antipystyssä siihen asti.
Huippukirjoitus muuten imetyksestä. Piti tulla sitä jo aikoja sitten kommentoimaan, mutta tämä ajanhallinta on vähän hakoteillä..
Suklis, niinpä. Hesarissa oli just juttu ilmestyneestä kirjasta, Iloisen talon kellareissa nimeltään, jossa käsitellään suomalaisten uskonyhteisöjen harrastamia sortavia käytänteitä, joista tietysti varmaan räikeimpänä nousee esiin vanhoillislestadiolaisten naisten synnytyspakko. Musta oli jotenkin tosi järkyttävä se sitaatti, jossa nainen kertoi rukoilleensa jumalalta, että vielä muutaman kuukauden lykkäytyisi seuraava raskaus. Kun ehkäisy on Suomessa kaikkien saatavilla ja lähes ilmaista! Ahdistavaa.
VastaaPoistaLipsi on aivan ihana isosisko Juhannuspojalle. Pussaa, tuo tuttia, hoivaa ja silittää. Sanoo "vauva ikkee" ja "vauvan peitto". Ilveilee ja hauskuttaa. Oon todella kiitollinen, että meni näin, kun sitä kuulee kamaliakin tarinoita. Tietty sitten kun Juhannuspoika alkaa olla siinä iässä, että se ottaa Lipsin leluja, voi olla toinen ääni kellossa...
Jenni, kiitos! Mulle se on ollut tärkeä ajatus omina paskoina hetkinä, että olen ollut toivottu ja tarvittu. Kiinnostava(t) blogi(t) sulla muuten, pitääpä tutustua tarkemmin.
Päivi, jeh, se on tosi hieno oikeus se :)
Mama M, niin se menee. Kaksi lasta ovat rakkaita ja ihania ja maailman tärkeimpiä, hartaasti toivottuja. Tuntuisi karmealta sitä imaginääristä kolmatta kohtaan olla tyyppi, joka pisti perheen suunnitelmat uusiksi ei-toivotulla tavalla. Itse tavoitin sellaisen ajatuksen omasta äitiydestäni, että haluan panostaa mielummin laatuun kuin määrään. Haluan olla jaksava ja iloinen äiti kahdelle enkä katkera ja väsynyt useammalle. Ja siinä kohtaa ajattelin taas niitä lestadiolaisäitejä, että miten raskasta mahtaa olla viiden-kuuden lapsen kanssa (jostain viidestätoista nyt puhumattakaan) ja miten siinä isot sisarukset joutuvat aikuistumaan ennen aikojaan ja pienet jäävät heitteille jossain määrin väistämättä.
Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä. Tunnustan kuuluvani samaan joukkoon, jossa raskaudet ovat kovinkin suunniteltuja ja myöskin varsin odotettuja ja toivottuja. Mutta ei sitä koskaan tiedä jos vahinko sattuisi, etteikö sekin voisi olla onni "onnettomuudessa" jos näin uskaltaa kuvata. Ja toisaalta onneksi ihan täysin kaikkea ei aina voikaan määrätä. Paitsi henkilökohtaisesti tätä asiaa on ihan kiva määrätä lähes 100%:sesti :D...
VastaaPoistaLubiini, kiitos paljon kun vinkkasit tuosta kirjasta! Aion heti katsoa sen kirjastosta, siis sen 'Iloisen talon kellareissa'!
VastaaPoistaMun mielestä se oli aika hassu juttu, kun yksi lestadiolaistaustainen ihminen kertoi että siinä maailmassa avioseksi on vähän niin kuin velvollisuus. Eli tavallaan pitäisi vain tehdä.. vaikkei huvittaisikaan. Kuvittelin aina, että seksiä tehdään jos halutaan, mutta ilmeisesti ainakin osa heistä kokee sen velvollisuusjutuksi - myös miehet siis. Siellä tosiaan suuri lapsiluku voi olla vähän kuin statussymboli: mitä enemmän lapsia, sen enemmän siunausta elämässä. Ja sama toisinpäin, tietysti. Huonompi juttu lapsettomille......
Hei, täällä oli vielä kommentteja, jee! En koskaan enää ehdi vastailla mihinkään enkä varsinkaan blogata lisää, koska aina sylissä on jompikumpi tai sit surffaan tabletilla imettäessä... hehee!
VastaaPoistaBleue, sellanen 99,9 prossan todennäköisyys passaa meikäläiselle. Eihän sitä ihan tosiaan tiedä tulevaisuudesta kukaan. Jos tietäis, olisin tosiaan hommannut varmaan sen sterilaation itekin. Mutta nyt tää varmuus tuntuu hirveen hyvältä. Annoin tänään pikkuisia vauvanvaatteita kälylle joka on viimeisillään raskaana, enkä muistanut edes haikeilla asiaa. Ehkäpä siksi, että ne naurettavat pikkuvaatteet verhoaa kohta uusia kippurajalkoja!
Sukliz, uhhuh. Se on kyllä omiaan pilaamaan seksuaalisuuden, jos siitä tulee joku pakko. Uskonnoilla on kyllä kumma tapa säädellä etenkin naisen seksuaalisuutta, mutta myös miehen. Musta se, että isä Mitro on selvästi jonkin asteinen alkkis ja taputtelee ja puhuu tuhmia naiskollegoille, on jotenkin kytköksissä ortodoksipapeilta vaadittuun selibaattiin. Pakkoselibaatti tekee ihmisistä vähintäänkin kilareita, näkeehän sen jo siitä mitä Vatikaanissa puuhattiin.