sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

Eroottiset piparit

Ihan kohta on joulu! Koska olen joissain, yleensä melko epäolennaisissa asioissa hyvinkin tarmokas ja jopa pedantti, olen hoitanut joululahja-asiat hyvissä ajoin kuntoon. Tilailin taas Suomen Pakolaisavusta (nimi on oikeastaan ihanan provokatiivinen näinä aikoina, jolloin ihan normaalinkin oloiset ihmiset ovat alkaneet vihata maahanmuuttajia) aapisia ja hiv-testejä sekä ostelin myyjäisistä killuttimia. Ilman huonon omantunnon häivettäkään käärin monia, suhteellisen käyttämättömän näköisiä, jo saatuja lahjoja uusiksi lahjoiksi. Pidän kovasti tuoksusaippuoista mutta jotenkin ne kuluvat niin hitaasti, että päätinkin antaa eteenpäin syntymäpäivälahjaksi saadut omena- ja jasmiinisaippuat.

Tänään olin Lumiksen luona piparitalkoissa, ja ilmapiiri (tuleekohan tämä jatkumaan loppuelämän: varhaisteini-iästä asti huomattava osa kaikista puhutuista jutuista on pyörinyt seksin ympärillä eikä mikään viittaa siihen, että meininki olisi laantumassa) lietsoi pellille erilaisia yhtyviä eläinpareja: krokotiileja, kissoja, possuja ja outoja lajienvälisiä akteja, kuten torson naisen ja vuohen välisen yhteyden. Pipareita koristeltiin helmipalloilla, värikkäillä sokerikuorrutteilla ja ranskanpastilleilla, niistä tuli kerrassaan hienoja. Sen lisäksi myös askartelimme, syntyi sydänkäpyjä ja paukkukarkkeja mitä hienoimmista materiaaleista. Piparitalkoot toivat mieleen, miksei kaikki tämäntyyppinen voisi oikeastaan tapahtua porukalla? Voimat ja välineet yhdistämällä tulos on paljon hienompi kuin yksin, vähän kuten onnistuneessa tiimityössä (yääk mitä kehityskeskustelu-mielistelyläppää) ollaan parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa.

Talkoiden jälkeen lähdin vielä Mojakan perinteiselle joulukiertueelle Ompuun. Oli hassua nähdä baari täynnä tuttuja kasvoja aikuistuneina ja osin vanhentuneina ja huomata, että itsekin jaksaa lähteä sunnuntai-iltana hiukan hippaamaan, vaikka on töitä seuraavana aamuna. Sunnuntaidokailua taasen en kaipaa lainkaan, enkä muutenkaan baarivetoista elämäntapaa, Ompukin toi mieleen monet sekavahkot illat elämäni toiseksikaoottisimpana kesänä, jolloin istuin siellä useana iltana viikossa, usein aika tympääntyneenäkin. Hassua, olin silti porukasta melkein vähiten juova, siihen aikaan vain oli tapana viettää sosiaalista elämää juuri kapakassa. Kun tuossa syksymmällä olin eräissä syntymäpäiväjuhlissa joissa päivänsankari joi itsensä offensiiviseen ja itsetuhoiseen känniin, koin hetkellisesti aika voimakkaan ahdistusreaktion. Oli kuin minut olisi väkisin vetäisty takaisin menneisyyteen, jonne en ikinä haluaisi takaisin. Joskus 2000-luvun alussa oli sosiaalisesti täysin hyväksyttyä juoda itsensä joka viikonloppu kuntoon, jossa kaatuiltiin, riideltiin ja pantiin tuntemattomien kanssa, pelättiin sukupuolitauteja ja missattiin luennot. Kännissä tehdyt typeryydet annettiin kollektiivisesti anteeksi, typerehtimisestä ei hirveästi muistuteltu jälkeenpäin (elleivät ne olleet auttamattoman koomisia) ja satunnaispanotkin sivuutettiin humalaisena törttöilynä. Suhtauduin jo silloin kännin oikeuttamaan sikailuun hiukan tosikkomaisesti enkä kyennyt unohtamaan lärveissä sanottuja asioita, vaikka itse sanoja oli niistä autuaan muistamaton. Sama pätee edelleen (tosin enää lähipiirissäni kukaan ei juo muistiaan), päihtymystilalla oikeuttaminen tuntuu aina jotenkin hälyttävältä, siltä, että kännikalalla on oikeasti joku paha lukko, joka oirehtii vain kolmen promillen humalassa ja että sille pitäisi tehdä jotain muuta kuin lääkitä sitä viinalla. Vaikka minkäs teet, maailma on täynnä ihmisiä joille alkoholi on ainoa psyykenlääke.

Haluaisin oikeastaan tosi paljon ulkomaille, kaupunkilomalle jonnekin, jossa on valoisampaa. Lomien yhteensovittamisen haasteellisuuden ja sensellaisen takia olemmekin L:n kanssa menossa pienelle matkalle, peräti ihan Tampereelle saakka. Olemme olleet Tampereella yhdessä vain kerran ja silloin nukuimme patjalla puutalon lattialla. Nyt menemme korkeaan kivitaloon jonkun muun petaamaan sänkyyn. On tietysti mukavaa nukkua hyvin, mutta kaipaan kyllä sitä aikaa muiden lattioilla, sohvatyynyä päänalusena ja dyykattua aamiaista kakluunin lämmittämässä keittiössä.

2 kommenttia:

  1. Miksi pipareista ei ole kuvia? Mikä pettymys!

    Ymmärrän varsin hyvin tuon alkoholiangstin. Se on itsellänikin. Joskus oli aika, kun sitä tuli juotua kaksin käsin ja liian usein. Seuraukset sen mukaisia. Esim. kesän lopulla, kun oli pippaloita pippaloiden perään ja tuli otettua useasti, olin jo parin kk:n jälkeen aivan seis. Masensi, vitutti ja ahdisti, puhumattakaan niistä fläsäreistä menneeseen reipasryyppykauteen. Olen todennut myös omalla kohdallani, että alkoholi on ihan jees, jos otan kerran kuukaudessa, mutta heti siitä, kun kiihdytän tahtia tietää, mitä seuraa.

    VastaaPoista
  2. Jep. Onneksi tulee kohta tammikuu ja kaikki boozoholic-hommat voi jättää hetkeksi tipattomalle. Krapulan monistama sunnuntai-illan angsti on jotain niin paskaa, että sellasta en halua kokea enää ikinä. Muutenkin alkoholi tuntuu pahentavan noin ylipäätään ihmisten "heikkoja kohtia", mulla niitä muutenkin ihan liikaa elämää hallitsevia pelkotiloja ja univaikeuksia, joillain taas masennusta.
    Lasi viiniä on tietty eri asia, se on ihanaa :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!