perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Pulla uunissa

Nyt en jaksa pitää tätä asiaa enää sisälläni täällä Lupiinissakaan: olen siis raskaana, ollut jo jonkin aikaa (15 viikkoa). Raskaana olo on aika kummallista ja ajoittain tosi kivaa, mutta etenkin alussa myös aivan helvetin pelottavaa aikaa. Olin ennen joulua täysin varma keskenmenosta (sain verenvuotoa ja raskausoireet katosivat), mutta no, joillekin tulee verenvuotoa ilman, että kyseessä on mikään hälyttävä asia. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että hyvinkin moni nainen on alkuraskaudessa tiputellut verta silloin tällöin. Mutta kun yhdistetään yleistynyt ahdistushäiriö, koko syksyn kestänyt puristava työstressi ja heti ekasta kierrosta alkunsa saanut raskaus, olin kyllä tuossa joulun tienoilla aivan hermoraunio. Ja toki samaan aikaan ajoittain hirvittävän iloinen ja naurettavan ylpeä omasta, toimivasta kehostani. Ajatella, se tajusi heti ehkäisyn lopettamisen jälkeen, että nyt hopsis, kuukautiset ja ovulaatio käyntiin ja sitten alkio kasvamaan.

Nyt alkaa tuntua paremmalta. Pahimmat keskenmenoajat ovat ohi eikä sikiöllä ilmeisestikään ole downin syndroomaa. Raskausoireita minulla ei ihan hirveästi ole missään vaiheessa ollut, rinnat ovat arat ja kiinteämmät kuin ennen (jes). Pahoinvointi on hetkellistä ja aaltoilevaa, viime sunnuntaina oli ainoa kerta, jolloin jouduin niin sanotusti ottamaan kaukopuhelun Norjaan, mutta se saattoi johtua myös suklaakakku-kuivahtanut focaccia-eilinen salaatti-yhdistelmästä. Himoni ovat kohdistuneet lähinnä appelsiineihin, jatkuvasta näläntunteesta huolimatta paino on pysynyt kurissa, en ole antanut pikkusormea vanhoille, häiriintyneille ruokatottumuksilleni, vaikka sellainenkin etukäteen vähän pelotti.

Olen hankkinut jokaisen neuroottisen odottajan lempitavaran, sydänäänten kuuntelulaitteen. Eilisiltana sain taas ahdistettua pikku Munan (häntä kutsutaan Munaksi tai sitten Pullaksi) vasemman lonkkaluun tienoille ja kuulin kovan paukutuksen. Liikutun aina näistä elämän merkeistä, vaikka toisaalta doppler laitteena hihityttää, kuuleehan sillä myös oman suolen murinat ja pulinat. Raskaus ei vielä näy ulospäin, tuskin näkyykään vähään aikaan, minulla on leveä lantio ja taaksepäin kallistuva kohtu.

Sukupuoli selvinnee rakenneultrassa. Meistä on ihan ookoo tietää, kumpi se on, koska asialla ei ole hitonkaan väliä. En yhtään lämpene millekään sormustempuille tai vatsan muodosta ennustamisille tai "intuitioille". Muutenkin, nyt kun on itse raskaana, kovin pontevasti esitetyt toiveet oman lapsen sukupuolesta hiukan karmaisevat. Onko sillä ihan oikeasti jotain väliä jonkun kannalta? Minusta voisi olla hauskaa saada tyttö, koska olen itse tyttö, mutta toisaalta uskoisin, että poikaan en niin helposti siirtäisi omia traumojani. Toivoisin lapsen perivän minun poskipääni, huuleni ja silmäni ja L:n ruumiinrakenteen. Jos homma menee päinvastoin, ei silläkään ole mitään väliä, tietenkään.

Olen iloinen ja pelokas. Elämä tuntuu hyvin jännittävältä. Ajattelin kirjoittaa pidempään, mutta koska minulla on taas ihan kauhea nälkä, menenkin lounaalle. Luullakseni palaan tähän pulla-aiheeseen pitkään ja hartaasti, mutta vauva- tai raskausblogia Lupiinista ei tule. Enkä varsinkaan liitä sivupalkkiini pyörivää sikiö-giffiä (kyseistä giffiä näkee monissa raskausblogeissa ja se saa minut voimaan aina pahoin, ovatko sikiöt jonkun mielestä oikeasti sööttejä eivätkä nyljetyn humanoidin näköisiä?). Vaikka mietinkin raskauttani aivan jatkuvasti, mieleeni mahtuu paljon muitakin asioita eikä tuleva äitiys ole ainakaan seestänyt minua, korkeintaan tehnyt minusta hajamielisemmän ja pissahätäisemmän.

15 kommenttia:

  1. Odotinkin tätä postausta! :) Onnittelut vielä kerran Luppis ja L myös!

    SV: catonant= ihan ku pregnant, mutta katolisella vivahteella.

    VastaaPoista
  2. Oho, lämpimät onnittelut Pagistaanista myös! Jänskää!

    VastaaPoista
  3. Kiitti onnittajille!

    Catonant on salettiin neitseellinen raskaus tai sitten italialaisen ravintolan kissa, jota luultiin pojaksi kunnes se pyöräytti pennut terassille.

    Mun äidille kävi kerran tolleen, ei siis neitseellistä raskautta vaan kissan yllätyspennut. Ne oli syntyneet poikakissalta äidin sänkyyn sillä aikaa kun äiti oli töissä. Sit sillä olikin tyttökissa plus pennut eikä enää yksittäistä kollia!

    VastaaPoista
  4. Onnee! Muna ja Pulla on ihan parhaan kuulosia nimiä (menisköhän etuniminä läpi?) Varoituksen sana: Hillassa on ensimmäinen hyökkäys, mutta puolustin jo sinun ja tulevan lapsesi kunniaa ritarillisesti :)

    VastaaPoista
  5. Muna alkaa olemaan jossain määrin yleinen naisen nimi Suomessa, vissiin muslimien keskuudessa? Vähän kuten Mona, tai sitä rataa.

    Kävin ruttaamassa äiti-hormonien vallassa anonyymiä, mut nyt tuun takas sensuroimaan sieltä sanan "vittupää" koska se on niin ruma sana :D

    VastaaPoista
  6. Hyvä Lupiini! Ruttasit tosi nätisti anoa Hillassa. Ihan selvästi äitiys on tehnyt susta harkitsevamman ja lempeämmän, kun kerta poistit vittupään. Hilla kiittää! :)

    Aattelin muuten ehdottaa kommenttilootassani leikkimielisesti, että mitä jos seuraavaksi kaikki anonyymit v-päät sais alkaa keskustella avarakatseiseti siitä, tuleeko Lupiinin syntymätön ja Hillan siittämätön lapsi hoitaa kotona vai päiväkodissa... :D

    VastaaPoista
  7. Mä aloin itkemään. Kummia asioita tämä vauvakuume tekeekin.

    Mut ihan mahtista.

    VastaaPoista
  8. Hilla, joo, päivähoitojuttu, ja sitä ennen voisi olla myös teema "imetyssyyllistäminen" ja "saako äiti väsyä". Ajattelin postata piakkoin äitiyden tuomionsaaroista oman tekstinsä, on siinä määrin paljon pistänyt merkille se, kuinka kärkkäästi juuri äitiyteen (ei niinkään vanhemmuuteen) otetaan kantaa ja kuinka siekailematta eri ratkaisuun päätyneitä hutkitaan.

    Erroristi, liikutus tulee jännästi puun takaa aina, mua itkettää nykyään pikkuvauvat ihan ylipäätään kun ne on niin *pieniä* ja ihan sellaisia kääryleitä! Puhumattakaan nyt joistain raskausjutuista muuten, niihin reagoi tosi hormonaalisen tunteella :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos :)

    Neuvolassa sydänäänet kuuluivat paljon kovempaa kuin kotilaitteella, TUM TUM TUM TUM ja kaikki on muutenkin niin normaalisti etten melkein muista olla huolissani! Paitsi toki koko ajan jonkin verran, huoli ja minä ollaan siamilaiset kaksoset.

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon! Heh, tulin tänne juuri etsimään tavallaan aiheeseen liittyvää sitaattia...

    Sanavahvistus, ihan totta: fruit

    VastaaPoista
  11. Thanx! Olen miettinyt onko tämä sitten sellainen "järkivauva" saatuaan alkunsa vasta pitkän ja monipolvisen harkinnan ja puntaroinnin kautta... vaikka oikeasti eipä näissä lisääntymisasioissa kauheasti järjellä pelata :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!