keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Nais-, mies- ja kissaseuran erilaisuudesta

Päivälliset menivät kuten odottaa saattaa, viiniä ei jäänyt sitten tippaakaan ja yksi Riedel meni rikki. Kissa puri Nassua kantapäästä, muttei kovaa vaan ihan huomionkerjuumielessä. Puhuttiin muistaakseni ihmissuhteista ja sairauksista (K on tuleva lääkäri ja kertoo aina jänniä juttuja kummallisista taudeista) ja toki politiikasta. Kivaa!

Sunnuntaina oli bloggaajien kudontakerho vaaleanpunaisessa Torkkelitalossa, oi! Oli oikeasti mielettömän kivaa, jotenkin tiheä ja lempeä tunnelma samaan aikaan, hämmentävä määrä uusia, kiinnostavia kasvoja ja muutama aiemmin nähty. Sekä tajuttoman palleroinen , vieno ja lempeä harmaa misse. Moni tapasi ymmärtääkseni tuolla blogivirkkuussa ensimmäistä kertaa, mikä toi tunnelmaan miellyttävän tasapuolisesti ujosta heleiksi leviäviä hymyjä ja tunnustelevaa jutustelua. Minhin ja Eufemian kanssa löytyi yhteisiä tuttuja ja nuoruudenjuttuja. Kiitos emännälle, emännän kissalle ja teille kaikille osallistuneille, toivottavasti tavataan taas!

Eräs ei-paikalla ollut bloggaajatar oli siunannut kudontaklubia laatikollisilla kirjoja. Löysin Zolan Ansan, joka kertoo Nanan äidin nuoruudesta. Olenkin metsästänyt Ansaa vähän sieltä sun täältä, huippua että se löytyi! Toinen löytö oli Jukka Larssonin Kärsimystrilogia. Aloitin kirjan lopusta, Pirkko Saision epilogilla, jossa hän selventää Jukka Larssonin ja Eva Weinin syntyä. Löysin siitä mielenkiintoisen sitaatin kirjailijakeskustelusta, jossa Märta Tikkanen viittaa aikaisempaan keskusteluun huomauttamalla, että "naisilla on ikimuistoinen tapa imarrella itseään kertomalla miten huonosti he yleensä tulevat toimeen toisten naisten kanssa." Sama juttu on aina pistänyt omaan silmääni. Se on sukua monen naisen ylpeinä kerrotuille lapsuudenmuisteloille; "Mä olin aina lapsena poikatyttö, kiipeilin puissa ja leikin Tarzania enkä todellakaan suostunut pitämään mitään rimpsumekkoja." Oman POIKAtyttöyden korostaminen on siinäkin mielessä hassua, että ymmärtääkseni pääosa terveistä lapsista rymyää, kapuaa ja ryntäilee suuren osan hereilläoloaikaansa. Itse muistan kyllä pitäneeni paitsi mutalammikoista ja rekisterinumeroiden keräämisestä, myös rimpsumekoista ja barbeista, mutta olenkin ollut tylsän tavallinen, sukupuolirooleista ulalla oleva tyttöLAPSI, paino jälkimmäisellä sanalla.

Kuten muinainen poikatyttöys, myös aikuisena jatkuva hyväjätkyys tuntuu olevan monelle naiselle itsetyytyväisyyden aihe. Naiset saattavat perustella miesten seurassa viihtymistään esimerkiksi sillä, että naisseurassa puukotetaan aina selkään ja puhutaan paskaa toisista. En tiedä missä fakfeisporukoissa näin kokeneet naiset ovat aikaansa viettäneet, itse en ainakaan ole ikinä kokenut vastaavaa. "Paskanpuhumista" voi sitäpaitsi kutsua myös kauniisti "ilmastoa puhdistavaksi analysoinniksi". Itse kannatan vilpittömästi "paskanpuhumista", jos vaihtoehto sille on retvakka epämiellyttävän asian päin naamaa läväyttäminen. Suorapuheisuudella ylpeileminen on myös asia, jota kavahdan (alan eksyä sivuraiteelle nyt), en tajua mitä hienoa siinä on, että on pokkaa nöyryyttää/haavoittaa kanssaihmisiä livenä ja oikeuttaa se "rehellisyydellä". Olen vuosikaudet jaksanut rakastaa ajoittain raivostuttavia ja pääosin kultaisia ystäviäni analysoimalla heidän ärsyttävyyksään jonkun kanssa ja keksimällä usein syyn tai tavan tulla ärsyttävyyden kanssa toimeen, ja mikä tärkeintä, päästää vaivihkaa höyryjä ilman että ärsytyksen kohde loukkaantuu. Oletan minustakin puhuttavan myös joskus ystäväpiirissäni "paskaa", ja sallin sen täydestä sydämestäni.

Jos on pakko valita, tulen itse varmaan toimeen paremmin naisten kuin miesten kanssa. Harrastan joidenkin miesten kammoamaa tunnepuhetta, rakastan analysoida ihmisiä ja hypin mieluusti aiheesta toiseen. Nazzer ja minä saavutamme joskus vesikävelemässä tai Coronassa aivan uskomattoman aasinsilta-flown, jolloin aiheita vaan sinkoilee ja läpsähtelee otsiimme kuin värikkäitä patalappuja. En usko voivani saavuttaa aasinsilta-flowta miesten kanssa. Käyn kyllä mieluusti pelkkien poikienkin kanssa baarissa, tosin L ja paras ystävänsä T alkavat aina puhua Ensimmäisestä Maailmansodasta. Tuntikausia. Noin ylipäätään yritän olla kiinnittämättä liikaa huomiota keskustelukumppanin sukupuoleen, mutta käytännössä luottamuksellinen puhe syntyy helpommin naisten kanssa.

8 kommenttia:

  1. Minä en itse oikein tiedä, tulenko paremmin toimeen miesten vai naisten kanssa. En kyllä myöskään ole huomannut, että naiset puhuisivat jotenkin enemmän pahaa toisistaan tai puukottaisivat selkään tms. Jotkut ihmiset kyllä tekevät niin, jos ovat hämmentyneitä/kateellisia/vihaisia, mutta ei se mielestäni liity sukupuoleen.

    Olen itse aina pitänyt itseäni melko suorapuheisena. Toivottavasti en kuitenkaan tuossa mielessä, josta sinä kirjoitat. Oikeastaan en voi sanoa, että kauhean usein ärsyyntyisin kavereilleni, mutta varsinkin yhden erittäin pitkäaikaisen ja läheisen ystävän kanssa tunnumme ottavan aina, no kerran pari vuodessa, yhteen. Ne riidat setvitään kuitenkin aina lopulta kahden kesken ja avoimesti. Minua pelottaa enemmän ajatus siitä, että joku ärsyyntyisi tai suuttuisi minuun, mutta ei sanoisi siitä mitään! Minä nimenomaan toivon, että minulle sanottaisiin asioista suoraan ja mieluiten saman tien, niin ettei kerääntyisi mitään ärtymyksen aiheita. En haluaisi, että joku ystäväni purkaisi paineita minua kohtaan jollekin toiselle niin, että en saisi edes koskaan tietää siitä. Toki jos ystäväpiirissä sattuu joku isompi konflikti, niin muutkin joutuvat siihen helposti jossain määrin mukaan, mutta minusta enemmän osapuolien sovittelijan ja ymmärtäjän roolissa.

    Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä, joten siinä mielessä minua kai kiinnostaa ihmisten analysointi. Kunhan se on sellaista nöyrää, jossa tajuaa, että lopulta ihminen itse tuntee itsensä parhaiten. Parhaiten ihmisiä oppii mielestäni ymmärtämään kysymällä heiltä, mitä he ajattelevat ja miksi he tekevät niin kuin tekevät. Vaikka eiväthän ihmiset tietysti aina tiedä sitä itsekään.

    Joskus ihmisten kuulee puhuvan kaikenlaista pahaa toisista (onneksi ei kuitenkaan lopulta kovin usein!) ja siitä tulee kyllä jotenkin hämmentynyt olo, ei tiedä mitä pitäisi ajatella. Ihmiset muutenkin tuntuvat näkevän toisensa aika vaihtelevilla tavoilla. Välillä olen kysynyt joltain ystävältäni siitä, millainen joku ihminen hänestä on ja myöhemmin tämän ihmisen tavattuani minulla on ollut suuria vaikeuksia tunnistaa ihmistä aiemmasta kuvauksesta. Ihmiset varmaankin heijastavat toisiin ihmisiin aika paljon omia epävarmuuksiaan myös ja näkevät heidät jossain määrin niiden valossa.

    Hmm, tuli vähän tällaisia hajanaisia kommentteja näin keskellä yötä. Oli tosi hauska tavata. Sain sinusta lämpimän ja hyväntahtoisen kuvan. :)

    VastaaPoista
  2. Samoja asioita olen usein pohtinut. "Mä oon kato yks jätkistä"-kehaisu naisen suusta saa karvani pystyyn.Ollaan niin hyvää jätkää ja sillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, että ollaan päinnaamaaläväyttäjiä, halveksitaan tunnepuhumista ja "naisten juttuja", kun "miesten kanssa on rennompaa ja asiat sanotaan suoraan". Just joo, yleensä olen havainnut naiset,jotka tällaisia jankuttavat niin hirveiksi huomionkerjääjiksi(siis miesten huomion) ja flirttailijoiksi, etteivät he voi tulla naisten kanssa toimeen. Ei sellaista naista kaivata mihinkään, joka lirkuttelee kaikille miehille ja ohimennen aina vittuilee ja halveksii muita naisia.

    Minä luulin kyllä monta vuotta, että naiset eivät yleisesti pidä minusta, enkä osannut edes veikata, miksi. Vasta paljon vanhempana opin, että kaipaan naisseuraa paljonkin ja että kyllähän minä tulen toimeen naisten kanssa. Ja miesten. Ehkä siinä oli sellaista kuvitelmaa mukana, että en osannut muka puhua oikeista asioista naisten seurassa.

    Nykyään on enemmän naisystäviä, mutta myös muutama erittäin hyvä miespuolinen frendi, josta en tahdo luopua.

    Kirjoituksessasi tuli kyllä hyvin esiin näitä iänikuisia jankutuksia, joihin minä ainakin olen todella kyllästynyt. Kaikkien pitäisi olla ollut hirveä villikkolapsi, joka leikki vain "poikien leikkejä" jne. Barbeilla leikkivä pikkutyttö on sitten kai jotenkin tylsä ja kaavamainen...
    -minh-

    VastaaPoista
  3. Tässä on kirjoituksessa on niin paljon tuttua hyvin ilmaistuna, että on pakko kommentoida, vaikka en olekaan tuttu:)

    Olen viime aikoina miettinyt, miten harhaanjohtavaa on, että tuota aasinsilta-flow´ta ja tuntikausien keskinäistä maailmansotaluentoa kutsutaan molempia keskusteluiksi, vaikka ne ovat luonteeltaan ihan erilaista toimintaa.

    Värikkäiden pannulappujen läpsyminen tuntuu niin ihanalta, että pitkään pidin sitä kaikkien vakavampien ihmissuhteitteni mittarina, kunnes hyväksyin ajatuksen, että yhteyttä voi (ehkä) tuntea muillakin tavoin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoituksessasi oli paljon sellaista mihin on pakko yhtyä. Itse tulen ehdottomasti paremmin toimeen naisten kuin miesten kanssa, juuri tuon "tunnepuheen" ja analysoivan suhtautumistavan vuoksi. Naiset ovat myös ystävyyssuhteissaan avoimempia kuin miehet, he päästävät helpommin elämäänsä (tosin voi olla että kohdalleni on vain sattunut erityisen avoimia naisihmisiä, kyllä niitä varmasti miessukupuolestakin löytyy).

    Myös tuo "ristiinanalysointi" kuulostaa hyvin tutulta. Ja sama juttu, tiedän että olen varmasti ystäväpiirissäni sellaisen kohteena itsekin, enkä koe sitä mitenkään huonona, kyse on kuitenkin läheisistä ihmisistä, jotka tuntevat toisensa ärsyttävimpiä piirteitä myöten, ja hyväksyvät toisensa sellaisinaan, jos vain saavat välillä nurista niistä ärsyttävistä piirteistä jonkun kanssa... =)

    Se on myös selviämiskeino itselle sellaisissa tilanteissa kun täytyy tukea jotakin hyvin ongelmaista ystävää, jaksaa itsetukea toista paremmin, jos saa käsitellä tilannetta ja omia tuntemuksiaan jonkun kanssa.

    Naisvaltaiset työyhteisöt ovatkin sitten hankalampi juttu. Usein olen törmännyt niissä selän takana puhumiseen, ilkeilyyn ja keskinäiseen kateuteenkin. En sitten tiedä, johtuuko se mitenkään erityisesti naissukupuolen yleisestä luonteesta, vai vaan siitä että useimmiten ihmisyhteisöissä on ainakin yksi eripurainen ja vaikea ihmisluonne. Miesvaltaisista työyhteisöistä minulla ei ole kokemusta, eli vaikea sanoa onko siellä sama juttu, vai vallitseeko siellä vain rehti ja suora toveruus.

    VastaaPoista
  5. Purasi muuten varpaaseen eikä kantapäähän.

    Tänäänkin aika hyvät vesikävelypuheet tyyliin "vapaus kusipäisyyden legitimoinnin meta-arvona" :)

    VastaaPoista
  6. En sitten tiedä onko se juuri se aasinsilta-flow vai mikä, mutta minun lähimmät ystäväni ovat ehdottomasti naisia. Toki minulla on myös oikein hyviä miespuoleisia ystäviä, mutta heidän kanssaan en pidä samalla tavalla yhteyttä ja keskustelutkin ovat erilaisia. Vaikka niissä mentäisiin samalla tasolla, on naisten välisessä ystävyydessä jokin oma flavour, josta en luopuisi ikinä! :)

    Joskus V sanoikin, kun kuunteli minun puheluani sivukorvalla erään ystäväni kanssa, että et koskaan puhu minun kanssani noin! En niin, enkä aio! Se flow on vain naisille, ainakin minun elämässäni!

    VastaaPoista
  7. Ouu jee, kuusi hyvää kommenttia!

    Hurina, oli tosi hauska tavata sunnuntaina, on jo pitkään kiinnostanut nähdä sinut! Suorapuheisuus, mikäli se on ystävällistä ja rakentavaa, on jees. Itse olen tuskitellut pitkään oman kyvyttömyyteni kanssa puhua suoraan edes rakentavaa kritiikkiä. Tuntuu, että olen joko ystävällinen ja symppaava tai sitten ärisen. Tämä kyllä vaihtelee ihmisten suhteen, joillekin on helpompi sanoa suoraan kuin toisille. Rakkaan ystäväni Nassun kanssa tosin rekkuloin ainakin kerran viikossa jostain aiheesta, mutta sovimme aina heti. Toisaalta jonkun muun aika lähesenkin kaverin kanssa en voisi kuvitellakaan sanovani asioita suoraan, vaikka mieli tekisi joskus ihan kauheasti. Ja ihan siksikin, että suora puhe auttaisi kumpaakin osapuolta. Ajatus, että joku keräisi vähitellen ärtymystä itseä kohtaan on kyllä ahdistava. Tavallaan sitä toivoisi, että siinä vaiheessa voisi tulla puhumaan suoraan niin, että juttu voitaisiin selvittää yhteistuumin.

    Joo, analysoinnin pitää olla nöyrää. Taidettiin tuolla blogitapaamisessa juurikin puhua siitä, kuinka turhauttavaa on joutua "tunnen sinut paremmin kuin sinä itse"-analyysin kohteeksi. Vaikka sitten taas toisaalta, joskus ulkopuoliset näkevät esimerkiksi syy-seuraus-suhteet jonkun käytökseen paremmin kuin tämä itse, koska tarkastelevat asiaa kauempaa. Minussa on itsessä aimo annos kyökkipsykologia, mutta yritän olla liikaa esittelemättä analyysejani tai ainakaan vetää niistä mitään lukkoonlyötyjä johtopäätöksiä.

    Sellainen pahantahtoinen pahanpuhuminen on tosi pehvasta, etenkin jos siihen sisältyy sellainen kamala mustaamisen ilmapiiri, että halutaan tahallaan nähdä kaikki viaton ja inhimillinen hyvin synkeässä valossa. Vaikka selitys onkin aika helppo, mutta uskon monen kitkerän paskapuhelun takana olevan kateuden ja heikon itsetunnon.

    Hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja, yökommentit just parhaita, niissä virtaa FLOW :)

    Minh, usein ymmärtääkseni se, että on kuvitellut ettei vaikka viihdy naisseurassa johtuu siitä, että on tavannut erihenkisiä naisia kuin mitä itse on. Luen joskus blogeista huuli pyöreenä kuvauksia naisporukoista, joissa ei puhuta mistään muusta kuin meikeistä, laihdutuksesta ja vaaveista. Ihan hyviä aiheita tietty kaikki, mutta pelkiltään aika boreja. Ja nämä "naispuheeseen" kypsyneet sitten tuskittelevat naisten pöhköyttä ja pinnallisuutta, vaikka kyse on siitä että tietty naisporukka on ollut tylsis.

    Tervetuloa Pulla, tulen hetimiten vastavierailulle! Jos on nainen ja heteroseksuaali, pitää vissiin hyväksyä se, että tärkeässä ihmissuhteessa eivät välttämättä pannulaput läpsy. Vaikka nyt kyllä niputan miehiä tällä, mikä ei noin normaalisti ole tarkoitukseni :)

    Siankärsä, entäs kristallikruunut? Eiks just kristallikruunut olleet aasinsilta tuohon mainitsemaasi juttuun, jos oikein muistan?

    Purrrrina, niinhän se vähän kyl on. Minulla on muutama läheinen miesystävä, joiden kanssa on kiva jutella vaikka ihan chick talkiakin, mutta sellainen tietty bondauksen taso jää vähän vajaaksi. Eikä poikaystäville voi puhua yhtä levottomia kuin kavereille, niin läheisiä kuin ne poikaystävät ovatkin :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi9:55 ip.

    Minä kuuluin joskus niihin naisiin, jotka sanoivat tulevansa paremmin toimeen miesten kanssa. Ihan vilpittömästi, kai. Miehet olivat kuitenkin aina tietynlaisia miehiä, omanlaisiani. Lopulta tutustuin myös omanlaisiini naisiin ja huomasin, että on olemassa sellainen turvallinen ja lämpöinen naisten maailma, jossa minäkin viihdyn varauksetta. Olen oikeasti todella onnellinen siitä, että olen ystävystynyt viime vuosina ihanien naisten kanssa!

    Edellisissä kommenteissa oli niin paljon asiaa, etten taida jatkaa nyt analysointia. :) Hassua muuten, että luen melkeinpä pelkästään naisten kirjoittamia blogeja. Täältäkin on löytynyt lämpöisä yhteisö naisia, joita en ole koskaan tavannut, mutta jotka tuntuvat jotenkin läheisiltä.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!