Hupia laulunsanoista ja vähän muutakin

Kuoromme on alkanut harjoitella joululauluja. Koska kyseessä on laadukkaaksi tunnustettu naiskuoro (tämä ei ole hehkutusta omaa laadukkuuttani, vaan ainoastaan kuoron laadukkuutta kohtaan) repertuaarimme sisältää lähinnä vanhoja, hengellisiä joululauluja. Tykkään hengellisistäkin biiseistä, näin ateistipohjalta ei ole ainakaan minulle mikään ongelma luikauttaa vähän ylistystä herralle, kunhan se tehdään kauniisti. Ja kun ajattelee muinaisia säveltäjiä, niin eipä paljoa vaihtoehtoja ollut. Ylistystä ja kuolinmessua oli pakko säveltää, vähän kuten maalarit ikuistivat raamatuntapahtumia tai sitten kuninkaallisia. Esimerkiksi alastomuushan oli helppo verhota raamatullisiin tai vastaaviin jumaluusmyytteihin, naiset eivät olleet riisuttuja vaan ikään kuin lähtökohtaisesti alastomia. No kuitenkin, oma härski mieleni kikattelee sisäisesti säkeille "De matre natus virgine, virgine, sine virili semine, alleluja". Myös laulu, jossa kerrotaan kuinka "Neitsyt Maarialle kypsyi tähkä viljan, aukes kukka liljan" on jotenkin hupaisa. Tämän päivän näkökulmasta ajatellen sanat tuovat mieleen neitseellisen synnytyksen sijaan seksuaalisen heräämisen. Jos neitsyelle aukeaa liljankukka, niin kyllähän se kuulostaa vähän siltä, että tyttö ns SAA ekan kerran ja selkeästi tykkää siitä. Sori nyt vaan rivot tulkintani...

Eilen olin Englannista kotiutuneen ystäväni E:n kotona omenanhaussa. Ilta venähti aika pitkäksi, mikä oli toki arvattavissa. E asuu nyt ihanassa puutalokommuunissa, jossa on mielettömät määrät omppuja, keramiikkaa, korvatikkuhimmeleitä ja luomukanoja! Kanat olivat liikuttavia, pienipäisiä ja pulleanpyyleviä potpottajia, kukolla maatalaahaava pyrstö. E vihki minut Youtuben ihmeelliseen maailmaan (omalla koneellani on asenneongelma liikkuvaa kuvaa kohtaan). Katsoimme kasarihenkisiä, neuvosto-virolaisia mainoksia sekä legendaarisen Hymyhuulet-sketsin, jossa Turo lähtee vaihto-oppilaaksi ja saa silmilleen lasit, jossa "mutsi on Samantha Fox". Virolaiset mainokset olivat oikeasti hyvin kiehtovia. Joukossa on jäätelömainos, joka länsimaisin silmin on todella pornografinen. Kaunis nuori nainen nuolee valuvaa jäätelöä hekumallisesti tavalla, jota ei kehdattaisi varmaan edes nykyään käyttää yhä pornoutuvassa mainoskuvastossa. Neuvostoliitossa ei vaan ollut pornoa, joten mainoksen rivo sivumerkitys saattoi mennä tavalliselta telkunvahtaajalta ohi. Itse mainoksen tekijä on selkeästi perehtynyt myös länsimaiseen mediaan. Virossahan näkyi 80-luvulla suomalaisia tv-kanavia, mutta eipä kyllä Suomessakaan siihen aikaan pornoa telkussa nähty.

Olin viikkoa aikaisemmin kertonut E:lle blogini osoitteen. Minua on tavallaan ujostuttanut kauhesti kertoa ystävilleni blogistani, koska saatan olla täällä aika avomielinen, enkä esimerkiksi ircissä halua kokea tilannetta, jossa joudun selittämään auki jotain blogipostaustani tai vastaavaa. Läheisimmät ystäväni tietävät blogini kyllä, ja kai lukevatkin sitä joskus. E sanoi blogini muistuttavan maalauksiani (olen siis lukionjälkeiseltä koulutukseltani kuvataiteilija, nyt myöhemmin hankin siihen päälle hieman praktisemman graafisen suunnittelijan tutkinnon), jotka ovat värikylläisiä ja iloisia ja lempeitä. Toisin sanoen blogistani puuttuu aika pitkälti se biaatch-puoli, joka minussa kieltämättä on. Minulla on koko lailla ilkeän sarkastinen huumorintaju, siihen on sukuni naisten puolelta vahva perimä. Halusin Lupiinin kuitenkin olevan jotenkin puhtaamman ja valoisamman kuin mitä vaikka irkkiminäni on, olen ottanut sen osaksi itsenkehitysprojektiani. En halua ikinä tulla katkeraksi, vanhaksi naiseksi, ehkä korkeintaan kirpeäksi sellaiseksi. Haluan nauruni olevan suvaitsevan lempeää, en häijyä ja vahingoniloista. Narttua en aio (enkä voi) itsestäni kokonaan kitkeä, se on oikein käytettynä keitoksen pippuri ja suola.

Sain toissapäivänä kivaa postia! Pari-kolme viikkoa sitten lähetin sähköpostia hehkuttamaani Loveradioon, jossa toivoin jokalauantaisessa toivekonsertissa esitettävän kappaleen "Laulu linnusta, joka saapuu kaukaa ja lentää kauas". Mukaan toivottiin tarinaa, joten kerroin kuinka olin kuullut laulun ensimmäisen kerran ja kuinka se oli koskettanut minua. Seuraavalla viikolla sain sähköpostia, jossa pyydettiin kotiosoitettani levypalkintoa varten, koska "parhaat tarinat palkitaan". En ollut kuvitellut oman tarinani olleen kovinkaan erikoinen, mutta nähtävästi se oli juontajien mielestä kiva, koska eteisen lattialle kolati Poliittisten laulujen parhaat-kaksois-cd ja neljä hienoa Love-korttia! Olin oikeasti suorastaan liikuttunut tuosta eleestä! Levy on ihan huippu, ja vielä juuri se, jota minulla ei ennestään ollut.

Huomenna olisi tarkoitus mennä ensin Valtterin kirppikselle ja sitten kirjamessuille. Nostin kaukoviisaasti valmiiksi rahaa, kummastakaan tuskin selviää hankinnoitta.