tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Traditionaalinen Wuosikatsaus 2012

1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Elin täysipäiväisenä kotiäitinä kahden pikkulapsen kanssa, imetin yli yksivuotiasta lasta, korjasin ison tomaattisadon, vietin sukujuhannusta, kävin Mindfulness-kurssin, aloitin hydrobicin.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Lupasin vähentää netinkäyttöä. Hahhaahaahaa. Täksi vuodeksi voisin luvata, että olen kiltimpi ihminen.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä vaan, miehen sisko sai esikoisvauvansa ja rakas vanha ystävä myös. Ja moni muukin. On ollut ilo seurata läheisten ihmisten äitiyden alkumetrejä.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.

5. Missä maissa kävit?
En missään. Huoh. Oikeesti, nyt kyllä muuttuu se meininki.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2013, jota puuttui vuodesta 2012?
Suurempaa mielenrauhaa. Keskeytymättömiä unia.

7. Mitkä vuoden 2012 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Lasten synttärit, omat synttärit. Hääpäivän. Kaikki kivoja päiviä. Hääpäivänä karkasimme kahdestaan mökille, reissasimme skumppakännissä ympäri Stadia, menimme saaristoristeilylle ja lopulta syömään Salutorgetiin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Kotiäitinä oleminen pään hajoamatta. Arjen pyörittäminen. Muutaman duunikeikan hoitaminen siinä sivussa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Olen edelleen ajoittain aika huolestunut ja ahdistunut. Toivoisin olevani tyynempi ja zenimpi. Olin myös ihan turhan tyly eräälle ihmiselle, kaduttaa.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Vatsavaivoista, migreenistä ja huimauksesta. Olin aika huolissanikin. Keski-ikä ei tule yksin.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Hmm, Soda Streamer oli aika kiva. Ja tabletti, joka on tosi nyt huollossa. Järjestelmäkamera, jolla otettiin ainakin kesällä tosi upeita kuvia. Lasten laadukkaat talvitamineet, joita kyttäsin pitkään Huutonetissä ja iskin kun tuli edukas ja hyvä vastaan.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Lasten, kuten aina. Ja hauskojen ystävien. Lipsin jutut ovat kolmevuotiaana todella hulvattomia, niille nauretaan päivittäin. Kuten myös Juhannuspojan riemukkaille karjahteluille, ensimmäisille sanoille ja naurettavalle taaperotanssille.

13. Kenen käytös masensi?
Ei kenenkään läheisen ihmisen, sen sijaan jotkut ultrakonservatiiviset poliittiset kannanotot. Abortinvastaisuus, rasismi, uuskonservatiivisuus.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, arkeen. Diacoriin. Naurattaa hirtehisesti aina, kun näen bussinkyljessä mainoksen "Kiitos kun kävit Diacorissa". Eipä kuulkaa kestä!

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Alkuvuodesta Pekka Haaviston menosta toiselle kierrokselle. Mökkihommista, kulttuuririennoista, kuten museoista ja ihanista keikoista, lapsen kävelemään oppimisesta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2012?
Kerkko Koskinen kollektiivin Jos saisin. Tenhoava, virtuoosimainen biisi. Kuten koko levy. Olin syyskuun alussa Juhlaviikkojen keikalla ja elin parituntisen musiikin huumassa.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi. Närästys on pakottanut suureen kohtuullisuuteen ravitsemusasioissa.

c) rikkaampi vai köyhempi?
samarahainen.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
reippailleeni

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
pelänneeni

20. Kuinka vietit joulua?
Sukujoulussa tunnelmallisesti ja sitten kotona vanhempien kanssa. Kummankin kipeillessä lapsiarkea alta riman hanskaten.

22. Rakastuitko vuonna 2012?
No lapsiin, joka päivä. Joku jossain sanoi, että ihmiset tekevät lapsia, koska lapsiin voi rakastua aina uudelleen, kun taas kumppaniin vain kerran. Allekirjoitan.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
0.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Olen konservatiivinen jäärä teeveen suhteen. En tykkää tositeeveestä, visailuista enkä juuri muustakaan, vihkiydyn pitkällä viiveellä uusiin sarjoihin. Sanon siis tähän, että suosikkiohjelmani on Pikku Kakkonen, koska se mahdollistaa minulle suht rauhallisen ruuanlaittohetken viiden jälkeen illalla.


25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Myyrän auto, hahahahaaa. No ei vaineskaan. Lionel Shriverin Jonnekin pois oli varsin koukuttava kirja ennen kaikkea jenkkiläisen terveydenhoitojärjestelmän ja yleensä yhteiskunnan kuvauksena, sisältäen myös detaljoitua kuvausta harvinaisista sairauksista ja omituisista pakkomielteistä. Pidän Shriverin säälimättömän tarkasta ja ikihumoristisesta ihmiskuvauksesta. Tuulikki Pietilän ja Katariina Järvisen esseekokoelma Vapaa nainen törmää todellisuuteen oli mainio ikkuna nykynaisen maailmaan kaikkine valintoineen. Suosittelen kaikille äideille, naisille ja ihmisille. Helppo lukea myös lyhyissä pätkissä.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Kerkko Koskinen kollektiivi. Ihan mielettömän siistiä musiikkia.

28. Mitä halusit ja sait?
Karaoke-saunabussi-synttärit. Kurpitsasadon. Onnistumisen kokemuksia äitinä.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Mielenrauhaa. Tiettyä pitkäjänteisyyttä.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Hoh, tähän tulee nyt tällainen loppuvuoden vastaus. Katsoin eilen telkkarista elokuvan Ystävät hämärän jälkeen. Luin kirjan taannoin, ja leffa oli ihailtavan uskollinen ja kaunis visualisointi kirjasta. Ruotsalainen, pohjoismainen, talvinen ja karmiva kuvaus koulukiusauksesta ja ystävyyden voimasta.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Juhlimme tyttöystävien kanssa oikein pohjanmaan kautta Karaoke-saunabussissa. Kokemus oli ihana, olin haaveillut siitä jo kauan. Karaokebussi kiersi ympäri Helsinkiä kaikki vanhat asuinpaikkani ja päätyi lopulta Kallahden rantaan. Satoi saavista kaatamalla, saunottiin, muutama ui alasti, laulettiin Frederikkiä, muisteltiin vanhoja, humalluttiin, rynnittiin baariin. Käsittämättömän hauska, nostalginen ja ihana 35-vuotissynttäri rakkaiden ihanien tyttöjen kanssa.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
No kai se tietty mielenrauha.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2012
Samaa kuin ennenkin, tosin lopetin imetysrintaliivien ja imetysystävällisten vaatteiden käytön, vaikka vielä imetänkin pari kertaa päivässä. Mustaa, tummanpunaista, violettia, vihreää. Hameita, housuja, tunikoita, näyttäviä koruja. Kotipäivinä Gudrun Sjödenin pussihousuja. Muutenkin Gudrun ja Marimekko taitavat olla meikäläisen brändejä, jotta tervetuloa vaan, keski-ikä.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Oma perhe ja etenkin rakas, järkevä, rauhallinen mieheni, ajoittain myrskyävän mieleni vakaa peruskallio.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
No se kakkonen. Pekka Haaviston pääsy pressanvaalien toiselle kierrokselle. Olin ihan täpinöissäni ja vanhalle UB-fanille Jäähallin keikka oli tietysti todella ihana kokemus. Myöhemmin sitten kunnallisvaalit, parin ystävän (including Juhannuspojan kummi) pääsy valtuustoon.

37. Ketä ikävöit?
Hmm, kaikki lähi-ihmiset taisivat olla tavoitettavissa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Äitiporukoissa tuli taas tavattua uusia hauskoja äitejä.

6 kommenttia:

  1. Voi miten kiva katsaus! Melkein harmittaa että ehdin jo tehdä omani, olisi halunnut kopioida sun mallin! Lupaa kysymättä, totta kai ;-) Oikein hyvää alkanutta vuotta, toteutukoon toiveesi tulevan vuoden suhteen!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kiva. Ikään kuin paljastuksia samassa postauksessa! Niin ja Myyrän auto on ihan hyvä :D. Ystävät hämärän jälkeen tosi hyvä (pitäis myös lukea). Ja mindfulness pohjaista kurssia olen itsekin vähän pohtinut uudelle vuodelle- suosittelisitko?
    Niin ja ajattelin yksi ilta myös, että jos jotain toivoisi niin itselle voimia jaksaa olla tässä arjessa ilman turhia ärtymyksiä ynnä muita, että osaisi kliseisesti mutta niin totisesti elää tässä ja nyt :).

    VastaaPoista
  3. Hauska vuosikatsaus! Ovatko kyssärit sun omia vai onko jossain ollut joskus tällainen kysymysliuta?

    Mielenkiintoista luettavaa! Ja koin kovasti samaistumista sinuun siinä, mitä tulee Pekka Haavistoon, Ultra Brahan ja Kerkko Koskinen Kollektiiviin. Kollektiivin albumi on ainoa cd, jonka olen itse ostanut itselleni ainakin muutamaan vuoteen.

    Iloa uudelle vuodelle, Lupiini!

    VastaaPoista
  4. Leijis, kiitos kiitos! Tää mun vuosikatsaus on tosi waanha, olen tainnut täyttää sen tyyliin kuutena uutenavuotena. En enää muista mistä sen kopsasin, mutta saa käyttää vapaasti :)

    Bleue, Minfulness-kursseja on ainakin Kalliolan opistossa, sellaisia yhden kerran intensiivikursseja. Omani oli keväällä ihanalla mökillä Laajasalossa, siellä oli kyllä hyvä zeneillä ja meditoida :)

    Leopardikuningatar, tää mun vuosimeemi on tosiaan bongattu jostain x-paikasta vuonna x, saa vapaasti pölliä! Pekka Haavisto, UB ja Kerkko Koskinen jee. Viimemainittu on ihana levy! Ja Vuokko Hovatta on ihana. Kävin viime vuonna muutamalla Vuokko Hovatan keikalla Allotriassa, tosi ihania keikkoja ja se formaatti on niin hyvä: mukava ravintola, ihania ruokia, vähän viiniä ja musiikkia. Iloa sinnekin :)

    VastaaPoista
  5. Heippa Lupiini, sinulle olisi pieni haasteen poikanen blogissani ! ;)

    VastaaPoista
  6. Leopardikuningatar, kiitos, näyttää kutkuttavalta haasteelta! Hitsi kun ehtis joskus tähän silleen, että ehtis siihen vastatakin. Esikoinen oksensi tänään mun suuhun, joten jännittäviä aikoja eletään, oksulottoaikoja! Jee! Not!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!