Laitoimme tänään mökin talviteloille. Haimme viherkasvit, tyngimme pelakuut, pakkasimme mausteet ja kuivaruoat kasseihin. Sade ropisutti kuistinkattoa, ikkunaan liimautui lehtiä. Orapihlaja-aita oli muuttunut tummanvihreästä punaruskeaksi, kiinanlyhdyt oranssoituneet. Nyt olen kotona. Keittiössä on odottamassa lahjaksi saatu rohtoaaloe ja lehtikaktus, ne likoavat vedessä, kohta vaihdan niille mullat.
Hauskat sanankäänteet ja pisteliäisyys ovat nyt kateissa. Minulla on montakin aihetta, josta haluaisin kirjoittaa mutta en vain tavoita nyt sitä ärhäkän terhakkaa sanasaaraa. Olen surullinen, väärinkehittyneet lumpioni särkevät kostealla ilmalla, itku vaanii jatkuvasti kurkunpäässä, tulevaisuus on epävarma. Samalla olen edelleen, kokoaikaisesti, jatkuvasti viiltävän onnellinen kaikesta, siitäkin, että tunnen nyt näin, osaan ja saan tuntea. Olen repinyt tämän vuoden aikana niin monta muuria alas, kuopinut savea reikäraudalla tietäen, että ensin jälki on rumaa ja kummallista, ennen kuin muoto tulee näkyviin. Maailma on kaunis ja ihmeellinen, suru ja riemu läsnä jatkuvasti, käsikkäin.
Voi kulta,
VastaaPoistatunnistan hyvin tuon olon, ilon ja surun yhteenkiertymisen. Se mikä muurien alasrepimisessä on erityisen hyvää on se, etteivät ne kasva takaisin, että se on kestävää kehitystä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Olivatko pätkimänne pelakuut muuten jo lakanneet kukkimasta? Mun pitää varmaan tehdä sama nyt vkl.
Kotimäen laen takana sarastaa, perjantai.
Vii
kiitos hani :) joo, kestävää kehitystä tää kaikki, monella tapaa.
VastaaPoistaaika heikkoa niiden pelakuunien kukinta alkoi olla, muutama ruppana enää jäljellä. lukuun ottamatta yhtä ihmepelakuuta, lohenväristä kaunotarta jonka viime keväänä kasvatin pahaisesta pistokkaasta. se on nyt valtava puska ja kukkii lohenvärisiä vaikka millä mitalla. sitä emme raaskineet vielä pätkiä, kukkikoon mökinkuistilla vielä jonkun aikaa... menisihän se kai sisätiloissakin talven yli kuten viime talven tein pelakuille, mutta uhkaisi ehkä jäädä luiroksi.
meillä on kylmäkellari jossa on about neljä astetta lämmintä, sinne lähti nyt pääosa pelakuista. toivottavasti pärjäilevät siellä vuoden 2006 hillojen ja parin häistä jääneen kaljapullon kaiffareina :)
Mikä upea kuva!
VastaaPoista"Maailma on kaunis ja ihmeellinen, suru ja riemu läsnä jatkuvasti, käsikkäin."
Aivan... itse asiassa olen yhä taipuvaisempi uskomaan, että syvä ilon tunne ilman surun hiljaista pohjavirtaa on enemmän tai vähemmän mahdottomuus.
Niinpä... eikä ehjää onnea ole. Jos sitä haluaa, joutuu eristämään mielestään niin paljon asioita, että lopulta seuraa kamalaa jälkeä. Onni on hetkissä.
VastaaPoistaNäin muuten aamulla, töihin kävellessäni bedlingtoninterrierin pennun. Se oli tolkuton harmaa höppänä, pyllähti keskelle tietä istumaan ja tiiraili hassuna ympärilleen!
Kuva on parvekkeeltamme (oi parveke) parin vuoden takaa, hurja krassinkita.
Luppis, niin kaunis kuva ja kirjoitus. Ilmoitin vaan, että myötäelän - edelleen. :)
VastaaPoistagata :)
VastaaPoista