Tyypillinen lauantai

Ihan tähän alkuun mainitsen, että mennessäni hakemaan lasin vissyä (minulla pitää olla jotain juotavaa aina kun kirjoitan, aikoinaan tämä tarkoitti yhdistelmää kahvi+tupakka, myöhemmin pelkkää kahvia, nyt vissyä) astuin kissan lempilelun, kilipallon päälle. Kuulin ratsahduksen. Takaisintullessa astuin sen päälle uudestaan ja siitä irtosi pala ja kulkunen vieri ulos. Nice. No, onneksi kilipallolla on kaksoissisko hellan alla, pitänee kaivaa se sieltä esiin.

Heräsin, kuten aina lauantaisin, tuossa kuuden jälkeen. En saa enää unta, pissattaa ja ajatukset alkavat pyöriä päässä. Sitten huomaankin, että minulla on sudennälkä ja kahvinhimo. Menin siis peiton kanssa sohvalle, söin aamiaisen (minulla on kolme aamiaisvariaatiota: kaksi leipää/kaksi oatibixiä jugurtilla/tattaripuuroa marjakeitolla), join pikimustaa kuubankahvia ja luin Hesarin. Luojan kiitos, lievä kahviällöni on kadonnut ja sokeroimattomat marjakeitotkin ovat lisäperehtymisellä päässeet pannasta. Tähän voisinkin avautua näistä "ei lisättyä sokeria"-jutuista. Kuvitteleeko joku ihan tosissaan, että esimerkiksi sokeroimattomist Valion jugurteista olisi vain ihan simppelisti jätetty sokeri pois? Ettei sitä olisi esimerkiksi korvattu aspartaamilla? Että jugurttien kiistaton makeus johtuisikin siitä, että hyvänä ja terveysvalistuneena ihmisenä oma maku olisikin muuttunut niin paljon, että pelkällä marjan omalla sokerilla maustettu vadelmajugurtti maistuisi suussa makealta? Olen joskus vääntänyt jonkun kanssa kättä aiheesta "onko Valion vähäkalorisissa marjakeitoissa keinomakeutusainetta?" pääsemättä järkevään lopputulokseen. On kumma, miten pitkälle moni on valmis menemään sellaiseen kummaan itsepetokseen, mitä makeutusaineisiin tulee. Sokeri on paha ja jostain kumman syystä myös kemiallinen makeutusaine on paha, ainoa hyvä vaihtoehto on makeuttamattomuus ja tähän saumaan iskevätkin ne humpuukimaakareiden "tästä tuotteesta on otettu lisätty sokeri pois"-läpät. Teen tuota itsekin, ostin taannoin Fitness-muroja (vaikka vielä vastustankin muroja, mielestäni ne eivät ole aikuisten ihmisten ruokaa) joissa havaitsin vasta kotona olevan jotain kymmenen prossaa sokeria.

Olen nykyään aamuisin hyvin tarmokas. Aamiaisen jälkeen aloin siivoilla ja tein eilisestä peruna-pinaatti-muussista linssien kanssa pihvejä. Puolet pihveistä pakastin ja kirjoitin pakastepussiin päivämäärän, historiallista. Sitten kiillotin yhden tarjottimen vain nähdäkseni kiehtovan, muistaakseni elektrolyysiksi kutsutun ilmiön, joka syntyy, kun lavuaariin laittaa alumiinifoliota, suolaa ja hopeaesineen. En pidä kovin kirkkaasta hopeasta, tuo tarjotin kiillottui juuri sopivasti. Jatkoin myös kaulaliinaani liittelemällä siihen eri punaisen sävyisiä langanpätkiä. Juuri kun homma alkoi näyttää uhkaavasti tuhertamiselta ja pinnani kiristyä, äiti soitti ja pyysi minut Hakaniemeen. Pyörimme hallissa, ostin leipää ja juustoa, yläkerrasta sain kotimekon, jonka pitäisi mennä vielä kesälläkin. Sitten seikkailimme L:n kanssa Vii Voanissa ja olin aivan liekeissä hapanbambun olemassaolosta, vaikka samaan aikaan muistinkin, etten pidä bambusta. Bambu haisee nimittäin ihan hengitykseltä.

Iltapäivällä lähdimme Design-museoon. Päähinenäyttely oli ihan hauska, parasta siellä oli sinällään aiheeseen liittymätön demostraatio, jossa näytettiin, minkä värisiä hedelmät ovat eri valoissa. Oli todella hämmentävää huomata, että appelsiini on sinisessä valossa tummansinimusta. Ja tajuta taas kerran, että appelsiini aivan todella ON sen värinen silloin, koska väri on valon heijastusta. Sen jälkeen L lähti jälkisynttärisankaroimaan ja minä tulin kotiin. Tein pasta-kikherne-hapankaali-juttua ja katsoin hajamielisesti kotimaista elokuvaa dvd:ltä. Nyt juon sitä vissyä. Tämä kirjoitus kuvastaa kuinka jännittävää elämäni on. Oikeasti se ON jännittävää, liiankin, teen siitä itse oman pääni sisällä jännittävää, mutta konkreettinen, näkyvä elämä on aika rauuuhallista. Tulisipa jo sellainen vihreäruoho-kevät, pääsisi puistoon ja kuoputtamaan maata.