sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Kuoriutuminen

Lyhyesti: meillä on tyttö! Se on tällä hetkellä ihan pulunpoikasen näköinen ja makailee isänsä sylissä. Synnytys oli nopeanpuoleinen ja sisälsi yllättävää verenvuodatusta, mutta missään vaiheessa ei pelottanut. Sairaalassa olimme viisi yötä infektioepäilyn takia, onneksi se paljastui pelkäksi epäilyksi.

On hämmentävää ja ihanaa olla äiti. Pää on täynnä hassuja kliseitä, taidan olla kouluesimerkki esikoisen äidistä, samaan aikaan onnellinen, itkeskelevä ja unentarpeen lähes kadottanut. Maitokin on alkanut nousta, ehdin olla jo vähän huolissani omasta meijeritaloudestani.

Tällä hetkellä arkeen asettuminen on liian hyppelehtivää ja katkonaista minkään kokonaisvaltaisen synnytyskertomuksen kirjoittamiseksi. Olen sen kuitenkin jo aloittanut, ja julkaisen sitä ehkä pätkissä.

Vauvalla on tukkakin, vaalean ruskehtava ja ihan oikean tukan näköinen. Ja maailman sievin suu. Ja hassuja kujertavia ääniä, hetkittäin se kuulostaa aivan kissalta, tai sitten tosiaan pululta.

13 kommenttia:

  1. Hii, hunny, ihanaa! Mutta en olisi morbidi itseni, ellen huomauttaisi, miten tutulta tämä kuulostaa: "taidan olla kouluesimerkki esikoisen äidistä, samaan aikaan onnellinen, itkeskelevä ja unentarpeen lähes kadottanut" - kuulostaa ihan johonkuhun rakastumis-laumaantumiselta ;) kuten tietysti voisi olettaakin... aika ihanaa, että siinä tunteessa saa velloa kuukausikaupalla minkään tylsän muun keskeyttämättä :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Kyllä siitä vielä ihmisenpoikanen tulee.

    VastaaPoista
  3. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja halusin onnitella uutta äitiä. Toivottavasti bloggaat tulevaisuudessakin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! On hassua ja myös jotenkin ihanan loogista huomata toistavansa käytöksessään synnytysoppaiden visiointeja: kierroksia ja herkistymistä, pelkoa ja rakkautta ihan sekaisin.

    MissMerkitys, tervetuloa ja kiitos, tuun vastavierailulle!

    VastaaPoista
  5. Onneaonneaonnea myös Pagistaanista!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11:29 ip.

    Onnea ja jaksamista pikkuisen kanssa! :)

    t. Maria

    VastaaPoista
  7. Huuuuuu! Suklis onnitteluhuhuilee! :) Paljon, paljon onnea tyttövauvan vanhemmille. Juuh, hassu juttu miten pikkuvauvat kuulostaa ihan kissanpennuille. Mun siskoni kun sai 1. lapsensa, niin soitin hälle laitokselle ja vierestä kuului ihan kuin NAUKAISU.. :) Se oli vastasyntynyt Siukuntyttö! Mutta ei se kissatunnelma pitkään kyllä pysynyt, sitten kun nähtiin niin oli se jo aika tarmokas ihmiskakkikone. :) :) Pieni kyllä!

    Nautinnollisia rakastumishetkiä!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi6:28 ip.

    Täytyy näin tuntemattomankin onnitella. Luin tuolta helmikuulta vierailuistasi syysmasukkiasukkimaassa, enkä voi muuta sanoa, kuin että kovasti kuulostivat reaktiosi samanlaisilta kuin omani. Itse odotan esikoistani yksin ja auta armias kun erehdyin vielä palstalla pohtimaan yksinodottavan seksielämän ongelmallisuutta. Olinkin sitten samantien pelkkä munankipeä akka, joka on huijannut onnettoman miesparan katalasti sänkyyn kanssaan ja kieroudella ja kavaluudella hankkiutunut vielä raskaaksikin. Puhumattakaan siitä, kuinka itsekäs olen ja kuinka lastani käy sääliksi. Enpä ole paljon viitsinyt noilla palstoilla vierailla sen jälkeen.
    Mahtavaa, että muutkin kuin ahdasmieliset höpöpöpömammat lisääntyvät tässä maassa. Vaikka eiköhän sitä itsekin ole hetken aikaa aika höpöpöpötunnelmissa sitten kun oma syntyy kuukauden kuluttua:)
    Eli vielä kerran, onnea!

    t. tiukumi

    VastaaPoista
  9. Täältä myös isot onnittelut!

    VastaaPoista
  10. Tiukumi, joo, mammapalstat on kyllä äitiysversio Hesarin keskustelupalstasta, siinä kun HS:ssä mikä tahansa aihe vedetään heti kättelyssä mamujen syyksi (tyyliin koloradonkuoriaiset ja se, että graafisen alan työllistymisnäkymät heikkenevät ja että marjat mätänevät metsiin) heiluu mammapalstoilla sama leimakirves, jossa lukee "itsekäs ja huono äiti". Noille tulee eksyttyä nykyään lähinnä googletellessa jotain ja yleensä sit häivyttyäkin aika nopeasti.

    Kiitti kaikille onnittelijoille :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!