sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Ystävyyden kauneudesta

Eilen oli rakkaan ystävän polttarit. Voisin jopa sanoa että parhaan ystävän, vaikka en haluakaan läiskiä leimoja ystäviin, kun ne ovat kaikki uniikkeja ja omalla tavallaan tärkeitä ja parhaita. Mutta tämän kyseisen ystävän kanssa meillä on niin pitkä ja erityinen historia, että olemme oikeastaan siskoksia. Polttarit olivat hulvattomat, sankarin näköiset, euroviisu-teemaiset, kuoharipitoiset, sisälsivät runsaasti laulua ja naurua. Ja saunaa ja saunaoluita. Sain tuossa taannoin ystävältä vinkin huoneistohotellista Skattalla ja vuokrasimme sellaisen yhdeksi yöksi. Suosittelen lämpimästi talvipolttareihin ja mihin tahansa vapaamuotoisiin juhliin ei-kesäaikaan. Iso kaksio keittiöllä ja saunalla, mahdollisuus yöpyä neljälle (vaikka taisi sinne jäädä useampikin yöksi), muhkeat puitteet arvo-jugend-alueella, lyhyt matka baareihin jne.

Koostimme morsiamesta kansion, johon jokainen oli koonnut muistoja, kuvia ja ajatuksia ystävyydestä. Itse tein skandaalilehti-tyyppisen kollaasin (olipas mukava pitkästä aikaa käyttää ammattitaitoaan ja kyhätä indesignillä näköislehti) jossa morsio näyttäytyi varsinaisena krebaajana. Osa polttarilaisista, opiskelukaveriporukka, on reissannut paljon yhdessä ja kuultiin monta hervotonta muistoa kaukomailta, yleensä ryyditettynä riisiviinalla ja palovammoilla ja alkuasukastatskoilla.

Viimeinen muisto oli kuitenkin erilainen, vakavampi ja niin kaunis, että painoin sen mieleeni ja vuodatin kyyneleitä sitä kuunnellessani. Morsiamen opiskelukaveri kertoi porukkamatkasta kaukoitään, siitä miten todella kipeästä erosta oli lyhyt aika ja kertojasta tuntui, kuin hän olisi ollut puolikas, amputoitu. Reissuun kuului jonkinlainen paikallisen longhousen riitti, jossa juotettiin riisiviinaa ja lopulta heitettiin läheiseen jokeen. Joki oli ollut lämmin ja pyörteilevä, mutta jaloissa oli tuntunut kylmän pohjavirran imu. Tämä opiskelukaveri kuvaili, miten se kylmä pohjaimu oli kuin isoäidin kosketus, ja miten se tuntui hetken houkuttelevalta antautua. Mutta sitten ystävät olivat siinä ympärillä käsivarsineen, lämmin joki ympäröi joka puolelta ja kannatteli pinnalla, ystävät kannattelivat pinnalla. Hän puhui tärkeästä siirtymäriitistä, oivalluksesta siellä lämpimässä joessa. Tarina oli uskomattoman runollinen ja symbolinen, niin kaunis ja liikuttava, että me kuulijat olimme hiljaa monta minuuttia ja useat pyyhkivät silmiään.

Ja sitten vedettiinkin singstareja, euroviisuja ja taistiksia sikinsokin. Humalluttiin, rampattiin tupsulla, saunottiin, naurettiin. Oli ihana päivä. Ja on ihanaa olla aikuinen ja tajuta aina uusiksi sama asia: ystävyydet ovat helppoja, kypsiä, muotoutuvia. Jotenkin näiden hylkäämisenpelko-testaaminen-symbioosi -kutkeiden loistaminen poissaolollaan ystävyyksissä on ollut niin äärettömän vapauttavaa. On ihanaa tajuta, että ystävyyssuhteet ovat ja saavat nimenomaan olla helppoja, voimaa ja iloa antavia. Luulen kasvaneeni tässä kohtaa itse juuri perheellistymisen myötä (en väitä että perheellistyminen on tie aikuisuuteen tai mitään, minulla nyt vain kävi näin)  ja jättäneeni taakseni tarpeen tehdä ihmissuhteista vaikeita ja analysointia kaipaavia. Ainakin useimmiten. Samalla tavalla on helppoa, nykyään, tulla toimeen myös satunnaisten tuttujen kanssa, osaa tuosta polttariporukasta en tuntenut laisinkaan ja silti bondasimme ja hauskaa oli. Sellaista, että varmaan taas häissä tulee naurettua ja höpötettyä. Ja ehkä johonkuhun tutustuttua enemmänkin.

6 kommenttia:

  1. Mä oon päässyt elämässäni vaan yksiin polttareihin ja täytyy sanoa, että vaikka noin syvällisiä (tämä ei ollut sarkasmia) juttuja ei ehkä puhuttukaan niin nekin polttarit, melko vieraiden ihmisten kesken, oli kaunis ja hieno juhla - ei ehkä loppua kohden niin arvokas, mutta sellainen joka palautti uskon naisiin noin yleisen solidaarisen sisaruuden tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se polttareissa viehättää. Jotkut ei pidä polttareiden naiserityisestä luonteesta mutta mä pidän. Mulla se tuntuu menevän niin, että solmin läheisimpiä suhteita naisiin (ehkä se vielä kotiäitinä korostuu) ainakin tällä hetkellä. Puhuttiin tuolla että kyllä kaikille pitäisi järkätä polttarit. Moni mun kavereista ei ole sillai naimisiin menevää tyyppiä (paitsi apua, alkaahan ne melkein kaikki olla rouvia!) joten polttareita on ollut omassa kaveripiirissä vähemmän kuin vaikka miehellä, jonka kaveripiiri on jossain määrin "konservatiivisempaa". Mutta mikäs estäis järkkäämästä jotain "Olet mahtava ja rakastamme sinua"-päivää ihmisille, meni naimisiin tai ei!

      Poista
  2. "Ja on ihanaa olla aikuinen ja tajuta aina uusiksi sama asia: ystävyydet ovat helppoja, kypsiä, muotoutuvia."

    Ihana lause ja ihanan yksinkertaista. Juuri näin pitäisi muistaa asioiden olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisissa ystävyyksissä puuttuu usein täysin sellainen kilpailemisen ja nokittelun elementti. Se on ihan parasta. Ja myös sellainen kaksikkomeininki on kadonnut, voidaan ihan aidosti olla isolla porukalla ilman että tulee klikkejä. Ja ihmiset saa olla semmoisia kuin ne on, joku hiljaisempi ja joku meluisampi, joku menosinkku ja joku kotiäiti.

      Poista
  3. Mun rakas paras ystäväni sai viikko sitten esikoisvauvan. Valvoin ja jännitin kaksi yötä ja yhden päivän. Vähän kuin olisi itse ollut asialla, melkein supisteli itselläkin. Harvoin kenenkään puolesta tunnen näin voimakkaasti.

    Kuten aiemmissa kommenteissa onkin todettu, aikuinen ystävyys on parhaimmillaan ihanan vaivatonta eikä odota jatkuvaa vastapalvelusta tai nuudu hetkellisen vähäisen yhteydenpidon takia. Ystävyys voi olla elämäntilanneystävyyttä, jossa molemmat saavat rusinat pullasta kun tarvitsevat tukea vain jossain asiassa, tai ihan kokonaisvaltaista toisen persoonan rakastamista vikoineen päivineen, kuten lapsuudenystävien kanssa yhteenkasvaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, toi vauva-asia. Mä odotan jo nyt, että tämä mun rakas polttarisankaritar alkaisi odottaa vauvaa :). Suunnitelmissa siis on, en toki odottaisi ellei olisi asiasta ollut puhetta.

      Kokonaisvaltainen toisen persoonan rakastaminen, se se on, sitä parasta ystävyyttä. Lämmintä ja rauhallista kuin höyrysaunassa lilluminen. Juttuja ja hiljaisuutta, pahastumattomuutta ja ymmärrystä. Nämä ystävät ovat sitä extended family -porukkaa.

      Poista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!