Kirpputoreista

Heti alkuun kerron, että Lupiinin hiljaisuudelle on syy: minulla on nykyään toinenkin kirjoitusfoorumi. Kirjoitan yhteisöblogia eräiden perheellisten ihmisten kanssa. Blogi on salasanan takana ja kirjoitettu jääkin sinne ja luulen, että keskitän Lipsiä koskevat jutut jatkossa suljetummalle areenalle. Saatan kyllä kirjoittaa hänestä täällä Lupiinissakin, aika näyttää. Mutta voih, kyllä Lupiini onkin kitulias nykyään, muistuttaa niitä tienpientareilla parhaillaan nähtäviä odelma-lupiineita, kakkossatoa joka kukkii uudelleen myöhään syksyllä, jos olosuhteet sallivat. Äääääh miten ontuva vertaus, mutta nuo toista kertaa kukkivat lupiinit ja muutkin kukat ovat aina kiehtoneet minua: ne ovat samoja kukkia, mutta jotenkin väärässä paikassa, kalpeina ja kituliaina ja vähän omituisina, liian lyhyinä ja harvoina.

Mutta syyskukat ovat kyllä hienoja! Olimme perheen kanssa toissa sunnuntaina Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja päädyimme lumoutumaan vauvanpäänkokoisista, fraktaalimaisista daalioista joiden hehkuvat värit olivat niin liioiteltuja, että maalauksissa niitä ei uskottaisi todeksi. Myös eräs hyvin kummallinen kasvi, syysmyrkkylilja, joka näyttää laonneelta krookukselta ilman lehtivihreää, kukkii nyt paitsi Kaisaniemessä myös Koskelantien varressa. Kannattaa katsella sillä silmällä, kasvin kalpea liila on jotenkin aavemainen ja pimeässä hohtavan oloinen väri.

Olemme myyneet ystävän kanssa tavaraa pois itsepalvelukirppiksellä. Kamaa poistui varsin mukavasti ja onnistuin myymään pari kallistakin juttua, kuten Hotslings-kantoliinan. Kirpputorit ovat kyllä aivan loistava ilmiö ja nykyään aivan salonkikelpoisia. Olen itse oikeastaan aikamoinen kirppis-edelläkävijä, aloin käydä 12-vuotiaana pikkukaupungin kahdella uskonnollisella kirpputorilla haalimassa puhvihihaisia paitoja, hameita ja muuta Anna Ystävämme -tyyliin sopivia vermeitä. Käydessämme vanhempien kanssa pari vuotta myöhemmin Lontossa, meinasin nyrjähtää onnesta Camden Townin kirpputorialueella: korttelikaupalla käytettyjä vaatteita, hippikrääsää ja kuriositeetteja. Minusta on kuvakin, pengon siinä maanisesti vaaterekkiä, jossa ryöppyää kirjailtuja kaftaaneita, 60-luvun printtikuvioisia mekkoja ja sähkönsininen tyllihame. Minulla on kuvassa päässäni Lontoosta ostettu, afrikkalainen pillerirasiahattu eli ns Arja Koriseva -hattu (hyyyyyyyiiii). Ostin kirpputorilta sinisen, pyöreän maljakon jonka kyljessä on suuri ruostetahra ja joka oli siksi hyvin halpa. Maljakko on minulla vieläkin ja pidän sitä harvinaisen kypsänä ostoksena 13-vuotiaalle (vastapainona Koriseva-hatulle).

Edellinen lama 90-luvulla poiki valtavan määrän kirpputoreja. Pikkukaupungissa alettiin järjestää useammassakin tyhjäksi jääneessä liiketilassa kirppiksiä ja kävimme äidin kanssa aika usein myymässä niillä. Olemme aina tykänneet kauniista tavaroista ja toisaalta ahdistuneet liiasta tavarasta, siinäpä hyvä sykli ikuiselle kirppistelylle: yleensä meille kävi ja käy niin, että kirppikseltä tulee ostettua enemmän tai vähemmän tavaraa, vaikka kuinka olisi mennyt pelkästään myymään. Kun aloitin lukion, suunnilleen puolet Porthaninkadun liiketiloista, entisistä kiinteistövälitysfirmoista ja tilitoimistoista muuntui kirpputoreiksi. Kirppareilla tuli käytyä aina hyppytunneilla, tosin muistaakseni tavara oli silloin aikamoista täyhkää: äkkiä köyhtyneiden rouvien entisiä luksusteluvaatteita ja vanhoja kasetteja. Vaikka lama meni ohi, osa kirpputoreista jäi ja niillä käyminen ei ollut enää merkki köyhyydestä. Makasiinien kirpputori oli loistava paikka, jossa myimme äidin kanssa monta kertaa ja josta oli käytännössä mahdotonta lähteä ilman löytöjä.

Itse en ole koskaan erityisesti kuitenkaan tykännyt kirpputorilla myymisestä. Äitini rakastaa sitä, hän on synnynnäinen kauppias ja viihtyy myymisen ja ostamisen ilmapiirissä. Minä taas pitkästyn ja ennen kaikkea ärsyynnyn: kun aiempina kesinä myimme äidin kanssa Hietsun torilla useaan otteeseen, alkoi kirpparillakävijöistä erottua muutamia tuttuja hahmoja, originelleja ihmisiä, joita suurisydäminen ja kaikkia rakastava kirpparimyyjä pitäisi varmaan elävinä esimerkkeinä maailman ihanasta monimuotoisuudesta, mutta minä en osannut ajatella muuta kuin että jeesus, mikä pain in the ass taas täällä penkomassa, kyselemässä, sekoilemassa ja tinkaamassa, ja tuolle minun pitää olla ystävällinen ja nöyrä, vain koska seison myyntitiskin toisella puolen. En myöskään oikein tykkää tinkaamispelistä: myyn kaiken lähtökohtaisesti alihintaan, koska en ole rahalle perso ja päämotiivini kirppaukseen on päästä tavarasta eroon. Ja kun eurolla kauppaamaani koristeellista lautasta moititaan "liian kalliiksi" alkaa pinna kiristyä ja naama vetäytyä äkäiseen kurttuun. Ja sehän ei taas ole kirppiksellä lainkaan tarkoitus. Inhoan sitä, kun minussa melko vahvana olevaa perushyväntahtoisuutta ja myötäilevyyttä käytetään selkeästi hyväksi ja sitten lakkaankin olemasta hyväntahtoinen saman tien. Niin joo, ja kun nyt ärsyttäviä kirppisilmiöitä perata alettiin: yksi naurettava ilmiö on myyjät, jotka myyvät tuotteita ostohintaan, "koska mä oon käyttänyt tätä hametta vain kerran niin pyydän siitä saman 20 euroa kuin millä sen ostin". Ihan perustason markkinatalouttahan on, että kun tavara kaupassa vaihtaa omistajaa, sen arvo romahtaa välittömästi. Ensimmäinen käyttökerta ja pesu pudottaa arvoa entisestään: vaatteesta ei enää ikinä tule "käyttämätöntä". Toinen outo ilmiö ovat ihan silkkaa paskaa myyvät ihmiset: olen nähnyt Hietsussa pariinkin otteeseen pöydällisen rikkinäisiä nukkeja, reikiintyneitä huiveja ja vintin hajuisia vanhoja koulukirjoja, jotka eivät oikeasti kelpaa muualle kuin roskikseen. Ja sitten myyjäressu ihmettelee, kun kauppa ei käy vaan hommasta tuli takkiin huimien voittojen sijaan. En ole myöskään erityisen ihastunut uuteen kirpputorikulttuuriin, jossa myydään käyttämätöntä tilpehööriä: taatusti turvallisuustrandardeja läpäisemättömiä leluja, merkittömiä televisioita, akryylimyssyjä ja huiveja sekä muuta krääsää, joka sokaisee halpuudellaan mutta on kuitenkin kirppistavaraksi kallista. Ja uutta ja taatusti erittäin epäeettisissä oloissa tehtyä ja myytyä. Myyjinä toimivat yleensä maahanmuuttajat, vähän kuten Italiassa kadunvieret olivat täynnä laittomia siirtolaisparkoja myymässä kaiken maailman halpistäyhkää henkensä pitimiksi. Kirppisfilosofiaan ei mielestäni riiston pitäisi kuulua, mutta ainakin Valtterissa näin on vähän käynyt.

Lastentarvikkeet ja lastenvaatteet on monesta syystä mielekkäintä ostaa käytettynä, joten nykyään olen varsinainen kirpputorien suurkuluttaja. Joitain isoja hankintoja olemme ostaneet uutena, mutta lähes kaikki muu on ostettu käytettynä. Huusin juuri Lipsille talvihaalarin Huutonetistä kuudellakympillä, uudesta saisi pulittaa kaksinkertaisen summan. Goretex-talvilenkkarit irtosivat kahdeksalla eurolla, kun lasten kengät uusina maksavat suunnilleen saman verran kuin aikuistenkin. Toisaalta lastenvaatekirpputoreilla käy helposti myös niin, että kaikkea ihanaa tulee ostettua, koska se on niin halpaa. Ostin Lipsille Valtterista juuri sievän puolihameen, vaikka olenkin ajatellut, että hameet ovat noin pienillä vähän turhia, mekot toimivat paremmin (aikuismaiset vaatteet lapsilla herättävät minussa ristiriitaisia tunteita: pikkuinen jokapoika-paita tai herrainhattu on kauhean suutti lapsen yllä, mutta narutopit ja biksat ja glitter-pillifarkut vähän omituisia) eivätkä purista vyötäröä. Aina lastenvaatepöytiä penkoessa myyjä yleensä kysyy "tyttö vai poika" ja kun vastaan kuuliaisesti, aletaan tyrkyttää hennonpinkkejä juttuja. Ihan kun en itse osaisi valita, mistä tykkään. Ja ihan kuin muutenkaan valitsisin tummansinistä robottimonsteripaitaa.

Nykyään ostan osan lahjoistakin kirpputorilta, kun tiedän, että ystävät eivät siitä ainakaan pahastu. Eräs sukulainen on ihan erikseen toivonut, että hänen lapselleen ostetaan mieluummin käytettyjä tavaroita. Tai sitten ei mitään. Itse ostan kyllä joskus uuttakin: kaksi vauvaystävää (hehe, vauvaystävää... voiko vauvojen kanssa ystävystyä? ehkä ei. Vauvoihin voi rakastua, kylläkin) täyttää kohta vuoden ja olen erikseen suunnitellut meneväni kalliseen ja super-ihkuun punavuorelaiskauppaan ostamaan näille palleroille jotain sydäntäsärkevän ihanaa.