Äitiyden tuomionsaarat

Kuten luultavasti jokainen perheellistymistä edes ajatustasolla pallotellut nainen, olen minäkin eksynyt kerran jos toisenkin erilaisille vauva-aiheisille keskustelupalstoille. Ja niillehän päätyy vaikka ei edes aikoisi: jos googlettaa särkylääkkeen sopivuutta, hiusten värjäämistä tai yrttiteen juomista, löytää itsensä jotain puolueetonta ja asiallista julkaisua todennäköisemmin fanaattiselta ja raivokkaalta mammapalstalta, jossa yleensä jo kolmas tai neljäs viesti sisältää sanoman ”olet huono äiti ja vaaraksi sikiöllesi/vauvallesi”. Koska tukkani ei valitettavasti ole luonnostaan punainen, värjään sitä noin kerran kuukaudessa. En tiedä, miksi lähdin hakemaan raskausajan värjäämisestä tietoa netistä, enhän neuroottisuudestani huolimatta ole näissä asioissa mikään hysteerikko, en oikeasti kuvittele, että puolen tunnin värjäysprosessi, joka ei ärsytä edes ihoani, ujuttaisi tappavia kemikaaleja salakavalasti kohtuuni (eri asia ehkä jos värjäisin häpykarvojani, heh heh). Mammapalstoilla hiuksia värjäävät odottajat leimattiin kuitenkin kevytkenkäisiksi hepsukoiksi, huonoiksi äideiksi ja kysyttiin ”miltä susta sitten tuntuu jos sä saat kehitysvammaisen lapsen?” No varmasti ihan vitun pahalta, eri asia vain on, pitääkö siinä alkaa sitten syyllistää itseään hiusten värjäämisestä. Kahvinjuontiin suhtautuvat monet mammat samalla, suorastaan salaliittoja kehräävällä vihaintensiteetillä. Simpsoneiden humoristinen pastorinrouva, joka määkii joka välissä "Won't Somebody PLEASE Think of the Children?" elää ilmielävänä nettikeskusteluissa.

Mikäli kaikkia näitä palstoja olisi uskominen, odottava äiti saisi nauttia lähinnä piimää ja kaurapuuroa ja pukeutua luonnonkuituisiin vaatteisiin, unohtaa deodorantit ja meikit eikä missään nimessä ajaisi karvojaan. Ja tottahan toki jokainen odottava äiti on hetero ja naimisissa, muuten saa kuulla moitteita itsekkyydestä ja väärästä individualismista (paitsi että mammapalstoilla harva hanskaa kyllä sivistyssanoja). En edes uskalla kuvitella, millaista aggressiota lesboäiti tai yksin lasta odottava nainen tällaisilla palstoilla kohtaa. Siinä kun hiusvärivouhotukselle voi vielä itse naurahtaa, alkaa ultrakonservatiivinen vihapuhe erilaisuutta kohdatessa todella kuvottaa ja pelottaa.

Voi tietysti kysyä, miksi vaivaudun moitiskelemaan noin totaalisen pönttöä porukkaa (enhän lue Halla-ahoa tai naisvihablogejakaan koska en jaksa toistuvasti menettää uskoani ihmiskuntaan). Ihan vain siksi, että odottavana äitinä ja melko ei-sikiävässä ystäväpiirissä kasvaneena kaipaisin aina joskus hiukan vertaistukea tulevilta äideiltä, jotka eivät heti ala kirkua kuultuaan, että lapsellemme ei tulla syöttämään lihaa, eivätkä pidä minua tunnekylmänä hirviönä siksi, että olen nuorempana tehnyt abortin (ja olisin ehdottomasti ja hetkeäkään harkitsematta ollut valmis tekemään abortin nytkin, mikäli sikiössä olisi ollut jotain pahasti vialla... koska ohjenuorani on välttää turhaa kärsimystä, en halua saattaa maailmaan, joka on melko paha paikka, ketään, joka joutuisi kärsimään ja tekisi myös minusta melko onnettoman). Rekisteröidyin vau.fi-nimiselle sivustolle, mutta heti ensimmäisessä viestissä puhuttiin ”elomassuista” ja ”lokalutuisista” ja meinasin saada aamupahoinvointia.

Äitiys- ja raskauskulttuurissa on monia vieroksuttavia piirteitä. Olen yhtäkkiä varsinainen keskiverto, kolmekymppinen raskaana oleva nainen. Viiteryhmäni on aivan liian iso, paljon isompi kuin mihin olen tottunut. En tunne erikoista yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, jotka kutsuvat sikiötään masuasukiksi, miestään ukoksi (ja tämän siittiöitä simpoiksi, voi herrajumala sentään), seksiä pupuiluksi ja itseään mammaksi. Myös monien mammailijoiden suhde seksiin on hyvin hämmentävä. Ymmärrän tietysti, että jos vauvaa on yritetty pidempään, seksistä tulee ainakin kerran kuukaudessa väistämättä melko suorituskeskeistä, mutta silti monien mammojen tapa puhua ukoistaan pelkkinä siittiöntuotantokoneina ja itse seksistä ”vällyn heiluttamisena” tai ”hmm hmm”:inä tuntuu jotenkin naurettavan häveliäältä. Ja moni harrastaa ilmeisesti seksiä pelkästään ovulaatioaikaan syötyään sitä ennen kilon greippejä ja tutkittuaan ovislimoja (ovislimoja!).

No, nyt sorrun itse aivan samaan mestarointiin kuin nuo tuomionsaarat. Etenkin kun rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että suhtauduin itsekin hedelmöittymiseen melko intensiivisesti. Kun päätös oli tehty, oli mielestäni aivan turha tuhlata aikaa ”tjottailuun” (näköjään päähäni on tarttunut aika monta mammatermiä) ja alkaa saman tien tositoimiin. Koska minulla ei luonnollisestikaan kuuden ja puolen vuoden kuukautisettomuuden jälkeen ollut hajuakaan kierrostani tai ovulaatiostani, tilasin netistä ovulaatiotestejä. En kyllä saanut niillä kauhean hyvin mitään tarkkaa merkkiä meneillään olevasta ovulaatiosta, parhaiten tunsin sen poksahtavana kipuna vasemmassa munasarjassani. Ja itse asiassa join ennen pupuilua jopa ison lasin punkkua (joka kuulemma jotenkin parantaa kohdunkaulan juttuja samalla tavalla kuin greippi, ilmeisesti happamuus on avainsana... tietysti hyvä äiti lopettaisi tenuttamisen hyvissä ajoin ennen hedelmöittymistä mutta olenkin jo valmiiksi identifioitunut beta-äidiksi). Kuten Nassu minulle tässä taannoin totesi: ”sullakin oli vauvakuume mutta päätit välineellistää sen, ettet joutuisi myöntämään olevasi yhtä hömppä kuin muutkin naiset.” Oivaltavasti sanottu, huomaan että koko edeltävä kirjoitukseni sisältää vivahteen misogyniaa. Vaikka toisaalta kyse on ehkä enemmän rooliangsteista, koska tiedänhän paljonkin äitejä, joista ei ole tullut turpeita ja tummansinihalattisia, vauvakieltä puhuvia haudonta-maidontuotantoautomaatteja lisäännyttyään.

Jos joku sattuu tietämään fiksun, moniarvoisen ja tuomitsemattoman vanhemmuus- ja raskauspalstan, kuulen siitä mielelläni.