Mies lähti lauantaiaamuna Jenkkeihin, nyt on tiistai. Tavallaan arki on sujunut ihan tavallisesti, mutta illat ovatkin sitten olleet hulinaa ja lepsuilua. Eilen, tai oikeastaan viime yönä, vitutus kulminoitui todella pahasti. Ensiksikin: oman hiturointini takia Juhannuspoika ehti nukahtaa syliini. Pistin sen sänkyyn ja elbailin lisää Lipsin katsoessa päivän about kuudetta Dinojunaa. Sitten kun lopulta Lipsin iltapesut ja pisut oli hoidettu ja olin lukemassa sille iltasatua (Lipsi rakastaa Raul Roineen satukirjaa sen kuvituksen takia, isomahainen kuningas on jokailtainen hitti), alkoi makkarista kuulua vaativaa ulinaa. Aina, kun Juhannuspoika nukahtaa illalla ennen aikojaan, uni jää ohueksi ja vaatii jatkuvaa rauhoittelua. Ei siis puhettakaan mistään omasta hetkestä illalla tai mitään. Vannotin Lipsiä lukemaan satukirjansa itse loppuun ja nukahtamaan ja lupasin että äiti jättää oven auki. Periaatteessa tällainen onnistuukin jo, mutta kun rutiineista on poikettu jo sillä, että ipa on poissa, ei mitkään normaalit sopimukset pidäkään paikkaansa. Ramppasin siis kahden makkarin väliä rauhottelemassa kumpaakin ja sen seurauksena kävi se kaikkein ärsyttävin iltapaskuus mitä käydä voi: Juhannuspoika piristyi ja alkoi seurustella, öpeltää ja touhuta. Tätä touhuamista kestikin sitten suunnilleen puoli kahteen yöllä. Ja juuri kun pojan silmät vihdoin sammuivat, alkoi Lipsin huoneesta kuulua ulinaa. Lopulta otin Lipsin viereeni ja heräsin kahden tunnin päästä siihen, että tyttö tippui sängystä ja ulvoi sitä ja vähän kaikkea muutakin. Siinä pääsi parikin kirosanaa ja kun kissa vielä pääsi livahtamaan sängyn alle (inhoan sitä kun kissa on samassa makuuhuoneessa, se paukuttaa ovea ja puree varpaita... olen ihan ylipäätään todella tympääntynyt koko kissaressuun, hoivapotentiaalini on täysin kiinni lapsissani) karjuin NYT SIELTÄ SÄNGYN ALTA VITTUUN JUMALAUTA niin että naapurit varmasti luulevat, että huudan niin lapsilleni. Mutta kun kestounivelkainen herätetään puoli neljältä aamulla, ei kyllä korusanat huulilta kiemurtele. Lopulta sain Lipsin omaan sänkyynsä, kunnes se palasi joskus kahdeksalta viereeni, jonka jälkeen en saanutkaan unta.
Yksinhuoltajana lähinnä univelka saa helposti mittavat suhteet. Ei osaa nukkua silloinkaan kuin olisi mahdollisuus. Ja pinna kiristyy. Sattui tällä kertaa vielä niin, että en ole saanut edes toissa viikonloppuna tavallisia pitkiä aamu-uniani, koska mies oli kuume-ripulin (noro?) takia poissa pelistä ja minä vetovastuussa kaikesta. Ja tästä kaikesta johtuen olen niin hemmetin kärttyisä, että tekisi mieli oikaista kaula ja ulvoa kuulle. Ja kehottaa kaikkia idiootteja olemaan hiljaa. Sunnuntaina lasten sukulaistäti tuli hoitamaan heitä, kun olin menossa vuosia täyttävän ystävän kanssa päiväkonserttiin. Hoitohommat sujuivat hyvin, mutta rasitti olla siinä jatkuvassa neulasateessa. Kauheasti tuli kritiikkiä perhepedistä ja psykologista analyysiä siitä, että olen niin kiinni Juhannuspojassa koska se on sellainen keskosen reppana. Ja sivussa analysoitiin muiden sukulaisten äitiys, hyvin ongelmalähtöisesti. Vittuilua tuli siitäkin, että kävimme kuuntelemassa Aulikki Oksasen biisejä, koska "sehän on jäänyt sinne seitkytluvulle". Tajuan kyllä, että piikittely on keino purkaa pahaa oloa ja sitä, ettei itsellä oikeasti ole juurikaan valtaa mihinkään, eikä etenkään toisten kasvatusmetodeihin. Silti, HILJAA!! Sitä aina haluaisi alkaa oikoa toisen vääriä käsityksiä, mutta samalla tajuaa että tuo ihminen haluaa käsittää minut tahallaan väärin, koska haluaa paheksua. Tähän törmää aina joskus ihmisten kanssa esimerkiksi netissä: on olemassa tuttavia, jotka ovat päättäneet että minä olen kolmekymppisenä äitinä tylsä ja lähinnä siivouksesta kiinnostunut normipetteri. Aiemmin jaksoin oikoa näitä käsityksiä kunnes tajusin, että tuo ihminen ei halua oikeasti ymmärtää minua, koska silloin oma koherentti viholliskuva murtuisi, kun jonkun normin takaa näkyisikin oikea ihminen ristiriitoineen ja omine ajatuksineen. Että helpompi vaan normittaa. Ja se siitä.
Joo, mitäs muuta urputettavaa vielä? Viikko ei ole vielä puolessakaan. Onneksi pääsen tänään oopperaan.
Jotenkin aika armollista ajatella, että jos toinen haluaa käsittää tahallaan väärin, käsittäköön! Nostan hattua sille, että osaat antaa niiden olla.
VastaaPoistaPaheksunta on asia, jonka houkuttelevuuden tavallaan ymmärrän, mutta joka toisaalta ei käsittääkseni ole ikinä kenenkään oloa parantanut, ainakaan pidemmällä tähtäimellä. Sitäpaitsi, mitä helpompi on olla itsensä kanssa, sitä vähemmän tekee mieli paheksua muita.
(No, sitten on se lapset laivalla yökerhossa -juttu, siitä tuli vähän paheksuva ja isosti ahdistunut olo.)
Joo, kyllä mullakin usein paheksumisvietti puskee pintaan. Itse asiassa paheksun tykönäni kaikenlaista, esim sitä läppää, että "ei multa tullut maitoa joten en mä sitten imettänyt" ja sitä, että kolmivuotiailla on tutti/tuttipullo jatkuvasti ja sitä, että ihan pieni vauva unikoulutetaan ja laitetaan omaan huoneeseen. Ja sitä, että vanhemmat lääräävät jatkuvasti älypuhelimiaan ollessaan lastensa (ja kavereidensa) kanssa, inhoan sitä poissaolevaksi muuttuvaa kommunikaatiota ja pahastun hieman siitä, että joku facebookin päivitys on kiinnostavampaa kuin meidän seura. Kaikkia tollasia itse koviksi/haitallisiksi kokemiani äitiyden käytänteitä. En kuitenkaan huutele näitä ääneen, koska en voi tietää perheiden tilanteita ja inhoan kaikkea fasismia hulluna. Huvittaa, kun mua yritetään valjastaa sellaiseen "mitäs me imetysfasistit"-keskusteluun mukaan paheksumalla kovaäänisesti ihmisiä jotka lopettavat imetyksen tosi aikaisin ja sit sanon topakasti että mä en muuten täysimettänyt noita kumpaakaan, joten olen ihan täysin jäävi tähän keskusteluun.
PoistaTsemppiä Lupiini! Melkein ehkä voisin sanoa että tiedän miltä susta tuntuu, oma ketutus kumpuaa vaan osin eri asioista. Mullakin univelka on kaiken pahan alku ja juuri.
VastaaPoistaEi tässä nyt näitä apuja kauheasti tullut. Jos tästä viikosta selviät niin hemmottele itseäsi jollain mieluisalla tavalla. Mua usein auttaa v-mäisinä maanantaipäivinä sellainen mantra, että "kun tää viikko on ohi, teen/ostan jotain kivaa". Yleensä en edes sitten osta, mutta lupaus jostain nopeasta mielihyvänlähteestä saa hetkellisesti paremmalle tuulelle.
Kiitos! Haha, mä oon jo purkanut turhautumistani nettishoppailuun ja karkinsyöntiin. Eilen ostin Angry Birds -karkkeja ja hemmetti vieköön, ne mustat karkit olivatkin kolaa eivätkä salmiakkeja!!! Minne saa valittaa?? :D
PoistaVoi että tuttua. Musta tulee vähänkin valvottuani ihan ihaelävä saatana, joka heittelee tavaroita ja murisee. Siihen jos joku tulee länkyttämään ja neuvomaan niin beware (tää sanotaan kolkolla murinaäänellä syvästä rintalastan takaa). "on olemassa tuttavia, jotka ovat päättäneet että minä olen kolmekymppisenä äitinä tylsä ja lähinnä siivouksesta kiinnostunut normipetteri" <- ANNA NOILLE KENKÄÄ! HETI!
VastaaPoistaJoo, musta tulee univelkaisena sekä yliherkän paranoidi että todella äksy. Nämä tuttavat, joo... pitkä tie on tosiaan takana sen suhteen, ettei ärsyttävät pienet piiloaggressiiviset piikit juuttuis nahan alle. Ja se on niin noloa, se netissä harrastettava mukamas kohteeton piilovittuilu. Ja silloin kun tajuan että se on nimenomaan noloa ja kumpuaa vittuilijan pahasta olosta, mun läpi hulmahtaa sääli ja jopa hetkellinen ymmärrys, kaikotakseen taas kohta.
PoistaToivottavasti kulttuurikokemukset lataavat akkujasi! Tsempit täältäkin!!! Kestät sinä, vaikka vaan vittuillessasi jos et muuten! Nih!
VastaaPoistaKiitos Bleue! Sulla oli hyvä kirjoitus lastenkirjoista ja kommentoinkin sitä, mut sit se kommentti hävis jonnekin. Ja sit mua taas vietiin. Ärsyttävää, ei ehdi edes lempiblogejaan kommentoimaan yyhoona :)
PoistaOtan osaa, sillä lailla tsemppaavasti. Univaje ei helpota mitään asiaa tällä planeetalla.
VastaaPoistaSulla on hyvä teoria noista muiden asioiden ruotijoista. Joka on tossa muodossaan sietämättömän ärsyttävää ja turhaa. Mä yritän usein ajatella, että se on sellaisten ihmisten selviytymiskeino. NE ovat luoneet oman maailmankäsityksensä tiettyjen periaatteiden varaan ja jos he itse alkaisivat miettimään omia motiivejaan tai näkökulmaan, saattaisi tulla aika paha olo. koska ne eivät objektiivisesti tarkasteltuna olekaan ehkä ihan järkeviä. Eikä moni ihminen kestä sitä, että joutuu toteamaan omat periaatteensa väriksi ja kasvamaan.
Tsemppiä, nyt on jo viikko yli puolenvälin!
Kiitti Ruuhka! Joo, univaje tuo kyllä ihmisestä todella ne paskimmat puolet esille. Mitenköhän sitä kesti vauva-ajat? En tajua!
PoistaErittäin hyvin kiteytetty tuo sun analyysi! Ihmiset pitää kiinni väärästä ja vahingollisesta koska kasvun ja muutoksen ajatus on niin pelottava. Siinä menisi pohja niin paljolta.
Mulle jotenkin valkeni tämä muiden asioista ruotivien ärsyttävyyden taustat välähdyksenomaisesti kun selitin tätä asiaa äidilleni. Kuvailin miehen sukulaisnaista ja tajusin samalla kuvailevani myös omaa, vanhaa tätiäni. Ihan sama nälvintä ja piikittely, ihan sama tapa lukea ihmisiä kuin piru raamattua ja tehdä aivan kummallisia johtopäätöksiä ja mikä kaikkein ärsyttävintä, alkaa pitää niitä johtopäätöksiä totena.