Kilin kellit mikä päivä

Seuraa kotiäidin tilitystä:

Meidän Limpullammehan on hyvin myöhäinen rytmi, niin myöhäinen, että minullekin on tullut ns työttömän unirytmi, menen nukkumaan siinä kolmen-neljän aikaan ja herään puolilta päivin. Siinä kun toimittelee aamun askareet, syötöt ja vaipat ja muut, huomaakin, että ulkona jo hämärtää. Ja vauvan toppaaminen paukkupakkasiin on ihan oma operaationsa, seuraa huutoa ja raivarointia liian lämpimän haalarin kätköistä. No, tuo on ihan normimeininkiä. Viime yö oli vielä potenssiin x rankempi. Ilmeisesti Limpun toissapäivänä saama kolmoisrokote aiheutti viivereaktiona hirvittävän raivonyön. Sydäntäsärkevän tuskaista itkua, joka herätti vanhemmat tunnin välein. Tissi ei kelvannut, pullo ei kelvannut, tutti ei kelvannut. Pistokohta reidessä punoitti mutta lämpöä ei ollut. Vihdoin, puoli kahdeksalta aamulla keksin tulpata vauvan pikkuiseen peppuun panadol-supon, se toi vihdoin muutaman tunnin keskeytymättömän unen.

Tänään päivällä lähdimme sitten toimittamaan asioita. Haimme koko perheen kera erään huutonet-huudon Vallilasta. Vaunuilla oli äärimmäisen hankalaa liikkua, kevyet pikku kaupunkivaunut eivät oikein jaksa jyrätä töyssyisen lumen läpi. Autoja oli parkkeerattu kävelytielle, eräs iso citymaasturi ihan röyhkeästi keskelle jalkakäytävää. Suivaannuin moisesta niin, että yritin liimata purkkani auton ikkunaan, mutta ei se pannahinen pysynyt kylmän takia paikallaan. Kun vihdoin pitkän ja hyytävän kävelyn jälkeen olimme saaneet hoidettua huutonettihankinnan noudon, suuntasimme pikapikaa kirjastoon. Se oli juuri sulkemassa, sain ainoastaan palautettua lainat, varattuja emme ehtineet enää noutaa. Tässä vaiheessa perheen aikuisväestö kalisi kylmästä ja päätimme suunnata Hakaniemen Rossoon syömään. Istuimme Rossossa hytisten, Limppu uinaili tyytyväisenä vaunuissaan. Meitä ei palveltu lainkaan, henkilökunta katseli lävitsemme ja jälkeemme tulleita palveltiin ennen meitä. Koska tapaus ei ollut ensimmäinen laatuaan ja meitä alkoi jännittää, kuinka kauan jälkikasvu suostuisi olemaan hiljaa, päätimme lähteä kotiin. Lausuin pari topakkaa sanaa tarjoilijalle, joka teeskenteli luonnollisesti tietämätöntä.

Tiedän kyllä, että vauvat eivät ole maksavia asiakkaita ja vauvanvaunutkin ovat jonkun verran tiellä. Kyseinen ketju mainostaa kuitenkin itseään juuri perheravintolana, löytyy leikkinurkkausta, syöttötuolia ja hoitohuonetta. Emme edes kävisi kustannustehokkaassa ketjuravintolassa ellemme liikkuisi vauvan kanssa. No, tulipa havaittua kantapään kautta, minne kannattaa mennä. Aion laittaa asiasta vielä palautetta ketjulle, tiedän, etten ole ensimmäinen Rossoon vittuuntunut kuluttaja.

Koska oli helkutin kylmä ja ratikka tuli sopivasti, päätimme lumessa jyräämisen sijaan mennä kotimäen ylös julkisella. No, ratikkahan jämähtikin keskelle mäkeä, joku valopää oli nimittäin parkkeerannut pyhän lehmänsä ratikkakiskoille ja jonossa seisoi kolme ratikkaa. Meidät päästettiin ulos, suoraan likaiseen penkkaan, josta selviytyminen lastenvaunujen kanssa oli oma operaationsa. Kun lopulta pääsimme kotiin ja kaikki imetys-tyyppiset rituaalit oli hoidettu, päätin helliä kalisevaa olemustani tulisella kylvyllä. Laskin ammeen täyteen kuumaa vettä vain havaitakseni, että ilmeisesti kylmän sään takia kuumaa vettä ei tule, vaan vesi on suunnilleen uimahalliveden lämpöistä. Siinä vaiheessa menin haaleaan suihkuun ja huomasin, että suihkumme vuotaa eikä kylpyammeen viemäri vedä kunnolla. Mikään tässä 20-luvun ihkukämpässä ei toimi aivan moitteettomasti: viemärit korisevat, astianpesukone ei pese kunnolla, pyykkikone hyppii minne haluaa, pattereita ei voi säätää. Toisaalta onhan tämäkin angsti suhteellista. Ystävä asuu alivuokralaisena puutalossa, jossa putket jäätyvät talvisin.

Mutta silti, voihan jeesuksen äidin munasarjat, että voikin vituttaa. Tuntuu kuin joku mystinen talvijumala näpäyttäisi meitä tallaajia siitä, että olemme jo uskoneet talvien olevan menneen talven lumia (ehheh) ja heittäneet villahousut, toppatakit ja lämpökerrastot roskiin kuvitellen, että Helsingissä pärjää ympäri vuoden ohuessa villakangastakissa ja sormikkaissa.

Seuraava missio vauvaelämässä on runnoa unirytmiämme aikaisemmaksi. Koska Limppu on jo viisikuinen, ajattelimme alkaa antaa unentuojaksi maissivelliä. Luumua meillä on jo maisteltu, suurin osa siitä meni poskille. Mutta lähes-täysimetyksellä mennään edelleen ja tullaan menemäänkin vielä pitkään, mikäli se minusta riippuu.