lauantaina, maaliskuuta 16, 2013

Kaaos

Olimme miehen kanssa laatineet talvilomaa varten pitkän listan, mitä kaikkea kotona pitäisi siivota, korjata, fiksata, myydä ja jemmata. Ehkä kolmasosa saatiin tehtyä. Palohälyttimet (lintu ja kärpänen, tässä on lintu ja tässä on kärpäneen) saatiin kattoon, ärsyttävä rumahko yöpöytä annettua Facebookin annetaan-ryhmän kautta uuteen kotiin (jeesus miten ärsyttävää sakkia siellä ryhmässä onkaan. Yksi tyyppi otti yhteyttä heti ja pyysi pöytää, olin jo lupaamassa kunnes huomasin, että kyseessä oli sama nainen joka ronklasi taannoin keittiöntuoliemme kanssa peruen jatkuvasti noutonsa... ja joku toinen nainen haukkui yöpöydän ja kieltäytyi ottamasta sitä. Urpoja.), blogivalopalloihin vaihdettua uusi, toimiva valonauha ja lastenvaatteiden lajittelu vähän paremmalle tolalle. Hoitamatta jäivät omat vaatteet, keittiön purtilokaaos, parvekkeen kevätkuntoon saattaminen, kirjahyllyn järjestäminen ja liioista lakanoista eroon pääsy. Juhannuspoika on äkkiä venähtänyt pituutta (meinasimme joutua neuvolassa oikein KONTROLLIIN "liiallisen" pituuskasvun takia, kunnes nauroin lääkärille päin naamaa ja sanoin tytön vetäneen aikanaan samanlaisen kasvuspurtin ja että mies on melkein kaksimetrinen joten mites genetiikka) eli kasa paitoja on taas poistokorissa. En edes jaksa alkaa myymään niitä (tein juuri lastenvaatekirppiksellä ison tilin vanhoista vaatteista) vaan delegoin ne suvun uudelle vauvalle.

No, tästä kaikesta aikaansaadusta luopumis- ja järjestelyprosessista huolimatta tuntuu, että meillä himassa vallitsee edelleen kauhea kaaos. Suuren osan kaaoksesta muodostavat lastentarvikkeet, vaatteet ja lelut. Kun on kaksi pientä talvivaatetettavaa, jotka kasvavat ja kuluttavat kovaa vauhtia ja saavat jatkuvasti lahjaksi lisää, tuntuu, että pyykkiä on koko ajan eri muodoissaan ympäri kämppää. Haaveilen kuivausrummusta, vaikka sitten meillä olisi sitä puhdasta pyykkiä korit täynnä. Joskus lastenvaatteita yksinkertaisesti katoilee mustiin aukkoihin, Juhannuspojalta on hävinnyt kaksi aika hintavaa tumppua, Lipsin musta paita on ollut kateissa pitkään, toinen juhlakenkä on hukan persiissä. Puhumattakaan nyt sitten leluista. Jeesus maria miten niitä leluja onkin, vaikka yritämme koko ajan karsia ja organisoida! On Brion junarataa lukuisin lisävarustein, on Duploja, on soittimia, on askarteluvälineitä, nukke ja nukenvaatteita, palloja jotka kierivät hetimiten sohvan alle, lasten dvd:itä joita Juhannuspoika silmän välttäessä availee ja jemmailee jonnekin. On kauniita pieniä maatuskoja ja puisia leppäkerttuja, jotka katoavat yleiseen kaaokseen. On kamalia jättikäärmeitä ja jättiampiaisia ja pimputtimia. On palapelejä: nuppipalapelejä, anatomisia palapelejä, pahvipalapelejä. On rakennuspalikoita. On kaikkea isoa kuten nukenvaunut, potkulauta ja sirkusteltta. Yritän jatkuvasti jemmata leluja, mutta silti niitä on joka paikassa. Nyt teimme sellaisen sopimuksen, että lelujen pitää mahtua tiettyyn määrään säilytyskoreja ja lopuista luovutaan. Mutta kuka huolii käytettyjä leluja? Eivät ainakaan vastaanottokeskukset, sitä olen jo kokeillut. Ensikodille toimitin yhden kassillisen, mutta nyt niitä kassillisia olisi taas lisää. Huonosti tehdyt, rumat ja helposti särkyvät lelut suututtavat. Niistä ei ole mitään iloa ensihuuman jälkeen, ne ovat usein kierrätyskelvottomia ja päätyvät lopulta sekajätteeseen vietettyään elinkaarensa viimeiset hetket sohvan alla.

Ja mites sitten aikuisten kamat? Meillähän on tosi paljon kirjoja. Olen aina, vauvasta saakka ollut siinä käsityksessä, että iso kirjahylly on kulttuurikodin merkki ja viittaa selvästi älykkääseen sekä syvähenkiseen elämäntyyliin. Joo, näinhän se voi olla, mutta kirjastolaitos toimii täällä Suomessa aivan mainiosti ja osa isosta kirjavalikoimasta on epäilemättä jotain perittyä tai saatua schaibaa josta ei vaan ole tullut hankkiuduttua eroon. Täytyy myöntää, että rakastuin nykyiseen asuntoomme jo Oikotien kuvien perusteella nimenomaan olohuoneen päätyseinien kattoon ulottuvien kirjahyllyjen takia. Päättelin, että asunnossa täytyy asua fiksu ja lukemista harrastava perhe ja kun kuvissa näkyi muutamia itämaisia mattoja ja pari kivaa taulua, olinkin jo ihan sillä meiningillä, että meidän on vaan ihan pakko muuttaa just tuohon kämppään koska sehän siis ON meidän kämppä. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä asunto valitsi meidät (etenkin kun emme alun perin olleet katsoneet asuntoa tältä alueelta) ja onneksi näihin jättikirjahyllyihin mahtuvat melkein kaikki meidän opuksemme, poislukien lastenkirjat, keittokirjat, valokuva-albumit ja kaikki epämääräiset täyhkämapit jotka sisältävät kaikkea jännittävää dataa kuten "Freehand-kurssin opiskelumateriaali 2004" (koko fuken Freehandia ei enää edes ole, Adobe osti sen). Muistan joskus lukeneeni Jaakko ja Virpi Hämeen-anttilan haastattelun, jossa he kertoivat isosta kirjavalikoimastaan ja sen sekavuudesta ja että itse asiassa on helpompaa lainata kirjastosta kaipaamansa kirja kuin kaivaa se omista kirjakasoista. Meillähän on tosiaan ollut projektina järjestää kaikki kirjat sekä a) aakkosjärjestykseen että b) teemajärjestykseen, mutta näin pikkulapsiperheessä prioriteettilistalla kyseinen toimenpide killuu väistämättä häntäpäässä. Sattumoisin kirjoitan tätä blogitekstiä kirjahyllyn vieressä ja kun käännän päätäni vasemmalle, näen hyllyssä sulassa sovussa kirjat Pieni runotyttö, Marxin kosto, Aristoteles VIII, Harry Potter ja Tyttökavereiden opas taaperovuosiin. Kirjat on tällä hetkellä aseteltu lähinnä sen mukaan, minkä korkuinen mahtuu mihinkin hyllyyn. Ne hyllyt jotka ovat pikkutaaperon ulottuvilla, on tupattu erityisen tiukkaan, mutta silti Nabokovin Lolita härskeine kansikuvineen (ärsyttää että maailmankirjallisuuden klassikossa pitää olla tissikansi) löytyy joka ilta lattialta.

Puhumattakoon nyt sitten huonekaluista. Puolisoni pitää kovasti tummista, raskaista huonekaluista ja Aivazovskin tauluista. Luonnollisestikaan meillä ei ole mitään aitoja Aivazovskeja, mutta sanotaanko näin, että perintötaulut ovat paljon konservatiivisempia kuin oma taidemakuni. Onneksi meillä on myös duuniaikana (nythän ei ole budjettia ostella taidetta, edes halpaa) ostamiani grafiikoita, joitain itse maalaamiani jutskia sekä lasten valokuvia seinillä, ettei kotimme näytä joltain mummolalta. Paitsi toisaalta lasten valokuvat kuulostavat hyvin mummolalta, eh. Olen pitkän viivytystaistelun jälkeen saanut neuvoteltua pari isoa tummanvihreää tuolinrohjaketta siirrettäväksi työhuoneeseen ja/tai vintille, mutta silti aina väliin, etenkin kevään tullen, haluaisin vaihtaa kaikki kolhuiset antiikkikalut keveisiin fiftarilipastoihin ja siroihin tuoleihin. Mutta toisaalta, se nyt vasta aikaa ja rahaa vaatisi eikä totisesti olisi kovin ekologista. Tykkään siitä, että on olemassa jonkinlainen oma tyyli joka näkyy jokaisessa kodissa ja elämänvaiheessa. Ja tykkään siitäkin, että rakkaat huonekalut seuraavat kodista toiseen, ettei kaikkea tarvitse uudistaa vaikka kotitalon vuosimalli vaihtuisi 20-luvulta omalle synnyinvuosikymmenelle.

Eniten kai kaipaisin sitä, että tavaraa ja sitä mukaa siivottavaa olisi vähemmän. Se vaan ei taida lähivuosina onnistua, vaikka itse kuinka pelkistäisi vaatekaappiaan. Lapset tarvitsevat vuosi vuodelta enemmän, kohta alkaa harrastuksien aika, luistimien, suksien, uimavälineiden, mahdollisesti soittimienkin esiinmarssi kodissamme. Sitä silmälläpitäen pitäisi vaan kehittää mahdollisimman sujuva käyttöön-kiertoon -systeemi, ettei nurkkiin jää pyörimään mitään liian pientä tai vähänkäytettyä kamaa. Pitäisi varmaan tutustua kaikkin lainaus- ja vuokrausjuttuihin, on varmasti paljon tavaroita ja välineitä joita ei ole pakko varsinaisesti omistaa vaan enemmänkin pitää niitä osana kiertokulkua. En vielä edes osaa kuvitella mitä ne voisivat olla, mutta aika näyttää.

15 kommenttia:

  1. Tosi monta juttua voisin allekirjoittaa! Nyt, kun muutto alkaa (taas, huoh...) lähestyä, olen pistänyt paljon kaikenlaista menemään, mutta ei se tunnu paljon missään. Yritän lohduttautua sillä, että jossain vaiheessa on pakko tuntua, jos ja kun tavaraa ei virtaa sisään samaa tahtia. Ja ehkä myös pois pistäessä oppii paremmin kovettaman sydäntään ja laittamaan tavaraa kiertoon tehokkaammin? Mulla ongelmana ovat nostalgisointi ja oletus siitä, että kaikkea voi vielä tarvita, ainakin. (Ikään kuin olisin toisaalla tästä joskus avautunut?)

    Tässä taidetaan olla sukupolvidilemman äärellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sukupolvidilemma! Me ollaan varmaan ensimmäinen sukupolvi joka tosissaan turhautuu liialliseen tavaraan. Huomaan mun äidistä ja muista vanhemmista sukulaisista, miten niillä on hamstraus veressä. Äiti kyllä luopuukin tavarasta ahkerasti, mutta ostelee tosi paljon. Osa sukulaisista ei niinkään ostele, mutta hilloaa kaikkea ihan turhaakin tavaraa nurkissaan. Olen nähnyt kun hutera hirveä lastulevykirjoituspöytä, josta ei saisi edes säädyllistä polttopuuta, asemoidaan keittiön työpöydäksi koska eihän tätä teinityttären rakasta kirjoituspöytää nyt voida pois heittää. Vaikka koko pöytä tuljuisi ja nitisisi kun sen ääressä esim leikkaa sipulia.

      Jaksamista muuttoon! :)

      Poista
  2. Kirjoititko ehkä meidän huushollista? Kuulostaa pelottavan tutulta. Nyt kun ollaan päätetty jäädä kolmioon ja lapsia on kohta kaksi, tilanpuute todella tulee vastaan. Varsinaisen sisustuksen voi unohtaa, neliöt menee niin tiukkaan tehokäyttöön että huonekalujen hankintakriteerinä on senttimitat, ei yhteensopivuus tai mikään esteettinen seikka.

    Joka ikinen kerta kun ostan Ikeasta yhtään mitään, päätän ettei enää koskaan. Halpaa ja huonoa, ja kun sinänsä ehjistä ja hyväkuntoisistakin huonekaluista sitten pitäisi hankkiutua eroon, kukaan ei ota vastaan edes ilmaiseksi.

    Juuri tällä hetkellä meillä on iltaisin vielä sen näköistä, että kotona asuu aikuisiakin, kun pojan lelut on siivottu pois olohuoneesta sen omaan huoneeseen. Mutta ihan pian olkkariin muuttaa sitteri ja leikkimatto, ja sitten yhtään mikään nurkka koko huushollissa ei näytä siltä, etteikö lastentavaraa tursua esiin kaakelien saumoistakin. Tuttipulloja, nokkamukeja ja muovikaulureita keittiössä, vaippoja ja kylpyleluja kylppärissä, sekalaista lelua joka huoneessa kuin sprinklerin sylkemänä. Ja bonarina toki ikuiset tahrat kaikilla mahdollisilla pinnoilla, mukaan lukien ikkunat, ovet, peilit jne.

    Ja koska tavaraa menee ja tulee, oman paikkansa ovat löytäneet pari pyykkitelinettä joita ei ehkä seuraaviin viiteen vuoteen tarvitse korjata pois, ja pino kannellisia muovilaatikoita joissa on liian pientä ja liian isoa lastenvaatetta menossa jonnekin.

    Sinänsä mua ei kirpaise kierrättää tavaraa, teenkin sitä ihan mielelläni. Mutta kun kaikesta ei voi heti hankkiutua eroon, nyt varsinkaan kun toinen tarvitsija on pian täällä. Se päivä, kun pikkuvaatteet, vauvalelut ja pinnasänky lähtevät - poks, sanoi skumppapullo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska meillä mies on ainoa ajokortillinen, se hallinnoi tätä Ikea-asiaa eli me ei koskaan käydä siellä. Ja hyvä niin, vaikka aina välillä mua houkuttaiskin kaikki ne ihkut halvat jutut. Ja sitten kun tajuaa kuinka perseestä ne harvat Ikea-jutskat on mitä meille on päätynyt, on, onkin taas tyytyväinen. Meillä on sellainen iso vihreä pahvinen säilytyslaatikko jossa on kaikkea epämääräistä sälpenderiä. Se notkuu ja hetkuu ja siitä on irronnut jo pari pientä vauvansuuhun sopivaa ruuvia. Onneksi täällä ei oo enää suuhunpanija-ikäisiä lapsia.

      Sitteri ja leikkimatto, hahaa. Ne on kyllä sisustuksen päräyttäviä yksityiskohtia, onneksi niitä tarttee katella alle vuoden :). Mä heitin meidän leikkimaton törkeästi roskiin koska kukaan ei huolinut sitä ja se oli vähän rikkikin ja alkoi vaan ärsyttää niin pahasti. Saatoin skoolata itseni kanssa sen roskiskeikan jälkeen :)

      Poista
  3. Anonyymi12:44 ap.

    Oi niin tuttua! Meillä ei ole lapsia, mutta tavaraa sitäkin enemmän. Mies ei tahtoisi luopua mistään, ja itse taas olen halukas jopa perkaamaan kirjahyllyn. Sinun tavoin ajattelen, että Suomessa tosiaan on toimiva kirjastolaitos. Oikeastaan kirjaa ei kannata ostaa, ellei lue sitä aina uudestaan ja uudestaan. Se onkin minulla nykyisin ostokriteeri. Meillä on paljon kirjoja, jotka eivät sitä täytä.. Nuorempana ajattelin tästä asiasta ihan toisin - mitä enemmän kirjoja sen parempi - mutta arvata sopii millainen tilanne on niin ajattelevan kotona, kun nelikymppiset on vietetty. :(

    T: Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että tablettiaika on vähentänyt lukemista tosi paljon, mikä on harmi. Äitikortin ostin nyt tässä muutama viikko sitten, koska se kiinnosti niin paljon. Mut noin yleisesti ottaen maltan nykyään odottaa, että kiinnostavat kirjat tulee kirjastoon...

      Poista
  4. Oooh, allekirjoitan jokaisen asian kadonneista tumpuista mieheen, jota viehättää raskastyyppinen sisustus merimaisemineen.. Meillä on viimeisin ratkaistu niin, että muualla kodissa rulettaa oma maku (myös miehellä onneksi pääosin skandinaavisempi), mutta kirjasti/työhuoneen herra on saanut sisustaa isoisoisänsä veistämällä työpöydällä, patinoituneilla kirjahyllyillä ja sikarinpolttelunojatuolilla (jossa ei siis kuitenkaan polteta).

    Mä olen nauttinut rahattomina kausina taidelainaamon palveluista. Sitä kautta on tullut tehtyä löytöjä ja aika moni taulu on jäänyt pysyvästi kotiin. Vuokrahan on samalla korotonta osamaksua, jos taulun haluaa pitää. Hesan aikanani Richardinkadun kirjastoton yhteydessä/läheisyydessä oli sellainen mainio piste. Onkohan enää? Myös täällä Tammesterissa on saatavilla ihan käypää grafiikkaa sitä kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi suatana, blogger hävitti mun kommentin! Olin sanomassa siitä, että ilmeisesti on joku miehisen universaali hinku istuskella sikarinpolttelunojatuolissa tupakkatakki päällä ja Laproaigh lasissa, vaikka sellaista ei oikeesti koskaan tapahtuiskaan. Mutta puitteet pitää olla.

      Taidelainaamo on jees, en ole koskaan vielä sitä käyttänyt mutta Espoossa asuessa tuli usein käytyä, kun oli kätevästi Ison Omenan kirjaston yhteydessä. Musta se Richardinkadun taidelainaamo on vieläkin olemassa. Pitääkin pistää listalle, heti kun sitä rahaa on vuokraankaan :)

      Poista
  5. Ensinnäkin kiitos päivän nauruista :D Repesin tuolle lattialla seikkailevalle Lolitalle, meillä onneksi vaeltaa vain sanakirjat :)

    Olen vakavasti harkinnut, että yksinkertaisesti kiellän kaikkia ostamasta lapselle lahjaksi muovileluja. Siis sitä sellaista krääsää, joka hajoaa kahden leikin jälkeen. Olen kyllä jo valmiiksi aika kauhea lahjapoliisi, mutta ne muovilelut on vaan niin ällöjä. Menevät rikki, ovat rumia, enkä voi olla ajattelematta niitä kaikkia kemikaaleja, joita ne todennäköisesti huokuvat ympäristöönsä. Viime jouluna melkein onnistuin tiukalla lahjatoivepolitiikalla ohjaamaan sukulaisten hankinnat myös äitiä miellyttäviksi, mutta pari ylläripakettia toivelista ulkopuolelta hiipi kuitenkin mukaan. Argh. Nyt ne on jo hajalla, joulusta on kolme kuukautta. Kestävää kehitystä - not.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl ideaa tuossa kieltämisessä. Koska nyt jo kun lapsista vanhempikin on alle nelivuotias, on koti täynnä kaikkea mahdollista tilpehööriä. En oikein lämpiä sillekään, että meille tuodaan jotain sukulaislasten vanhoja leluja (iso muovinen ponitalli) tai vaatteita (ysärihaalareita) edes kysymättä. Ja koska ele on kuitenkin tarkoitettu ystävälliseksi, ei oikein kehtaa nuristakaan. Meillä tosiaan joululahjan kestävyys-enkka oli jouluaatto :P

      Poista
  6. Hei mä muistan kanssa lukeneeni ihalevasti Hämeen-Anttiloiden kirjahyllystä!!

    Meillä on samaa tavarakaaosta pyritty kesyttämään lukuisten muuttojen yhteydessä, ja ihan hyvin ollaan onnistuttukin välillä tyhjentämään tavaraa, jotta saadaan hamstrattua (tai saadaan mun äidiltä) uutta tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutot on muuten hyvä! Mun yks (sosiologi!)kaveri on muuttanut elämässään tosi paljon ja dumppaa aina kaiken joka ei ole ihan just jetsulteen. Sil kyllä sattuu olemaan mies joka on ihan rakastunut keräilyyn ja huutokauppoihin... mutta niiden koti on niin ihana, harmoninen, ainoastaan kauniita esineitä sisältävä, puutalossa, aah.

      Poista
  7. Huvittava tarina kertakaikkiaan. Täällä tavaraa tursuaa myös joka paikasta ja pakko sanoa, että olen surkea muistamaan mitä kaikkea omistammekaan. Eritoten lastenvaatteiden kohdalla, pitäisi varmaan alkaa pitää jotain exceliä aiheesta "lasten vaatteet", jotta muistaisi mitä isosiskon arkistoista on tulossa pikkusiskolle, niin ja missä koossa.

    Olemme parhaillaan "evakossa" ja sanoisin, että tämä on hyvinkin tehokas keino kaiken krääsän karsimiseksi. 95% tavaroista on pakattuina banaanilaatikoihin ja olen jo päättänyt, että kun niiden purku taas alkaa niin kaikki turha saa lähteä kierrätykseen. Sama juttu lasten lelujen kanssa. Tosin sitä tuntuu tulevan joka tuutista ja jotenkin lapsettomatt ystävät ovat ehkä pahimpia krääsäntuojia. (nimim arvostelin tänään ystävälleni kovaan ääneen tarpeettomia ja tyhjänpäiväisiä pehmoleluja kunnes tajusin, että samainen ystävä joka oli kuulolla oli juuri roudannut meille omat lapsuuden "lemmikkinsä". Ei varmaan tarvitse odotella kauheesti krääsää sieltä suunnalta enää).

    Päiväkodit muuten huolii mielellään ehjiä leluja. Tosin se muovikrääsä on silti ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenvaate-excel olis kyl oikeesti hyvä. Koska nytkin mietin et pitäis ostaa kurarukkasia noille mut jossain tajunnan takamailla häilyy aavistus, että meillä vois olla yhdet kurahanskat ainakin. Mutta missä, oi missä?

      Oon miettinyt että sitten kun meille koittaa joskus putkiremppa-evakko, tarpeellisen tavaran määrä todella punnitaan. Mun sukulaiset oli taannoin putkiremppaevakossa ja niiden väliaikaiskoti oli ihanan avara ja valoisa. Kai nyt, kun siellä ei ollut vuosikausien kamakerrostumia.

      Nämä muiden vanhat lelut ja muut krääsät on kyllä yksi vitsi. Niistä pitäisi edes kysyä ennen kuin niitä muille ulkoistaa. Etenkin kun jonkun nuhjaantuneen sydäntyynyn tunnearvo ei välttämättä enää sille saajalle välity millään tavalla. Eikä reikäisillä, napittomilla ja kakkatahraisilla 70-luvun vauvanvaatteilla ole MITÄÄN käyttöä, vaikka ne olis alun perin olleet kuinka makeita.

      Säästelin tässä jonkun aikaa sellaista Tuttan norsupaitaa, jota kumpikin lapsi oli käyttänyt ja joka oli hiutunut haaroista rikki. Mietin, että jos teen siitä nukenvaatteen tai pienen tyynyn, mutta sitten heräsin ja tein siitä pölyrätin. Sitä hemmetin norsukuosia saa kaupoista edelleen ja mulle ainakin valokuvat lapsista siinä norsupaidassa on ihan riittävän tunteellisia :)

      Poista
    2. Heh. Pakko kommentoida tuohon norsupaitaan. Mä aikoinani ihmettelin, kun mun sisko roudasi toiselle siskolle vauvanvaatteita, jotka oli mun näkökulmasta "melko" kulahtaneita kunnes tässä jokin aika sitten kaivaessani pikkusiskolle jotain päällepantavaa arkoistoista asian tajusin. Ne vaatteetthan näyttää kuin uusilta heti vauva-ajan jälkeen,kun niitä pakkailee jossain imetyshormooneissaan. Nyt, (kuitenkin vain noin 1,5 vuotta myöhemmin) todella ihmettelen miksi en heti vaan tuunannut niistä rättejä?? Pääsääntöisesti ne on aika kulahtanutta kamaa. Ja tohon kuravaateasiaan todella yhdyn. Oi Mikä banaanilaatikko ne sisältääkään? (nimim. täytynee vierailla Etolassa tai muussa alan liikkeessä).

      Poista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!