torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Tissi

Maanantaina töissä vasenta rintaani kutittaa. Raavin sitä antaumuksella, mutta kutina ei lakkaa (milloinkas se sitäpaitsi raapimiseen lakkaisi) minkä kehtaan, oman sekundaarisen sukupuolielimen rapsuttelu julkisella paikalla on vähän kiusallista. Lopulta unohdan vaivan ja muistan sen vasta illalla suihkun jälkeen. Tunnustelen rintani lävitse, kuten vastuullisen naisen kuuluu tehdä ja löydän vasemmasta rinnastani kyhmyn. Ensimmäinen ajatukseni on: kuinka tyypillistä ja tavanomaista, jos joku asia kuuluu naiseuteen, se on ehdottomasti kyhmyn löytäminen rinnasta. Seuraavana alkaa nousta paniikki. Yritän hetken työntää koko kyhmyn tajuntani takamaille, mutta se ei onnistu, eipä tietenkään. Makustelen asiaa hetken yksin, pohdin mainitsisinko L:lle. Kyhmyä puristellessa onnistun pullauttamaan sen pinnalle siten, että se näyttää aivan toiselta nänniltä. L ei huolestu (tai ei ainakaan näytä sitä) ja sanoo, että syöpä tuskin käyttäytyisi noin. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä mutta yhdistelmä rinta+kyhmy on jo vallinnut mieleni.

En saa unta, joka kerran unen rajamailla alan ajatella rinnan menetystä, tukan menetystä, sädehoitoja ja kuolemaa. Luen yhdentekevää romaania rauhoittaakseni itseäni, pyöriskelen ja haen hömpsyn mustaherukkalikööriä. Lopulta L herkkäunisena kyllästyy pöyhertämiseeni ja muuttaa patjan kanssa olohuoneeseen. Avaan tietokoneen ja kirjoitan googleen "rintasyöpä". Löydän blogin, jossa ikäiseni nainen kertoo sairastumisestaan, rinnan poistosta ja hoitojen rankkuudesta. Blogia on kirjoitettu monta vuotta, ajattelen, kuinka tulevaisuuteni tulisi muuttumaan, aivan koko tulevaisuuteni. Miten kävisi mahdollisuudelle saada jälkeläisiä, mitä työsuhteelle tapahtuisi? Aina väliin yritän hillitä päässäni mylläävää skenaariovirtaa, mutta en onnistu. Lopulta, pikkutunneilla varaan ajan Diacorilta. Unta saan puoli kuudelta herätäkseni kuuden jälkeen.

Töihin kävellessäni ajattelen elämää ilman toista rintaa. Rintani ovat isot ja pidän niistä (joitain ihmisiä selvästi ärsyttää että isorintainen pitää rinnoistaan, niistä kuuluisi valittaa, voivotella selkäsärkyjä ja painovoiman armottomuutta, sitä, kun miehet tuijottavat) ja mietin, miten identiteettini muuttuisi ilman kauniita asioitani, rintoja ja hiuksia (tässä vaiheessa olen ehtinyt mielikuviin, jossa MOLEMMAT rintani poistetaan ja samalla ehkä myös kainalot). Perillä marssin suoraan työterveyteen ja kerron ääni sortuen (tätä aikaisemmin minua ei ole itkettänyt, olen kriisitilanteissa yleensä ulospäin tyyni ja jopa sarkastinen, sisältä liian puristunut itkemään) löydöstäni ja siitä, etten pysty nukkumaan enkä syömään enkä tekemään töitä, ennen kuin saan selvyyden, mitä rinnassani on. Saan ajan jo samalle aamulle. Töissä askaroin monotonisesti ja tehokkaasti (huomaan, että työnteko itse asiassa auttaa jonkin verran) kunnes tulee aika mennä lääkäriin.

Lääkärissä riisun paitani ja menen makaamaan tutkimuspöydälle. Rintani tutkitaan ja lääkärin suusta tulee välittömästi diagnoosi "rauhastulehdus". Syöpäkammolleni hän hymähtää ja sanoo, että kasvain on täysin erilainen, ei suinkaan suoraan ihon alla, ja aivan eri tuntuinen ja muotoinen. Minulle määrätään antibiootteja ja salvaa ihonalaiseen tulehdukseen. Ulkona tirautan helpotuksesta, soitan L:lle ja perun Diacorin ajan. Töissä on täytekakkua jota meinaan ottaa "syövästä selviämisen kunniaksi", mutta perustelun falskiuden tajuttuani onnistun pidättäytymään.

Antibiootit maistuvat xylitolilta ja sen alla happamalta. Seuraavana aamuna rintaa kutittaa ja se punoittaa, mutta nupuksi ristimäni kyhmy on kutistunut puoleen.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi1:02 ip.

    Niin, monet itseään isorintaisina _pitävät_ ovat tyytyväisiä rintoihinsa. Mutta useimmiten nämä naiset ovat sellaista C-D -kuppikokoa, eli normaaleja sittenkin. Ei sellaisista rinnoista tule selkäsärkyjä, eikä niitä myöskään voi pitää suurina.

    VastaaPoista
  2. Eh, no se nyt on tietenkin ihan mihin vertaa. Voisin myös sanoa, että mulla on pitkä tukka, mutta koska se on vain lapaluille, OIKEASTI pitkätukkaisiin (sellaisiin peffaan asti-tyyppisiin) ne ovat aika epäpitkät.

    Tuntuisi hyvin absurdilta ruveta vakuuttelemaan rintojesa kokoa täällä, joten jätän kuppikoon kertomatta ja jätän hyvän anonyymin siihen mielikuvaan, ettei niitä voi pitää suurina :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4:10 ip.

    Onneksi sulla ei ole syöpää!
    Muutama vuosi sitten löysin peukalonpään kokoisen, aristamattoman patin kaulassani, heti leuan alla. Sen tutkimus edistyi hitaasti, ja vaikka patti lopulta näytepalasta paljastui täysin harmittomaksi, ehdin jo miettiä kaikenlaista. Hrrrr...

    VastaaPoista
  4. Karmivaa. Ehkä pitäisi ryhdistäytyä vastuullisessa naiseudessa pitkästä aikaa ja tunnustella rintaparat. Toisaalta niistä on niin vaikea sanoa mitään, kun ne ovat sellaista yhtä rökälettä oikeastaan rasvan alla. Miten sieltä voi erottaa kyhmyn, on aina askarruttanut itseäni. Mutta ilmeisesti voi. No hyvä, ryhdistäytymään!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi4:41 ip.

    Hui mikä säikähdys!
    Hanna G

    VastaaPoista
  6. Niin, sehän se niissä boobseissa onkin niin omituista, kun ne ovat semmoista epämääräistä raepahkurajuttua josta on vaikeaa mennä sanomaan, mikä on normaalia ja mikä ei. Meillä kulkee vielä suvussa mastopatia eli muhkurainen (ja joskus kipeä, ei tosin enää meitsilä kun aloin syödä helokkiöljyä) rintakudos.

    Tekemäni pikagallupin perusteella on kyl tosi yleistä naisväestön keskuudessa, ettei omia titsejä tutkita, enkä minäkään kyllä tee sitä todellakaan kuukausittain, kuten pitäisi... Jotkut neuvovat piirtämään KARTANKIN povestaan!

    Sitten on vielä sekin, että monien lääkärien mukaan rintojen itsetarkkailu on melko hyödytöntä ja useat rintasyövät löytyvät mammografiassa ihan satunnaisotolla... On tää vaikeeta! Vaikka toisaalta, rintasyöpä on syövistä niitä helpoimpia eikä sen mukana menetä mitään elintärkeää (jos siis jää henkiin), joku eturauhassyöpä mahdollisine impotensseineen olisi varmaan paljon traumaattisempaa.

    VastaaPoista
  7. Tämä oli niin hyvää proosaa, että voi riemua lukuilosta, mutta samanaikaista kauhua tajutessani tekstin edetessä, että tämä ei ole fiktiota vaan faktaa.

    Yhtä kaikki: onneksi loppu hyvin.

    Kaunista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Purrrina, kiitos ja kiitos samoin, keltakukkaista pääsiäistä sinne!

    Meinasin muuten laittaa tuohon alkuun sellaisen disclaimerin *tarina päättyy hyvin* kun itse aina säikyn tällaisia tosistooreja :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!