tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Kirjamessut elämänmuutosten valossa

Olin tuossa pari viikkoa sitten kirjamessuilla, sain ilmaisen lipun ja siitä intoutuneena vietin omaa kivaa messuilla pari tuntia. En kuuna kullanvalkeana maksaisi myyntimessuille osallistumisesta, paitsi toissa keväänä taisin maksaa lemmikkimessuista. Mutta ne ovatkin vähän eri asia koska siellä on ihan live-eläimiä paikalla. Olen käynyt kirjamessuilla kahden vuoden välein, 2006, 2008 ja 2010. Aloin näillä viimeisimmillä muistella aiempia kertoja kaksi ja neljä vuotta sitten ja muistin päivät yllättävän tarkkaan.

2006 kirjamessuilla olin onneton, viraton, valmistunut ja vailla oman alan työpaikkaa. Päivä oli kaunis, myöhäissyksyn kylmänkirkas pikkupakkanen, vielä muutamia ruskalehtiä puissa. Olin äidin kanssa kirjamessuilla ja luultavasti jossain vaiheessa onnistuimme riitaantumaan. Sen lisäksi minulla oli joku tissitulehdus joka sai minut kauhean huolestuneeksi ja muistankin vaeltaneeni kirjamessuilla pelokkaana ja tulevaisuudenuskoa vailla. Minulla oli tulossa joku pieni näyttely erääseen ullanlinnalaiseen baariin ja paiskin sitä ankarasti kasaan, mutta muita töitä ei ollut. Asuimme Espoossa ja inhosin asiaintilaa. Lauloin kuorossa, pidin laulamisesta mutta vieroksuin kuoron tylsiä ristikaulaisia perheenäitejä, olin ehkä mahdollisesti ainoa lapseton siinä porukassa. Olin ylipäätään elämässäni viihtymätön, asiaintilan takia jonkinasteiseen masennukseen vaipunut, äkäinen ja sulkeutunut, haluton käsittelemään ongelmiani. En tuolloin voinut tietää, ettei menisi kolmeakaan kuukautta, ennen kuin elämäni muuttuisi aivan toiseksi ja minusta tulisi onnellinen, kiireinen ja energiaa pursuava.

2008 kirjamessuilla asuinkin jo Kalliossa ja matkustin paikalle ihka uudella ysin ratikalla. Samana päivänä oli kunnallisvaalit, jossa äänestin eksääni (jonka muistan nyt nähneeni viime yönä unessa: siinä hän seurusteli Heikki-nimisen transihmisen kanssa, hohoo) ja jostain syystä vanhemmat tulivat meille käymään. Riitaannuin äidin kanssa tälläkin kertaa, huoh, ja lähdin kirjamessuille jokseenkin myrtsinä. Sunnuntait olivat minulle tuohon aikaan vähän hankalia koska jännitin hetkittäin tosi kovasti sitä, jatkuuko työsuhteeni vai ei ja mitäs sitten, jos ei jatku. Koska hengasin messuilla ystäväni Lumiksen kanssa, meillä oli kuitenkin tosi hauskaa enkä vahingossakaan ostanut mitään älyllistä vaan Paljas Uneksija -nimisen sananmuunnoskirjan ja jonkun Kari Heusalan seksioppaan (!!) neljällä eurolla. Sitten menimme kahville ja huomasin kertovani Lumikselle, että olemme päättäneet yrittää vauvaa. Käytin nerokasta tatuointi-vertausta liittyen siihen, että "mietin tatskaakin tosi kauan mutta sitten kun ajatus oli kypsä niin menin vaan ja otin sen ilman sen kummempaa vatulointia" ja Lumis huomautti vauvojen muistuttavan tatuointia myös siinä mielestä, että kummastakin on hyvin vaikeaa päästä eroon. Sitten puhuimme Poikani Kevin -kirjasta ja pohdimme, miltä tuntuisi jos oma lapsi olisi ihmishirviö. En tuolloin voinut tietää, ettei menisi kuukauttakaan, ja olisin jo raskaana.

2010 kirjamessuilla vaeltelin yksin, kaikessa rauhassa, ilman perhettä. Ostin muutamia lastenkirjoja joululahjoiksi ja ihastelin Joutomaan kortteja ja harkitsin useitakin kirjoja. Olin vähän sunnuntaisissa fiiliksissä, vaisu ja sisäänpäinkääntynyt, mutta vireä. Elämä olikin taas ihan erilaista kuin tuolloin kaksi vuotta sitten, tai ei ihan erilaista, mutta melko. Samoina ovat pysyneet koti Kalliossa ja perhesuhteet, paitsi että perheenjäseniä on tullut yksi lisää, se kaikkein tärkein. Ystäviäkin on elämänmuutoksen siivittämänä tullut lisää, muutama vanha on jäänyt taka-alalle, mutta ei mitenkään pahalla tavalla vaan melko luonnollisesti. Siten, että lähentyminen on varmaan joskus mahdollista, jos siihen tulee tarve ja tilaisuus. Jonkinlainen takaraivossa tykyttävä perustyytymättömyys on samaa: elämäni on suvantovaiheessa mutta pääni käymistilassa, pohdin muutoksia ja erinäisiä väyliä toteuttaa niitä. Tällä hetkellä elämä tuntuu seisovan paikallaan, varsinaisia ongelmia ei ole, mutta onnistun kehittämään niitä paristakin eri asiasta. Enkä yhtään voi tietää, mitä tapahtuu kuukauden tai kolmen kuukauden päästä.

5 kommenttia:

  1. Jännittävä postaus :)

    VastaaPoista
  2. Tällaiset katsaukset ovat kivoja. <3

    VastaaPoista
  3. Tuo on aika jännä ja fiksu tapa miettiä kehitystään.. tai matkaansa, siis tuo että pohtii samaa tapahtumaa [kirjamessut] eri vuosina. Sellaiset tapahtumat usein juuri pysähdyttävät. Tällainen olen nyt - sellainen olin silloin. On samaa ja on muutosta..

    Mun mielestä olet tosi hyvin kulkenut elämän matkaasi, tai siis sellainen vaikutelma syntyy kun lukee blogia. Et ole jäänyt paikalleen polkemaan, vaan olet versonut uusia asioita.

    Itse en käy messuilla [enkä paljon muuallakaan, hehe] joten mulle messut eivät ole sellainen elämän välitilinpäätös-hetki. Mutta itselleni sellainen on se, kun joskus harvoin ajamme miehen kanssa ohi entisestä asunnostamme. Katson sen korkeaksi kasvanutta orapihlaja-aitaa - sitä aitaa istutettiin juuri silloin, kun me muutimme pois. Tuntuu aina samalla tavalla ihmeelliseltä, että sen asuintalon portaita aina kiipesin ylös, taisin aika usein olla toiveikas ja joskus epärealistinen, mutta se olin minä.

    Oikeastaan on aika vaikea sanoa haluaisiko tietää mitä esim. 10 vuoden kuluttua on. Itse en ehkä tahtoisi. :) Voisi mennä elämästä maku.

    VastaaPoista
  4. Parasta Lupiinia tämä, nämä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanaiset, kommenteista :)

    On kauhean jännää ajaa vanhan kotinsa ohitse. Aina (harvoin) kun käyn Porvoossa, yritän pakottaa kuskin (ainakin Silja suostui tähän silloin kaksi vuotta sitten, hehhee) ajamaan meidän vanhan talon ohi. Sitä ei ole tunnistaa samaksi, väri on eri, puita on kaadettu, nurmikko vaihdettu laatoitukseen. Silti se on se sama talo jossa vietin ensimmäiset 16 vuottani, haaveilin ja ihmettelin ja pitkästyin.

    On ollut myös hassua asua vastapäätä vanhaa kotiaan täällä Kalliossa. Luovuin edellisestä kodistani ennen Tapiola-vaihetta sydän verta vuotaen. Ajattelin, etten varmaan enää ikinä pääse Kallioon. Mutta niinpä vain pääsin, kadun toiselle puolelle :D

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!