Jos kulkee takki auki kadulla

Eikös otsikko kuulostakin ihan Ultra Bran biisiltä?

Arvatkaas kuka ärsyttävä kakkos-hehkuttaja ei äänestänyt ollenkaan presidentinvaalien toisella kierroksella? No minä! Arvatkaas miksi? No siksi, että makasin kotona vuoteen omana, rintatulehduksesta johtuvassa kuumeessa. Kiitosta vaan, etenkin kun olin peräti yhden päivän ehtinyt nauttia palanneista elinvoimista mahataudin jälkeen.

Olin typerän huolettomasti kuvitellut, että "mulla ei selvästikään ole taipumusta rintatulehduksiin", koska niitä ei kahden lapsen imetystaipaleen aikana ole ollut. Muutama tiehyttukos kyllä, molempien raku-kurssien aikana, jotka sijoittuivat lasten pikkuvauva-aikaan. Silloin viiden tunnin imetystauko pamautti etenkin vasemman tissin kipeäksi pahkuraksi, mutta nyt rintani ovat niin sopeutuneet imetykseen, että hauskat retrokuosiset tissinsuojukset ovat ihan turhia, eivätkä rinnat koskaan tunnu erityisen täysiltä.

Perjantaina oli hurja ilma ja joukkoliikenne oli ihan hulirumpsis. Normaalin ratikkareissun sijaan kiirehdimme neuvolaan jollain omituisella seutubussilla, joka jätti meidät kauas tiilitalojen katveeseen, josta seikkailimme lumisia mäkiä pitkin metroasemalle. Metrokin oli rikki ja myöhässä ja sitä odottaessa tuli kuuma, joten avasin epäpukevan toppikseni. Perillä Hakaniemessä kelasin, että koska olemme myöhässä ja minulla on edelleen kuuma, en laita toppista kiinni (ajansäästö!) vaan ylitämme kadun neuvolaan ihan hetkessä. No, hetki riitti. Tunsin tuulenpuuskan tarttuvan vasempaan rintaani ikävän ahnaasti, mutta en jäänyt asiaa kummemmin pohtimaan. Neuvolassa, jossa kuopus sai influenssapiikin ja esikoisen puheen kehitystä kontrolloitiin (koko kontrolli oli ihan sketsijuttu, johtui siitä, ettei esikoinen kaksivuotisneuvolassa suostunut puhumaan vieraalle neuvolantädille kun oma oli sairaana. Samaisella neuvolakäynnillä otettiin esille mahdollisuus myös diabeteksestä ja kuuroudesta, koska Lipsi tykkäsi vielä kaksivuotiaana juoda pulloa ja koska se ei aina kuuntele käskyjä... neuvola on hyvä juttu, mutta tietty ongelmalähtöisyys on melko ärsyttävää) ja hyväksi todettiin, imetin vasemmalla rinnalla, kuten aina, koska olen vasenkätinen ja julki-imetys on siten vasurilla helpompaa. Vasta illalla kotona aloin tuntea rinnassa kipeän möykyn ja muistin takki auki leyhöttämisen. Toivoin kivun olevan ohimenevää ja menevän ohi lämmöllä ja imettämisellä.

Seuraavana aamuna, sikamaisen huonosti nukutun yön jälkeen olo oli selittämättömällä tavalla kurja, päänsärkyinen ja jotenkin vieraantunut. Oli kuin elämän filminauhan puhe ja kuva olisivat toistuneet hieman epäsynkassa, kaikki oli jotenkin vinksahtanutta. Menin kuitenkin uimahalliin (!) kuten sovittua oli, koska olimme Lumiksen kanssa joutuneet perumaan noin miljoonat aiemmat uimatreffit. Joskushan uimahalleilu poistaa alkavan flunssan, ainakin se sauna. No, olo ei tällä kertaa parantunut ja kotona tarmokkaasti imuroiva mies aiheutti huonoa omaatuntoa, kun oma olo oli niin vento. Päätin ottaa torkut ja ihmettelin yhä kipeytyvän tissin lisäksi kauheaa palelua. Säädin makuuhuoneen patterin maksimiteholle ja pyysin miestä tuomaan tumput (!) ja kaksi peittoa. Silti hytisin ja tärisin, sormet menivät kylmästä ihan tunnottomiksi. En silti tajunnut olevani kuumeessa, koska olen ollut kuumeessa ehkä viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Vasta miehen diagnoosi ja korvakuumemittarin lukema 40 (se näyttää tosin aina vähän liikoja, ei minulla varmaan oikeasti niin paljoa sentään ollut kuumetta) saivat minut tajuamaan että tadaa, tässä on nyt meitsillä rintatulehdus kuumeineen kaikkineen. Torkuin inhottavaa kuume-koiranunta iltaan saakka, napsin ibuprofeenia, imetin, surffasin tabletilla vaikka päähän sattui. Edes miehen tekemä super-nom-lasagne ei maistunut, yskitti vaan ja päähän ja tissiin sattui. Myöhään illalla kuume laski jonkun verran, mutta seuraavan yön nukuin samanlaista hätkähtelevää, horteista koiranunta.

Sunnuntaiaamuna varasin lopulta päivystävältä lääkäriasemalta ajan (ei olisi tullut mieleenikään lähteä jonnekin Haartmaniin istumaan koko päiväksi. Kun ollaan kipeitä, ei ruveta harrastamaan lisäkidutusta odottelulla, tämä koskee sekä lapsia että aikuisia) ja lääkäri kirjoitti reseptin vilkaistuaan tissiä ylimalkaisesti. Käyntiin meni noin kolme minuuttia, taksa oli 90 euroa. Siihen päälle parit taksimatkat (ensimmäisessä apteekissa ei ollut tarvitsemaani antibioottia), apteekkilasku ja missattu vesipilates, tuli tälle takki auki leyhöttämiselle melko mukava kokonaissumma. Jotta hyvät kanssaäidit, pitäkää se takki talvella kiinni!

Onneksi antibiootit auttoivat nopeasti, vaikka vauvaparka huutaa ja pieree öisin, kun äidinmaito karvasteleekin äkkiä vatsaa. Nyt olen taas iskussa, toivottavasti seuraava tauti ei vaaniskele nurkan takana...