Minulla on hyvä muisti kaikissa tunnepitoisissa pikkuasioissa. Toivoisin että muistini olisi yhtä hyvä esimerkiksi asuntolainan euriborin, puhelinnumeroiden, lasten sosiaaliturvatunnusten tai vastaavien oikeasti tärkeiden juttujen suhteen, mutta valitettavasti se toimii vain nostalgian ja pienten yksityiskohtien suhteen.
Taiteiden yö viisi vuotta sitten, 30-vuotissyntymäpäiväni aattona. Lähdimme L:n kanssa uudesta ihanasta Torkkelinmäen kodistamme ratikalla keskustaan, jäimme pois kyydistä Varsapuistikon kohdalla. Kävelimme trooppisen lämpimässä loppukesän illassa kohti Senaatintoria, minulla oli päälläni petroolinsininen salsahame ja siihen sopiva, Barcelonasta ostettu emalinen kukkakaulakoru ja korvikset (ja toki paitakin, en hengannut yläosa paljaana julkisesti ennen lasten saantia, ehheheh). Kävimme Kaupunginmuseon Helsinki ja rikos -näyttelyssä, jossa oli valokuvia helsinkiläisasunnoista joissa oli tapahtunut henki- tai muita rikoksia. Muistan siellä olleen useampiakin kuvia Merimiehenkadulta, joka joskus 50-luvulla oli ehtaa trokari-Rööperiä, ja toki myös paljon kuvia kalliolaisista hellahuoneista. Näyttely oli Taiteiden yönä ilmainen joten siellä kuhisi porukkaa, kuten Engelin korttelissa muutenkin. Sieltä kävelimme kohti Kasarmitoria ja L poikkesi Saksalaiseen kirkkoon kuuntelemaan urkumusiikkia. Koska en itse ollut, enkä ole, urkumusiikin ystävä, seikkailin hetken itsekseni, tietäen, että pian kohtaan ystäviä. Löysin Kasarminkadulta sisäpihan, jossa esiintyi harppu-huilu -duo. Lumoavan kauniit keskiaikaiset sävelet kohosivat ylös kuusikulmaista vaaleansinistä valokaivoa kivitalon keskellä.
Kasarmitorilla kohtasin ison joukon ystäviä ja urkukonsertista palannut L liittyi seuraamme. Torilla esiintyi ensin M.A. Numminen jonka mukana hoilotimme riemukkaasti ja otimme huikkaa punkkupullosta. Sen jälkeen vuorossa oli minun ja Nassun ikisuosikki Maritta Kuula, jota kuuntelimme eturivissä, mukana laulaen ja kyynelehtien, etenkin Silmät kiinni -kappaleen kohdalla.
Törmäsimme vanhoihin tuttuihin, nauroimme ja muistelimme vanhoja juttuja. Torilla oli näytteillä Mimosa Palen jättipimppi, johon osa porukastamme änkesi sisään riemastuneena. Kikatimme niin että meinasimme pissata housuun, joimme lisää punkkua. Kauniit, valaistut Jugend-talot kehystivät meitä joka puolelta, elokuun tummuva taivas kaareutui syvänsinisenä torin yllä, meidän kaikkien päiden yllä, ja tuntui, että olimme juuri siinä taivaankannen korkeimmassa kohdassa, ihmeellisen riemun ja onnen virrassa, kaikki yhdessä ja huolettomina nauramassa.
Siis miksi mä en ole jäänyt tänne aiemmin vakiolukijaksi! Joskus lueskelin blogiasi ja hyväksi totesin, mutta jotenkin silti erkaannuin tästä. Onnekasta että kommentoit blogiani niin löysin tänne :)
VastaaPoistaMuutamia viimeisimpiä postauksia luettuani teki heti mieli itsekin kirjoittaa kahdesta aiheesta: synnytyksestä ja perhesuhteista. Mutta en tiedä, viitsinkö julkaista niin henkilökohtaista tekstiä, varsinkaan muita ihmisiä koskevaa, joten totean vain että nyökyttelin lukiessani.
Jee morjensta moi! Kiva kun nyökyttelit :). Blogeja on ihan tolkuton määrä nykyään. Varmasti on ihan sikana hauskoja ja oivaltavia blogeja joissa ei vaan ole tullut käytyä. Tulee ihan runsaudenpula kun miettiikin!
VastaaPoistaNykyään ei jotenkin ehdi kirjoittaa yhtään niin usein kuin haluaisi. Ilmaisuntarpeen tyydyttää Facebook ja sutkaukset muissa blogeissa. Ja usein joku on jo sanonut asian nasevammin kuin meitsi, joten tyydyn kanssa nyökyttelemään ruudun toisella puolella :)