perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Aikainen lintu nappaa mehevän tuhatjalkaisen

Olen viimeisen viikon ajan heräillyt siinä kuuden pintaan (huvittavaa, tätä lausetta kirjoittaessani kännykkäni alkoi piipittää herätystä: oli siis TARKOITUS herätä tänä aamuna kahdeksalta mutta heräsinkin viideltä). En herää ahdistukseen tai paniikkiin vaan ainoastaan herään, virkeänä ja hyväntuulisena. Viime lauantaina puuhastelin kuudesta yhteentoista: sain pestyä vessan ja kylppärin, tehtyä loput joulukortit ja silitettyä. On ollut hauskaa ja hyvin tavallisuudesta poikkeavaa lähteä töihin puoli kahdeksaksi, aivan virkeänä. Yleensä nimittäin piippaan tukka sekaisin sisään kymmentä yli yhdeksän, nuokun kahvikupin ääressä puoli tuntia ja katoan sitten vessaan meikkaamaan. En silti pidä tuota edellistä tapaani mitenkään huonona: meitä on moneen junaan ja vahvan iltaihmisen identiteetin omaavana en suostu arvottamaan tämänhetkistä unirytmihäikkääni mitenkään lähtökohtaisesti paremmaksi elämäntilaksi. Pitkään nukkuminen on ihanaa ja ainakin omalla kohdallani maaninen aamutouhottaminen kertoo jostain: tässä tapauksessa stressin laukeamisesta. Minulta on vapautunut työhuolien hellittäessä iso määrä energiaa ja sen sijaan että saisin vihdoin levättyä, purankin sitä puuhailuun ja suunnitteluun. Toivon laskujen iskevän kuitenkin pian: en usko, että hypomania tekee kellekään hyvää pitkällä tähtäimellä vaikka kyseistä nykyään tavoiteltavana pidetäänkin. Onneksi joulu on tulossa: joulu ja vapaat päivät, kaverijoulu glögeineen, joululahjakirjat ja Anna Ystävämme dvd:llä.

En oikein tiedä, mitä haluaisin joululahjaksi. L:n kanssa pidämme aina lahjomiset minimissä, yksi mietitty lahja riittää. Epäromanttisen tylsimysmäisesti sitä ei enää oikein jaksa keksiä toiselle mitään kauhean yllättävää lähinnä siksi, että kaikkea on tarpeeksi ja liikaakin ja pieleenmenon riskit haluaa minimoida. Ylipäätään: vaikka nautinkin lahjojen antamisesta, niitä tuntuu vuosi vuodelta olevan yhä vaikeampi keksiä. Ihmisillä on niin suunnattomat määrät tavaroita, kirjoja, koruja ja viinipulloja. Palveluiden antaminen on sinällään oikein hyvä asia, mutta juuri eilen viinamäkeä ylös tarpoessani ja uuden kauneushoitolan palveluita sivusilmällä tsekatessani tajusin, etten itse lainkaan pidä ”palveluista”. Vuoden takaista ihonpuhdistusta lykkäsin pariinkin kertaan ihan vain siksi, että ajatus vieraasta ihmisestä nyppimässä naamaa tuntui epämiellyttävältä. Kampaajalle menen vasta pakon edessä, joku jalkahoito tai vastaava on ajatuksenakin aivan absurdi. Minulle ”hemmotteluna” toimii parhaiten lasi viiniä ja kikattaminen ystävien seurassa tai sitten ihana, hautova möllötys uimahallin saunassa, ei se, että minulle tehdään jotain käytännössä näkymättömiä mutta kukkaroaloveavia hoitoja täysin vieraan ihmisen toimesta. Sinällään kyllä symppaan tosi paljon immateriaalilahjoja, vaikka nyt jonkinlaisia lifestyle-henkisiä kursseja tai vastaavia.

Tuosta lifestyle-hirvityksestä pääsenkin sopivasti eteenpäin aiheeseen, joka minua aina väliin hymyilyttää. Kun ostimme taannoin sarastuslampun (jonka sarastuksesta en ole päässyt nauttimaan viikkoon, herään aina paria tuntia ennen ”auringon”nousua) huomasimme, että laitteeseen on sisällytetty sekä radio että aparaatti, joka päästelee ”wellness-ääniä”. Pyrskähtelimme kielikukkaselle, mutta itse äänet ovat osoittautuneet aika mukaviksi. Vaihtoehtoja ovat mainingit, keväinen metsä, puron lirinä ja tuulen humina. Metsä ja lirinä ovat parhaita, vaikka jälkimmäinen buustaakin aamupissahätää tehokkaasti. Wellness on käsitteenä mielenkiintoinen. Sillä tarkoitetaan samanaikaisesti itsen hemmottelua ja kuuntelua ja toisaalta melko fasistista kehokontrollia. Koska pääsen (joudun) omalla alallani seuraamaan näitä trendejä, olen pannut merkille sellaisenkin seikan, että ennen laihdutustuotteiksi kutsuttuja pussijauheita ja humpuukiteenlitkuja kutsutaan nykyään wellness-tuotteiksi. Ajatus siitä, että kukaan alle neljänsadan kalorin päiväannoksella (kuten nämä Nutrilett-kuurit) elävä olisi minkään sorttisessa hyvinvoinnin tilassa on sekä naurettava että sairas. Wellness-ajattelun hemmottelu viitannee varmaankin juuri näihin vieroksumiini pedikyyreihin ja kasvonaamioihin, sellaiseen ”olet sen (eli törsäämäsi rahan) arvoinen”-ajatteluun. Pohjimmiltaan wellnessissä on kyse samasta asiasta kuin muussakin, ensisijaisesti naisille suunnatussa markkinoinnissa: olet epäkelpo, mutta pistämällä tarpeeksi rahaa haisemaan, sinusta tulee kelvollinen ja tätä kautta saat oikeuden rakastaa itseäsi.

Toisaalta sitten: luullakseni wellnessin käsitteen voi ulottaa myös vaikkapa lemppariravintolani Silvopleen ruokaan (on oikeasti vähän leimiä pitää Silvopleetä lempiravintolanaan, etenkin kun se on ehkä epäviihtyisin paikka jossa olen koskaan syönyt: miksi elävää ravintoa tarjoavissa paikoissa on niin masentava sisustus loisteputkivaloineen ja mauttomine new age-akvarelleineen?). Se on terveellistä ja melko ekologista ja silti ah niin maittavaa. Myös tämän vuoden aikana omaksumani uudenlainen kehotietoisuus on luultavasti wellnessiä: Nia ja vesijuoksu ja höyrysaunassa vanuminen, kiinnostus rentoutustekniikoihin ja ravitsemukseen. Ehkä on niin, että olen aiemmin vieronut liiallista keho-orientoituneisuutta samasta syystä kuin 60-luvun hippejä: epäpoliittisuuden ja itseensä käpertymisen takia. Nuo muinaiset hipithän puhuivat ”vallankumouksesta pään sisällä” kun taas kommarit istuivat valiokunnissa ja marssivat kulkueissa. Yhä edelleen tuo jälkimmäinen vaihtoehto on enemmän mieleeni (jos tässä nyt olisi pakko alkaa määritellä identiteettiään syntymäänsä edeltäneen vuosikymmenen mukaan, onneksi ei ole) mutta ei mitenkään sulje pois ensimmäistä (oikeasti vedän nyt esiin näin hämäriä ja ontuvia vertauksia siksi, koska kuuntelin äsken Norsuradion 60-luku-aiheisen ohjelman). Jotta olisin vähän selkeämpi, kerron elävän ravinnon kurssista, jolla olin kymmenisen vuotta sitten. Olin tuolloin ollut kasvissyöjä muutamia vuosia ja äitini oli jatkuvista vatsaongelmistaan suivaantuneena alkanut kiinnostua elävästä ravinnosta. Niinpä menimme elävän ravinnon viikonloppukurssille. Olin tuolloisille tavoilleni uskollisena krapulassa ja meinasin yrpätä tervetuliaismaljaksi tarjotun, ruohonleikkurilta maistuneen vehnänorasmehun, jonka oli määrä avata hiussuonia. Totesin heti kättelyssä olevani aika väärässä paikassa: muut kurssilaiset kertoivat kuivaharjaavansa itsensä kaksi kertaa päivässä (!!) eikä kellään ollut meikkiä. Kun mainitsin olevani kasvissyöjä eettisistä syistä, kurssin vetäjä nosti ylähuultaan ja sanoi suoraan, että elävän ravinnon porukoissa ei olla kasvissyöjiä eläinten vaan oman terveyden takia. Valmistimme kurssilla leipää soseuttamalla vehnänoraita (taas) ja liotettuja siemeniä mössöksi. Mössö laitettiin 50-asteiseen uuniin, jossa se muuttui tiukaksi, ruskeaksi jänkiksi. Kaikki mahdollinen tehtiin kertakäyttöastioilla, avokadojen kovertamisesta valmiiden tuotosten nauttimiseen asti (Kaivopihan Unicafen paikalla sijainneessa elävän ravinnon paikassa oli aikoinaan myös kertakäyttöastiat sekä kirkkaanoransseja muovikukkaköynnöksiä). Osa ruoista oli ihan hyviä (rehellisyyden nimissä ne rasvaisimmat) ja idätys- sekä hapatusvinkit tulivat tarpeeseen. Itse huokasin kuitenkin helpotuksesta kurssin päättyessä: minulla ei ollut mitään sanottavaa niille paastopakettinaisille.

Ruokateemaa jatkaakseni: rosolli on ihan mahtava keksintö! Tuskin mikään ruoka on niin pyhimysmäistä: lähialueilla kasvanutta, luomunakin edullista, vegaanista, vähäkalorista. En niin innostu muista jouluruuista (paitsi porkkanalaatikko on ihan hyvää), ne ovat monasti hyvin kummallisia (kuten toissapäivänä maistamani lipeäkala: se maistui ihan kondomiin käärityltä munanvalkuaiselta) tai sitten ihan vaan pahoja, kuten pierunmakuinen lanttulaatikko. Tänä vuonna voisi ehkä tehdä seitanista kalkkunan, muistan pitäneeni aikoinaan kovasti kalkkunasta. Hmm. Nyt aloin suunnitella kalkkunanmuotoista seitan-jöötiä, jolle askartelen ”jalkoihin” paperiröyhelöt. Tulee mieleen se kohta Pepissä, jossa Pepin kuvitteellisen isoäidin kuvitteellinen kotiapulainen tarjoilee joulukinkun omena suussaan ja paperiröyhelö korvansa takana. Sama kotiapulainen taisi kuoria perunoitakin vähän samaan tyyliin kuin itse teen: niin pontevasti, että jäljelle jää pelkkiä kuoria.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi3:11 ip.

    Olen kovin samaa mieltä

    1) palveluilla (itseäni) lahjomisesta, suuri vieraus siihen että pukeutuisin paperitangoihin ja rentoutuisin nelikätisesti öljyttynä ja hierottuna koko (ison) rahan edestä. Mutta ehkä tämä on ennakkoluulo, ehkä olen toista mieltä kun olen saanut soitettua ajanvaraukseen ja ojenettua lahjakortin tiskin yli. Minulla on vuosi aikaa onnistua avautumaan tälle mahdollisuudelle.

    2) Silvopleen sisustuksesta, tosin en käy siellä niin usein että tämä olisi kovin iso juttu, kunhan ihmettelen.

    3) Rosolli (dobbel-l omassa suussa). Tässä kohtaa on samaa mieltä pilkkomiseen asti, ja siihen miten punajuuri liukuvärjää porkkanasta kauniin, mutta maulle pitäisi tehdä jotain piristävää. Voisikohan rosollia marinoida?

    Vii

    VastaaPoista
  2. hiii, paperitangat!

    ulkomailla kasvisravintoloissa käydessä huomaa, että new age-henkisen sisustuksen voi toteuttaa myös pieteetillä vesiaiheineen ja korituoleineen. ehkä tää suomalainen valo vaan ei oikein suosi kevyt bambusilta-henkistä meininkiä.

    rosollli! musta sen vois marinoida esim shitloads of etikka:lla. tai vaikka satsuman mehulla.

    (outoa; oon juonut pelkkää karpalomehua ja teksti näyttää ihan kännisen jorinoilta. se on vissiin tää perjantai ja kikatusyliannostus!)

    VastaaPoista
  3. "--lipeäkala: se maistui ihan kondomiin käärityltä munanvalkuaiselta--" Ei pyhä sylvi Luppis tätä sun kielen runsautta! Repesin ihan kybällä!

    Myös kohta "Olin tuolloisille tavoilleni uskollisena krapulassa ja meinasin yrpätä tervetuliaismaljaksi tarjotun, ruohonleikkurilta maistuneen vehnänorasmehun--" iski, koska mä olen nyt krappiksessa. Blogipikkikset ja jatkot Minhilässä, juunou. :D

    VastaaPoista
  4. voi zuikka, jatkot minhilässä! oon kade! minhin pitää pitää meille joskus ilta, koska haluan nähdä sen kodin...

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!