maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Genius loci



Käveltyämme L:n ja äidin kanssa täpötäyttä, iloisten koirien ja pariskuntien kansoittamaa Kaivopuistoa keksimme kotimatkalla käväistä kahdestaan vielä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Muistan käyneeni paikassa viimeksi joskus parikymppisenä, silloinkin keskellä talvea, valokuvaamassa vaahterapitsiä ja uusbarokkista taloa, josta kuulemma piti alun alkaen tulla Suomen kuninkaan linna. Joka kevät ajaessani sporalla Kaisaniemen ohi olen ihastellut poikkeuksellisen helakanliilana kukoistavaa pensasta lähellä aitaa, mutta en ikinä ole saanut aikaiseksi mennä tarkastelemaan sitä lähemmin.

Aloimme kiertää puutarhaa oikealta puolelta, kävelimme polkua valtavien, kierteisten vaahteroiden katveessa. Tummanvihreä, riippuvaoksainen kuusiryhmä oli kuin hautajaissaattue iloisenväristen lehtipuiden keskellä. Polulla oli pitkänomaisia, ruskan raidoittamia lehtiä, aidassa köynnöstivät punaiset kuusamat ja viini, jossa oli pieniä, punaisia marjoja ja vihreitä kukkia. Päärakennuksen lähellä muhoilivat erilajiset kurpitsat: oli vaaleankeltaista kuumainen pallo, isoja turbaaneita, valkoisia custard-kurpitsoita ja tummantummanvihreitä mötiköitä. Mietiskelimme, tarjoillaanko nuo kurpitsat myöhemmin läheisessä Unicafessa vai saako joku työntekijöistä ne kotiinsa. Kurpitsapenkissä kukoistivat samettikukat, valtavat, naamaa suuremmat auringonkukat ja syvänliilat hajuherneet, vielä lokakuun puolivälissä sitkeinä ja hehkuvina.

Kävellessämme kohti neliskulmaista tekolampea ihmettelimme makean sokerista tuoksua ja pikkuhiljaa voimistuvaa vanhanaikaista posetiivimusiikkia. Pohdiskelin ensin, voisiko joku kukista tuoksua niin vahvasti poltetulta sokerilta, mutta nähdessämme aidan toisella puolella nousevan sirkusteltan katon saivat tuoksu ja musiikki selityksensä. Posetiivimusiikki kuului joskus vaimeampana, joskus selkeämpänä, sen sijaan liikennettä ei kuulunut lainkaan, ilmeisesti suuret puut toimivat loistavana meluvallina. Istuimme hetken mustavetisen lammen rannalla, katselimme koristeellista, englantilaistyyppistä kasvihuonetta ja lammesta nousevia, osin purkautuneita osmankäämejä. Myöhään kukoistavat, tummanpunaiset ruusut peilautuivat veteen, jossa kellui reunoistaan rispaantuneita lumpeenlehtiä. Lammen ympärillä kasvoi maahan asti riippuvia rautatieomenapuita punaisin ja vaaleanvihrein hedelmin. Maistoimme pudokasta, se oli happaman aromikas ja tiivis.

Lähellä Kaisaniemen puistoon rajautuvaa aitaa kasvoi vitivalkoisiksi haaltuneita, höytyväisiä kaisloja ja valtava parsapöheikkö punaisin marjoin. Kasvihuoneen seinustalla marjojaan ryöpytti käsittämättömän kirkkaanoranssi pensas, suoraan aloittelevan, saturaatio-nakkulaan rakastuneen photosoppaajan käsistä (olin itse aikoinaan sellainen photoshoppaaja, voi niitä neonpinkkejä ruusuja ja myrkynliiloja orvokkeja kuvankäsittelytöissäni!). Pengerteillä kasvoi sinisiä ja keltaisia kelloja, näimmepä yhden syysmyrkkyliljankin, jota myös alastonimmeksi kutsutaan. Alaston impi näyttää hämäävästi krookukselta paitsi että on vähän pienempi. Kukissa pyöri muutamia, jo pöhnäisiä ampiaisia hitaina ja hämmentyneinä. Notkelmassa kasvava, tummalehtinen rhododendron oli tehnyt jo toiset, valkeat kukat. Jalohortensiat olivat muutuneet ruskeiksi ja keveiksi, tuuli juoksutti kuohkeita palloja pitkin polkua. Joku suikalelehtinen hento puu paloi viininpunaisena, taustalla posetiivi soitti Edith Piafin La vie en Rosea.

3 kommenttia:

  1. Ja joku kehtaa sanoa, että Helsinki on kylmä kaupunki.

    Muuten, "rhododendron"-sana on aina viehättänyt minua suuresti.

    VastaaPoista
  2. Se oli ihan kipeen siistii kyl olla Stadin ydinkeskustassa tuollaisessa keitaassa! Rhododendron asetti haasteen wordin sanantunnistushässäkälle :)

    VastaaPoista
  3. Mukava tarina. =)

    Melkein tekee mieli tulla itse katsomaan Kaisaniemeä. =)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!