Olemme eläneet hiljaiseloa viime ajat. Peruin toistaiseksi vauvauinnin, sen voi aivan hyvin aloittaa myöhemminkin, sitten, kun akuutti infektiotilanne on ohi. Vauvauinnissa painotetaan sitä, että harrastuksen pitää olla ehdottoman mieleinen sekä vauvalle että vanhemmille ja juuri tällä hetkellä en halua viedä vauvaani lämpimään veteen likoamaan. Kuukauden päästä onkin eri juttu. Sikaepidemia on siis karsinut jonkin verran menojamme. Emme mieluusti lähde ruuhkabusseihin tai apteekkiin vauvan kanssa, ellei ole ihan pakko. Olemme yrittäneet rajoitusten sijaan keskittyä siihen, mitä kaikkea kivaa voi tehdä. Kävelyllä olemme olleet joka päivä, kaksin tai kolmin tai neljin. Tänään lähdin vauvan kanssa ulos kahden, tajuttuani että valtaosa ikuisuusopiskelijaystävistäni on siirtynyt porvarillisiin päivätöihin ja harvalla on aikaa nähdä päivisin. Onkin mielenkiintoista havaita parin-kolmen vuoden päivätyöputken jälkeen, kuinka erilaista porukkaa Kallion kaduilla päivisin liikkuu. Ystävän mies kutsuu näitä osuvasti "yhteiskunnan päivävuorolaisiksi" tarkoittaen niitä tukiverkostojen reunalla eläviä: spurguja ja nistejä, mielenterveyspotilaita ja maahanmuuttajia. Ja meitä äitejä, tietysti. Päivävuorolaiset suhtautuvat toisiinsa väljästi ja suvaitsevasti, en ole kohdannut yhtään selittäjää tai tuppautujaa vaunujen kanssa liikkuessani. Päin vastoin, mahdolliset paheksunnan tuulet tulevat ns kunnon kansalaisilta, joskus vain se, että astuu ratikkaan vaunujen kanssa, ärsyttää kanssamatkustajia. Mutta sitten toisaalta, apuakin yleensä heruu. Olen uskaltautunut korkeisiinkin ratikoihin, vaikka sitä varten tarvitsee aina pyytää apua.
Tänään lähdin matalan marraskuunauringon houkuttelemana alas Hakaniemeen, ostamaan torilta neilikoita. Ihailin matkalla nuorisotalon edessä kasvavia kalliokilven lehtiä. En pidä kalliokilvestä kesäaikaan, se on jotenkin nuhruinen ja samea. Pakkasen puremana, ikivihreänä ja osin punertavana se muuttuu kuitenkin kerrassaan ornamenttiseksi. Ostettuani pinkit neilikat hommasin hetken mielijohteesta vielä valtavan kokoisen, jotenkin litistetyn valkokaalin, joka on kuulemma muotonsa puolesta optimaalinen kaalikääryleiden tekoon. Koin taas ilonleimahduksen vapaudestani: nyt minulla on ihan oikeasti aikaa askarrella niitä kääryleitä, kovertaa lehtiä ohuemmaksi ja haudutella uunissa vaikka pari tuntia.
Hakaniemestä suuntasin Merihakaan, jossa olen käynyt tätä ennen vain pakotettuna, joitain tylsiä veroasioita setvimässä. Merihaka oli yllättäen aika hieno kaikessa karmeudessaan: rapistuneet ja kostuneet 70-luvun kolossitalot monenkirjavine parvekeratkaisuineen toivat hämmentävästi mieleen DDR:n tai Lasnamäen. Merihaan lastentarhakin oli tyyliin sopivasti aidattu metalliverkolla. Ja tietysti siellä oli muutamien ammattiliittojen päämajat. Eikä Merihaassa ole lainkaan autoja ja sieltä on varmasti kerrassaan hulppeat näköalat Korkeasaareen ja avomerelle asti.
Kotimatkalla, erästä näyteikkunaa katsellessa tuli mieleen Totoro-elokuva ja se, kuinka eri tavoin se katsojasta riippuen tulkitaan. Minulle Totoro on yksi surullisimmista koskaan näkemistäni elokuvista mutta moni tuntuu pitävän sitä Miyazakin harmittomimpana lastenleffana. Itse en ihan heti näyttäisi Totoroa omalle lapselleni (vaikka se kertookin lapsuudesta kerrassaan nerokkaasti), niin vahvana menetyksen pelko, suru ja epätietoisuus on elokuvassa läsnä. Kuten elokuvan kanssani samoin kokenut Nasse sanoi, "niiden lasten piti keksiä se Totoro, että ne kestäisivät surunsa".
Muna on selvästi tajunnut liikkuvan kuvan viehätyksen. Katselemme joskus netistä niin sanottua pötkylävideota, flash-pätkää, jossa yksinkertainen, mustavalkoinen otus pyörii akselinsa ympäri pimpelipom-musiikin soidessa. Munan suu aukeaa vähän ja se tuijottaa ruutua intensiivisen vakavana poskiensa välistä.
Kai vauvat muuten jo ymmärtävät Teletappien päälle! Silloin kun Teletappi villitys oli pahimmillaan, niin jotkut vanhemmat sanoivat tosiaan jo VAUVOJEN tykkäävän niistä, eli siis tajuavan jotenkin sen kuvan! Siinä mielessä tuo Munan kuvakiinnostus on ihan järkeenkäypää. Kai vauvat jotkut muodot ja äänet tajuaa.. uskoisin.. voivat olla fiksumpia kuin luulemmekaan!!
VastaaPoista" "yhteiskunnan päivävuorolaisiksi" tarkoittaen niitä tukiverkostojen reunalla eläviä: spurguja ja nistejä, mielenterveyspotilaita ja maahanmuuttajia." -Hyvin sanottu tuo 'päivävuorolainen'! Olen muuten itse kanssa tällainen päivävuorolainen.. ;) Ikuinen TYÖTÖN LORTTI. Juuh, huomattu on että päiväsaikaan on kaikenlaista liikkeellä.. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä, jotkut vastatyöttömöityneet saattavat vältellä katseita, olla puolustuskannalla. Ihan kuin hävetä! Senkin jotenkin oppii huomaamaan. Ja jos sanan vaihtaa ja saa jotain kautta tiedon oikeassa olostaan [=että ihminen on vastatyöttömöitynyt tms. 'tuore liha'] niin sitä vaan hymähtää omalle 'viisaudelle..' ;)
Olen muuten huomannut meissä päivävuorolaisissa olevan aika paljon todella lihavia ihmisiä. Mistähän se johtuu. Mutta hurjan moni vaikuttaa päälle päin siltä, että niillä [MEILLÄ!] olisi jotain annettavaa. Mietin aina sitä, tätä ihmispotentiaalia.. kulkemassa pitkin markettien käytäviä, 'kunnon kansalaisten' halveksimina. Sen halveksinnan oikeasti voi tuntea, kun joku oikein turkkirouva katsoo nenänvartta pitkin.. :(
Yhteiskunta todellakin jakaantuu yhä selvemmin! Toivottavasti sinun Munasi tulee saamaan onnellisen elämän. Ja toivon sitäkin, että JOS kävisi niin ettei hän kuulu niihin 'voittajiin', niin voisi vaikka sitten 'häviäjänäkin' löytää jostain onnen siruja elolleen..
Lisään: mun mielestä olet viisas, kun et ota turhia riskiä Munan kanssa.. ts. välttelet vähän pahimpia tautipaikkoja! Kamalaa olisi sekin, että EI varoisi.. ja sitten jotain sattuisi.. varmaan sitä miettisi sitten ja kärsisi siitä. Toivottavasti ei nyt enää tule uusia pahoja tauteja!
VastaaPoistaKuinka muuten sukulaiset on suhtautuneet teihin? Onko tullut tukea vai vaatimuksia. [Muna sinne, Muna tänne, vierailemaan.. tms..]
Itse aina autan äitejä lastenvaunujen kanssa, jos semmoisiin bussissa matkustaessa törmään! Hih, Zuklis on RISKI! On ruista ranteessa..
Mieheni, vaikka televisionvihaaja onkin, on kova Teletappi-fani, eli kohta täällä on kaksi tappien tuijottajaa :D Vissiin Teletapit on ihan tarkoituksella tehty vauvakamaksi, ne ovat kirkasvärisiä ja habitukseltaan hyvin vauvamaisia: iso pää ja pullea vaippapeppu, pyöreä naama ja lyhyet raajat.
VastaaPoistaMäkin elin aikoinaan omaa työttömyyskauttani, asuttiin silloin Espoossa jossa omituiseksi leimautumiseen riitti vaikka just nyt se, ettei käynyt päivätöissä (tai siis mistäs minä tiedän, mitä musta ajateltiin, jotenkin fiilis meidän talossa oli vain sellainen, tunsi itsensä kummajaiseksi muiden rinnalla).
Täällä Kalliossa päivävuorolaiset on laihaa sakkia, varmaan siksi, että moni niistä on nistejä (meinasin laittaa tähän nauruhymiön mutta se tuntui karkealta jutulta). Olenkin vähitellen alkanut harjaannuttaa omaa nitkasilmääni ja pannut merkille tiettyjä yhteneväisiä piirteitä, kuten verkkarit (miksi?), sen laihuuden ja huonon ihon. Ilmeisesti jotkut epäpuhtaudet suonensisäisissä huumeissa vaikuttaa ihoon? Koska eihän yleensä aikuisilla ihmisillä ole kovin pahaa aknea. Ja sitten on se vaikeammin määriteltävä, kuoppasilmäinen katse, jotenkin sellainen tyhjä ja paranoidi. Nykyään kun tulee intensiivisesti mietittyä, miltä vauvan maailma näyttää, miten se näkee ja kokee kaiken, näitä ajatuksia tulee ulotettua myös pahasti alkoholisoituneisiin tai nisteihin. Että miten ne näkee maailman, eroaako se mun tavasta nähdä?
Oon pariin otteeseen joutunut aiheuttamaan pettymyksen ystäville, kun olen perunut kivoja, suunniteltuja menoja, etten suotta altistaisi Munaa. Se on harmittanut ja ajoittain surettaa ajatus siitä, että juuri tällaisista tilanteista se kuilu lapsettomien ja lapsellisten välillä jyrkkenee, sellainen "olet muuttunut aivan toiseksi lapsen saatuasi"-kela. Vaikka sitten toisaalta, kyllä kaikki mut hyvin tuntevat tietää, että oon joskus aika tarkka tällaisissa jutuissa. Toivon vain, ettei meitä lakata kutsumasta paikkoihin, etteivät ihmiset ottaisi itseensä (se tapahtuu niin surullisen helposti, se itseensä ottaminen) noita kieltäytymisiä.
Hei ois hauska käydä esim siellä merihaassa kävelyllä (tai muuallakin). En oo juuri käynyt siellä, mutta ehkä samantapaista viehätystä on itä-pasilassa josta oikeastaan tykkään! Rumat talot on jotenkin mahtipontisuuudessaan vaikuttavia, autoja ei ole missään ja pihat on suunniteltu fiksusti. Puutkin on ehtineet kasvaa jo isoiksi, kaikkialla mihin niitä on älytty istuttaa
VastaaPoista