H.E.

Kahdella ystävälläni oli aikoinaan tapana julistaa baarissa, että kohta alkaa Hyvä Elämä. Hyvään elämään kuuluisi kaljoittelun ja pizzansyönnin lopettaminen, kuntoilu, aikainen nukkumaanmeno ja yleinen tunnollisuus ja kunnollisuus. Hyvä Elämä oli lyhennetty H.E:ksi, kirjainpariksi jota oli näppärä huudahdella baaripöydässä. Soppaa sekoitti sopivasti se, että myös Huono Elämä lyhentyi H.E:ksi, eikä kukaan oikeastaan tiennyt, kumpaa H.E. kulloinkin tarkoitti.

Itse olen viettänyt jo pitkään pääasiallisesti sitä ensimmäistä H.E:tä eli maksanut laskut ajallaan, pitänyt keittiön työtason suhteellisen siistinä ja hoitanut ravitsemuspoliittiset ratkaisut terveellisesti ja säntillisesti sekä välttänyt turhaa tissuttelua ja tupakin kärheämistä. Ja käynyt vesijuoksemassa. Ja mennyt nukkumaan ennen pikkutunteja. Pitkään eletyn Hyvän Elämän seurauksena saattaa tulla kiusaus hetkelliseen notkahdukseen Huonon Elämän suuntaan ja näin kävi viikonloppuna. Perjantaina oli ystävän maisteroitumisjuhlat pitkän kaavan mukaan. Jokin nousuhumalailo yhdistettynä ulkoilmaan sai minut polttamaan tupakkaa ihan sikana (yäk yäk yäk) vaikka päätä särki hiukkasen jo valmiiksi. Seuraavana aamuna (tai siis keskipäivällä jolloin heräsin) olo oli vielä ihan säällinen, kauheus iski vasta myöhemmin. Ensin oletin kyseessä olevan krapulan (mitä se tietysti osaksi olikin) mutta kun päänsärky ja kuvotus jatkuivat yöhön asti olin pakotettu muuttamaan diagnoosini migreeniksi. Olen kerran ennenkin itseaiheuttanut itselleni migreenin sivuuttamalla lievän päänsäryn kuvittelemalla, että hartiajännityksestä johtuva jomotus laantuu parin lasillisen ja parin tupsun avulla... no joo. Hukkasin siis kesälauantain ja makasin koko päivän pimeässä kyvyttömänä edes lukemaan mitään järjellistä.

En tajua tuota tupakka-asiaa. Poltin aikoinaan säännöllisesti ja sitten vähitellen, puolivahingossa aloin vähentää. En ole ikinä ollut kunnollinen nikotinistiröökaaja, tarvitsen kaikkia oheisasioita kuten kahvia, punaviiniä ja hauskaa seuraa nauttiakseni tupakasta. Aikoinaan meillä oli Nassun kanssa tapana säästää kaikkein kiehtovimmat uutiset siihen, että saimme eteemme tupakat ja lasin mehua. Siinä kelpasi henkosten lomassa kertoa juttua ja mikäli kyseessä oli todella mehukas stoori, vielä sytyttää uudetkin.

Töissä en polta melkein ikinä, ellen ole sitten aivan mielipuolisen stressaantunut. Arki-iltaisin en voisi kuvitellakaan meneväni tupakalle, alkoholia ei viikolla kuulu käyttämän eikä illalla voi enää kahvitellakaan, eli kaikki potentiaaliset oheisnautintoaineet ovat pannassa. Eikä ilman niitä tupakka maistu. Saattaa siis kulua viikko ilman että edes ajattelen tupakkaa. Mutta kun saan nenäni eteen lasin punaviiniä ja joku muu sytyttää tupakan, alan itsekin himoita. En pidä tätä edes minään ongelmana, tällä normaalitahdilla kukaan ei saa keuhkoahtaumaa, sademetsiä toki kyllä kaatuu jonkin verran, mikä on peffasta. Nyt pelkkä tupakasta kirjoittaminen kuvottaa, migreenini ei ole vieläkään kokonaan ohi ja ajatus savun imemisestä saa pään jyskyttämään. Äitini lopetti tupakoinnin aikoinaan pitkälti päänsärkytaipumuksensa takia, luultavasti minullekin käy niin (ja samaa tietä menee punaviini, nyyh).

Viimeinen viikko töitä. Motivaatio katossa. Olen laatinut ”mitä lomalla pitää tehdä”-listaa, johon kuuluu muun muassa jo legendaariseksi kasvanut saaristoristeily. Olemme L:n kanssa olleet yhdessä jo kuusi kesää ja joka ikisenä meidän on pitänyt mennä sellaiselle. No, eipä tähän päivään mennessä ole toteutunut, ehkä nyt kun on sekä rahaa että aikaa. Sen lisäksi listassa on teemakävelyitä, museoita, kesäteatteria, rantaviivan kartoitusta, kirpputorilla myyntiä ja piknikkiä. Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä mutta ehkä vastenmielisimpänä ”pajuarkkupommin purku” eli jättiläismäisen säilytysarkun tyhjentäminen, imuroiminen ja pyyhkiminen sekä siellä olevien kamojen (kuten muovikorillinen videokasetteja ja kaksimetrinen pahasti rytistynyt ja paljon ähellystä aikoinaan vaatinut kuvakollaasi, puhumattakaan sultatuista kuusenkoristeista ja lahjanarukimpuista) lajitteleminen lähinnä mappi ööhön.