maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Puljaamista

Vauvan kanssa liikkuessa maailma näyttäytyy uudessa valossa. Jalkakäytävän reunat, portaat ja kynnykset tulee pantua merkille aivan eri tavoin, samoin ratikkamallit. Kaikkeen pitää varautua ja valmistautua. Tällä viikolla en päässytkään naapurissa pidettävälle keramiikkakurssille, koska äitini uumoili kipeyttä eikä halunnut vaarantaa vauvaa. Niinpä päätin käväistä (käväistä, hehhehee, mikä vitsi, vauvan kanssa ei "käväistä" missään) Annalan syysmarkkinoilla. Odotettuani matalalattiasporaa viitisentoista minuuttia (en halua vielä käyttää korkeaa ratikkaa kaksin vauvan kanssa, en osaa kunnolla vielä itsekään käyttää uusia vaunuja, saati sitten vastuuttaa jotakuta kanssamatkustajaa niiden nostelussa) tajusin, etten ennen illan tapaamista ehdikään ihastelemaan talvivalkosipuleja ja päätinkin sen sijaan tehdä lenkin lähiympäristössä. Ollessani ruokakaupan ovella huomasin, että sinne joutuu kiipeämään portaat ja avaamaan pari painavaa lasi-metalliovea, homma joka ei ilman apulaista onnistu. Niinpä köröttelin kotiin tyhjin toimin, toisaalta hidas kulku sai minut huomaamaan erityisen hyvin kirkonedustan upeat, kaksiväriset ryöppykukat sekä viisivuotiaan pojan ja snautserin ensikohtaamisen. Ja ostinhan matkalla auringonkukkiakin, kivalta kukkakauppiaalta joka rahasti minua ulkona, niin ettei minun tarvinnut sompailla vaunujen kanssa sisään tai jättää vauvaa vaunuihin. Auringonkukat tungin reppuun, vaikka änkeytyessäni vaunujen kanssa hissiin vaaransin niiden varret. Vaunut mahtuvat hissiin juuri ja juuri, sivuttain ja mutkitellen. Etenkin täyden repun, olkalaukun ja hoitolaukun kanssa yhden kerroksen matka on aika haastava (etenkin kun vauva ehtii rapussa tympääntyä sekä kuumuuteen että paikallaanoloon ja alkaa huutaa).

Lauantai-iltana päätin valita useista vaihtoehdoista vauvaystävällisimmän, sukujuhlat (suvussamme on kerrassaan hulvattomia juhlia jotka vetävät vertoja kotibileille). Lähtiessäni kotoa alkoi sataa kuin saavista kaataen, rummuttavaa rankkasadetta. Venksottelin sadesuojan vaunujen päälle ja selvisin ratikkaankin kälyn suosiollisella avustuksella. Perillä pitikin sitten selvittää, miten kantokopan saa irti vaunuista (helvetillisen hankalasti) ja tehdä se kondomimaisen tiiviin sadetakin hiostaessa ja kantaa vauvaa ja kaikkia oheistarpeita kierreportaita kolmanteen kerrokseen. Juhlapaikan vaihtuessa minulle ja vauvalle tarjottiin autokyytiä, jonka otimmekin riemuiten vastaan, tosin auton takapenkki piti kipata kumoon, että vaunut mahtuisivat joukkoon. Ja edelleen piti vahtia samaan aikaan vauvaa ja paria-kolmea laukkua ja yrittää varoa kastumasta. Perillä uudessa paikassa pitikin sitten miettiä, miten ratasasentoon vahingossa käännetyt vaunut saa takaisin vaunuiksi.

Juhlissa imetin sivuhuoneessa, ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella (ellei mökkiä lasketa). Homma sujui yllättävän mukavasti, en kiusaantunut ovella käyvistä ihmisistä ja päinvastoin. Ilta menikin paitsi seurustellessa myös vauvaa rauhoitellessa, syömään pääsin viimeisenä ja ateria tuli napsittua parin haarukallisen osissa. Kun ajattelin väsynyttä ja sateista matkaa parilla-kolmella eri joukkoliikennevälineellä, summasin äkkiä, kuinka paljon säästin rahaa raskausaikana sillä, etten ostanut joka viikonloppu punaviiniä ja tilasin meille farmaritaksin.

Onneksi äitiyslomalla on vain rajallinen määrä aikataulutettuja velvotteita (pidän aikataulutetuista velvotteista kunhan ne ovat hauskoja, kuten harrastuksia tai mukavaa työtä), sitä tulisi nopeasti aivan hermoheikoksi säätäessään kaiken sen oheiskrääsän kanssa, mitä vauvan kanssa lähteminen edellyttää. Pelkät vaunut ja vauva eivät riitä, mukana pitää olla omien peruskamojen lisäksi myös aiemmin mainitsemani selkäreppu (koska käsiä tarvitaan muuhun) sekä hoitolaukku, jossa on harso, vaihtovaatteet, rintakumi, tuttipullo, paketti vastiketta, pari vaippaa, vesipullo, pieni hoitoalusta, sakset ja sen sellaista. Ei puhettakaan, että lähtisi kotoa pelkkä avain taskussaan tai kevyt pussukka olalla. Kaikesta varustautumisesta huolimatta jotain voi unohtua: tänään käväisimme perheen kesken Kasvitieteellisessä puutarhassa rakukurssini jälkeen. Koska rintani olivat usean tunnin imetystauon jälkeen kuin kaksi muuttolaatikkoa (oikeasti) päätin imettää puistonpenkillä. Huomasin (ja Muna huomasi aivan erityisesti) hoitolaukkua turhaan pemmastettuani, että rintakumi oli jäänyt kotiin. Yritin hetken imettää ilman sitä, mutta se, mikä onnistuu hetkittäin kotona makuuasennossa, kaikessa rauhassa, ei todellakaan sujunut puistonpenkillä istuen. Voi sitä huutoa! Daaliat ja hajuherneet tuli iihkutettua pikavauhtia, ehdimme jo täyttää tuttipullonkin, mutta sitten vaunuissa tuli hiljaista, hiekkatien ratina tuuditti uneen pienen kukkaistytön.

5 kommenttia:

  1. Nimetön10:39 ap.

    Mun mielestä sun teksti kertoi siitä, millaista puljaamista on liikkuminen vaunuilla... Poistapa viestistä kaikki vaunuun liittyvät vaivat, niin ei jää paljon.

    Nimimerkki Esikoisen kanssa aina vaunuilla, toisen kanssa ei ikinä eli Hanna G

    Ai niin ja onnittelut ekasta "julki"-imetyksestä!

    VastaaPoista
  2. Vaunut on meille ihan ehdoton juttu monestakin syystä. Mä en mitenkään voi kuvitella käveleväni rintarepun tai kantoliinan kanssa esimerkiksi liukkaalla kelillä, näen jo valmiiksi painajaisia siitä, että liukastun ja se, mikä sattuu mua lähinnä peffaan voi olla vauvalle vaikka kuolemaksi. Ja tää ei tietenkään poissulje kantovälineitä, niitäkin löytyy sitten ihan omaan tarkoitukseensa, sisälläoloon ja pikkureissuille tai vaikka sit myöhemmin Maailma kylässän tungokseen.

    Ehkä seuraavalla kerralla se julki-imetys jopa ihan onnistuukin, tissin paljastaminen oli ainakin hämmentävän helppoa ja traumatonta :)

    VastaaPoista
  3. Nimetön2:05 ip.

    Juu, siis tämä ei ollut kommentti siihen mitä teidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä, vaan huomio siitä että nuo puljaamiset liittyivät juuri vaunuihin, ei vauvaan sinänsä. Vähän niinku parkkeerausongelmat koskevat lähinnä autoilijoita.

    Ehdoton lisävaruste liinan kanssa liikkuessa on liukuesteet! Käytän niitä muutenkin, ja suosittelen kaikille liukkaalla liikkujille. Sellaiset on hyvät sellaiset mustat joustavat kumivempaimet, joissa on piikkejä.

    VastaaPoista
  4. "summasin äkkiä, kuinka paljon säästin rahaa raskausaikana sillä, etten ostanut joka viikonloppu punaviiniä ja tilasin meille farmaritaksin."

    Odotusaikana oli aika usein puhe siitä, kuinka halpaa taksilla ajo oikeastaan on (esim. autovakuutuksen ja vuosihuoltojen rinnalla), jopa niin usein, että mukana oli lievä itsepetoksen sävy. No, reilun kahden kuukauden aikana ollaan ajettu tasan kerran pirssillä, kun toinen vauvoista piti viedä ekana koti-iltana päivystykseen. No, asutaan pikkukaupungin keskustassa ja on kesä - talvella pitää taas muistuttaa itseä siitä pirssin edullisuudesta.

    Syksyn mittaan olisi tarkoitus tulla Helsinkiin. Pitääpä muistaa nuo erilaiset ratikat ja bussit. Selvitettiin jo P-Karjalan reissulla, että VR:n junista vain Pendolinot ovat liian ahtaita tuplarattaille.

    Kotikaupungissa olen muutaman kriittisen paikan esteellisyyden selvittänyt. Yliopiston kirjaston hissi on ok, samoin kaupunginkirjasto. Vakiopaineeseen ei mahdu kuin hyvin hankalasti takaovesta, mutta onneksi se on päivisin yleensä auki, ja ovensuussa on pieni pöytä, johon kuulee lasten heräämisen.

    Kaksoset nukkuvat niin hyvin liikenteessä ja hälyisissä paikoissa, että aika paljon tulee uhmattua pakkaamisen ja lähtemisen hankaluutta. Saapa nähdä miten sitten toppapukukaudella.

    VastaaPoista
  5. Mä oon kans liukuesteihminen, pidän niitä aina talvisin ja viime talvena erityisen visusti mahan takia. Silti kyl kaks kertaa liukastuin ja voi sitä angstia, vaikkei mihinkään edes sattunut niin pelotti pari päivää sikiön takia... Odotan kyl innolla aikaa, jolloin vauva osaa kannatella päätään (repun kanssa ei vielä oikein suju, vauva on siihen liian pieni), sitten kantaminen varmaan sujuu mukavasti.

    Meillä kans takuuvarmin keino nukuttaa äkeä vauva on tunkaista se vaunuihin ja viedä ulkosalle. Viileys ja tärinä nukuttaa takuuvarmasti. Kantoliinassa viihdytään toistaiseksi vain hyväntuulisena, jos vähänkin nyppii niin rinnalla kannettuna raivo nousee nopeasti x-potenssiin. Toivon kyllä että olisi ohimenevää, lähellä kantaminen on ihanaa.

    Kaksosvaunut, vitsit mikä spessuhaate vielä! Onneksi niitäkin saa nykyään tosi näpsäköinä. Meidän vaunut on kyllä sikapienet, tänään tunaroin itseni ratikkaan väärästä ovesta ja sit piti muuttaa sijaintia keskemmälle. Vaunut mahtuivat sitä uusien ratikoiden superkapeaa käytävää pitkin, jes.

    Meillä on nykyään ahkerassa käytössä City Car Club, niin ahkerassa, että huomattiin ettei sekään nyt niin halvaksi tule. Onneksi ystäväpariskunta lainaa autoaan, siitä on ollut paljon hyötyä. Toistaiseksi pienestä kulkemishankaluudesta on ollut kyllä positiivisiakin vaikutuksia: tulee käveltyä tosi paljon kun ei viitsi aina alkaa keinotella itseään ja vaunujaan julkisiin.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!