Berserk!

Olimme tänään perheen kanssa sukulaispojan synttäreillä Espoossa. Suunnittelin reissun hyvin, katsoimme reittioppaasta bussiyhdistelmän, varasin hoitolaukkuun viihdykettä taaperolle ja kantoliinan vauvalle. Ja vaippoja kummallekin. Suunnittelin myös vaatteet etukäteen. Kun sitten kokeilin mustaa harsopaitaa, huomasin sen olevan ihan liian ohut ja kesäinen. Sitä mukaa koko asu piti miettiä uusiksi siten, että se toimii myös kantoliinaa käyttäessä. Ja uusien vaatteiden kanssa imetysaluspaita ei sitten enää olisi toiminutkaan vaan piti vaihtaa päälle rintsikat. Koska halusin näyttää ryhdikkäältä enkä siltä, että sylissäni majailisi bassetti, etsin kuumeisen vimman vallassa kaarituellisia imetysrintsikoitani. Löysin ne lopulta pyykkikorin pohjalta pissan ja maidon hajuisina ja suihkutin niihin jasmiinihajuvettä. Paras mekkoni, se jonka kanssa imetys on helppoa, oli myös likaisena ja kosteana pyykkikorissa. Niinpä laitoin toisen mekkoni, sen jossa imetys on kauheeta kiskomista ja venytystä. Halusin juhlavoittaa harmaata mekkoa kimaltavalla bolerolla, mutta se oli hävöksissä, kuten myös pinkki bolero. Tässä vaiheessa piiputti ja kovaa, koko perhe sai kuulla kunniansa ja etenkin mies joutui kovan kurmotuksen kohteeksi siitä, että Juhannuspojan kestovaipat oli laitettu Lipsin kestovaippakoriin, "vaikka olen dymottanut, kenen kori on kyseesä". Ja niin, koruvalinnatkin menivät uusiksi, ja sisäkenkä-asiat. Toinen kirjailluista virolaisista folklore-tossuistani oli hävöksissä, joten jouduin ottamaan viininpunaiset samettisisäkengät. Niihin taas eivät sovi hopeakorut (niissä on pronssinväriset krumeluurisoljet) ja laitoin äidin tekemän sydänkorun. Se näytti kuitenkin graafisen mekon kanssa jotenkin urpolta, joten päädyin lopulta turkooseihin puupallokoruihin tajuten, etteivät ne ainakaan sovi filigraanisöpistelykenkien kanssa ja siinä vaiheessa myös tajusin, että eipä sillä väliä olekaan. Ketään ei kuitenkaan lastenkutsuilla meikäläisen tossuvalinta kiinnosta. Meikata ehdin vain kursorisesti, poskipunaa tuli tussutettua kiireessä antaumuksella.

Noo, ulkona huomattiin, että täällähän on ihan helvetin liukasta. Matkaan bussipysäkille meni kaksinkertainen aika ja roikuin vaunujen aisassa kuin hukkuva. Sitten huomattiin, että seutubussien pysäkki onkin paljon kauempana, aivan eri korttelissa ja sudittiin sitä kohti. Siinä vaiheessa reittioppaasta tarkkaan valittu seutubussi kaasuttikin ohi ja ällistelimme pysäkillä, mikäs olisi Plan B. No se B-vaihtoehto olikin sisäinen bussi, joten luikastelimme takaisin edelliselle pysäkille (tässä vaiheessa taapero alkoi marista). Onneksi bussi tuli pian. Vaihdoimme bussia isossa liittymässä ja jyräsimme vaunut jyrkkää liukasta mäkeä ylös jokerilinjan pysäkille, joka oli aika kaukana. Jokerikin tuli kohtuullisessa ajassa ja käytin bussimatkan meikkaamiseen. Kun nousimme määränpäässämme pois bussista, huomasimme että yksi tuplavaunujemme kolmesta pyörästä on mennyt niin sanotusti tussuksi. Kumi oli puhjennut jo aiemmin mutta mies oli paikannut sen menestyksekkäästi. Tai siis, se menestys kesti viikon. Olimme siis espoolaisen kehätien varrella melkein tyhjän vaununkumin kanssa ja seikkailimme juhlapaikalle omituista kiertoreittiä varten ja meinasimme liukastua noin sata kertaa ja vaunut viettivät hyvin voimakkaasti oikealle. Tässä vaiheessa huusin "haista vittu maailma" niin kiukkuisella äänellä, että taaperoa alkoi itkettää.

Perillä huomasimme, että juhlakalun lahja oli jäänyt kotiin. Samassa kassissa sijaitsivat myös juhlakenkäni. Riitelimme sihisten siitä, kumman syytä kotiin jäänyt kassi oli. Onneksi sankari ei lahjaa jäänyt kaipailemaan, ja isäntä tykkäsi että hyvä vaan jos lahja tulee vähän myöhässä.

Kyllä me se auto nyt taidetaan hommata. Liitytään sitten siihen kimppa-auto-judanssiin tai sillä lailla. Jep jep.