Lumbago

Kirjoitan lyhyesti, koska istuminen ei ole nyt paras vaihtoehto. Sain perjantaina täysin äkkiarvaamatta ikävän vaivan, noidannuolen. Olimme lasten ja ystävän ja häen lastensa kanssa Leikkiluolassa, kun kohotessani kumarasta pystyyn tunsin ristiselässä ilkeän vihlaisun. Näitä vihlaisuja tuli joskus raskausaikana, mutta ne katosivat heti. Tällä kertaa vihlonta ei loppunut vaan jatkui niin ikävänä, että oli pakko soittaa mies töistä avuksi. Seisominen ja kävely sattuivat, samoin istuminen. Selkä oli ookoo lähinnä maatessa selällään jalat koholla tuolin päällä. Arki on ollut pari päivää hyvin makailukeskeistä. Imetys ja esikoiselle lueskelu sujuvat, mutta muu ei oikein. Eilen nasautin taksilla lääkäriin (yksityiselle, tietysti, en ikinä kipeyden pahasti iskiessä jaksa jonotella, onneksi olemme kaikki olleet varsin terveitä) ja testien perusteella lääkäri teki saman diagnoosin minkä itsekin ehdin tehdä. Koska imetän, relaksantteja ei saa käyttää. Sinnittelen siis buranan, voltaren-voiteen, kylmäpussin ja näin äitienpäivän kunniaksi kuoharin voimalla. Vituttaa, mutta toisaalta yritän tukeutua siihen, että noidannuoleksi tämä ei kai ole kauhean paha tapaus, pystyn kuitenkin liikkumaan vaikkakin kivuliaasti. Ja tämän kokemuksen jälkeen tajuan varmaan pitää entistä parempaa huolta korsetin kunnosta.

Vesijuoksen ja vesipilatoin mutta se ei selkeästikään tässä jatkuvassa lasten nosteluun nojaavassa arjessa riitä. Minun pitää opetella nyt ergonomisempia nostotapoja (perjantaina nostin ihan klassisen väärin, pelkällä selällä vinosti, taakka kaukana kehosta) ja yrittää miettiä etenkin tuplavaunuja työnnellessä, miten toimitaan mahdollisimman ergonomisesti. Etsin netistä jo pari selkäjumppaa, joita alan tehdä päivittäin, kunhan selkäkipu tästä hellittää. On ärsyttävää vain maata, vaikka yritänkin ajatella Frida Kahloa. Onneksi sain rakkaalta mieheltäni ennenaikaisen äitienpäivälahjan jo perjantaina, iPadin. Nyt onkin ollut aikaa surffailla selkäsivujen ohella esimerkiksi Lupiinin arkistoja ja omia vanhoja Facepäivityksiä, hehheh.

IPad on mahtava, vaikka ei sillä voikaan juuri kirjoittaa. Ajatuksia bloggauksiin on syntynyt paljon, eniten haluaisin käsitellä aihetta "toisen roska on toisen roina", olen nimittäin kokenut viime aikoina aika pahaa krääsä- ja kirppariähkyä ja kokenut suurta zeniläisyyttä dumpatessani vanhoja vaatteitani Uffiin. Äiti protestoi, koska joukossa oli myös merkkivaatteita, mutta niillä muutamilla euroilla, jonka olisin mahdollisesti netonnut, en tee hirveästi mitään. Äitiysloma ja äitiyspäiväraha loppui, mutta Liiton tyttönä minulla on vielä yli puolet ansiosidonnaisesta käyttämättä. Saan siis onnekseni nauttia suunnilleen samanlaisena jatkuvasta elintasosta enkä joudu tuijottelemaan senttejä sen enempää kuin nytkään. Ei sillä, että olisin mikään holtiton tuhlari, päinvastoin, olen harkitseva kuluttaja, mutta en halua muuttua ylipihiksi tinkaajaksi.