sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Sairaana

Olen ollut puolisen viikkoa kovin kipeänä. Sairastumisen myötä olen joutunut kohtaamaan parikin ennakko-olettamustani: ensiksikin, olen ihmetellyt, miksi työkaverit ovat flunssien takia töistä poissa jopa viikon ja hiljaa mielessäni epäillyt ainakin jonkinlaista saikunvenytystä ja hiukan liiallista olojenkuuntelua (olen esimerkiksi kuullut ihmisten selittävän, että he ovat ottaneet pari päivää lisäsaikkua "alilämmön" takia). Itse kuumeilen hirveän harvoin, viimeksi kai kolme vuotta sitten, mutta muistan kyllä että lämpö tekee ihmisestä melko vetkun ja toimintakyvyttömän. Sen sijaan olen aavistuksen skeptinen tuon alilämmön suhteen ja mietin, onko kyse ehkä virheellisestä mittaustuloksesta tai luontaisesti alhaisesta ruumiinlämmöstä. No, tässä flunssassa tuli ainakin todistettua, että tauti voi kevyesti kestää viikon ja pitää päiväkausia toimintakyvyttömänä. Skeptisyyteni on tainnut johtua siitä, että olin itse vielä lukiossa varsinainen lintsarien kuningatar ja käytin kaikki kummalliset tekosyyt aina ovulaatiokivuista (ovulaatiokivut! haloo! ihme, ettei naisluokanvalvojani niellyt kieltään naurusta tuon tekosyyn takia) alkaen oikeuttaakseni vallatuilla taloilla luuhaamiseni koulutuntien aikana.

Toinen ennakko-olettamukseni, "mulle ei tule koskaan flunssaa" tuli myös osoitettua vääräksi. Tiedän monia ihmisiä, jotka kertovat tyytyväisenä olevansa siitä hiukan erikoisia, ettei heille tule ikinä flunssaa. Vaikka naureskelenkin herkästi itsensäkorostamistarpeelle tuon tyyppisessä asiassa, olen sortunut vastaavaan surutta itsekin. Olen pitänyt omaa (entistä) hyvää hemoglobiiniani jotenkin henkilökohtaisena, työllä ja tuskalla saavutettuna tuloksena, mutta nyt ehkäisypolitiikan muututtua on täytynyt todeta, että kierukastahan se korkea hemo johtui ja nyt kun arvoni killuvat viitearvojen alapäässä, olen taudeille näköjään aivan yhtä altis kuin kuka tahansa.

En pitkästytä lukijoita lima- ja ysköskuvauksilla vaikka ne omassa repertuaarissani harvinaisen värikylläisiä ovatkin (muiden detaljoidut flunssakuvaukset ovat about yhtä kiinnostavaa settiä kuin kauppareissuja koskevien unien raportointi), kerron vain, että olen ollut pahimmillani nukkumiskyvytön ja sietämättömässä kipukierteessä, jonka laannutti hetkeksi vain tujaus kodeiinia. Sain onneksi antibiootit unettoman yön jälkeen tajuttuani, että tätä tautia ei nenäkannulla hoideta. Luojan kiitos länsimaiselle lääketieteelle, ei ihme, että flunssiin on aikoinaan kuoltu, hetkittäin nimittäin pelkkä hengittäminen tuntui hyvin vaivalloiselta. Pahinta kovassa flunssassa, kuten missä tahansa taudissa on tunne, että tästä ei enää nousta. On jotenkin aivan mahdotonta nähdä eteenpäin ja uskoa, että olo on jo parin-kolmen päivän päästä tyystin erilainen.

Sattumoisin paha tautini osui ajaksi, jolloin L oli työmatkalla toisella mantereella. Homma olisi voinut näyttää hyvinkin surkealta, ellei äitini olisi tullut auttelemaan ja hoitamaan minua, tuonut mehua ja lääkkeitä. Itse asiassa äiti vaihtoi jopa kissan laatikon pahnat kuiviin, mikä oli sydäntälämmittävä uhraus. L:lle olisin ollut pelkkä riesa pyöriessäni yöt tuskissani hereillä ja yskiessäni römeästi. Olen kipeänä myös melko huonoa seuraa, saatan olla kärsimätön ja vaativa ja suhtautua tilaani kamelianaisellisen dramaattisesti.

Huomaan olevani jo melkoisesti terveempi, olenhan kovasti pisteliäällä tuulella... varmaankin täydellinen virikkeettömyys on virittänyt minut humoristisen äksyksi, mikä ei kyllä yhtään harmita. Parempi olla virkun terävä ja hiukan raspikurkkuinen kuin rään paisuttama, hinkuva vaseliinimytty hikisissä lakanoissa. Väliin jäivät tältä viikolta niin harrastukset, teatteri kuin docpointtikin, mutta minkäs teet. Tavallaan aika kului tapahtumattomuudessaan myös nopeasti, en ehtinyt tuskiltani edes ikävöidä L:a samalla intensiteetillä kuin terveenä. Elokuvia tuli katsottua urakalla, sellaisiakin joita en ehkä terveenä katsoisi, kuten Toscanan auringon alla, oikein herttainen ja visuaalisesti hieno naisen kasvutarina joka ruokki entisestään kevään Italia-haaveita. Sophie Scholl ja Uskollinen puutarhuri edustivatkin sitten ihan toista genreä, lähes puolidokumentaarista kuvausta melko lohduttomista tilanteista. Uskollisen puutarhurin jälkeen ihailen entistä enemmän kehitystyhteistyötä tekevää ystävää, itse en tee tällä hetkellä mitään, en kestänyt edes vastaanottokeskuksen taidekerhoa koska siellä oli vaan liian ahdistavaa.

Nyt ulkona alkoivat paukkua kiinalaisen uuden vuoden ilotulitukset. Ne eivät aivan näy ikkunaamme, mutta ei se mitään. Näkeehän joku ne kuitenkin. (Edit: katsoin ikkunasta ja kyllä ne kuitenkin näkyivät. Miten hienoja! häränmuotoisia! värikkäitä! Pauk pauk!)

5 kommenttia:

  1. Voi, sinäkin! Minä myös. Kammo tauti ja nyt vasta elävien kirjoissa. Tosin vieläkin bussi- ja metropysäkille käveleminen (lue: 5 min) tuntuu keuhkoissa tulehdushengenahdistuksena. Kyllä täältä silti vielä noustaan, molemmat!

    Terveyttä ja C-vitamiinia sinne roppakaupalla!

    VastaaPoista
  2. Mä olin gata eilen kommentoimassa sua, mutta sitten jutusta tuli niin sekavaa puuroa että vedin sanani takaisin :) Joo, flunssa on ihan aunuksesta ja on kummaa kuinka nopeasti ihan yksinkertaisista asioista, kuten ratikalle kävelemisestä tulee erityisesti kylmän ilman takia lähes ylivoimaisia koettelemuksia. C-vitskuu sinnekin ihan vitskusti!

    VastaaPoista
  3. Höh, mitä sä nyt mun blogissa rupeat perääntymään muka tommosista syistä? Ei käy. Kiellän sua vastedes tekemästä noin. Saa kommata soopaa, mitä vaan. Etkä sä sitä paitsi ikuna oo kommannu soopaa. Etkä ois salettiin nytkään sitä tehnyt. Höh vielä toisen kerran!

    Vitamiinii ja tsemppii ja tiedäks jaksujuttui ja semmosta ihq kaikkee ihan sigana!

    SV: micsse - vois olla latviaksi MIKSI. Sopii hyvin tähän.

    VastaaPoista
  4. Gata, kävinkin sit korjaamassa mistaakkini :)

    Mä luulen että meille sopis nyt molemmille sellainen JAKSULIINA. Luulen, että jaksuliina on tehty angroralangasta (tai muusta pörrösukan materiaalia muistuttavasta aineesta), siinä on pirtsakat värit ja sen kanssa voi antaa voimahaleja sekä käpertyä soffalle paituli päällä.

    Hmm, taidankin nimetä seuraavan käsityöprojektini jaksuliinaksi, se on sopivasti angoralankaa....

    VastaaPoista
  5. Joo, huomasin, et kävit paikkaamassa. Hyvin tehty, kiltti tyttö! Toi sana "jaksuliina" on jotain niin ärsyttävää, että varmaan kohta räjähdän raivosta. Ei pirulauta sentäääääään!!!! On pahempi kuin sana "paituli" konsanaan!!! *raivokihisemistä* :D

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!