sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Puistokauden avajaiset

Viikonloppu on lentänyt lokinsiivin. Perjantaina Lumiksen graduskumppaa ilta-aurinkoisessa puistossa, lauantaina poreallas-kaasugrilli-sukujuhlat kahdella kasvaneella joukolla, tänään lämpöpenkkiä ja maissileipää mökkipihalla. Kevät on huikaissut, kuten se tekee. Äkkiä voikin istua ulkona, kalliolla, kovapuisella positiotuolilla tai valkealla muovipallilla jonka vakuutetaan olevan väliaikaisratkaisu. Kalpea ihoni punertaa auringosta mutta on onneksi kerännyt pintaansa muutaman pisaman.

Sitä lamaavammalta tuntuu ensi viikko, jolloin päivät kuluvat työtuolilla avokonttorissa, jonne säätä ei edes näy. Kaikesta seesteisyydestä huolimatta huomaan, miten stressi jatkuvasti kalvaa sisältäpäin. En esimerkiksi useinkaan onnistu hankkimaan itselleni yhtä pahaa krapulaa kuin eilen ja aggressiivisuuteni saattaa puhjeta pintaan hetkellisesti. Pesutuvassa en saanut heti konetta toimimaan, joten hakkasin nyrkillä raha-automaattia ja sihisin "saatanan saatana". Metrossa hermostuin, kun Vihreä Lanka olikin jäänyt pöydälle vaikka minulta oli juttu kesken ja yritin vähän turhan tosissani repiä L:tä Suomen kuvalehteä. En haluaisi olla vihainen, aggressio on aika tympeä "tunne" eikä johda mihinkään, ei puhdista eikä vapauta. Toisaalta tiettyä kiukkua pystyy varsin hyvin suodattamaan fyysisesti raskaisiin töihin, kuten juuri lämpöpenkin kaivamiseen.

Olen katsellut tänä viikonloppuna kahta suunnilleen samanikäistä vauvaa jotka ovat vieläpä läheistä sukua keskenään. Hassua, miten hirveän erilaisia ja aivan yksilöllisiä ihmiset ovat jo pian synnyttyään. Minäkin, joka en varsinaisesti ole "lapsi-ihminen" (vaan eläinihminen) en voi allekirjoittaa väitettä "kaikkihan ne ovat samanlaisia". Siinä, kun toinen on tumma ja palloposkinen tuima karjahtelija, toinen on punatöyhtöinen ja rauhallinen, naureskeleva vekkuli. Vauvakuumetta en silti taaskaan kokenut, vaikka L yrittikin sinnepäin vihjaista kehuessani ratikassa kauniita vaunuja (yleensä vauvanvaunut ovat demonisen hirveitä, pastellisia kasarikuvioita tai jotain sähäkkää graafista hirveyttä). Korostin, että vauNU- ja vauVAkuume ovat aivan eri asioita jälkimmäisen ollessa kieltämättä jotain paljon ylevämpää.

2 kommenttia:

  1. Nimetön4:59 ap.

    Hei, Lupiini,
    terveisiä: onpas sinulla hieno ja mielenkiintoinen blogi. Harvoin blogit ovat niin hyvin kirjoitettuja, että niitä edes viitsii jäädä lukemaan - tätä jäin.
    Ja tiedätkö, miten osuin sivullesi? Googletin Marja-Leena Mikkolalla ja Tanssivalla karhulla, koska asun tällä hetkellä Torontossa ja haluaisin ostaa itselleni eskimotaidetta ja nimenomaan Tanssiva karhu -veistoksen. Kerroin ideasta meilissä yhdelle työkaverilleni, joka oitis kysyi, tunnenko tuon runon. Näin siis.
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Voi jee, kiitos :) Tyttö ja tanssiva karhu on sydäntäraastavan kaunis runo ja erityisen ihana Anneli Saariston esittämänä!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!