Tavallinen veronmaksaja

Satuin selailemaan Hesarin välistä aina perjantaisin putkahtavaa lärpäkettä nimeltään Nyt-liite. Tämä virheliike oli seurausta Vihreän Langan lomailusta ja totutusta perjantaina-tulee-lehti –rutiinista. Yleensä dumppaan läsyn paperinkeräykseen avaamatta, televisioaikoina siitä näki sentään viikon leffat, nyt sekin hyötymomentti on poistunut. Olisi saanut päätyä roskikseen tälläkin kertaa, lehden pääjuttuina oli ensiksikin maalaileva mainostoimistohehkutus (en tajua super-fänsejä mainostoimistoja, miten on mahdollista olla niin vieraantunut meininki, että työyhteisöön kuuluu kotiruokia tekevä mummo, ilmeisesti näillä nuorilla nälkäisillä uraohjuksilla ei ole ikinä aikaa tehdä kotona ruokaa) sekä toiseksi nimby -artikkeli. Jälkimmäisessä jutussa, siinä nimbyilyä (eli asukasyhdistyksiä) käsittelevässä oli kyllä potentiaalia ja se onnistui jäämään mieleeni itse asiassa aika hyvin, tosin epäilen, onko missään määrin terveellistä lukea artikkeleita joiden seurauksena alkaa sihistä hampaittensa välistä solvauksia kuten *idiootit* ja *itsekkäät kokoomuspaskapäät*.

Nimby-jutussa asukasyhdistysten puuhamiehet ja –naiset kertoilivat oman asuinalueensa erityislaatuisuudesta ja uhkaavista häiriötekijöistä, kuten ”Herttoniemen kapakoissa kännäävistä ihmisistä, jotka eivät asu Herttoniemessä” (mitä vittua, pitääkö tässä lakata käymästä Punavuoren ahvenessa, eihän minulla ole varaa asua niillä kulmilla) ja demonisista Veikko Hurstin leipäjonolaisista, jotka häiritsevät tavallista veronmaksajaa. Jälkimmäisen aivopierun päästi Kallion kaupunginosayhdistyksen taloudenhoitaja. Siis oikeasti, pientä rajaa. Kuinka sydämetön voi olla, että ajattelee työttömien ja syrjäytettyjen, minimitoimeentulon alapuolella kärvistelevien, leipää hiljaa jonottavien ihmisten HÄIRITSEVÄN veronmaksajaa? Ja vielä Kalliossa? Olen nähnyt noita leipäjonoja puolen elämääni enkä ikimaailmassa ole kuullut jonottajien edes puhua pukahtavan, saatikka metelöivän, lähinnä jonottajista huokuu hiljaista surua ja nöyryyttä. En muutenkaan ymmärrä, miksi spurguista suivaantuvat vaivautuvat asumaan Kalliossa, pääkaupunkiseutu on täynnä spurguttomia asuinalueita, kuolemanhiljaisia lähiöitä on monta kertaa enemmän kuin värikkäitä kaupunki-kaupunginosia. Uudelleenkallioituessani harkitsin hetken jonkinlaista asukasyhdistystoimintaa (elämässäni on ehkä juuri järjestötoiminnan kokoinen aukko, vaikka toisaalta olenkin äärettömän helpottunut tuosta aukosta, järjestötoiminta on monella tapaa aika rankkaa) mutta jutussa esitellyt kaupunginosayhdistykset vaikuttivat varsinaisilta ihmisvinoumien kerhoilta. Äitini on toiminut parissakin kaupunginosayhdistyksessä ja hänenkin kertomansa mukaan tuollaiset ryhmittymät vetävät puoleensa erityisesti autoritäärisiä, eläkeikäisiä miehiä, jotka tykkäävät pomottaa ihmisiä ja juuri eläköitymisensä takia ovat etsiytyneet uusiin despoottihommiin. Vaikka toki noissa yhdistyksissä tehdään sympaattisiakin juttuja, järjestetään festivaaleja ja kukkienistutustalkoita.

En muutenkaan varauksettomasti symppaa tuollaista pienpolitiikkaa. Asukastoiminta on niin herkästi tasan omien etujen ajamista, ja vaikka ne omat edut olisivat leikkipuistoja ja kivijalkakauppoja, ovat ne silti vain omia etuja. Ja omien etujen nimissä voidaan vastustaa vaikkapa kehitysvammaisten asuntolaa, kuten Marjaniemessä tehtiin pitkään ja hartaasti ja saatiinkin projektia viivytettyä vuosikausia. Minulla ei muutenkaan ole mitään illuusiota kyseisen alueen asukkaiden empatiakyvystä (joka tuntuu mielenkiintoisesti ja usein korreloivan oman rahapussin pulleuden suhteen) mutta juuri kehitysvammaisten vastustaminen tuntuu erityisen sairaalta, eihän heihin voi edes soveltaa oman onnensa seppä-logiikkaa kuten vaikka nisteihin ja spurguihin sovelletaan.

Tullessamme muutama päivä sitten Suomenlinnasta jouduimme Kauppatorin tietämillä lastenvaunurintaman saartamaksi. Takaa ja edestä kuului kirkunaa ja marinaa, itkua ja tiuskintaa. Ohi ei päässyt kun kaksi mamia vaihtoi vaippakokemuksia rinnakkain, mukulat vaunuissa karjuen. Vaikka noin yleisesti ottaen yritän välttää kaikenlaista lapsi-dissailua (sellainen on aika ihmisvihamielistä) naureskelin hetken ajatukselle, että tuon ”spurgut haittaavat tavallisten veronmaksajien elämää”-lauseen subjektin vaihtaisikin lapsiperheiksi... ainakin spurgujen ekologinen selkäreppu on aivan olematon vaippavuoria lykkääviin ydinperheisiin, nassesedät käyttävät muiden vanhoja vaatteita, syövät puolihintaisia tai dyykattuja elintarvikkeita ja tukevat runsaskätisesti valtion alkoholimonopolia keskittyen erityisesti lähituotettuihin ja kustannustehokkaisiin juomiin. Ja jos nyt ajattelee kumpi häiritsee metrossa enemmän, vienosti spriiltä lemahtava, unten mailla uinaileva rantareino vai pirunviulun lailla kirkuva juniorikansalainen? Vakavasti ottaen, kummatkin kuuluvat kaupunkiin, pikkuvauvat ja leikki-ikäiset kuten myös tenukepit ja elämäntapatyöttömät. Jos ihmiset vituttavat, voi muuttaa vaikka johonkin muuttotappiokuntaan, siellä eivät parveketupakoijat loukkaa ilmatilaa eivätkä hoilottavat kännikalat äänimaisemaa.