torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Muutama ajatus imetyksestä

Ostin viime perjantaina elämäni ensimmäiset imetysrintaliivit. Ne ovat oikeastaan ulospäin ihan tavalliset rintsikat (joskaan eivät mitkään supersuloiset, vaan ihan mustat ja pleinit) mutta nerokkaan pikku lukkosysteemin ansiosta kupin saa alas ja tissin esiin. Olisi kyllä kiva jos imetysrintaliivejä saisi värillisinä (jo mustia oli vaikea löytää) tai kuviollisina, mutta toisaalta en ole valmis maksamaan niistä ihan hurjia summia, nämäkin maksoivat kolmisen kymppiä. Ja äitiysalushousujahan ei saa mustana edes hypermarketista, koska odottavat äidit ovat puhdasmielisiä ja pukeutuvat sitä näyttääkseen vain valkoisiin tai puuterinvärisiin (yök) alusvaatteisiin.

Tietysti fiksuinta olisi ollut ehkä odottaa siihen asti, että vauva syntyy, mutta koska menetän kohtapuoleen kerrassaan loistavan, tietyn ketjun kauppoja koskevan ale-edun, tein hankinnan jo nyt. Sitäpaitsi tissini eivät VOI kasvaa tästä enää, sitten homma menee hankalaksi ja rintsikoita pitää alkaa metsästää netistä. Vaikka sitten toisaalta, kyllä isoja kokoja täytyy olla, imettävillä ja raskaana olevilla naisilla on usein aivan käsittämättömät melonit paitansa alla (omani ovat ihan samankokoiset kuin ennen raskautta, kiinteämmät vain).

Olen lukenut muutamista blogeista melko virittynyttä keskustelua julki-imetyksestä. Olen alun alkaen ajatellut, että julkinen imetys on hiukkasen ellottavaa ja että homma pitäisi hoitaa ihmisten katseilta suojassa. Huomaan tuossa ennen raskautta vallinneessa ajatusmallissani turvautuneeni kummalliseen olkinukkeen, johonkin myyttiseen hurmosmammaan, joka kaivaa sinisuonisen rintansa esiin niin ruokapöydässä kuin muuallakin välittämättä muista ja vaihtaa vielä mukulan vaipatkin kylässä keskellä hienoksi katettua juhlapöytää ja esittelee tuotoksia isäntäväelle. Olen kuitenkin tajunnut jo jonkin aikaa sitten, etten koskaan, siis kuuna kullanvalkeana ole tavannut kakkavaippojen nenän alle tyrkyttäjää tai äitiä, joka näyttelisi rintaansa kaikelle kansalle. Tuollaisia äitejä voi hyvinkin olla olemassa (jostainhan ne jutut kumpuavat), mutta luullakseni kyseessä on samanlainen vähemmistö kuin ne, jotka alkavat kertoa suolistovaivoistaan tai avanteistaan kun muut syövät. Toissapäivänä Kumpulan maauimalassa näin bikineissä imettävän äidin, eikä siinäkään tilanteessa, jossa rinta näkyi suurimmaksi osaksi (kuten se bikineissä aina näkyy), mutta nänni oli luonnollisesti vauvan suun peittämä, tullut lainkaan mieleen, että homma olisi jotenkin sopimatonta tai rivoa. Uimapaikoissa kun näkee sitä paljasta pintaa ihan riittämiin, esimerkiksi valtavia, vauvamahan näköisiä miehenvatsoja uimahousuista pullottaen, selluliittia, ryppyjä, leikkausarpia ja sen sellaista. Maidosta kiinteänterhakka rinta ei taatusti siinä joukossa erottunut kovin groteskina. Tein uimalassa itsekin vahinkopaljastuksen, kun uusi uimapukuni on mahan takia melko antava decolleteeltaan ja altaasta noustessa aivan erityisen antava. En edes jotenkin hämmentynyt, peitin vain nännin vesijuoksukengällä (se oli jotenkin näkymättömämpää kuin uikkarin kiskominen) eikä kukaan varmaan huomannut mitään.

Nykyään pidän julki-imetyskriittisten argumentteja melko hatarina. Ensiksikin tuo myyttisen viholliskuvan luominen: vaikka 95 prosenttia äideistä hoitaisi imettämisen diskreetisti, keskitytään siihen (imaginääriseen) viiteen prosenttiin, joka häiritsee kanssaihmisiään ylpeilemällä äitiydellään, rinnoillaan ja vauvallaan ja saa ihmiset kiusaantumaan. Ja herättää heissä seksuaalisia ajatuksia. On ihan totta, että rinnat ovat seksuaalisia ja niiden näkyminen katukuvassa (esimerkiksi mainosten muodossa) viittaa yleensä erotiikkaan elikkä hedelmällisyyteen. On jotenkin jännää, että yhdyntään viittaava rintojen esittäminen on paljon sallitumpaa kuin rintojen varsinaisen käyttötarkoituksen, yhdynnän seuraamuksen hengissäpitämisen näyttäminen. Ehkä joitakuita jotenkin ahdistaa äitiyden yhdistyminen seksuaalisiin ajatuksiin? Mikä on oikeastaan tosi hassua, kyse on kuitenkin viime kädessä melko samasta asiasta. Useimmat lapset ovat saaneet alkunsa kahden aikuisen välisen seksielämän tuloksena ja kuten todettua, raskausaikana naiset haluavat usein entistäkin enemmän seksiä. Ja vauva syntyy useimmiten naisen sukuelimen kautta. Mikseivät rinnat siis voi olla samanaikaisesti ruuan lähde vauvalle ja seksuaaliset naiselle ja tämän kumppanille? Rintakeskustelussa tunnutaan usein sulkevan pois toinen vaihtoehto. On myös ihan hassua lyödä julki-imetyksen puolestapuhujia samanaikaisesti hihhulifeministin ja hurmosmamman leimalla, ainakin omassa merkitysavaruudessani nuo kaksi viholliskuvaa ovat todella kaukana toisistaan (ja harvinaisuudessaankin samaa liito-oravaluokkaa). Mammakeskusteluja seuratessa tulee muutenkin usein tunne, että merkittävä osa argumenteista on aivan paskoja ja ettei ole ihme, ettei ihmiskunta osaa elää sovussa keskenään noin globaalimmassakaan mittakaavassa. Viettävät pinnat, olkinuket, hysteeriset vastakkainasettelut ja kehäpäätelmät jylläävät. Se on jotenkin surullista. Kaipaisin itse edelleen, muutamista raskaana olevista ystävistä huolimatta jonkinlaista hyväntahtoista vanhemmuutta käsittelevää nettipaikkaa, jossa ei niputeta eikä aleta huutaa ja solvata nimimerkin suojista.

Myös kehoitus imettää vessassa paljastaa lähinnä kai sen, että asiaa ei ole mietitty nyt aivan loppuun saakka. Useimmissa julkisissa paikoissa vessatilat ovat paitsi ahtaita, myös enemmän tai vähemmän tuoksahtelevia eivätkä imetykseen alun alkaenkaan tarkoituksenmukaisia. Puistonpenkillä imettäminen tuntuu vaihtoehtona paljon vähemmän häiritsevältä kuin se, että pitäisi eriötä varattuna parikymmentä minuuttia putkeen. Sama koskee "etukäteen lypsämistä", en ole vielä mikään imetysasiantuntija, mutta olen useammaltakin äidiltä kuullut, että pullosta ruokkiminen heikentää vauvan kiinnostusta rinnasta imemiseen. Ja tuntuu jotenkin ihan turhanaikaiselta lypsää luonnonpakkauksesta ensin eväs pulloon ja siirtää se siitä lapsen suuhun. Vähän kuin pilkkoisi banaanin, survoisi sen jääpalamuotteihin ja kumoaisi palat lautaselle ja söisi vasta sitten (tuo idea kuulostaa oikeastaan aika hauskalta, etenkin jos käyttäisi kissan muotoisia jääpalamuotteja... tosin banaani tuppaa mustumaan nopeasti).

Eri asia on, jos nainen ei halua imettää muiden nähden. Tämäkin pitää sallia ilman ihmettelyjä tai mutinoita tai kommentointia. Ylipäätään se, että imetykseen otetaan hirveästi kantaa imettäjän kuullen, tuntuu aika iholletulevalta. Minäkään en vielä tiedä, miltä imetys alkaa tuntua. Voihan olla, että en halua imettää julkisesti tai että pidän koko hommasta niin vähän, että yritän päästä siitä eroon muutamassa kuukaudessa. Tai sitten haluan imettää pitkään. Ei voi tietää.

Imetys kyllä mietityttää minua ajoittain muutenkin, tai oikeastaan se, miten imetys alkaa sujua. Koska pidän omalla kohdallani aivan turhanaikaisena haihatteluna lähteä oletuksesta, että mikään elämässäni sujuisi leikiten tai tuosta vaan (tämä on minusta ihan terve asenne, en esimerkiksi ikinä ennen raskaaksi tuloa visualisoinut meitä L:n kanssa vauvaperheenä, saati että olisin ostellut jotain vauvanvaatteita: on ihan turhaa kiduttaa itseään mielikuvilla, jotka eivät välttämättä ikinä toteudu), en suhtaudu imetyksenkään onnistumiseen itsestäänselvyytenä. Hesarin yleisönosastopalstalla on käyty väljähköä imetysopastuskeskustelua, jossa joku imetysohjaukseen pettynyt esitti, että suomalainen imetysvalmennus on pohjimmiltaan imetyskielteistä ja keinoruokintaan kannustavaa. En ihan ymmärtänyt tuota juttua, kun ainakin kaikki omaksumani tieto näistä ruokinta-asioista painottaa imetyksen terveellisyyttä ja tärkeyttä, mutta tekee sen kuitenkin syyllistämättä todeten, että lapsi kasvaa kyllä korvikkeellakin. Luultavasti oli niin, että kirjoittaja projisoi näkemykseensä omaa pettymystään imetyksen epäonnistumiseen ja penäsi pohjimmiltaan konkreettisempaa otetta imetysvalmennukseen. Tajusin tuon lukiessani seuraavan yleisönosastokirjoituksen, jossa tuoreehko isä totesi erittäin fiksusti, että imetyksen terveysvaikutusten luetteleminen EI auta imetysvaikeuksissa kimpuroivaa äitiä vaan ainoastaan pahentaa tilannetta lisäämällä syyllisyyttä. Parasta imetysvalmennusta on opastaa maanläheisesti, miten homma tapahtuu. Toivottavasti saan itse tuollaista konkreettista opastusta, en nimittäin usko luonnon tikanpoika-ajavuuteen tässä jutussa omalla kohdallani.

Ehkä tässä kaikessa eniten askarruttaa aggressiivisuus. Miksi imetys herättää niin voimakkaita tunteita vieläpä aivan tuntemattomiin kohdistettuna? Miksi liian pitkästä tai liian lyhyestä tai onnistumattomasta tai julkisesta imetyksestä halutaan syyllistää äitejä? Luulisi jotenkin, että sitä on vauvan kanssa aivan riittävän hämillään jo muutenkin, ilman vihaisia katseita tai kommentteja. Luulen, että olen itse aika herkillä synnytyksen jälkeen, hormonit dyykkaavat aika dramaattisesti, takana on fyysisesti erittäin tuskallinen (mitä luultavimmin) kokemus, univelkaa ja muuta, ehkä pelkoa ja hätääkin. Siinä tilassa on erityisen altis pahastumaan pienestäkin. Olen vähän pohdiskellut sellaistakin asiaa, että haluankohan ketään vierailemaan synnytyslaitokselle? Ja pelännyt hiukan etukäteen mahdollisia loukkaantumisia, mikäli päätän, etten halua. Omat vanhempani toki tulevat, mutta raja saattaa kulkea siinä. Tai sitten saattaa olla, että pulputan hereillä äitihormonien vallassa, olen hyperaktiivinen ja haluan kaikki mahdolliset tutut tervehtimään ja viihdyttämään. Ei voi tietää, sitäkään.

27 kommenttia:

  1. Tuo imetyskeskustelu tuo ainakin mun mieleen nuo jokakeväiset koirankakka-jutut. ;) Oikeasti! Koiranomistajat puolustautuvat ja sanovat ITSE "ja kaikkien muiden tuntemieni koiranomistajien" korjaavan jätökset.. koiraa omistamattomat taas sanovat jokaisen näkemänsä koiraihmisen jättäneet p-kat niille sijoilleen. ;) Kumpikin on satavarma siitä, että ovat oikeassa.. vaikka kummallakin voi olla konkreettista näyttöä aika vähän..

    Sitten sekin, että joskus nuo keskustelut ALKAVAT ihan sovinnollisesti, mutta eskaloituvat riidaksi. Oikeastaan uskon että suurin osa ihmisistä on hyväntahtoisia.. puoleen tai toiseen, eli eivät todellisessa elämässä vedä herneitä nenään jos joku imettää tai EI imetä julkisesti. Netti- ja sanomalehtikeskusteluissa vain se menee jotenkin överiksi. Toinen osapuoli on kasvoton.. ja siihen sitten siirtyvät kaikki ne viholliskuvat.

    Itse olen sitä mieltä että julki-imetys on ihan jees, mutta mun mielestä pitäisi sitä tapahtumaa vähän peittää jollain liinalla tai paidalla. Yksi ystäväni hoiti homman niin näppärästi, että oikeasti en itse TAJUNNUT hänen imettävän..!!! Löysä, laskoksinen paita kätki sen ihan kokonaan.

    Hehe, no jos joku haluaa heilua tissit paljaina, niin ei sekään mua raivostumaan saisi.. :) Oma valinta.. :) Mutta turha toisaalta alkaa tahallaan järkyttää tai ärsyttää. Näin siis mun mielestä.

    Varmaan kurjaa jos äitiysalusvaatteita saa vain valkoisina, mustina ja karmean puuterin sävyssä. :( Tuosta puuterista tulee mieleen ihan vanhat MUMMOT! :( Mikähän siinäkin on?

    Muuten: yksi ihminen kerran sanoi, että kannattaa kutsua ihmisiä synnytyslaitokselle katsomaan vauvaa.. säästyy nimittäin kahvinkeitolta ja leipomisilta yms.! :) Mutta toisaalta tuossa kannattaa tehdä ihan oman tahdon mukaan, eikä hävetä sitä yhtään! Jos et tahdo sinne ristin sielua, niin sitten sinne ei sellaisia saa tulla. Se on vastasynnyttäneen oikeus ainakin mun mielestä!

    VastaaPoista
  2. Hih, joo, jokakeväinen koiranpaskadebatti on ihan klassikko! Hesarin keskustelupalstalla (uh, sinne ei pidä mennä) jengi nillitti siitäkin, kun jonkun lainvoimaisen päätöksen nojalla hautuumaille saa viedä koiria, (sit sieltä löytyi aika hulvaton kaupunkilegenda koirista ja kissoista, jotka eivät suostu lähtemään isäntänsä haudalta vaan muuttavat sinne asumaan. Olisipa mielenkiintoista tavata sellainen kissa :D)että se on jotenkin "epäkunnioittavaa vainajia kohtaan" jne.

    Mä luulen, että mä oon nähnyt niin vähän julki-imetystä koska naiset tosiaan hoitaa sen niin vaivihkaa, paidan tai huivin alla, ettei asiaan vihkiytymätön edes tajua koko toimitusta.

    Toi voi olla kyl ihan hyvä näkökulma, että se vauvankatselmus hoidetaan paikassa, jossa ei tarvitse itse alkaa puuhata pullaa pöytään. Toisaalta nautin kyllä itse vieraiden kestitsemisestä ihan aidosti, et sikäli on ehkä kivempaa pyytää ihmisiä kotiin. Mutta ei voi tietää, ehkä sitä on niin mankeloitu, ettei jaksa alkaa duunata omenapiirakkaa vieraslaumalle :)

    Puuterinväri alusvaatteissa on niin skitso! Tajuan sen tilanteessa, jossa alusvaatteiden pitää olla näkymättömät, mutta en kyl muuten. Puuterinväriset sloggit, ääk!

    VastaaPoista
  3. Kerro sit kun tiedät haluatko vierailijoita. Mielellään tietty tullaan, mut ymmärrän hyvin jos ei väsyneenä ja hämillään ja tukka hikisenä halua nähdä kovaäänistä kaverilauma ihan heti

    VastaaPoista
  4. Joo, mä kerron :) Hassua miten tätä asiaa ei voi ennustaa _yhtään_, itseni tuntien väittäisin että janoan ystävien seuraa heti synnytyksen jälkeen mut sit TOISAALTA taas voi ihan hyvin olla, että oon ihan hormoni-itkua ja kipeetä välilihaa ja jossain symbioosissa vauvan kanssa... on kummaa olla oikeastaan ekaa kertaa elämässään tilanteessa, jossa omia reaktioita ei vaan voi ennustaa yhtään etukäteen.

    VastaaPoista
  5. Jos et luota tikanpoikaan, niin lue vaikka Minni Niemisen Imetysopas, se on tuore eikä siinä pitäisi olla aataminaikuisia asiavirheitä :)

    Ensimmäisen lapsen saaminen ON iso muutos, mutta siihen tottuu. Ja neuvojia riittää, mutta koska kuitenkaan ei voi olla kaikkien mieleen, niin paras vain kuunnella sitä pientä eläintä (se ei ole lehmä!) itsessään.

    VastaaPoista
  6. Olen ihan samaa mieltä tuosta imetysasiasta. En ole koskaan nähnyt kenenkään naisen lyövän maitoa tursuavaa tissiään ravintolan pöytään tai mitenkään esittelevän sitä kaikille. Itse kun imetin, tein sen melkein missä vain, missä oli tarpeeksi rauhallista, eikä siinä tullut todellakaan daisareita esiteltyä yhtään kenellekään.

    Synnytyslaitosvierailut voi olla tosi raskaita jos on etukäteen luvannut kaikille ja sitten ei jaksakaan. Minä olin aivan maaninen siinä vaiheessa ja pompin edestakaisin pälpättäen ja vauvaa näytellen ja ihmisiä halaillen, kun taas kaverini makasi harmaana sängynpohjalla ja oli täysin flegmaattinen ja masentunut. Siellä ei tullut kauhaa hengailtuakaan.

    Siskon mies ei halunnut muita kuin lähisukulaisia synnärille, kun vauvan pää oli niin venynyt ja hän suhtautui todella suojelevasti, ei halunnut kommentteja tms.
    Mutta on se silti aina vähän outoa mennä käymään heti sairaalassa tai kotiintultua, kun se vaikuttaa ulkopuolisen silmissä niin intiimiltä, ellei kyseessä ole lähisukulainen jonka kanssa ollaan hyvinkin suoraviivaisia.
    -minh-

    VastaaPoista
  7. Noista imetysrintaliiveistä sen verran, että ainakin isosiskoni löysi kauniit pinkit imetysliivit sellaisesta äitiysvaateliikkeestä ja ne eivät muistaakseni 30e enempää kustantaneet. Ja toisena pointtina se, että kai otit huomioon imetysliivejä ostaessasi, että ne on hyvä olla sinulle nyt isot? Kun maito nousee, voi rintojen kokokin suurentua kupin-puolitoista. Monihan suosittaa imetysliivien ostamista vasta synnytyksen jälkeen, koska moni on joutunut ostamaan liivinsä uusiksi synnytyksen jälkeen, koska rintojen koko onkin yllättänyt. Ainakin kättärin kahvilassa kuulemma myydään oikein hyviä imetysliivejä ja isojakin kokoja. Itseä hirvittää omien bosien koko jo nyt, puhumattakaan siitä vaiheesta, kun maito nousee... Apua. Oikeesti.

    Nähdäänhän taas pian? Aurinkoista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  8. Katja, kiitos tiedosta, kaikki kirjavinkit tulevat tarpeeseen, on aika ummikko olo monen asian suhteen!

    Minh, jeh, sitä mäkin ajattelen, tilanne synnytyksen jälkeen on mahdollisesti niin intiimin tuntuinen, ettei sinne halua oikein ketään (ja mikäli kaikki menee hyvin, sairaalassa ei olla montaakaan päivää). Ja siis mä itse pidän sitä ei-vierailua-synnytyssairaalaan ihan normikäytänteenä ja sit sitä, että tulee vaikka kavereita jonkinlaisena poikkeuksena, kun olen itse ollut tasan kerran vauvaa katsomassa sairaalassa, muita vauvoja olen nähnyt vasta monen viikon ikäisenä ihmisten kodeissa, kun äitikin jaksaa jo hymyillä ja istua ja vauvakin on alkanut muistuttaa vauvaa eikä ole ihan pieni ja läpikuultava ryppyläinen, mitä vastasyntyneet usein on. Mutta ilmeisesti noi käytänteet vauvankatsomisen suhteen on aivan tapauskohtaisia... Toivottavasti siellä kätilöopistolla on netti :)

    Gata, jee, pitää tutkia vielä noita valikoimia. Yksillä tuskin pärjääkään... onneksi näitä voi pitää muuten, jos osoittautuu, että tissit tästä vielä kasvaa (jeesus kristus jos ne oikeasti vielä kasvaa). Kättärin kahvilassa myydään myös sellaisia isoja ja pitkiä berliininmunkkimaisia ratkaisuja, joiden puoleen mun aina makeaa mielivä mieli taipuu kun ostan sieltä kahvia (siis sen pari kertaa kun oon siellä käynyt). Oon luvannut itselleni sellaisen munkin synnytyksen jälkeen, ehkä samalla kun ostan ne rintsikat :)

    Nähdään vaan hei pian! Mä oon heinäkuun alusta vapaa kana, tervetuloa möksälle käymään, meilaillaan tarkemmin. Hauskaa nähdä, onko sulla jo maha ja mimmoinen!

    VastaaPoista
  9. Hih, tämä on loistava kohta, joka minusta osoittaa tervepäisyytesi paremmin kuin mikään aiemmin kirjoittamasi: "pidän omalla kohdallani aivan turhanaikaisena haihatteluna lähteä oletuksesta, että mikään elämässäni sujuisi leikiten tai tuosta vaan" - ihan korvaamaton asenne,jota ilman ihmisistä tulee karmeita katkeria ja pettyneitä prinsessoja ja prinssejä. ;)

    Musta imettävien naisten rinnat näyttävät kauheilta juuri siksi koska niiltä on riistetty rintojen muu seksuaalishenkinen sulokkuus, mutta ei mulle tulisi mieleenkään vaatia niiden siivoamista pois katukuvasta esteettisin perustein. Niiden ensisijainen tarkoitus on tuossa vaiheessa tarjota vauvalle ateria ja sillä siisti.

    Toisaalta ei ihme, että rinnat herättävät kuumia tunteita, ovathan ne meidän miltei jokaisen ensimmäisen kiihkeän symbioosin toinen osapuoli... ;) Noin yleisemminkin ihmisillä on kummallisen kompleksinen suhtautuminen eksiinsä.

    Hih, varmasti tahdittomia ihmisiä on. Yhden ystäväni tyttöystävä raivostui jossakin vaiheessa ihan hirveästi, kun tämä mies ja minä puhuimme kuulemma vain suolistovaivoistamme KAIKILLA yhteisillä aterioilla ja koko ajan. Ystävältä oli juuri todettu vehnäallergia ja multa maitoallergia, joten puitavaahan riitti ja jotenkin se nousi mieleen siinä kun edessä oli kasa ruokia, joista piti miettiä, että mitäs noista nyt pystyikään syömään... heh.

    En kyllä muista, että suuttumisesta olisi mikään muuttunut. :D

    Minä tiedotan jo etukäteen, etten missään nimessä suostu sairaalanhajuun. :P VOi kyllä olla, että Vompsu haluaa, jos saa tulla, mutta mulle se sairaala on vaan vähän liikaa avaruusoliovaiheen vauvoista nyt puhumattakaan. Vaikka tietysti on kauhean kiinnostavaa koettaa kuvitella, millaista on elää kuvitellen, että äänestä voi tarttua kädellä kiinni. Mutta sen voi onneksi tehdä ilman vauvojen läsnäoloakin... :D

    VastaaPoista
  10. Vee, jeh, mihinkäänperustumaton optimismi on musta usein ihan karmeaa itsepetosta, sellaista laa laa laa, en näe faktoja-hopotusta, jolla on tapana romahtaa alas tosi kipeästi. meliorismi onkin sitten ihan eri asia, toiveikkuus ja valoisuus, siihen yritän suuntautua.

    Sairaalan haju on kamala, mulla se assosioituu hyvin vahvasti vanhoihin sukulaisiin, dementiaan, itkuun ja hiljaa puhumiseen ja siihen, että seuraavaksi onkin hautajaiset. Jos olisi ollut joku sairaalahoitoa vaativa perussairaus itsellä tai lähimmäisillä, varmaan osaisi suhtautua neutraalimmin. Ensi viikon sairaalakierroskin vähän jännittää sen takia, kun tiedän, kuinka vahvasti se kääk-haluun-pois-hyöky voi tulla.

    Hollannissa kotisynnytetään. Homma menee sillai, että kotiin tuodaan hyvissä ajoin iso vesiallas ja sitten h-hetken tullen kotiin saapuu kätilö. Yksi hollannistunut ystävä synnytti näin, tosin hän joutui sitten sairaalaan jonkun istukkahäikän takia. Mutta tavallaan tuo, että vauva tulee maailmaan paikassa, jossa se alussa muutenkin hengaa, tuntuu aika hauskalta.


    Raah perkele, pomo tuli just sanomaan että ensi viikolla pitää luovuttaa henkilökuntatarra. Elättelin vähän toiveita, että se unohtais sen mut ei, tervemenoa -15%. Vaik sit toisaalta, mammonaahan se vain on, tulee ehkä kulutettua vähemmän kun ei oo sitä ale-täkyä.

    VastaaPoista
  11. Mun mielestä tuo, että tietää, ettei voi tietää, miten homma tulee menemään, on erinomainen. Omalla kohdalla ehkä juuri tuo imetysjuttu löi ihan ällikällä. Etukäteen olin jotenkin varma, ettei siitä mitään tule, mutta sitten vauvan synnyttyä se vaan jotenkin TAPAHTUI, kuin olisi jäänyt hyökyaallon alle. Ei siihen ehkä voi ketään valmistaa, mutta olisin toivonut, että joku olisi osannut kertoa mulle muutaman asian etukäteen. Nämä jutut yllätti:

    1. Vauva tiesi huomattavasti paljon mua paremmin, mitä pitää tehdä. Kun vaan antoi sen imeä aina, kun se halusi, niin homma alkoi sujua.

    2. Maidon nouseminen kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen oli ehkä elämäni oudoin kokemus. Olin vielä tosi sekaisin pitkästä synnytyksestä, vauvasta ja hormoneista ja kipeä keisarinleikkauksesta, ja sitten yhtäkkiä rinnat tuplasivat kokonsa parissa tunnissa, olivat ihan kuin kaksi kipeää kiveä, joilla ei ole mitään tekemistä mun kropan kanssa, ja vuosivat ihan hervottomasti maitoa. Sitten niihin laitettiin vasaroituja kaalinlehtiä ja sellaiset TYKSin hervottomat puuvillaliivit.

    3. Se, miten vaikeaa imetysliivejä oli löytää. Mut oletkin jo huomannut sen. Kannattaa olla ainakin muutamat (ks. seuraava kohta) ja alkua varten sellaiset, jotka venyy. Ainakin musta oli kyllä hyvä idea ostaa jo etukäteen jonkinlaiset, koska ikinä ei voi tietää, missä kunnossa on synnytyksen jälkeen eikä vauvan kanssa ainakaan mun ollut ihan heti kovin helppoa lähteä vaateostoksille. Nyt sekin sujuu, kun on harjoitellut:)

    4. Sitä maitoa tuli aluksi ihan HILLITTÖMÄSTI. Kaikki vaatteet, sänky, vauva ja minä itse oltiin aivan maidossa. Olin kuvitellut, että se on sellaista siistiä hommaa, ja sellaista se onkin nyt puolen vuoden jälkeen, mutta aluksi kului kyllä pakkaus jos toinenkin liivinsuojia. Myöskään imetyspaidat eivät mulla osoittautuneet kovin käteviksi, koska ne tuli aina heti ekalla imetyksellä litimäriksi. Ja sängyssä oli öisin ekat kuukaudet nukuttava froteepyyhkeen päällä. Ei oo varmasti kaikilla tällaista, mutta mulla oli.

    5. Vihasin imettämistä aluksi. Olin nähnyt siitä kauniita unia ja ajatellut, että se on ihmeellinen ja hieno asia, mutta aluksi en jotenkin tahtonut päästä yli siitä, että rinnoilla oli nyt joku muu tarkoitus kuin seksi. Mulle tuli suorastaan aggressiivisia tuntemuksia, joiden takia koin häpeää. Ihmettelin, kun vanhempien vauvojen/lasten äidit ylistivät imettämisen ihanuutta. Minusta se oli ihan kamalaa. Se tunne meni kuitenkin ohi, ja nyt tykkään imettämisestä tosi paljon.

    6. Olin täysin yllättynyt siitä, miten usein ja kauan vauvani halusi olla rinnalla. Kahden tunnin välein, puoli tuntia kerrallaan oli ihan vakio. Tämäkin on kai tosi yksilöllistä.

    7. Imettäessä voi mainiosti lukea kirjoja. Se on mahtavaa!

    8. Monet ihmiset, myös tuikituntemattomat ovat kommentoineet maitoni riittävyyttä ihan tökerösti tyyliin "saas nähdä, miten pitkään sitä ylipäätään tulee". Aivan käsittämätöntä, eikä pohjaudu mihinkään faktaan tahi tietoon.

    9. Julki-imettäminen on loppujen lopuksi aika helppoa, varsinkin näin kesäaikaan, kun ei tarvitse välttämättä päästä edes sisätiloihin. En ole kohdannut ketään, joka vaikuttaisi loukkaantuneen, vaikka olen imettänyt busseissa, lentokoneissa, kahviloissa, ravintoloissa, puistoissa, museoissa, juhlissa ja vaikka missä. Sen sijaan kyllä tuosta Turistin blogissa olleesta kirjoituksesta ja sen kommenteista tuli surullinen olo, koska, niin kuin tyhjentävästi totesit, koko keskustelu vie uskon ihmiskunnan kykyyn elää rauhassa ja toinen toistaan kunnioittaen.

    Sori nyt tää vuodatus, mutta mulla on jotenkin hirmuinen tarve jakaa niitä asioita, jotka hyvästä etukäteisvalmistautumisesta tulivat itselle ihan puun takaa.

    VastaaPoista
  12. Heh, ekasta lauseesta puuttuu sana "asenne" ja viimeisestä lauseesta sana "huolimatta" :D

    VastaaPoista
  13. Jee, Pulla, ihan mainio vuodatus, luin sen suurella kiinnostuksella! Uskon kokevani itse hetkittäistä aggressiota imetystä kohtaan kyllä, koska mulle toi rinta-juttu on kyllä hyvin vahvasti seksuaalinen ja se, että niitä pitää olla jatkuvasti kaivamassa esille johonkin ei-seksihommaan, voi ainakin alussa tuntua jotenkin, no, kummalta. Ja huomaan, että joskus saatan tuntea selkeästi hormonaalista suuttumusta, sellaista stimulointi-ärtymystä, joka kyllä katoaakin äkkiä.

    Toi kaalinlehti-jutska on hauska, en ole ennen kuullutkaan siitä vasarointiosuudesta, mut se tietty tekee niistä kaaleista vielä mureammat ja siten parantavammat. Ja lukemismahdollisuus myös, monet pidempään imettäneet näkyy tosiaan hoitavan homman hauskasti siinä sivussa, muiden toimien ohessa.

    Jee muuten, ku oot päivittänyt!

    VastaaPoista
  14. Oho, mä näin väärin ton päivitysasian, böh! Mutta päivitä siis jos siltä tuntuu, olisi kiva lukea ajatuksiasi uudesta elämäntilanteesta :)

    VastaaPoista
  15. "Kaipaisin itse edelleen, muutamista raskaana olevista ystävistä huolimatta jonkinlaista hyväntahtoista vanhemmuutta käsittelevää nettipaikkaa, jossa ei niputeta eikä aleta huutaa ja solvata nimimerkin suojista. "

    ysv-foorumi?

    VastaaPoista
  16. Pullalle minunkin puolesta kiitos tuosta infopaketista! Tuli monta uutta asiaa ja helpotti tiedottoman tuskaa. Tuohon kohtaan 7. on kyllä pakko sen verran kommentoida, että isorintaisilla yksilöillä kirjan lukeminen tai minkään muunkaan puuhan harjoittaminen imetyksen lomassa on täysin mahdotonta. Tissit kun ovat vauvan päänkokoiset, menee se toinen normaalirintaisilla vapaana oleva käsi sen imetystissin pitelemiseen, ettei vauva tukehdu siihen. Aika pökäleestä, mutta sille nyt ei voi mitään.

    En ollut tullut ajatelleeksi tuota aggressiotunnetta ollenkaan. Tietysti voi johtua siitä, että olen vasta hipun vajaa viikon päässä puolivälistä odotusta, jonka vuoksi tietyt asiat eivät ole vielä konkretisoituneet. Siksi onkin erittäin mielekiintoista lukea ajasta odotuksen jälkeen, joka vääjäämättä päivä päivältä muakin lähestyy. Eli kiitos vielä Pullalle! :)

    VastaaPoista
  17. Anonyymi9:11 ip.

    Muista sitten että mulle saa ihan oikeasti soittaa jos tulee sellainen olo että ääk ja apua! Ku mulle soittelee ihan tuntemattomatkin noista tissijutuista.

    Hanna G

    VastaaPoista
  18. Jee, tissipuhelu. Voi olla että sellanen tulee :) Ja varmaan tulee muitakin kyssäreitä asian tiimoilta. Tänään oli Hesarissa juttu supistuksista ja lääkkeettömästä synnytyksestä. Tie sit, mitä siitäki pitäs aatella... kummallakin osapuolella oli pointtinsa, vaihteex.

    VastaaPoista
  19. Täällä käydään asiallista keskustelua minullekin ajankohtaisesta asiasta, kiitos siitä. Muutamassa muussa paikassa keskustelu onkin sitten vähän vähemmän asiallista...

    Imetysrintsikoista sen verran, että jos olet valmis investoimaan, suosittelen Bravadon seamless-rintsikoita, niitä oli muistaakseni perusvärien lisäksi peräti tummanpunaisenakin, hintaa noin 50 euroa ja niitä myyvät nettikaupat ja Bebes Kampin ostarissa. Niissä ei ole kuppikokoa, joten ne venyvät tarpeen mukaan. Itse käytin niitä jo odotusaikanakin.

    Ja kannattaa tosiaan varautua siihen, että niitä tarvitaan useampi kappale, alkuun maitoa lainehtii joka paikassa. Eikä vauva aina syö siististi, vaan valuttaa maitoa suupielistään, käytän vieläkin imettäessäni harsoliinaa rinnan alla, ettei joka imetyksen jälkeen tarvitse vaihtaa liivejä ja paitaa.

    Julki-imetyksestä sen verran, etten itsekään ole koskaan törmännyt tissihirviöihin, jotka tahallaan esittelisivät meijerivarustustaan kaikelle kansalle, vaikka nykyään huomioni usein kiinnittyy erityisesti muihin vauvojen kanssa kaupungilla liikkuviin. Luulen, että joitakin häiritsee jo pelkkä ajatus siitä, että siellä vauvan pään takana on paljas tissi.

    Itse olen imettänyt julkisesti (harsoliinan suojassa) usein, varsinkin tällaisilla hellekeleillä, kun vauva on kuumissaan ja normaalirytmiään janoisempi. Julki-imetyksestä urputtavien kannattaisi muistaa, että vauvan ruokkimisen vaihtoehtona on usemmiten hillitön huuto, jota kanssaihmiset eivät tunnu arvostavan sitäkään vähää.

    VastaaPoista
  20. En voi uskoa, kuinka paljon pahaa verta tämä imetysasia nostaa esiin! On se ihme, ettei Suomessa - vapaan alastomuuden ja saunan maassa - osata mahdollisesti vilahtavaan rintaan suhtautua. Pitääkö pikkulapsille kohta ostaa erikseen bikinyläosat niin kuin jenkkilässä ja saunoa miehet ja naiset erillään, vaikka olisi samaa perhettä? Entä saako isä kylvettää tyttärensä tai voiko uskollinen aviomies istua samassa tilassa imettävän naisen kanssa?

    Voin sanoa, että nälkäisen lapsen itku on ihan kamalaa kuultavaa kaikille muillekin kuin siitä hätääntyvälle äidille. Imetys taas ei häiritse ketään, sitä kun ei tarvitse tuijottaa.

    Yhdessä ihan tavallisessa kuppilassa/tanssipaikassa oli aivan yhtäkkiä kesken illan striptease-show, alastomaksi asti. Kumma kyllä siellä ei ollut näitä moraalisia närkästyjiä, paitsi ehkä meidän pöydässämme. Siellä myös eräs tyttölapsi viuhahti, eikä siitäkään kukaan valittanut, päinvastoin. Kurvissa sammunut mimmi nojasi kyykkysillään housutta seinään, eikä kukaan edes katsonut tyttöön päin.

    Mutta äidit kun ovat pyhiä lehmiä, (niin sanotusti) heidän rintansa voivat aiheuttaa oiketettua moraalista närkästystä! Niiden kuuluisi *vain* ruokkia lapsia, ei näkyä!

    Mielestäni seinän, puskan, tien, bussipysäkin, itse asiassa minkä tahansa vierustoille kuseskelevat miehet aiheuttavat paljon vastenmielisemmän ilmiön. Kuka haluaa yhtäkkiä nähdä jonkun vieraan miehen kikkelin kauppareissullaan ja joutua vielä tarpomaan hänen haisevassa kusessaan? Mutta ehkä he kokevat aktin samalla tavalla välttämättömksi kuin imettävät äidit - vauva heidä sisällään parkuu "pissihätä!"

    Hitusen ärsyyntyneenä, e. Vaikka mitä se mulle kuuluu. ;)

    VastaaPoista
  21. Ja niin, Lupiini, Hesarin jutusta:

    Mielestäni tuollainen kaikkien kipua lievittävien lääkeaineiden kieltäminen kuulostaa epäilyttävän hallitsevalta. Vähän sama kuin se, että naislääkäriltä en koskaan saanut minkäänlaista lääkitystä piinaaviin kuukautiskipuihin, mutta mieslääkäriltä sain, koska hän uskoi, kun kerroin tuskistani (oksentelu, pyörryskely, kylmä hiki, unettomuus jne). Nainen ei ottanut minua todesta, koska hänellä ilmeisesti oli itsellään kivuttomat kuukautiset ja ajatteli, että turha tulla nillittämään.

    Tuollaisella luomukommentilla tai argumentilla, että "kyllä ennenkin pärjättiin" ei kyllä kannata tulla rehvastelemaan. Me olemme yhä edelleen ja tässäkin asiassa yksilöitä, eikä kenenkään kivun tunnetta tee tyhjäksi se, että päätetään, että hänellä on matala kipukynnys ja siksi se pitäisi nyt vaan kestää.

    Mielestäni se HS-jutun toinen lääkäri sanoi ihan fiksusti, että eihän mitään muutakaan kipua/sairautta jätetä hoitamatta, jos se on sietämätön. Ja kuinka paljon sitä oikeasti on tutkittu, miten paljon synnytys mahdollisesti pitkittyy, jos kipu on sietämätön, eikä synnyttäjä siksi kykene/halua ponnistaa? Ainakin hammaslääkärillä hampaan poisto, joka edellisellä kerralla oli vaatinut kuuteen osaan poraamisen ja tunnin operaation (kauhujen kartano!), onnistui minut naurahtamaan ja rentoutumaan saaneelta lääkäriltä minuutissa. Klops vaan!

    Kaikille kuukautiset tai synnytys eivät ole kivuton tai edes siedettävä vaan järjettömän kivulias, mahdollisesti toimintakyvyn vievä tapahtuma. Sekö tosiaan on se, mihin pitäisi pyrkiä? Jos päänsärkyynkin napataan pilleri, miksei sitä, että kohdunsuu aukeaa ja synnytyskanavasta puristuu vähintään jättimäisen melonin kokoinan lapsi saisi lievittää millään tehokkaalla keinolla? Luomupuheet ovat ihan ookoo, tottakai voi suosia ensin itselievittämisvaihtoehtoja ja toivoa melko kivutonta synnytystä, mutta jos omiin kokemuksiini naisena vertaan, voin vain kauhulla odottaa, pyörrynkö, oksennanko vai tulenko muuten vaan hulluksi, jos joskus joudun/pääsen synnyttämään.

    VastaaPoista
  22. Tämän päivä Hesarissa oli mielipide-osastolla osuva kommentti tästä aiheesta otsikolla "Paluu pimeälle keskiajalle" tjsp, neljä lasta synnyttäneeltä vieläpä!

    VastaaPoista
  23. Hei, täällähän on vielä kommentteja! Oon pitänyt vähän koneellaolotaukoa alkaneen loman ja sellaisen kunniaksi... se kipulääkityskeskustelu on ollut mielenkiintoista (ja osin liekittävää) seurattavaa. Ajattelen tällai itsekeskeisesti, että onneksi se keskustelu roihahti juuri nyt: moni äiti on pontevasti ilmaissut halunsa kivunlievitykseen ja tuominnut kivun glorifioinnin, joten ehkäpä kipulääkettä ei sitten ainakaan h-hetkellä pihdata. Kivun jalostava vaikutus on kyllä ihan paskaa, pahimmillaan ihmiset eivät uskalla synnyttää uudelleen ensimmäisen oltua helvetillinen kokemus.

    VastaaPoista
  24. Arvelinkin, että täällä saattaisi olla jotain kivunlievityskeskustelusta. Sattuneesta syystä on ollut nämä jutut viime aikoina mielessä...

    Itse lähden - ehkä miehelle tyypillisesti - aika vahvasta "kaikki mömmöt mitä irtoaa" -oletuksesta. Tänä aamuna (?) oli HS:ssä kuitenkin aika provokatiivinen ja yksisilmäinen kirjoitus pehmeitä konsteja vastaan. Silmään pisti ainakin se, että synnytyslaulun arveltiin olevan tuskanhuutoja. En tiedä synnytyslaulusta juuri mitään (kai se on murinaa, jonka idea on rentouttaa lihaksia?), mutta intuitiivisesti ajattelisin, että amme, hieronta ja laulu eivät sulje epiduraalia pois, tai toisin päin, ja että kaikkia konsteja kannattaa kokeilla. Ihan hyvältä idealta tuntuu, jos synnyttäjä pystyy rentoutumaan mahdollisimman paljon jo ennen kuin lääkkeitä on mahdollista käyttää.

    Kaipa kirjoittaja tarkoitti hyökätä vastapuolen ehdottomuutta vastaan, ei sinänsä dissata pehmeitä konsteja (kuten tuskanhuutoa...). Mitään uuttahan se ei tosiaan ole, että keskustelut näistä aiheista menevät tietynlaisiksi.

    Meille sairaalan kätilö sanoi, että monikkosynnytyksessä ei ole juuri valinnanvaraa missään asiassa ja epiduraali tulee automaattisesti. Tammisaaressa vastaus yksikkö- ja monikkosynnytysten eroa koskevaan kysykseen oli ollut, että "periaatteessa ainoa ero on vauvojen lukumäärä". En ole ihan varma H:n meiningstä, mutta omasta näkökulmasta kontrolli on niin kaukana meidän käsistämme, että ammattilaisen sanalla tulee olemaan aikamoinen painoarvo.

    Näyttää muuten vahvasti siltä, että meidän vauvat syntyvät ensi viikolla. H. joutui jo tarkkailuun vuodeosastolle - akuutisti kuitenkin tylsyys on nyt pahin ongelma.

    Taidan lähteä pitämään seuraa.

    VastaaPoista
  25. Lainasin kirjastosta "Aktiivinen synnytys"-kirjan, jossa on tiettävästi myös tuosta synnytyslaulusta. Ajatus kesken supistuksen laulamisesta hävettää mua absurdisti, mutta nyt onkin vielä onneksi kuukausi aikaa vierottaa itsensä pois moisesta.

    Onnea Liekkiö koko perheelle, näin jo FB:stä pienten kuvat, kyl ne vaan näytti palleroilta :)

    VastaaPoista
  26. Anonyymi5:53 ip.

    Musta iso kysymys imettämisessä on se, että kenen seurassa sitä kehtaa tehdä. Kumppanin seurassa tietenkin ja lähimpien ystävien, ehkä tuntemattomienkin ihmisten, mutta entä esim. isä? Itsestäni imettäminen isäni läsnäollessa tuntuu jostain syystä epämiellyttävältä. Sama pätee muihinkin miespuolisiin sukulaisiin. Mielipiteenne?

    VastaaPoista
  27. Lupiini, kiitos onnitteluista! Kerron terveiset muillekin.

    Eipä meidän lasten synnytyksessä kellään ollut tarvetta laulaa (tai ulista/murista siinä mielessä). Eli edelleen olen sen suhteen melko tietämätön. Paikalla oli semmonen aktiivisynnytysyhdistyksen mukava ja pätevä doula, joka olisi varmaan osannut siinä auttaa, jos olisi tarvinnut. Hänen läsnäolostaan oli kyllä lisäturvaa ja iloa, vaikka erityisiä kommervenkkejä ei harjoitettu - doula esim. jäi pitämään H:n kättä ja puolia, kun ensimmäinen vauva syntyi, ja minut istutettiin keinutuoliin nyytti paidan alla.

    Synnytys meni kai varsin hyvin, kun ensimmäisiä tunteitani oli helpotus. H. kaipasi kipulääkitystä melko vähän, vaikka ei etukäteen vierastanut niitä. En kuitenkaan ala tässä kummemmin hänen ruumillisia kokemuksiaan analysoimaan (mutta jos kaipaat viimeisten viikkojen vertaistukea, voin välittää s-postiosoitteita, ja lukee se kai tätä blogiakin).

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!