perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Välikausi jne

Olimme eilen puistossa melkein koko päivän. Oli ihanaa, aurinko paistoi, ei tuullut, oli tuoretta kahvia kupissa (kiitosta vaan Hups) ja lapsilla oli mahtavat meiningit meneillään. Esikois-Lipsin vedenpitäviksi mainostetut Vikingin talvikengät pitivät varmaankin juuri sen verran kuin niiden kuuluukin, mutta draamaa koettiin kahvilla kun sukkahousut olivat märät ja haalarinlahkeistakin olisi voinut suorastaan puristaa vettä pois. Onneksi kahvilaa sattui pitämään todella mukava neljän lapsen äiti, joka ratkaisi raivarin kuivaamalla sukkahousuja jossain kuivatuslaitteessa jonka jälkeen ne voitiin pukea päälle ja vaunutella kotiin. Kotiin tultua tarkistin heti Huuto.netin, jossa olin huutanut Ticketin fleece-kurapukua aivan erityisen super-ihanalla kuosilla. Harmikseni missasin huudon ja siitä suivaantuneena ostin nettikaupasta sitten kovan etsinnän jälkeen Celavi-merkkisen vuorillisen kura-asun.

Näitä välikausiasuja pitää lasten kanssa miettiä aika huolella. Koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen ja haluan aina minimoida kaiken irrallisen, tykkään valita all in one -tyyppisiä juttuja. Kestovaippahommissakin tykkään eniten AIO-vaipoista ja kaikki villahousu-jutskat ovat ihan evvk-kamaa meitsille. Olen valmis maksamaan ekstraa helppoudesta, joten pistin eilen tilaukseen myös Reiman välikausihanskat, joiden luvataan korvaavan kurarukkaset. Samasta syysta olen suosinut esikoisella ja vähitellen myös kuopuksella näitä vuorillsiia kura-asuja. Alunperin tutustuimme formaattiin sattumalta, saimme kaverilta halvalla sadetakkimateriaalia olevan, vuoratun housut ja takki -setin, joka osoittautui aivan pistämättömästi. Lipsihän oli päiväkodissa kun odotin Juhannuspoikaa ja päiväkodin työntekijät ylistivät kilvan asua, jonka päälle ei tarvitse pukea erillisia kurahousuja. Tästä intoutuneena hommasin Huuto.netistä Ticketin Rubber Rain with Fleece -kura-asun, jota Lipsi käytti käytännössä koko viime kevään ja syksyn ja joka nyt odottaa Juhannuspojan kasvua. Näitä fleecekumipukuja ei vaan löydä kovin helposti etenkään käytettynä, niillä on joku outo kulttimaine ja niitä myydään Stokkallakin vain syksyllä. Ja uutena ne ovat tietysti tosi kalliita. Olen itse niin ihastunut tähän helppouteen, että erilliset kurahousut tuntuvat aikamoiselta säätämiseltä. Tosin olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos asia minulle tarpeeksi hyvin perustellaan.

No mutta enivei, välikausihommat ovat kaikesta ennakkoasennoitumsestani huolimatta vähän vaiheessa. Lipsin asu on matkalla, molempien hanskat ovat matkalla, Lipsillä on suht sopivat kumpparit, Juhannuspoika tarvitsee kumpparit jotka eivät holahda jalasta. Haluaisin jotkut oikein heleän keltaiset tai muuten hassut kumpparit. Netistähän nyt löytää mitä vaan, mutta siinä on aina se odotusfaktori mukana. Ehkä hurautamme huomenna naapurikuntaan Prismaan, siellä on ilmeisesti tuplabonuspäivät (tästä revitään aina huumoria, tuplabonareita on aina jossain tarjolla, jee, NOT) ja noudamme samalla yhden Huuto.net-huudon. Tämmöistä kivaa suunnitteilla keväiseksi viikonlopuksi.

Odotan kovasti, siis todella kovasti, rakkaan ystävän häitä, joissa pääsen hippaamaan ilman lapsia. Ei tartte paljon välikautta funtsia!

9 kommenttia:

  1. Vuorelliset kurikset ovat huippuja! Meillä on ollut hanskat. Toisaalta vuoraamattomat menee lämpimälläkin kelillä... Tätäpä pohdin, kun menen kohta ostamaan uudet kurahanskat, kun vanhoihin oli tullut reikiä, enkä keksi miten ne korjaisi- purukumilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisko kurahanskat kuntoon pyöränkorjauspakkauksella? Tai jesarilla!
      Ärsyttää vähäsen kun sillä nettikaupalla, josta tämän Celavi-vuorikura-asun ostin, oli harvinaisen monimutkainen laskunmaksusysteemi ja se tarkoittaa sitä että rahan perille menoon menee vaikka kuinka hemmetin monta päivää ja saamarin asua saadaan varmaan odottaa pari viikkoa. Nyt tuolla kyl toisaalta tuli se talvi takaisin...

      Poista
  2. Mä diggaan Ticketin plain rainista vuorellisena, ei tosiaan paljon muuta ulkovaatetta tarvitse keväästä syksyyn. Mitä vain mikä säästää vaivaa pukemisessa - musta olisi voitu jo kehitellä sellainen suihke, millä lapset ruiskutetaan elokuun lopussa ja joka sitten pitäisi ne kuivina ja lämpiminä toukokuulle. Huomaa tässäkin, ettei insinöörit hoida tarpeeksi lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käydessäni Ticketin sivuilla olin vähän hoomoilasena näiden kaikkien erilaisten sadevarustevaihtoehtojen kanssa. Mä esim olen luullut että plain rain tarkoittaa vuoritonta, koska siinä on se "plain", mutta nyt opinkin ettei se niin olekaan... vaan pintamateriaali on erilainen kuin tuon rubberin kumimaisuus. Lapsille pitäisi geenimuunnella samanlainen höyhepeite kuin kanadanhanhille, pysyis kuivina ja lämpiminä vaikka jäälätäkössä.

      Poista
  3. Anonyymi7:14 ip.

    Kiitos tästä postauksesta! Oon hulluna miettinyt välikausivaatteita. Rubber Rain with Fleece kuulostaa hyvältä ratkaisulta, varsinkin sitten, kun Viltsunen aloittaa päivähoidon elokuussa. Onkohan näissäkin isot koot niin kuin Ticketillä yleensä?
    T:Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kyl se on kätsä, mutta noi kokohommat rassaa. Kuulemma uudemmissa Ticketeissä ollaan siirrytty hieman hillitympään kokopolitiikkaan, eli ne eivät enää ole yhtä kokoa isompia, mutta silti hiukkasen väljiä. Joskus tekisi mieli boikotoida koko lafkaa moisen epäloogisuuden takia. Mut minkäs teet, ne on sit muuten hyviä.

      Poista
  4. Meillä ei olis mitään tarvetta rubber rainille, mutta nää sun ylistyspuheenvuorot alkaa vaikuttaa siten, että mun on ehkä kohta pakko rääpiä jostain käsiini tällainen ihmekumipuku! :)

    Sukkahousut on kyllä sellaiset pirulaiset, ärsyttää ja tuottaa raivareita niin isoille kuin pienille. Kyllä munkin on joskus tehnyt mieli heittäytyä maahan rääkymään, kun ainoista juhlasukkiksista menee sormi läpi. Se oli kyllä kiva täti, noita lisää ja mulkoilijoita vähemmän. Sehän suhtautui vain ymmärtäväisesti siihenkin, että mä hajotin lasin tuhannen pirstaleiksi. Vieläkin vähän nolottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän nää tarpeet syntyy :). Mentiin koko viime kevät ja syksy käytännössä sillä asulla, lukuun ottamatta jotain hienostelureissuja. Se ei tunnu hiostavan ja sen fliseen saa poiskin, se on neppareilla kiinni. Sukkahousut on ärsyttäviä eikä niistä ikinä tiedä etukäteen. Tosi repäisevän hienot sydänsukkikset ostin Lipsille taannoin mutta ne kutitti niin pahasti ettei niitä voinut pitää. Ja jos itelle vaikka käy että sukkahoususta alkaa varvas kesken päivän pilkottaa ja se reikä suurenee koko ajan ja kuristaa varvasparkaa, voi mennä päivä pilalle ja kuolio uhata. Kyllä oli kiva täti tosiaan, just sellainen kuin pitääkin. Sinne pitäis mennä joskus maistamaan ihan niitä soppia, kun ei ees saatu porttaria vaikka osa oli puolialasti :O

      Poista
  5. Anonyymi3:26 ip.

    Anteeksi kun vaivaan, mutta laitoin sulle sähköpostia äsken, toivottavasti sait sen, tai oikeastaan toivottavasti sait sen jo ekalla kerralla, aiettä alkaa harmittaa kun viestit eivät välttis mene perille, pari tapausta tässä ilmennyt, mur! :( T: Tapu

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!