Vietän tällä hetkellä pääosan aikaani jommalla kummalla kyljelläni, vauva kiinni tississä. Imetys on alkanut sujua varsin mukavasti, tosin ei vieläkään ilman rintakumia. Vauva heiluttaa nälissään turhautuneena päätään kuin vihainen pieni kana ja tuhisee. Jos ruoka ei saavu suuhun, se aloittaa "lää lää"-huudon, joka kuulostaa hyvin hellyyttävältä. Eilen, vaihtaessani vaippoja pikku Muna ehti vähän suivaantua koko vaihtoprosessiin navanputsauksineen ja pyllynpesuineen ja huusi kieli rullalla. Vaippailun loppupuolella havaitsin yöpaitani etumuksessa kaksi isoa maitoläiskää. Olin alkanut valua maitoa ihan huomaamattani, vauvan itku laukaisi herumisen. On todella hämmentävää olla näin eläin, että joku kehonosa reagoi ärsykkeeseen ilman, että pää varsinaisesti huomaa asiaa. Myös uni on kevyttä, valmista reagoimaan vauvan ääntelyyn.
Olen edelleen vähän toipilas, hemoglobiini on alhaalla ja istuminen alkaa melko pian sattua. Kuten usein, ensimmäinen viikko meni synnytyksen jälkeisessä huurussa omia vaivoja huomaamatta, nyt olen hetkittäin vähän raihnainen, hartia kipeytyy imetyksestä herkästi eivätkä kaikki ruumiintoiminnot suju ilman vaivannäköä. Univelka alkaa hellittää, saamme jo nukuttua pidempiäkin rupeamia, etenkin kun väsyneenä sitä tosiaan nukahtaa syötön jälkeen ihan helposti uudestaan.
Muna on kyllä aivan tolkuttoman ihana otus, pieni maamuna kipristelevine jalkoineen ja hassuine äänineen. Sillä on vähän James Stewart-henkinen kampaus ja äärettömän kauniit huulet. Olen turhamaisella tavalla iloinen siitä, että Munukka on saanut kauniin suun, olen aina pitänyt suuta hyvin tärkeänä osana kasvojen viehätystä. Sillä on myös selvästi isänsä sormet ja varpaat, ne ovat vastasyntyneelle varsin pitkät.
Eilen olimme ensimmäistä kertaa ulkona vaunujen kanssa. Muna nukkui koko lenkin ajan, me vanhemmat kuuntelimme vähän aikaa Vallilan Tangoa ja kävimme ihastelemassa jättiläismäisiä jalohortensioita takapihan puistossa.
Onnea perheenlisäykselle! Luontoihmiselle tulee mieleen, että olisiko Munasta tullut nyt Kuoriutumisen jälkeen Toukka? ;-)
VastaaPoistaTuo maitojuttu on vaan niin ihmeellinen, oon kohta imettänyt kahdeksan kuukautta enkä vieläkään lakkaa sitä ihmettelemästä. Varsinkin aluksi maito heruu jo pelkästä vauvan ajattelemisesta ja joskus muistakin hellyyttävistä asioista. Anne Enright on hauskasti kuvaillut sitä kirjassaan "Making Babies": kroppa tietää, että vauvaa pitää ruokkia, mutta ei välillä tunnu erottavan vauvaa muista ihanista, pienistä tai avuttomista asioista. Suosittelen muuten sitä kirjaa!
VastaaPoistaPaljon onnea!! Eksyin tänne syksyllä Liekkiön lokin kautta ja on ollut hienoa seurata mietteitäsi raskaudesta. Oma vauvani kuulosti vastasyntyneenä ihan pieneltä possulta ja viskoi vinhasti päätään ollessaan nälkäinen. Nyt harmittaa, että nuo jäivät tarkemmin dokumentoimatta, nyt 11 viikon iässä hänellä on taas uudet eleet ja ilmeet.
VastaaPoistaToukkaa vauva kyllä muistuttaakin, paitsi että ääni on linnun :)
VastaaPoistaPitääpä testata joskus herumisrefleksiä esimerkiksi koiranpentujen kanssa, niistä tulee automaattinen aww-olo!
Pään viskominen on niin koomista, siihen liittyy vielä sellainen tuikea tuhina, vähän siilimäinen ääni.
Hienoa, että Munan syöttö sujuu ja muutoinkin vaikutat niin perin juurin onnelliselta. Ihana lukea! :)
VastaaPoistaTuota samaa eläinoloa olen pohtinut minäkin. Yhtenä lauantaiaamuna huomasin siinä kylpytakki päällä istuessani, että tisseissä tuntuu jotenkin oudolta. Kurkkasin takin sisälle ja huomasin, että oikeasta tötsykästä valui hieman kirkasta, vaalearaidoitettua nestettä, joka hypistellessä oli hieman tahmaista. Sitä esimaitoa otaksun. Vaikka lienee niin luonnollista kuin suinkin tuommoinen valuttaminen, tuntui se kummalliselta. Siinä istuessa, ihan muihin puuhiin syventyneenä, tissini vain päätti alkaa tuottaa ihan omin päinsä nestettä. On se villiä kerrassaan!