Kirjoittelen tätäkin tekstiä esikoinen sylissä ja kuopus vieressä lattialla. Kuopus on juuri oppinut ryömimään ja hiissaa itseään parhaillaan kenkälusikan luokse. Pitää taas ruveta imuroimaan (enemmän). Esikoinen sai osan Runebergin tortusta, jonka ostin mahataudista selviämisen kunniaksi ja rupsauttelee nyt vasempaan reiteeni, taisi tortussa olla maitoa. Onneksi maitoallergia on tuollainen lievä, lapsi ei tunnu pieruista kärsivän vaan ilmoittaa iloisena "pieju tuli". Olemme eläneet perinteisen lapsiperheen tautikauden, kaksi viimeistä viikkoa on vietetty aika tarkkaan sisätiloissa. Lukuun ottamatta maanantaista Ultra Bran keikkaa, jonne saimme Nassun kanssa liput, kuten 7000 muutakin. En ole ehkä koskaan ollut tuollaisella isolla jäähallikeikalla ja kokemus oli kyllä hämmentävän hieno: UB soitti loistavasti, laulajat olivat kymmenessä vuodessa kehittyneet entisestään, yleisö lauloi mukana. Virtuositeetti on aina hienoa todistettavaa. Tunnelma oli riemukas ja riehakas muttei örsöttävä, kolmekymppisellä yleisöllä ei maanantai-iltana ole intressejä vetää kännejä. Tajusin, että aika moni UB:n biisi sopii hyvin lastenlauluksi, etenkin Hauki.
Jatkan tätä viestiä kun esikoinen on nukahtanut. Kuopus nautiskelee iltapuuroa ja öpeltää. Nyt se hermostui, tyypillinen nukahtamista edeltävä reaktio. Tämän takia en ehdi blogata vaan ilmaisuntarpeeni tyydyttää Facebook. Nytkin olisi vaikka mitä havaintoja tämän elämän pienistä ilmiöistä, mutta just nyt ei muistu mieleen. Naureskelimme tänään ystävän kanssa, kun vihdoin taudeista parantuneina tapasimme, että emme muistaneet oikein mitään mielessä pöhisseitä puheenaiheita, vaikka parissa viikossa on näennäisen tapahtumattomuuden ohella tapahtunut kaikenlaista jännää, on tavattu uuden uutukaisia ihmisiä, seurattu ihmissuhdemyllerryksiä, käyty keikoilla ja sitä rataa. Että seuraavaksi kerraksi pitää varmaan tehdä lista ranskalaisilla viivoilla. Tämä jatkuva multitaskaaminen, univelka ja silmät selässä -elämä tekee yleisolosta jokseenkin poukkoilevan. Keskustelut katkeilevat, syvällinen ajatus haipuu taaperon kailotukseen tai omaan väsyneeseen möllötykseen.
On muuten aina yhtä hienoa tervehtyä! Itseäni vaivasi tosiaan ikävä mahataudin poikanen, uskon saaneeni sen maanantaiselta keikalta. Tautiin ei onneksi kuulunut ikävää tyhjentymistä, ainoastaan supistusmaisen aaltoilevat vatsankouristukset, jotka vetivät päiväksi petiin ja toisenkin päivän aika heikoksi. Ehdin jo hypokondrisesti epäillä saaneeni vatsahaavan, olenhan joutunut syömään epätavallisen paljon särkylääkkeitä, koska oikea hauikseni, jonka päällä nukun ja imetän, on alkanut kipuilla ikävästi jopa siinä määrin, että yksi muskarikerta piti jättää väliin. No, taisi olla vaan joku pieni pöpö. On suunnattoman tympeää sairastaa perheellisenä. Vaikka mieheni on todella osallistuva ja ahkera ja ihana, meillä on kuitenkin kaksi pikkulasta ja minä olen ainoa tissillinen. Makaamisesta tulee vielä ikävä päänsärky, eikä tabletilla surffaaminen ainakaan sitä paranna.
Jaa-a, tässä oli taas välissä tauko, jonka aikana kuopus nukutettiin, katsottiin jakso Pasilaa ja juteltiin. En muista, mitä vielä piti kirjoittaa. Mutta loppuun haluan jakaa hyvän vinkin: jos pesette ihan sikana pyykkiä koko ajan ja teillä on paljon eri värisiä vaatteita, sekä mustaa että valkopohjaista, niin käyttäkääpä dr. Beckmannin värin- ja liankerääjäliinoja. Lakkaavat kivat vaaleammat vaatteet harmaantumasta. Nyt, hyvää yötä! Palaan astialle, kun on jotain johdonmukaisempaa sanottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!