keskiviikkona, elokuuta 20, 2014

Kauneuden keskellä eläminen

Tapasin toissapäivänä vanhaa ystävää, joka asuu nykyään Ruotsissa. Ystävä sai identtiset kaksoset, ja olimme toisen ystävän luona niitä ihastelemassa. Tämä toinen ystävä, tuttu lapsettomasta elämästä, asuu nykyään miehensä kanssa käsittämättömän hurmaavassa jugend-kaksiossa Töölössä ja odottaa vauvaa. Tapaamisessa oli näitä tosi vanhan blogiskenen ystäviä, niitä, joihin tutustui nollaluvun loppuvuosina, jolloin kellään ei ollut lapsia ja moni eli sinkkuna, opiskellen tai töissä, ihanissa pikku kodeissa ruutuikkunoin.  Ihastelin tuota töölöläiskaksiota aivan erityisellä intensiteetillä, koska tajusin, että suurin osa ystävistä asuu nykyään käytännöllisissä lapsiperhekodeissa, joissa on iso hissi, parveke ja järkevät neliöt. Eikä erillistä, turkoosikattoista vessaa, hassun muotoisia huoneita tai hukkaneliöitä.

Samoihin aikoihin huomasin, että ammoin unohtamani Flickr-tilini on näemmä muuttunut maksuttomaksi, eli näin kaikki ne kuvat, joita latasin sinne vuosina 2007-2011. Tosin salasanaani en enää muista, joten en enää pääse katsomaan niitä priva-merkattuja kuvia. Flickr oli ennen Facebookia tärkeä sosiaalisen median osa, usein tuli luettua ystävien blogia Flickr-ikkuna auki toisella välilehdellä. Nykyään ihmiset laittavat kuvia feibuun tai blogeihin, silloin aikoinaan blogeissa oli lähinnä tekstiä.


Ne omat kuvat hätkähdyttivät kauneudellaan. Olen jotenkin unohtanut, millaista kokonaisvaltaisen kauneuden ympäröimää elämää elin silloin ennen lapsia. Asuntomme Kalliossa oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni, meillä oli ruutuikkunat, ikkunalaudoissa itse tehdyt mosaiikit, pienessä vessassa kattoon asti kiirivä seinämaalaus. Kukkamaljakoita, löytäliinoja, harvinaisia viherkasveja, koriste-esineitä. Minkään ei tarvinnut olla lapsiturvallista eikä esteetöntä, hassuille oikukkaille ratkaisuille oli tilaa. Ja oli aikaa! Aikaa esikasvattaa haluamiaan hyötykasveja, aikaa asetella epäsäännöllisen muotoisia  posliininpalasia esteettiseksi kokonaisuudeksi. Rahaa hankkia haluamansa tapetit ja palkata ammattilainen ne kiinnittämään korkeisiin huoneisiin. Kahden aikuisen vähäiset pyykit, jotka mahtuivat keittiön minipesukoneeseen. Koskaan ei olohuone ryöpynnyt pikkuvaatteita eikä roskis pullistellut vaipoista.

Istuttiin spontaaneja viinipiknikkejä Torkkelinpuistossa, työmatka kulki kaarevan magnoliakujan läpi, illalla ikkunasta saattoi nähdä tulitaidetta.

En halua sitä aikaa takaisin. Viihdyn omassa kodissani, nautin tilasta, parvekkeen tomaateista, hassun rumankauniista kotikaupunginosastani. Rakastan vehreää pihaamme, joka kantakaupungissa on todellinen harvinaisuus. En ole joutunut luopumaan ratikoista. Silti aina joskus haaveilen, että siellä kaukana tulevaisuudessa asun ehkä taas ruutuikkunakodissa, laitan pitsipöytäliinoja ja kukka-asetelmia, poltan kynttilöitä, paneudun tuoksupelakuihin. Pistän estetiikan käytännön edelle.

4 kommenttia:

  1. Mä luin joskus jostain (sisustusblogista?), että esteetikon kannattaa ottaa kotiinsa vain kauniita esineitä, silloin epäjärjestys ei haittaa niin paljon. Se on niin totta! Kuopus sai syntymäpäivälahjaksi keittiö-leluja, ja heitin pois niiden virkaa ennen toimittaneet rojut - pelkästään tällä kotimme yleisilme muuttui parempaan. Ei enää roskilta näyttäviä leluja (no, ne olivatkin roskia, tyhjiä ketsuppipurkkeja ja sen sellaisia) hujan hajan, vaan nättejä leluja hujan hajan :)

    Koriste-esineitä kyllä kaipaan. Ja aikaa ilman nokkamukeja ja ruokalappuja. Onneksi se palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on totta! Tätä voi toteuttaa just esim kauniilla leluilla - niin kauan kuin lapset on tarpeeksi pieniä. Mun viisivuotiaalla on nyt aivan raastavan kauhea maku, mitä muovisempaa, pinkimpää, ja helisevämpää, sen parempi. Yritän toki suitsia ja säännöstellä, mutta aina en raaski kieltää. Tyttönen sai viisivuotiaslahjaksi mauttoman, yksitoikkoista sävelmää pimputtavan korurasian, jota se rakastaa yli kaiken.

      Oli tosi mahtavaa lahjoittaa pois viimeinen nokkis ja ruokalappu! Ja syöttötuoli! On meillä vielä juniorituoli, mutta se on suht tyylikäs.

      Poista
  2. Mulla ei koskaan kotona ole ollut erityisen esteettistä, mutta jo se, että talo on kaunis ja huoneiden mittasuhteet, tekee paljon. Kesällä Berliinissä ihastelin isäntäväen (lapseton arkkitehti-valokuvaaja -pariskunta) ihanan boheemia ja samalla supersiistiä asuntoa, keittiö ja kylppäri samassa tilassa, vessa puoli kerrosta ylempänä rapussa, hienoja kasveja keikkumassa ikkunalaudoilla. Totesin että kyllä mun mukavuudenhaluni on kovempi kuin estetiikan ja eksoottisuuden tavoitteluni. Mutta jonain päivänä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huoneiden mittasuhteet, voi aah. Kummalliset ratkaisut, ooh. Kävin vuosia sitten yöpymässä jonkun baari-illan jälkeen kaverin taiteilijatädin asunnossa Eiran jugend-kortteleissa. Siellä sänky oli ikäänkuin omalla korokkeellaan, vessa oli maalattu lehtikullalla, katossa korkokuvia. Ihana, ihana, ja samalla sellainen, johon en perheellisenä koskaan muuttaisi, vaikka neliöt riittäisivät. En vaan jaksaisi hissittömyyttä ja miniatyyri-saniteettitiloja.

      Poista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!