Vastapainoksi edellisen kirjoituksen ruskafiilistelyille ajattelin vähän avautua ärsyttävistä jutuista. Jos avautuisin KAIKISTA ärsyttävistä jutuista, tulisi kirjoituksesta pitkä kuin nälkävuosi, joten aloitetaan siitä mikä ekana mieleen tulee.
1. RÖYHKEYS
Mitä vanhemmaksi ja keskiluokkaisemmaksi muutun, sitä tärkeämpänä alan pitää yhteisiä pelisääntöjä ja sitä pahemmin minua vituttaa ihmiset, jotka pitävät itseään erikoistapauksina, maailman napoina tai muuten vaan niin spessuina, etteivät heitä säännöt koske. Olen se ärsyttävä kyylä, joka soittelee pysäköinninvalvontaan kotikadun pyörätielle parkkeeratuista autoista. Se on kuulkaa laitonta, ja sitäpaitsi todella röyhkeää, kun kyseessä on KÄVELYKATU. Eikä nyt ole edes talvi ja isoja lumikasoja. Tänään piipahdin lastenvaatekirppiksellä jossa oli, kuten aina, valtaisat jonot, kova metakka ja kaksi myyjää kassalla palvelivat ihmisiä minkä ehtivät. Edelläni oli parivuotiaan lapsen äiti (luulin häntä mummoksi, ei liity tähän mutta kuriositeettina mainittakoon) joka kailotti kersansa nimeä kitarisat suusta retkottaen, teki itseään muutenkin ärsyttävällä tavalla tiettäväksi ja kaiken kukkuraksi yritti saada ylityöllistettyjä myyjäparkoja lämmittämään lapsensa pilttipurkkia. Kirpparilla on kaksikin, ellei kolme itsepalvelumikroa, mikä on ihan huippua. Mutta sepä ei kaikille riitäkään vaan myyjiltä pitäisi saada vielä tarjoilijapalveluita. Onneksi myyjät eivät suostuneet sitä putelia lämmittämään vaan neuvoivat ystävällisesti mutta tiukasti lähimmän mikron sijainnin. No, sitten noustessamme bussiin ei bussi päässytkään lähtemään pysäkiltä, koska eräs keski-ikäinen nainen katsoi oikeudekseen viedä kuskin ja kaikkien matkustajien aikaa väittelemällä siitä, saako hän astua bussiin ilman käteistä rahaa, koska kuskihan voisi aivan hyvin kirjoittaa hänelle laskun. Nainen näytti ulospäin ihan skarpilta (ei siis kyseessä esim nisti tai kovin graavisti mielenterveysongelmainen) ja artikuloi kuin jotain järjellistäkin juttua, mutta asia vaan oli ihan seko. Kuski komensi lopulta naisen ulos sanoen että kyllä aikuisella ihmisellä pitäisi olla käteistä rahaa bussimatkan verran. Hykertelin loppukaneetille.
2. BESSERWISSERÖINTI
Luinpa tässä blogia, jossa ihmeteltiin, miksi kaikki eivät tee vauvanruokia alusta asti itse ja todettiin, että on järjetöntä ostaa valmiita vauvan puurojauheita. En nyt linkkaa siihen blogiin enkä jaksa myöskään käydä siellä kommentoimassa koska blogikiistoista tulee aina niin tuskastuttavaa velliä, mutta moinen muiden ratkaisujen taivastelu tuntuu aina perin kummalliselta. Tosi hienoa jos jaksaa itse soseuttaa ja jauhaa puurotkin, mutta on noin miljoona syytä, miksi kaikki eivät siihen pysty tai jaksa. En minäkään ala päivitellä ääneen sitä, miksi joku äiti ei imetä ja ala uhota että vieroittautumisaika on vasta joskus kaksivuotiaana (tai jotain, mitä näitä argumentteja nyt on) vaikka itse siis ihan tosiaan imetänkin vielä tuota yli yksivuotiasta ja ajattelin imettää jatkossakin, ts mitään erityisiä lopetusaikeita ei juuri nyt ole. Silti tajuan aivan sataprosenttisesti miksi joku ei imetä eikä tulisi mieleenkään pitää itseäni yhtään parempana tämän oman valintani takia. Vähän kuten se, että nyt moni kaveri lähtee töihin ja lapset menevät päiväkotiin. Minä en lähde, koska paluutyöpaikkaa ei ole enkä suoraan sanottuna halua vielä töihin. Silti en kuunaan pidä huonona tai vääränä vaihtoehtona sitä, että taaperot menevät tarhaan. Koska niin yhteiskunnan rattaat pyörivät, vanhemmat tekevät työtä ja lapset saavat varhaiskasvatusta.
Joo, ja vielä lisää besserwisser-angstia. 99% erilaisissa lapsiharrastuksissa tapaamistani äideistä on todella mukavia, hauskoja, fiksuja ja lämpimiä ihmisiä. Olen ilolla havainnut saaneeni näistä muutamia ihan tosiystäviä ja niiden etäistempienkin kanssa juttu luistaa. On kuitenkin olemassa yksi äiti, jolta selkeästi puuttuu aika iso sosiaalinen palikka. Nimitän tätä äitiä mielessäni "määräilijä-äidiksi" tai "miksi et -äidiksi". Kohtaan tätä äitiä vähän väliä erilaisissa harrastuksissa ja välttely-yrityksistäni huolimatta joudun aina väliin juttelemaan tämän kanssa. Äiti on sellainen, että kun hän näkee jonkun syöttävän lapselleen Pilttiä, hän tulee kysymään "miksi ette sormiruokaile" ja kun joku antaa pulloa, hän tiedustelee (arvaatte jo mitä) miksei äiti imetä lastaan. Hän tekee oudon henkilökohtaisia kysymyksiä ylhäältä päin arvottaen ja aloittaa sitten pitkän ja itsekehuisen monologin omista valinnoistaan. Kas kun hän kotiäitinä haluaa tarjota lapselleen ilmaisia elämyksiä eikä mitään Hoploppeja ja kehoittaa muitakin niin tekemään. Ja samaan hengenvetoon voi valitella sitä, miksei lähileikkipuistossa järjestetä aikuisten jumppia ja miksi vauvajumppatapaaminenkin oli väärässä paikassa ja miksi maailma ei nyt aina hänen ja hänen lapsensa napakohtaiseen elämänrytmiin asetu. Hän ei myöskään arkaile paljastaa, että ei käy tietyissä leikkipuistoissa koska siellä on "liikaa tummia". Jos olisin piirun verran jämäkämpi, sanoisin tälle äidille suoraan pari asiaa, mutta koska en ole, nyökyttelen lammasmaisesti ja yritän olla mahdollisimman eleetön. Olen myös terveesti varovainen, vihollisia ei kannata hankkia, koskaan ei tiedä kuka istuu työhaastattelupöydän toisella puolella tai ottaa verinäytettä labrassa.
Joo, mitäköhän muuta mulla oli? Marttyyrit on nyt tietysti yksi suosikkiärsyynnys-ihmisryhmä ja sitten on nää meuhkaajat, jotka kääntävät oman elämänhallinnan puutteensa jotenkin aina jännästi muiden syyksi. Viime mainittua harrastan itsekin. On aina rasittavaa huomata, miten monta arjen pientä ikävyyttä olisi välttänyt ennakoinnilla ja valmistautumisella ja pakkaamalla hoitolaukun edellisenä iltana...
Ymmärrän tosi hyvin molemmat gräyhh-aiheet. Riipivät minuakin.
VastaaPoistaToi besserwisseröinti on todella raivostuttavaa, mutta siihen liittyy jotenkin myös sellainen kummallinen kääntöpuoli: "Voi olenpa huono äiti kun en tee vauvanruokia itse. Voi kun olenkin paska." On varmaan kauhean väsyttävää tehdä itselleen kipupisteitä milloin mistäkin ja sitten tökkiä niitä. Jos kokee soseuttamisen ahdistavaksi niin miksei voisi viitata kintaalla koko asialle ja tehdä lapsen kanssa jotain kivaa? Kun on kerran niitä vaihtoehtojakin.
Itse asiassa hieman hykerrellen luin juuri jostakin, että suomalaismuksut on suhteellisen sopusuhtaisen kokoisia osin siksi, että syövät paljon purkkiruokaa, joissa on energiasisällöt kohdillaan ja paljon kasviksia. Kun eihän tosiaan mikään ole niin mustavalkoista.
Toi vihollisten hankintaan liittyvä pointti on hyvä. Itse olen vähän liiankin kärkäs välillä. Vaikka just tuollaisissa tilanteissa yleensä napsahdan vasta kun typärekommentteja on pitänyt kuunnella tarpeeksi usein.
Jeah. Juttelin tässä taannoin yhden psykologin kanssa, jonka asiakkaina on myös äitejä lapsineen. Hän sanoi (sen tarkemmin toki erittelemättä) että käsittämättömän moni huonoilee just noiden purkkiruokien kanssa ja ikäänkuin rakentaa väkisin syyllisyyttä ja itseinhoa asiasta, johon sitä ei TODELLA ole missään määrin relevanttia liittää. Sitten jos jättää mukulansa kokonaan ruuatta, kandee huonoilla, mutta Hippin mozzarellapasta ei nyt todellakaan tee ketään yhtään sen huonommaksi.
VastaaPoistaOon jättänyt monta mammablogia hissukseen, kun siellä on näkynyt tällaista "en ymmärrä miksi kaikki eivät liinaile"-läppää. Nämä mammat osuvat asian ytimeen juuri tuolla "en ymmärrä"-jutskalla. Jos on ylimielinen ja empatiakyvytön niin no, se on sit voi voi.
Sitten on kans tämä tosi mielenkiintoinen ja surullinen ilmiö, josta haluaisin kirjoittaa mutta siinä viitteet tosielämään tulis jo niin selkeiksi, etten viitsi. Se on tää epäolennaisuuksiin keskittyminen omassa äitiydessä. Että on pelkästään itse höyrytettyä luomusormiruokaa ja vedettömällä mökilläkin käytetään orjallisesti kestovaippoja ja vauvan pienikin inahdus tulkitaan siten, että vauvaa on pakko esim kanniskella koko ajan ja sitten paiskotaan ovia, sähähdellään ja kiroillaan kun se vauva-arki on niin raskasta ja hirveetä. Siinä tekis mieli sanoa, että KAMOON, sille vauvalle on paljon tärkeämpää iloinen ja jaksava äiti kuin noi biodynaamiset bataattitikut.
Mulla lähti etenkin nuorempana, irkkiaikoina joskus pahasti aggrohanska lapasesta netissä. Nykyään oon aika paljon lehmänhermoisempi, mutta nautin kyllä edelleen hyvistä argumenteista ja saatan pistää omankin lusikkani soppaan.
Olisipa muuten kiinnostavaa lukea mammablogeista tehty tieteellinen tutkimus! Toivottavasti joku tarttuu aiheeseen, ellei ole jo tarttunut. Hymyilen aina vinosti tunnistaessani ryhmäpsykologian tyyppiesimerkkejä esimerkiksi näistä "Kyllä meillä vaan tehtiin näin ja ihmettelen mikseivät kaikki tee näin"-bloggauksista, jossa on ensin kymmenen mammaa komppaamassa kertomalla että joo, meilläkin tehtiin kolmen lapsen safkat alusta asti itse/kannettiin taaperoa JA vauvaa liinassa, ja sitten paikalle ilmestyy yksi huonoilija joka kertoo, että kyllä hänkin olisi tehnyt sormiruuat itse ja käyttänyt Tula-reppua mutta kun lapsella oli koliikki ja selkä meni. Silloin tekisi mieleni huutaa, noille jälkimmäisille siis, että nyt vähän itsekunnioitusta mammat! Te ette ole mitään selityksiä tai selvityksiä omista elämäntilanteistanne joillekin random-tyypeille, jotka jollain itse asetetulla auktoriteetilla asettuvat muiden yläpuolelle. Tästä syystä en koskaan tee mitään lisäselvityksiä sille live-elämän päsmärimammallekaan hänen niitä kysyessään.
VastaaPoistaUhhh.. :( Voiko joku ihminen oikeasti olla tuollainen, että vaatii jotain kirppiksen myyjää lämmittämään + tarjoilemaan Pilttiä??? Huh, on näköjään yksi ärsyttävä ihmislaji ihan kokonaan multa pysynyt piilossa. Ehkä kun on on lapseton, niin sitä nuo tuollaiset tapaukset - äänekkäimpiä lukuunottamatta - jotenkin menevät 'tutkan alta'.. Aikamoisen röyhkeää kyllä.. :(
VastaaPoistaOlen itse paljon miettinyt tätä, että miksi äitiys on joillekin naisille keino pomottaa tai väheksyä muita. Juuri tätä kestovaippa/pampers -kisaamista ja sitten nuo imetysjutut ja muut.. Onneksi tosiaan tuommoisia on vähemmistö, mutta ovat ne aika äänekäs vähemmistö, kun netti on pullollaan näitä. ;) Hitsit, onnistuvat melkein lapsettomankin saamaan synnintuntoon noilla jutuillaan, hehe. Mä kuitenkin uskon, että jos ihminen on AIDOSTI sinut itsensä ja tekemistensä kanssa, niin hänellä ei ole mitään tarvetta arvostella ylhäältäkäsin muita. Koska silloinhan ihminen tietää tekevänsä parhaansa lapsen hyväksi, mitäs siinä silloin muiden ratkaisut liikuttaisivat? Mutta sitten jos on joku vähän epävarmempi ja pätemishaluinen Perssoona, niin johan sitten se kostetaan muille vanhemmille. :(
Hyviä aatteita turiset. Onneksi se on vain se prosentinedustus... Pystyy puhaltamaan ohi ja pyörittelemään silmillä hedelmäpeliä jälkeenpäin. Irl "meillä pyyhkii aina huipusti" tyypit on kyllä sellainen harhakokemus, että pitää välillä ihan huvikseenkin jäädä juttelemaan miten kauan se pokka pitää. Tosi kauan! Bukeiii residenss, lady of tö haus spiiiking!
VastaaPoistaKultakehyksisiä blogeja en taas jää lukemaan. Jotain itsesuojeluvaistoa on jo pakko olla näillä hormoneilla ja nukutuilla tunneilla :D.
Suklis, joo, äitiys on se aihe jolla moni pääsee pätemään kans ihan uusilla jutuilla. Vaikka nyt työelämä vs kotiäitiys: pätkätöistä koostuneen takkuavan uran voikin kääntää äkkiä voimavaraksi koska haluaa olla äiti, joka keskittyy lapsiinsa eikä halua laittaa niitä tarhaan koska vuodet menee nopeasti jne. Näinhän teen itsekin, mullakaan ei ole esim paluutyöpaikkaa, mutta en kyllä ilkeä teeskennellä, etten joskus kaipaisi aikuisten maailmaan. Susan Orbach sanoo äitiydestä näin: Naiset tuntuvat piilotajuisesti pyrkivän siihen, että muiden samassa tilanteessa olevien pitäisi toimia samalla tavalla kuin he. On vaikea kestää se, millaiseen valoon muiden tekemiset saattavat omat päätöksemme ja kokemuksemme. Orbachin mukaan kateus, kilpailu ja syyyllistyminen kumpuavat loputtomasta huomion ja hyväksynnän kaipuusta kuin pelosta olla oma itsensä, myös vanhempana.
VastaaPoistaBleue, joo, onneks vaan prossa. Sellaiset äidit, jotka jotenkin tosi tarkkaan varjelee ettei vaan mitään säröä tai ristiriitaa ikinä paljastuis, tuntuu kanssa jotenkin hämmentäviltä. Yhdeltä kaukaisemmalta sukulaiselta olen yrittänyt kysellä fiiliksiä ekasta äitivuodesta ihan sillai "miten teillä yöt"-meiningillä mutta hän vastaa yksitavuisesti juuri siihen mitä kysyin eikä koskaan kerro mitään oikeasti kiinnostavaa eikä myöskään esitä vastakysymystä, joten olen tulkinnut, että nyt ei vaan sit tästä aiheesta häntä yhtään huvita puhua. Ei sit, ei se mun nenäluita kalva, mutta on se jännää, kun itse tykkää aina väliin vähän tuulettaa ja esittää näkemyksiään ja havaintojaan ja vaikka naureskella.
Kultakehyksiset blogit... se aina mua hämmentää, että kelle niitä kirjoitetaan? Jossa pahin ongelma on se, ettei uni tullut silmään yhtenä yönä ja sit laitetaan loppuun kysymys "mites teillä lukijoilla, valvottaako täysikuu hih?" ja sit 20 tyyppiä vastaa siihen että joo täälläkin valvoskeltiin/ei, nukuin kuin possu. Että silleen, kertokaa lisää!
Meillä oli fb:ssä yks äitiryhmä josta lähti useampikin henkilö ovet paukkuen. Imetyksestä oli kyse (ja yövieroituksesta, voi argh!!). Nämä lähtijät olivat molemmat semmoisia tapauksia, jotka olivat lopettaneet imetyksen käytännössä ihan alussa ja aina kun jollain oli vähän jotain ongelmaa, he kehoittivat ja jopa painostivat lopettamaan sekä livetapaamisissa, että netissä (eikä tämä ole ainoastaan mun mielipide).
VastaaPoistaOmalta kohdaltani tilanne meni niin absurdiksi etten enää uskaltanut sanoa yhtään mitään imetysmyönteistä kun sain todella agressiivisia kommentteja takaisin. Mulla on toki mielipiteitä, mutta pidän ne hyvin pitkälti sisälläni ja koko imetyskeskusteluhässäkän kokeneena yritän olla hienovarainen ja lähinnä kannustan/neuvon tarvittaessa.
Muutamia faktoja ladoin (tai linkkejä tutkimuksiin) kun selvästi yritettiin vääristää asioita, mutta niistäkin vedettiin herneenpalko nenään. Lopputulemana mua haukuttiin taaperoimettäjäksi ja pesupähkinä-äidiksi.
Olen onnistunut pitkään pysymään näistä perinteisistä riidoista erossa, mutta tuon jälkeen tuli kyllä ihan hurjan hämmentynyt olo. Onko tämä muuttunut niin araksi ja hankalaksi asiaksi, ettei enää pysty yhtään keskustelemaan asiasta järkevästi ilman että vedetään herne nenään. Miten sitten koskaan voi saada siitä mitään tietoa?
Marttyyriäitejä löytyy näköjään ihan laidasta laitaan. Yksikin yritti väkisillä painostaa sormiruokailuun ja selostaa kuinka hienoa se on. Jep. Onhan se hienoa jos jaksaa ja viitsii siivota puoli keittiötä sen jälkeen. Mä teen silloin tällöin mut en vois kuvitellakaan antavani 5 kertaa päivässä sormiruokaa. Kaikki tekee ratkaisunsa ja niitä pitäis kunnioittaa.
Kestovaipoista mua ahdistaa kyllä se, että kun me niitä käytetään myös esim. perhekahvilassa niin aina 1-2 äitiä tulee kertomaan että kuinka hekin käyttäisivät, mutta... siis mitä se mulle kuuluu? Haluaako ne, että mä tsemppaan ja annan neuvoja vai mitä ihmettä? Eräs jakoi jotain piltti-kuningatarpurkkeja (oli saanut lavallisen niitä jostain) kun niihin on lisätty sokeria eikä hän voi niitä omalle vauvalleen sen vuoksi antaa... ei oo totta!!
Mä, päinvastoin kun sä, olen jättänyt monta mammablogia kun olen kyllästynyt totaalisesti siihen jatkuvaan negatiiviseen sävyyn millä perhe-elämää avataan (vaikka sanovat realistiseksi niin mun kokemuksia peilaten kyllä on aika negatiivista). Eräs tuttava miettii lasten hankintaa ja ihmetteli, että missä ihmeessä blogimaailmassa on ne syvällisemmät perheblogit joissa kerrotaan miten kivaa lasten kanssa voi olla. No, sitä minäkin jäin ihmettelemään... aina ollaan vaan väsyneitä ja kilahtamispisteessä?
Samoin kun sä, mäkin olen jättänyt viime aikoina paljon kommentteja lähettämättä vaikka eka olenkin provosoitunut. Ei maksa vaivaa.
No, täytyy jatkaa noiden kantoliinablogien etsimistä kun mua taas kovasti kiinnostaa noi jutut.
Kiitos, tää oli hyvä kirjoitus.
VastaaPoista"Naiset tuntuvat piilotajuisesti pyrkivän siihen, että muiden samassa tilanteessa olevien pitäisi toimia samalla tavalla kuin he. On vaikea kestää se, millaiseen valoon muiden tekemiset saattavat omat päätöksemme ja kokemuksemme. Orbachin mukaan kateus, kilpailu ja syyyllistyminen kumpuavat loputtomasta huomion ja hyväksynnän kaipuusta kuin pelosta olla oma itsensä, myös vanhempana."
Tämän kun muistaisi, että omat tavat ja ajatukset ovat riittävän hyviä minulle itselleni eikä sillä ole mitään väliä, mitä muu maailma tekee.
Tällaiseen epävarmuuteen olen törmännyt kyllä ihan muidenkin ihmisten parissa kuin vain pikkulasten vanhempien. Ja sekä naiset että miehet voivat käyttäytyä näin!
Olen ottanut etäisyyttä joihinkin ystäviin, koska he jatkuvasti suorastaan raivostuvat toisten erilaisista mielipiteistä ja valinnoista.
Ymmärrän, että raivostuminen ja päteminen kertoo heikosta itsetunnosta ja jonkinlaisesta sosiaalisesta kyvyttömyydestä ymmärtää muita ihmisiä, mutta silti sellaista on jatkuvana käytöksenä erittäin vaikea sietää. Sehän tekee keskustelun pahimmillaan lähes mahdottomaksi, koska kaikesta, hyvin arkipäiväisistäkin asioista, pitäisi näiden jankkaajien mielestä juupas-eipäs-tasolla vääntää. Eikä sellainen ole mielestäni hedelmällistä tai edes mielenkiintoista.
Pahinta on vielä se, että tuomitsemisen lisäksi nämä besserwisserit myös erittäin mielellään neuvovat. Koko ajan. Pyytämättä ja täysin ilmaiseksi. Ja usein hyvin ylimielisesti eli heidän tapansa on se oikea tapa.
Miten te pidätte omat rajanne tällaisten röyhkeiden besserwisseröijien kanssa? Neuvojen tuputtamiseen pitäisi varmaankin sanoa, että en nyt kaipaa neuvoja tähän asiaan, mutta tuo juupas-eipäs-jankkaus on hermoja raastavaa. Pahimmat näistä tyypeistä aloittavat jo lauseensa painokkaalla "EI"-sanalla ja sitten alkaa tulla ylimielistä ja omahyväistä saarnaa siitä, miten asia OIKEASTI on. Välillä näillä ihmisillä on oikein sellainen itseään ihannoiva ilme kasvoillaan, kun he aloittavat sen hyvin painokkaan saarnansa ja usein vielä sillä tavalla selittäen, että tällainen vähän yksinkertaisempikin maanmatonen heidän viisauttaan ymmärtää. ;)
Iiris, se on jännä juttu tuo imetys. Mä vältän itse viimeiseen asti kaikkea kommentointia muille äideille mutta kerran munkin sisäinen imetystukihenkilö nosti päätään. Se oli, kun tuttava, esikoisvauvan äiti, pohdiskeli Facebookin statuspäivityksessään mitä hän tekee, jos vauvalle tulee ruokakaupassa nälkä, että istutaanko sitä sit vaan pakastealtaan reunalle imettämään. Siellä oli monta äitiä neuvomassa että "ei kande siitä imetyksestä stressata, pullolla ne hyvin kasvaa" ja "meillä ei maito riittänyt niin lopetin sitten imetyksen ja terveet muksut on" ja myös "ei ole normaalia että vauva roikkuu rinnalla, sulta ei tule tarpeeksi maitoa, pulloa vaan". Näin oikeasti punaista sen disinformaation ja OMAN SYYLLISYYDEN NEUVOMISEKSI MUUNTAMISEN suhteen. Että kappas, kun mulla ei se imetys sujunut niin enpä halua että tuollakaan sujuu. Kommentoin sinne sitten aika kärkkäästi, että älä nyt rupea sitä hyvin alkanutta imetystä (ei esim ollut mitään paino-ongelmia jne, ainoastaan äidin jännitys JULKI-imetyksestä) sabotoimaan jollain varmuuden vuoksi -pullottelulla ja että julki-imetyskin alkaa takuulla sujua pikkuhiljaa.
VastaaPoistaÄidit tuntee syyllisyyttä milloin mistäkin. Imetyksestä, purkkiruuasta, lapsen turvallisuudesta, you name it. Kun toinen näyttää tekevän asiat "paremmin" se herättää herkästi syyllisyydentunteita joka muuntuu omassa mielessä puolustautumiseksi. Kyllä mäkin oon joskus kokenut ihan absurdeja tunteita just imetyksen kanssa: talvella kun Juhannuspoika oli pikkuvauva, oltiin Naisten joulumessuilla. Sille tuli nälkä just yhden penkin kohdalla, jossa sattui olemaan toinenkin äiti vauvoineen ruokailemassa. Tämä vauva ruokaili pullosta ja mä pöljä hetken kelasin, KEHTAANKO mennä siihen imettämään, ettei äidille tule syyllisyyttä omasta pullottelustani. Sitten tajusin, että mun ajatus oli holhoava, normittava ja ties mitä ja menin siihen sit vaan.
Onneksi blogit voi itse valita. Ei edes tarvitse käydä kertomassa niissä miksi niistä ei tykkää :). Project Mamassa (josta mulla on osin ristiriitaiset fiilikset noin blogina, mutta en kyllä tod rupea sitä siellä kommenttilaatikossa urputtaan) oli nasevasti luonnehdittu erilaisia anokommentaattoreita, joista yksi oli marttyyriano tai jotain sinnepäin. Ja tällä martsa-anolla on aina se viesti, että "tän blogin sisältö on muuttunut ihan tyhmäksi, lopetan lukemisen". Se on hassua, lukemisenhan voi lopettaa ihan vaan, no, lopettamalla lukemisen :)
Perunalastu, luin vuosi sitten tosi hyvän kirjan nimeltä Jet Lagissa, Elina Tanskasen. Tanskanen siteeraa Orbachia kirjassa useampaankin otteeseen ja kirjan asenne on muutenkin tosi jees.
VastaaPoistaPäteminen, niin. Mulla on lähipiirissäni aika monta besserwisseriä, muun muassa suvussa. Nämä besserit ovat mulle kuitenkin rakkaita ihmisiä ja monet niin läheisiä että kehtaan sanoa suoraan. Miestäni, joka ei siis ole sellainen ärsyttävä sormi pystyssä esitelmöijä tai nippelitiedon pramille vyöryttäjä (etenkin jälkimmäisille voisi pistää napin otsaan - sori vaan) mutta tietää ja osaa aina kaiken paremmin kuin muut. Joskus koettiin tosi valaiseva hetki, kun ravintolassa hän yritti ottaa kädestäni lapsen vellitölkkiä kun vähän tahin sen avaamisen kanssa. Tuiskahdin ihan täysin ja sanoin, että mun pitää antaa itseni selviytyä arjesta ja mies tajusi. Eikä ole enää pyrkinyt tekemään asioita mun puolesta vaikka mä tekisin ne se näkökulmasta "väärin".
Ystävien kanssa saatan joskus sanoa ihan suoraan, että hei, nyt menee neuvomiseksi. Aina en toki kehtaa, koska on myös niin, että neuvominen on aika iso osa jonkun ihmisen persoonaa ja se kuuluu siihen kokonaispakettiin. Ja ihmisen hyvät puolet ylittävät neuvomisen tuoman äkeyden. Pahinta kai neuvomisessa on kun se tehdään oletuksella, että vastapuoli on todella ignorantti. Mulla on selkeästi triggeröivän vahva taipumus suuttua kun alan tuntea, että mua pidetään tyhmänä. Näin ollen sellainen "oletko kokeillut laittaa öljylisää ruokaan" kun puhuu vaikka lapsen alipainosta, on jotenkin tosi raivostuttavaa. Että annetaan ikäänkuin uusina ja ylhäältä käsin ohjeita, jotka kaikki jo tietää. Yksi kaveri lähti imetystukipiireistä koska sitä alkoi ärsyttää niin pahasti se jengi, joilla oli tapana neuvoa ylhäältäkäsin ja vastata eri asiaan kuin kysyttiin. Se on noissa vaistomutseissa pahimmillaan tosi vieraannuttavaa: olen oikeasti todistanut taas kerran Facebookissa tapausta, jossa esikoistaan odottava äiti kyseli mitä tarvikkeita vauva tarvitsee. Ja sit sille parikin kommentoi, että "vauva tarvitsee rakkautta ja syliä". Voi Juuttahan munat mitä ylimielisyyttä! Kaikki paitsi psykopaatit tietää että vauva tarvitsee rakkautta ja syliä! Mutta sen lisäksi esim potkuhousut, vaunut ja kantoväline olis kanssa melko käteviä. Ja rintapumppu.
Lupiini, ihan samaa mieltä olen sun kanssa. Piti vielä tulla julki-imetyksestä pätemään että sen kohdalla mä en ole koskaan epäröinyt. Ehkä osittain senkin takia, että haluan näyttää julkisesti(kin), että imetys voi onnistua - sitä ei tarvitse hävetä ja että on ihan normaalia syöttää vauvaa (miksei taaperoakin jos se huolii) julkisesti. Se on meinaan varsinkin esikoisten äitien kohdalla aika usein korkea kynnys johon uskaltaudutaan vasta siinä vaiheessa kun vauva lakkaakin jo virikkeiden takia syömästä tyyliin muualla kun makuuhuoneessa pimeässä (tai ainakin omani ovat molemmat puolen vuoden jälkeen lopettaneet syömisen jos ympärillä on muuta katseltavaa).
VastaaPoistaMut oli miten oli, ihan samoja ajatuksia. Ehkä joku tämmöinen oma blogi on hyvä paikka kirjittaa omista ajatuksista ja syistä omiin valintoihin, mutta minusta tuommoinen julkisesti(kin) tapahtuva besserwisseröinti ja neuvominen/painostaminen on ihan kamalaa. Nykyään varmaan on vaan lastenhoidossa menty näihin ääripäihin ja kuvitellaan ettei ole muuta kun tyyliin joku vaistovanhemmuus ja sitten sen vastakohtana uran hankkiminen ja lapset päivähoitoon 3 kk ikäisenä. Suurin osa meistä on kuitenkin siinä välissä oman arkemme kanssa ja... no mun piti sanoa että kyllä netissä mennään vielä niin paljon ENEMMÄN ja YLI mitä livenä kaikissa näissä asioissa.
Hyvää pohdintaa, samaa käyn paljon itsekin kun sisäinen imetystukihenkilö kovasti haluaisi ruvta ulkoiseksi imetystukihenkilöksi myös:)
Hei ihana juttu tämä, jumituin lukemaan ja lapset hyppii pöydällä:)!
VastaaPoista