torstaina, lokakuuta 25, 2007

Hajanaisia huomioita ja haisuli-muki

Ei taaskaan irtoa mitään kovin diippiä, harmi. Työ on rankkaa ja olen ajoittain ahdistunut ja haluaisin mennä vessaan vähän tirauttamaan tai vaihtoehtoisesti karata lattareihin kuuntelemaan salsaa pää pehmeänä rommista ja helteestä. Mutta eipä siitä sen enempää, työstä rutiseminen on niin BANAALIA.

Aamulla näen Thai-hieromalaitoksen portailla paitsi tarjottimellisen ruokaa, myös pulun. Pulu on harmaa ja pyöräkkä kuten pulut tapaavat olla. Sillä on jotenkin muinamiehinä-mukaviaton ilme, se selkeästi teeskentelee hetken lepäävänsä portailla vaikka pää nyökkyy paahtoleipä- ja kääretorttuviipaleiden suuntaan.

Ruokatunnilla luen naistenlehteä ja alan (pääni sisällä) murista ja silputa kiiltäviä sivuja. Lehdessä on minä-muotoiinen artikkeli naisesta, joka etsii seuraa netistä. Nainen on nelikymppinen yksinhuoltaja ja hänen tärkeimmät vaatimuksensa miehen suhteen ovat ”pitkä ja sporttinen”. Mitä vittua? Tärkeimmät ominaisuudet? Artikkelissa on myös listattu ainakin kymmenen epäonnista deittinettisuhdeyritelmää, joista yhdessä suurin ongelma on miehen lyhyys. Ihanin miehistä on ajanut saksalaisella autolla ja pukeutunut liituraitaan, mutta ongelma on ollut liiallinen samanlaisuus. Artikkelissa annetaan tosi nasevia ja ennen kaikkea tarpeellisia vinkkejä deittinettailuun, ei esimerkiksi kannata heti kertoa nimeään vaan voi käyttää lempinimeä joka voi olla vaikkapa ”neitsyt77” ja että kuva pitää ehdottomasti vaatia heti, ettei löydä itseään treffeiltä jonkun ällötyksen kanssa. Luettuani kyseisen laatuartikkelin näen lehden välissä mainosläpyskän jossa veikistelee alusvaatteisillaan hyvin kaunis nainen. Naisen kroppa on Marilyn-Rita Hayworth-pinuptyyliä, kurvikas ja täysin sileä. Ennen kuin ehdin ilahtua huomiosta että alusvaatemainoksssa käytetään vaihteeksi naista jolla voi painoindeksin perusteella jopa olla normaali kuukautiskierto eli mahdollisuus hedelmöittymiseen (eivätkös seksikkäät alusvaatteet vähän niin kuin viittaa sellaiseen) silmäni tapaavat tekstin ”tyylikäs alusvaatesetti isoille tytöille”. Niin no, sanotaanhan sitä että Marilyn ei nykyajan vartalovaatimusten ristipaineissa menestyisi kaunottarena. Mutta silti. Eikä tästäkään sen enempää, myös laihuusihanneulina on BANAALIA.

Töissä kuuntelen MA Nummisen Iso mies ja keijukainen-levyä kikattaen itsekseni ja pohtien samalla, että ”ihmisruumiin jäsenet”-biisiä tuskin voitaisiin näinä pedofiilihysterian aikoina edes tehdä. Ja että ”halusin olla Tarzan” on oikeastaan aivan mielettömän surullinen laulu ja selkeästi jonkun lapsen sanottama. Laulussa minäkertoja saa toistuvasti suuria haavoja, muttei uskalla kertoa niistä vanhemmilleen vaan sitoo ne lehdillä ja pajunkuorella. Tunnistan laulusta itseni, olin lapsena oudon stoalainen mitä kipuun ja särkyyn tuli, en hevillä itkenyt pikkuhaavoista ja pidin kunnia-asiana kasvojen säilyttämistä. Kun sain kiven otsaani leikkipuistossa ja jouduin paikattavaksi terveyskeskukseen, pidin kaksi viikkoa kotkakuvioista hattua päässäni, ettei kukaan olisi nähnyt laastaria. Aikuisena tuo piirre on karissut minusta lähes kokonaan.

Ostin tällä viikolla kirpputorilta Haisuli- ja Nipsu-mukit. Olen jo jonkin aikaa katsellut mukejamme karsaasti ja kun sunnuntaina löysin lempimukistani, anemonekuvioisesta, ison railon, päätin että nyt, mikäli jotain kivaa vastaan tulee, sallin itselleni uuden mukin tahikka pari. En ole ikinä hirveästi muumimukeista piitannut, vaikka Muumi-kirjoista ja sarjakuvista pidänkin. Mukeissa on jotain lällyn särmätöntä kuten monessa muussakin muumitavarassa. Sen sijaan Muumilaakson kiistattomasti epämiellyttävistä henkilöistä tehdyt mukit kuulostavat hauskoilta. Haisuli-mukissa Haisuli roudaa sylissään pullokasaa ja kauhistuneet kukat taipuvat taaksepäin. Nipsu-mukia harkitsin pitkään, Nipsu on nimittäin yksi ehdottomia Muumilaaksoinhokkejani, ahne ja krääsälle perso pelkuri joka ei ota mistään vastuuta ja on aina valmis luistamaan ja toisaalta hyötymään muiden kustannuksella. Haisuli on moraalittomuudessaan rehellinen ja osaa selkeästikin pitää hauskaa, Nipsu sen sijaan saa suurimman hauskuutensa halaillessaan helmikasaa. Mukissa Nipsu tosin paitsi laskee rahoja myös antaa kissalle maitoa, mikä on sympaattista. Kaikista mieluiten haluaisin ehkä Hemulin tädin, en pidä Hemuleistakaan, mutta täti on aika hervoton hahmo jättimäisine sateenvarjoineen.

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tein jokin aika sitten "Mikä muumihahmo olet"-nettitestin. Tuloksena oli hemuli, mikä nolotti niin paljon, etten iljennyt julkistaa sitä blogissakaan.

    En kyllä keksi, mikä olisin halunnut olla. Olen aina epämääräisesti inhonnut kaikkia muumihahmoja, vaikka muumikirjat lempikirjojeni joukkoon epäröimättä listaankin ja tykkään kovasti Janssoneiden alkuperäiskuvituksista ja -sarjiksista. Omituista.

    (Pahoitteluni, turasin kommentin lähettämisen kanssa. Ehkä kömpelö sohlaaminen kuuluu sisäiseen hemuliuteen.)

    VastaaPoista
  3. Haha, mustakin olis siistiä tehdä moinen testi. Olen tehnyt studio julmahuvi-testin, jossa olin Touko-Pouko :)

    Luin joskus jostain Janssonin sanoneen, että Muumilaakson hahmot esittävät luonteenpiirteitä, eivät ihmistyyppejä, toisin kuin ainakin itse asian olen tulkinnut. Eli tilanteesta riippuen sitä voi olla Hemuli tai Vilijonkka. Jossain oli myös ruodittu varsin nasevasti muumihahmojen persoonallisuushäiriöitä, teini-iän miesihanteeni Nuuskamuikkunen leimattiin (tavallaan aiheellisesti) narsistiksi. Musta on aina ollut tavallaan hassua, että niin moni nainen samastuu Pikku Myyhyn jonkun feministispohjaisen emansipaation nimissä. Myyhän on aika kusipää ja tunneskaalaltaaan hyvin rajoittunut.

    Olisikohan Miska-mukeja? Miskassa kiteytyy niin loistavasti jonkinlainen naisellinen alemmuudentunto yhdistettynä paranoiaan ja sitä mukaa itsekeskeisyyteen, piirteitä joita vastaan itse taistelen. Muki voisi olla hyvä jatkuva muistutus :)

    VastaaPoista
  4. Hih, täällä ilmoittautuu toinen Touko-Pouko :D. Ollos hyvä:

    http://mummila.net/varasto/tekstit/mika-muumihahmo.html

    Joo, nimenomaan tuo psykologinen tarkkanäköisyys on muumikirjoissa niin hienoa. Ehkä siksi niitä voi lukea kerta toisensa jälkeen ja löytää aina uutta. Kirjat ikään kuin kasvavat lukijansa mukana ihmisluonnon havainnoinnissa. Tai jotakin. Itse olen miettinyt - oma lehmä ainakin puoliksi ojassa - muun muassa sitä, onko Näkymättömillä lapsilla taipumus kasvaa tuntematonta uhkaa pelkääviksi, muita peilaaviksi, jotenkin minättömiksi Vilijonkiksi.

    Jollei sitten opi suuttumaan (minulla siihen tosiaan tarvittiin se pyörremyrsky).

    Tuo luonteenpiirrenäkökohta onkin jännä. Sitä pitää ihan asiakseen tuumailla - ja pistäytyä jälleen kerran kirjahyllyllä...

    VastaaPoista
  5. Tääl mulla on nyt kaksi lemppamukia (tai oikeesti seitsemän, koska niitä toisia on 6:n paketti). Ikeasta löysin värittömät lasimukit, eli siis lasi, kahva, näkyy läpi. Tykkään sojona. Sitten toinen joka oli ns. pakko saada, on Marimekon kahvaton, kuosina se kaupunkimaisema, valkoisella taustalla mustat viivat. Luonnollisesti tää yksi Marimekon muki maksoi yli tuplasti sen mitä Iikkean kuusi kpl...

    VastaaPoista
  6. Anonyymi3:41 ip.

    "tykkään sojona", ihan uusi ilmaisu meitsille :)

    lupiini-ei-jaksa-kirjautua

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!