Toisen roska on toisen roina

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kama-angstista, jota olen kipuillut Facebookia myöten. Joillekin ärtymykseni kirpputorimeininkiä kohtaan näyttäytyy selvästi sekä käsittämättömän että jotenkin henkilökohtaisena kuittailuna, olen esimerkiksi äitini kanssa vääntänyt tästä aiheesta jonkin verran. Siksi haluankin sanoa, että kannatan lämpimästi kirpputoreja, kierrätystä ja sen sellaista aivan erityisesti lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden suhteen, käyn itse paljon kirpputoreilla ja hankin käytännössä kaikki lasten ulkovaatteet Huutonetistä. Kirppareilla shoppailuun liittyy kuitenkin häiritsevä kerskakulutuksen sivujuonne, jota Pudonneita omenoita -blogin kirjoittaja osuvasti kuvaili. Ainakin itselläni lähtee kirppiksellä helposti lapaset kädestä ja mopo hanskasta: huomaan arvioivani nopeasti kirpputorin yleistason ja sovittavani ostelun sen mukaan: viime vuoden keväällä, pyöriskellessäni iltapäivällä Puu-Vallilan pihakirppiksillä Lipsin kanssa havaitsin heti, että kama oli sekä halpaa että aikamoista ryönää. Niinpä osteleiksin parit trikoohousut, jotka olivat vähän liian isot ja toisessa taisi olla reikäkin. Mutta halvalla lähti! No, ainakin toisista trikoista tuli myöhemmin rättejä, tuljuiset college-housut eivät vaan oikein miellyttäneet silmää tai sopineet minkään paidan kanssa yhteen. Tätä on käynyt minulle juuri lastenvaatteiden kohdalla useasti. Kama on niin halpaa, ettei haittaa vaikka tulisi hommattua vikaostoksia. Ongelma on vain se, ettei niitä trikoisia pöytärättejäkään tarvitse loputtomiin, etenkin kun äitini tuo joka kerta vieraillessaan lahjaksi erilaisia taikaliinoja ja mikrokuiturättejä.

Kaman ilmaisjakelukin on alkanut ahdistaa. Vuodenvaihteessa laitoin Facebookin annetaan -ryhmään ilmoituksen neljästä keittiöntuolista. Tuoleista kaksi oli hyvässä kunnossa, kaksi vaati pientä laittelua. Minuun otti yhteyttä pari melko härön oloista tyyppiä ja yksi, joka tuntui olevan tosissaan. Tämä viimemainittu sopi kanssani kolme eri noutokertaa ja perui jokaisen viime hetkessä. Anottuaan neljättä uutta mahdollisuutta pistin hommalle stopin ja sanoin, etten tykkää kovin monista ohareista. Eräs tuoleista kiinnostunut ruinasi kaupan päälle autokuljetusta Eiraan. Kun sanoin, ettei meillä ole autoa (kuten ei silloin ollutkaan) tyyppi kuittasi viestini tosi tylysti. Ärsyynnyin siinä määrin, että vastasin viestiin nälväisemällä ettemme olisi lähteneet ilmaistuoleja roudailemaan muutenkaan. Onneksi eräs vanha tuttava bongasi nurinani ja haki tuolit omalla autollaan, ne saivat varmaankin hyvän kodin.

Tuore esimerkki kama-angstista  kulminoitui viikko sitten, kun minua alkoi siivouspuuskassa raastaa  työhuoneessamme (meillä on sellainenkin, mutta se on tuleva Juhannuspojan huone) kuukaudesta toiseen notkuva vanha, risa pöytälamppu. Pöytälamppu on kaunis esine, olen saanut sen sukulaisilta 18-vuotislahjaksi ja se on muodoiltaan hieman Jugend-tyylinen. Lamppu on kuitenkin valitettavasti monella tapaa risa ja sen varjostin on hieman kärventynyt. Lampun simahtaessa puhuimme, että kätevä mieheni voisi korjata sen jossain vaiheessa. No, se jokin vaihe antoi odottaa itseään, kuten lapsiperheessä helposti käy. Rämä lamppu alkoi vituttaa siinä määrin, että kannoin sen eteiseen ja ilmoitin topakasti miehelle, että tästä lähin rikkinäisiä tavaroita katsellaan tasan kuukauden ajan ja jos ne eivät siinä ajassa korjaudu, ne lähtevät roskikseen. Mies oli ihan samaa mieltä. Kävi kuitenkin niin, että äitini tuli kylään ja vaati lamppua itselleen jotain tulevaa taiteellista projektia varten. Minua ärsytti tuo homma ihan periaatteesta, äitini on varsinainen harakka (kuten minäkin pohjimmiltani) ja huomaan haluavani koulia hänessä piilevää pula-ajan hamsteria, mutta suostuin antamaan lampun, kunhan minun ei tarvitse sitä enää katsella. No, kävi kuitenkin siten, että äidillä oli lähtiessä niin paljon kantamuksia, ettei lamppu sopinut mukaan. Äitienpäivänä oli vähän sama juttu, lamppua ei edelleenkään saatu kuljetettua meiltä pois. Lopputulos on se, että saamarin lamppu pyörii edelleen siellä työhuoneessa, pakattuna rumaan muoviseen Snoopy-kassiin. Tekisi mieleni kyörätä koko paska sekajätteeseen, mutta en jaksa kuunnella sitä nillitystä jota siitä seuraisi. Ja onhan toki ekologisempaa kehittää lampunjalasta jokin jännittävä amppeli-helmi-decoupage-taideteos kuin dumpata se kaatikselle.

Tuossa taannoin ostin sukat lapselle. Sukkien mukana tuli muovinen ripustinsysteemi. Ajattelin ensin säästää ripustinsysteemin "koska tästähän voi askarrella vaikka mitä". Sitten heräsin ja heitin ripustinsysteemin energiajakeeseen. Se päivä, jolloin alan askarrella ripustinsysteemeistä himmeleitä saattaa joskus hyvinkin koittaa. Se päivä ei kuitenkaan ole nyt, eikä huomenna eikä ensi kesänä. Siihen asti yritän haalimisen sijaan suitsia.

Viikonloppuna on ainakin kaksi ihanaa pihakirppistä lähikaupunginosissa. Saas nähdä, kuinka hyvin ylevät periaatteeni pitävät. Olen aika peto keksimään tarpeita lapsille, kun rahantuhlaus- ja kamanhaalintavimma alkaa kutkuttaa takaraivossa. Nyt tiukkana!