sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008

Paskasäkit ja syntipukit

Kun olin teini-ikäinen, aktivistiliikkeeseen kytkeytyi melko tiiviisti punk. Inhosin punkia musiikkina ja perhetyttönä hiukan pelkäsin möykkääviä ja kännisiä punkkareita, mutta koska kyseinen alakulttuuri hallitsi niin vahvasti skeneä, tuli punk-liikkeen kanssa väistämättä oltua tekemisissä. Tätä kautta tulin tavanneeksi ihmisiä, jonka laisia taidelukioissa tai näytelmäkerhoissa ei pyörinyt. Moniongelmaisia, jo lapsuudessaan pahasti haavoitettuja, jotka ratkoivat ongelmiaan viinalla, joutuivat hyväksikäytetyiksi, pamahtivat alaikäisinä paksuiksi.

Eräs näistä reppanoista oli Nita. Nita oli minua muutaman vuoden nuorempi, ehkä viidentoista. Nita oli se, jonka sai viinapalkalla yllytettyä juoksemaan alasti lumihangessa ja työntämään hakaneulan huulensa läpi. Nita oli aina kiljukännissä, rääkyvä ja meluisa, mustat kajalit poskilla. Nita oli rakastunut punkkaripoikaan, joka ei vastannut tunteisiin, yrittipä vain vältellä viimeiseen asti, pitää omat tyttöjuttunsa salassa välttäkseen draamaa. Ollessaan siivoojana Nita kustansi pojalle hotellimatkan lähikaupunkiin, poika otti tilaisuudesta vaarin, mutta ei tietenkään rakastunut Nitaan tästä ostoyrityksestä huolimatta. Kerran Nita kiipesi bileissä autotallin katolle ja huusi hyppäävänsä, koska poika ei rakasta häntä. Samoihin aikoihin Nita yritti lyödä jotain uhaksi kokemaansa tyttöä haarukalla ja siinä onnistumatta iski sen omaan kämmeneensä.

Nita oli itkuinen räsynukke, vailla itsesuojeluvaistoa, oivallinen kohde naurulle, pilkalle ja töykkimiselle. Jos jotakuta vitutti, Nitaan saattoi purkaa sen parilla hyvinkohdistetulla sanalla, kuulla kovaäänisen itkunkollotuksen ja sekavan puolustautumisen. Nita OLI ärsyttävä, aina kännissä, pilaamassa hoilotuksellaan vakavia seminaareja joissa oli keskustelemassa poliitikkoja ja queer-tutkijoita, ja tätä ärsyttävyyden oikeuttamaa nuijimishalua moni toteuttikin siekailematta. Kerran Ilosaarirockissa näin, kun eräs fiksu, mutta sosiaalisesti täysin kyvytön ja aikoinaan koulukiusauksella henkisesti murjottu poika alkoi voimainsa tunnossa heitellä Nitan hiuksiin ruohoa. Pojan silmät kiiluivat, hän hihitti ja hihkui hieroessaan märkää ruohoa itkevän ja valittavan Nitan hiuksiin. Eikä Nita ollut sillä kertaa edes tehnyt mitään, olipa vain nuokkunut jossain joukon laitamilla kiljukanisterin kanssa. Kadun vieläkin, etten puuttunut asiaan mitenkään, huutelin laiskasti "anna hei olla" vaikka oikeasti pojalle olisi pitänyt antaa sanallisesti ympäri korvien.

En tiedä, mitä Nitasta on tullut. Kuulin hänen saaneen lapsen jonkun nistin kanssa, mutta tästäkin on jo vuosikausia. Vaikka vastustankin tätä "hän ei ollut oikeasti edes tyhmä vain väärinymmärretty"-retoriikkaa tyyliin amerikkalaiset selviytymistarinat (koska onko ihminen muka oikeasti jotenkin arvottomampi vaikka hän olisikin oikeasti juuri niin tyhmä kuin miltä vaikuttaa?) Nita OLI fiksu ja kuulemma suorittanut lukion hyvin arvosanoin läpi. Toivon Nitalle ja hänen lapselleen käyneen hyvin, toivon ettei hän edes muistele niitä vuosia kaikkien paskasäkkinä ja syntipukkina.

Mistä Nita, yli kymmenen vuoden takainen satunnaistuttavuus tuli mieleeni? Kerjäläiskeskustelusta eli "kerjäläisongelman" ratkaisusta (en varmaan ole ainoa, jolle tulee automaattisesti mieleen 30-luvun juutalaisongelman ratkaisu-keskustelut). Minua on kuvottanut keskustelun sävy siinä määrin, että olen yrittänyt sulkea silmäni siltä. Kerjäläisistä puhutaan elintasopakolaisina ja hyväksikäyttäjinä jotka lavastavat tilanteensa näyttämään surkealta rukousasentoineen ja itkevine vauvoineen. Muistan jo lapsena, ulkomaanmatkoilla kavahtaneeni tapaa, jolla kanssamatkustajat ja oppaat kuvailivat kerjäläisiä, että he nipistelevät vauvoja saadakseen ne itkemään. Tätä häikäilemätöntä huijausta käytettiin hyvänä syynä kovettaa oma sydän kerjäläisten hädältä, eihän nyt moisella turistinkusettajalla voi olla oikeutta saada osakseen inhimillisiä tunteita ja sitä mukaa muutamaa kolikkoa. Itseäni kerjäläisten kohtalo itketti, mutta opin salaamaan lällytunteeni nopeasti, koska tarjotut selitysmallit "noiden takana on Mafia, joka vie niiltä rahat" ja "oikeasti nuo tienaavat todella hyvin pummaamisella" ikään kuin sulkivat oikeuden myötätuntoon.

Hesarin yleisönosastolla oli tänään Tapio Reinekosken loistava kirjoitus Helsingin kerjäläis"ongelmasta". Lause "Sokoksen kulmalla rännässä istuminen on ilmeisesti elintasoa, jota ainakaan meidän suomalaisten ei tarvitse kustantaa, tai edes seurata sivusta" kiteytti hyvin sen, mikä kerjäläiskeskustelusta tekee niin tunteetonta. Elintasopakolaisuus yhdistettynä huijaamiseen (ne kainalosauvat!!!) ja hyvätuloisuuteen (ne ovat tänne asti päässeet, pakko niillä on olla rahaa) ja vieläpä kirsikkana kakussa romanialaisuus (sehän on vähän kuin olla romani elikkä miranda elikkä manne, tuo huijaava ja varasteleva hevoskauppias) takaa sen, että kerjäläisistä voidaan puhua epäinhimillistävästi, ei-toivottuna ilmiönä, aivan kuten Juutalaisista aikoinaan.

Kerjäläisongelmakeskustelussa on myös irtisanouduttu yhteiskuntavastuusta. Kerjäläiset nähdään tilanteensa vapaasti valinneena, moraalittomuuden ja kuljeskelevuuden omaksuneena loislaumana, joka vaeltaa ympäriinsä imemässä eri maiden järjestelmistä hyötyä itselleen. Näihin ihmisiin eivät päde yleisinhimilliset lähimmäisenrakkauden ja auttamisen periaatteet, koska he eivät oikeastaan ole ihmisiä ja kansalaisia.

Minulla ei ole hajuakaan, miten tämä "ongelma" ratkaistaisiin, mutta ei ainakaan aktiivisella tunne-elämän jäädyttämisellä ja tiukalla rajanvedolla meihin ja noihin. Eikä siitä totisesti ole kauaa, kun Suomesta lähdettiin elintasopakolaiseksi Ruotsiin. Ja mitä pahaa elintasopakolaisuudessa sitä paitsi on noin ilmiönä? Oikeastaan olen sitä mieltä, että meidän suomalaisten pitäisi lähteä henkiselle elintasopakomatkalle paikkaan, jossa työtä tehdään vähemmän, palkat ovat pienempiä eikä omaa identiteettiä manifestoitaisi pääasiallisesti kuluttamisen kautta.

7 kommenttia:

  1. Kiitos, kun kirjoitit Nitasta (jota en tunne) ja etenkin kerjäläisistä.

    Mä osallistuin jossain vaiheessa suht aktiivisesti mm. Hesarin keskustelupalstan kerjäläiskeskusteluihin, yhtenä niistä harvoista, jotka eivät näe epätoivoista köyhyyttä ja rännässä istumista vapaaehtoisina lifestyle-valintoina.

    Viime aikoina en ole enää halunnut lukea mitään aiheesta kirjoitettua – alkaisin vaan vihata kovasydämisiä Suomalaisia.

    VastaaPoista
  2. Jep. Hesarin keskustelupalsta on kyllä varma mesta tulla vakuutetuksi siitä, että valtaosa ihmisistä on empatiakyvyttömiä paskapäitä, ja haluaisin hyvin mieluusti olla ajattelematta siten...

    Ja se susikeskustelu, "meillä ei uskalleta päästää lapsia pihalle kun SUDET TULEVAT JA VIEVÄT HEIDÄT", argh argh!

    Sunnuntai-päivän adrenaliinipiikki :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä aihe. Itseänikin on aiheesta kirjoittelu kummastuttanut. Varsinkin niin tiukka rajanveto. Suomessa kurjuus ei saa näkyä noin näkyvästi = kerjääminen avoimesti. Itsekään en ole ajatuksissani päässyt kovin pitkälle, mutta sen tiedän, että tiukka rajanveto ei tunnu hyvältä.

    p.s. Nitoja, niitä löytyy. Hieman vähemmän räikeinä versiona sellainen asuu tosi monessa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Lupiini kun kirjoitit kerjalaisista. Itseani on jo pitkaan vaivannut tama yleista keskustelua leimaava halveksunta kerjalaisia kohtaan, ja juuri kaikki nuo "Mafia on kaiken takana" ja "rahallahan ne tanne tuli" -argumentit. Pelastit paivani, kiitos. :)

    VastaaPoista
  5. Ehkä se keskustelunsävy on etäännytyskeino myös... Kun kerjäläiset epäinhimillistää, on helpompi kulkea ohi ilman ahdistumista. Ja tätähän tekevät tietysti kaikki, on täysin mahdotonta (ja myös aika hyödytöntä) jaella rahojaan kaikille tarvitseville.

    Kiva, kun purkaukseni pelasti päivän, alkoi vain ahdistaa ajatus, kuinka systemaattisesti myötätuntoa joskus painetaan alas...

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1:30 ip.

    Tosi hyvin kirjoitettu, samoin se Hesarin mielipidekirjoitus, joka kiinnitti minunkin huomioni. Ällöttää välillä tämä "hyvinvointivaltio", jossa kaikki vain keräävät rahaa ja tavaraa ympärilleen ja harmistuvat sitten siitä, että köyhyys ja globaali epätasa-arvo muistuttavat itsestään muuten niin ihanan siisteillä jalkakäytävillä kulutusparatiisin keskellä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5:04 ip.

    Olennaistahan tässä on kai se, että se meidän elintasomme on saavutettu niiden kolmansien maiden kustannuksella. Eli romanialaisten kerjäläisten auttamisessa ei ole kyse pelkästä hyväntekeväisyydestä, vaan suoranaisesta velvollisuudesta, velkojen takaisinmaksusta. Minäkään en pidä parjattua "elintasopakolaisuutta" mitenkään kielteisenä asiana. Olen tosin silti sitä mieltä, että parasta olisi, kun heidän ei tarvitsisi lähteä kotoaan, vaan heitä voitaisiin auttaa siellä.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!