sunnuntaina, toukokuuta 15, 2011

Suojaava taivas

Vaikka mikään ei voitakaan lämpimänaurinkoisia, juovuttavia toukokuun päiviä ja iltojen kultaista valoa, on koleissa ja pilvisissäkin päivissä puolensa. Kukat ja puut eivät kuki loppuun aivan niin nopeasti, kevään eteneminen pysyy kauemmin "holdissa" joten sitä ehtii ihastella paneutuneemmin. Ja harmaassa villapilvitaivaassa on jotain hyvin turvallista ja rauhoittavaa kun se sattuu sopimaan omaan mielentilaan. Jos on viikon jälkeen vähän väsynyt ja vaisu mutta perushyväntuulinen, tuntuu kolea pilvisyys juuri oikeanlaiselta, pehmeältä ja vähän nuhjuiselta peitolta joka kääriytyy ympärille.

Herään aikaisin lauantaiaamuna, raivostuttavan aikaisin. Tyypillinen raskausoire, unen oheneminen aamutunteina saa minut lopulta pesemään todella smegmaiseksi päässeen jääkaapin kerrankin perusteellisesti. Olemme pitkästä aikaa menossa isoille kaupoille, joten siksikin haluan puhdasta. Jynssäysoperaation jälkeen lueskelen vielä äitienpäivälahjaksi saamaani Elisabet Ahon Sisarta ja yritän kuvitella kivi-Kallion tilalle puutaloja ja peltoja, sitten uni armahtaa minut. Herään varsinaisesti vasta lähellä puolta päivää (mahtavaa!) ja pakkaudummekin perheen kera City Cariin, haemme vanhemmilta mökille vietävää tavaraa ja suuntaamme kohti itää. Mökkitiellä Lipsi juoksee riemusta huohottaen, sen perässä saa jo tosissaan kirittää, niin nopea taaperosta on tullut. Koleana päivänä pihoilla ei puuhastele juuri kukaan. Tulppaanit, helmihyasintit ja narsissit komeilevat harmaassa ilmassa hehkeinä läikkinä. Oman pihan luumu ei vielä kuki, mutta lipstikka ja ruohosipuli ovat puskeneet vartta reippaasti. Nappaan kumpaakin mukaani ja sitten ajamme varsinaiseen kohteeseemme, itäiseen hypermarkettiin. Asemoimme Lipsin ensimmäistä kertaa "itse ohjailtavaan" autokärryyn jossa se saa painaa tööttiä sydämensä kyllyydestä. Shoppaamme kaikkea, mikä on parissa kuukaudessa päässyt loppumaan (kuten loputtoman määrän soija- ja kauramaitotuotteita lehmänmaitoallergiselle pienokaiselle) kunnes Lipsi sammuu autokärryynsä ja tömäyttelee päätään rattiin herätäkseen uudestaan ja hermostuakseen epämukavasta nukkuma-asennosta. Yritämme jatkaa unia kaupan penkillä, mutta lipsimäiseen tyyliin tuollainen vaihdos ei onnistu vaan aiheuttaa kovan vääryydentunteen pienelle ihmiselle. Onneksi lemmikkihyllyn päällä komeilee valtava kissankuva, jota katsellessa mieli paranee. Haen kosmetiikkahyllystä vielä hetken mielijohteesta violettia kynsilakkaa. Vaikka en koskaan lakkaa tynkämäisiä sormenkynsiäni (lakka näyttää ihan pöljältä lyhyissä kynsissä) värilliset varpaankynnet kuuluvat ehdottomasti kesään. En itse enää taivu ihan notkeasti lakkaushommiin (tai taivun toki, mutta pelkään ruttaavani sikiötä moisella jumpalla), saanen taas nakittaa miehen lakkaamaan, kuten toissakin kesänä.

Palattuamme kotiin ja purettuamme kaikki kahdeksan kassia (puhtaaseen jääkaappiin!) sitruunaoliiveja ja maalaistorileipää ja muuta ihanutta, pakkaan Lipsin vaunuun ja lähdemme läheiseen leikkipuistoon katsomaan kaverin ohjaamaa lastennäytelmää. Matkalla törmäämme vanhan kaverin hilpeisiin polttareihin, halaamme ja onnittelemme toisiamme elämän uusista käänteistä. Vaikka tuuli on hyytävä, näyttelevät possusisarukset ihonvärisissä sortseissaan antaumuksella. Lipsi ei vielä näytelmästä paljoa tajua, mutta minulla on hauskaa. Menemme vielä leikkimään (tai siis Lipsi leikkii, minä istun untelon tyytyväisenä penkillä) ja ihmettelen puiston valtavia, taivasta hipovia palsamipoppeleita, joiden juurakko on murtanut asvaltin ja jotka tuoksuvat vastapuhjenneina ihan madonnanliljalta. Poppelit ovat olleet paikallaan varmaan yhtä kauan kuin moni seudun taloista, ehkä ne on istutettu samaan aikaan kun Aleksis Kiven kansakoulu on rakennettu? Raju tuuli repii poppeleista oksia, onneksi ei kovin isoja. Lipsi juoksee ja hulmottaa riehakkaana, siunaan mielessäni leikkipuistoja, jotka antavat vanhempien levätä ja lasten purkaa tarmoaan.

Kun koleus alkaa hiipiä sormiin ja poskiin, nappaan pötkylöivän lapsen vaunuihin ja lähdemme kohti kotia, ilman erityisempää kiirettä. Kiertelemme ympäri Kalliota, katselemme näyteikkunoiden uus-antiikkivalikoimia (Nanny Stilin haarukat näyttävät maksavan kympin kappaleelta, vaikka ne ovat pesukonetta kestämätöntä muovia - design on ihmeellistä) ja yritämme bongata Kallio Kukkii -tapahtumia. Pommisuojan kohdalla on paljon hattupäisiä naisia, jotain on selkeästi alkamassa. Välitasanteen kaiteessa on tilkuista tehty kyltti ja neulegraffiteja. Vähän edempänä poikalauma kuvaa videota, Harjutori on täynnä tulppaaneita ja eri lajisia narsisseja. Harjun saunan edessä vilvoittelee lauma miehiä pyyhkeet päällä. Törmään pariin tuttuun jotka ovat tulossa kierrätystapahtumasta mukanaan cd-telineitä, naureskelemme miehen luulolle siitä, että "cd:t eivät olisi kuoleva formaatti". Pusken vaunut mäelle, vastaan tulee iloisia koiria, Franzeninkadun autotallien (joiden olen kuullut olevan entisiä juutalaisten kauppiaiden vaatekojuja) avonaisesta kaariovesta näkyy 80-luvun Merihotellin mainos, (muistan että Merihotellia sanottiin paikaksi, josta saa kupan ovenkahvoista) vaahterankukkia sataa, suojaava taivas kaartuu harmaana Torkkelinmäen yllä.

5 kommenttia:

  1. Oih, missä tykkäysnappi! x)

    VastaaPoista
  2. Ah, kehä 3:n takaa kiitos virtuaali-Kalliosta! Enpä ollut ennen kuullutkaan tuota Franzun autotalleista... Näin nälkäisenä surfatessa tulee mieleen Avikaisen pullatarjonta, jota tuli männä vuosina hyödynnettyä enemmänkin. Lähileipomo olis kyllä pop meidänkin leveyksillä.

    Bloggerin romu söi mun taannoisen vastakommenttiyritykseni omassa blogissani, mut tiivistettynä siinä seisoi, että tervetuloa, hauska tappa, itsehän oon salaa seurannut sua jo vähän pitempään.

    VastaaPoista
  3. Suvi :) Mäkin kaipailen usein tykkäysnakkulaa blogeihin, Facessa peukutus on niin helppoo!

    Hilla, morjensta vaan! Lipsinkäisen nimiäiskakku oli tilattu Avikaiselta ja just äitiyslomalla siellä tuli käytyä, aika uniikki paikka. Ne autotallit on hämmentäviä ja luin tän juutalaisten vaatekoju-tiedon jostain sähkökaapista, kun Kalliossa oli taannoin sellaisia info-pläjäyksiä lähialueen historiasta. Näitä sähkökaappijuttuja näkyy olevan nyt joka puolella, vanhassa Herttoniemessä oli aivan ihania kuvia paikallisista kulmista 50-luvulla, yhdessä niistä F.E. Sillanpää tervehti kadulla leikkiviä pikkupoikia :)

    VastaaPoista
  4. Niijust, pitäis voida peukuttaa! Tuli taas niin kiva fiilis tästä, ja melkein vähän sellanen, että pitäiskö itsekin joskus kirjottaa jotain muuta kuin arkiproosatilitystä. Ihanaa kun jaksat, mä ilahdun aina niin kovin, kun Blogilista näyttää Lupiinin päivittyneen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hupsi, ja sitä samaa :) Olipa mukavaa lukea uusin päivityksesi, se oli niin iloinen! Inspiroiduin veluurikapalosta ja Synnytys-kirjasta ja aloin heti etsiskellä niistä lisätietoa.

    Kevät virittää selkeesti aistimet uudelleen fiilistelyyn. Muistan helmikuussa pakkasessa tarpoessani miettineeni, että "tätäkö tää elämä tulee olemaan loppuun asti, sinnittelyä?", mut eihän se nyt selkeestikään niin mennyt :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!