sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Asetaldehydin hapettamista sunnuntaiaamussa

Tattadadaa: minulla on ensimmäistä kertaa krapula yli kahteen kuukauteen. Mitä olenkaan menettänyt? Moikuvan päänsäryn, käsien vapinan ja oudon, asiattoman hilpeyden ainakin. Pahimmillaan myös pahoinvoinnin. Krapulani ei ole kovinkaan paha, nyt kun asiaa muistelen, on jyskyttävä päänsärky ollut aiemmin ihan sunnuntaiaamun peruskauraa. Ihmettelen kyllä, miten olen sellaista sietänyt, krapulahedari on nimittäin todella kova, kuin joku paukuttaisi perunanuijalla päälakea rytmikkäästi ja nauraisi häijysti päälle. Onneksi minulla on vielä jättiburanoita viisurileikkauksesta, napostelin sellaisen yhdessä greippilimonadin kanssa ja olo on jo paljon parempi. Luojan kiitos, minulla ei ole (ainakaan vielä) krapulaan kuuluvaa instant-masennusta.

Osasyy alkoholinkäyttöni vähenemiseen on ollut se, että olen ollut oikeasti todella surullinen krapulaisena: herännyt painajaisiin jossa niin ystäväpiirini, vanhempani kuin työyhteisönikin näyttävät minulle ovea ja nureksinut niitä painajaisia hereillä. Krapulani ovat myös selkeästi pahentuneet (tämä on aihe, joka tulee aina esille kun samassa tilassa on useampi kolmekymppinen kallistelemassa mukia) enkä halua haaskata arvokkaita vapaapäiviä pöntön halimiseen (ellei pöntöllä tarkoiteta kissaa). Viime kesänä kun tuhosimme joukolla Veloenan ja Vompin hääviinejä puistossa, taisi useammallekin tulla pienoinen ”myrkytys” ”vanhentuneesta” viinistä (oikeasti taisimme vain juoda sitä ihan liikaa). Seuraavana aamuna tarvoin töihin pää humisten, piilottelin tietsikkani takana, ettei kukaan vaan nakittaisi minulle mitään sekä kävin tarkastamassa konsernimme saniteettitiloja useammassakin kerroksessa (minua hävetti käydä samassa vessassa puolen tunnin välein). Onneksi oli vielä kesäloma-aika eikä kukaan tainnut kuulla oodejani arabialaiselle. Viimeinen niitti krapuloille olivat syntymäpäiväni pikkumökillä: johonkin lievään hippajännitykseen litkin useita booli- ja punaviinimukillisia ja vieraiden lähdettyä katselinkin televisiosta jotain yhdentekevää toimintaleffaa vain yksi silmä kerrallaan auki, koska muuten olisi pyörryttänyt liikaa. Ja seuraava päivä menikin sitten sohvalla inistessä vaikka piha oli täynnä tuulen ja sateen paiskomia kertakäyttöastioita.

Eilen taisin juoda hiukkasen liikaa silkkaan hermoiluuni.Olimme 30-vuotisjuhlissa, joista en oikein ilkeä sanoa muuta, kuin että joillekin ei todellakaan sovi viina. Siinä vaiheessa kun pihalle sisävaatteissa laukannut, kalliolle torkahtanut päivänsankari saatiin raahattua sisään hyperventiloivana päätimme lähteä pois. Kotona joimme vielä vähän ja poltin L:n sikareiden seuraksi jotain kolme tai neljä tupakkaa. Puolen tunnin sisällä. Yök.

Krapulaani ei vähennä lainkaan se seikka, että minulla on parastaikaa kuukautistet (tästä tulikin melko naturalistis-kehollinen bloggaus). Olen menkoistani täpinöissäni kuin teinityttö (paitsi että teininä inhosin ja häpesin kuukautisiani ja salailin niitä muilta, olihan se ihan kauhean noloa että keho oli valmis vauvaan mutta ei ollut ikinä edes pussannut ketään), tulevathan ne ensimmäistä kertaa kunnolla yli puoleen vuosikymmeneen. Ehkäisyvälineratkaisun muutettua muotoaan hieman vähemmän mekaaniseksi kehoni on palautumassa takaisin omaan kiertoonsa. Jonkinlainen kierto minulla on tietenkin ollut kierukankin aikana, pemssiä on vain ollut vaikeaa hahmottaa, kun sitä ei ole seurannut helpottava vuotojakso. On vain todennut, että kylläpä viime viikolla itketti ja suretti, nyt ei enää. Mutta nyt, oi! Kehoni toimii kuten naisenkehon kuuluukin, kohdun limakalvo poistuu tarpeettomana tehdäkseen tilaa seuraavan kierron prosesseille. Alavatsa on ajoittain kipeä mutta ei tulisi mieleenkään ottaa särkylääkettä: kivut eivät vastaa niitä teiniaikojen tuskia ollenkaan (silloin olin aivan halvaannuksissa kivusta ja sain ensimmäisien kuukautisteni aikaan myös pari migreenikohtausta, hirveä yhdistelmä) ja tuntuvat niin eksoottisilta, että oikeastaan nautin niistä. Kipu liittyy euforiseen puhdistumisen tunteeseen, sen normaalius ja ei-vaarallisuus tekee siitä helposti kestettävän. Nyt taitaa olla niin, että minun täytyy vihkiä itseni kuukuppilaiseksi. Ostaessani siteitä kaupassa olin suunnilleen yhtä hukassa kuin mies rintsikkaosastolla: miten näitä käytetään, miksi nämä ovat niin erilaisia keskenään, hurjasti erivärisiä pakkauksia ja koristeellisia kuoseja, osaako tämmöisiä nyt ostaakaan? Eivätkä siteet edelleenkään tunnu kovin mukavilta (puhumattakaan tamponeista, niitä en ole pystynyt ikinä käyttämään).

Krapulassa on, näin harvoin koettuna, jotain rappeutuneen hauskaa. Krapula on väärän kuninkaan päivä: elämänhallinnan voi heittää hetkeksi tunkiolle (olen elänyt koko syksyn kuin nunna paitsi mitä hmm.. avioelämään tulee), voi tuijottaa dvd:ltä Simpsoneita ja syödä pizzaa (oi, pizzaa, siitä on kuukausia ja taas kuukausia) ja kikattaa aivottomana. Nuorempana krapulapäivä saattoi tarkoittaa uutta baariturneeta: oltiin menty perjantaina jatkoille johonkin kommuuniin, dokailtu aamuun asti ja nukahdettu ties mille sohville tai ties kenen kainaloon. Seuraavana päivänä heräiltiin, syötiin krapulanälkään kaapit tyhjiksi (ja verotettiin kämppistenkin safkoja) ja alettiin soitella porukkaa kokoon. Sitten istuttiinkiin siinä halvassa Kalevankadun baarissa koko päivä, poltettiin aski tupakkaa (tuona outona aikana baareissakin sai polttaa) ja naurettiin mahat kipeiksi. Välillä mentiin jonkun kotiin syömään siivottoman kalliita juustoja ja jatkettiin kotihippoihin, jossa booliin oli lorautettu pirtua. Ja lopulta ajeltiin taksilla puolisalaa jonkun ihanan kanssa kotiin eikä todellakaan menty heti nukkumaan, ja vielä seuraavanakin aamuna nauratti ja vähän vapisutti ja vanhempien kanssa sovitulla lounaalla piti yrittää vaikuttaa siltä, ettei haluaisi juoda koko kannullista vettä kerralla.

Nyt puntaroin kahden vaihtoehdon välillä: vietänkö krapulapäivää vai normipäivää uinteineen ja muine vapaapäivähommineen? Koen ansainneeni vaihteeksi jotain epäterveellistä (hullua, miten yksi epäterveellisyys oikeuttaa toisen, mutta niin se vain menee, vähän kuten silloin, kun isäni hävisi pariisilaiselle korttihuijarille ison summan rahaa ja äiti vei hänet lohduksi syömään kalliiseen ja hyvään ravintolaan: kaksi rahareikää ikäänkuin neutraloivat toisensa) mutta toisaalta huominen (maanantai!) on paljon helpompi, jossen aivan villaannu irtokarkki-hömppäleffailijaksi.

2 kommenttia:

  1. Tässä syy miksi minä en ole dokannut viimeiseen neljään viikkoon. En jaksa mielialan laskua... :(

    Pakko vielä sanoa, että sana "nureksinut" kuvastaa hyvin tätä koko sun blogia. Juuri tuon tyylisiä uusiaoutojamuttakuvaavia sanoja viljelet yhtenään!

    VastaaPoista
  2. Hih, jees, nurexinta on marraskuuoloo.. sanavahvistuksena GROVIN! Is it just me vai onko bloggerin sanavahvistukset muuttuneet hieman helppolukuisemmix?

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!