perjantaina, heinäkuuta 07, 2006

Huppariaikuisia

Sain käsiini Laura Honkasalon Tyttökerhon. Olen pitänyt kovasti Honkasalon edellisistä, Sinun lapsesi eivät ole sinun-romaanista ja Lumen saartama kahvila-novellikokoelmasta. Honkasalon tyyli on jotenkin itseäni puhuttelevaa visuaalista ja herkkää, tuntevaa tekstiä. Honkasalo on sanonut inhoavansa kylmänironista satiiria ja haluavansa kirjoittaa lämmintä proosaa. Ironisella satiirilla on paikkansa, joo, mutta Honkasalon tyyli vetoaa ihanalla aseistariisuvuudellaan.

Tyttökerho oli kuitenkin lievä pettymys edellisten jälkeen. Se pyöri rasittavuuteen saakka päähenkilön "haluan rivarin ja vauvan, vaikka se onkin noloa eikä sovi cooliin imagooni"-vatuloinnin ympärillä. Myös Honkasalon edellisten kirjojen vahva eettinen, poliittinenkin sanoma oli tyystin poissa. Ei sillä, kirjan tyylin pitäminen kantaaottamattomana oli varmasti tietoinen valinta, mutta itseä on viehättänyt Honkasalon edellisissä kirjoissa luontevasti esiintyvät eettiset valinnat, kuten reilun kaupan tuotteet, kasvissyönti, mielenosoitukset jne.

Tyttökerhon päähenkilö Katri rakastuu huppariaikuiseen, mieheen joka ei halua ottaa vastuuta mistään, etenkään parisuhteesta. Mies imee Katria emotionaalisesti tyhjiin, sikailee, pettää ja oikeuttaa pettämisensä "ystävyydellä". ´Vasta kun Katri pääsee miehestä yli, tämä tajuaa mitä on menettänyt. Kuulostaa tutulta, vai? Vaikka oma kokemukseni viihteellisestä naiskirjallisuudesta on vähänlainen (lasketaanko Bridget Jones?), kuvio on ymmärtääkseni vähintäänkin tuttu.

Katrilla on paljon itsellekin tuttuja ajatuskulkuja parisuhteesta, perheellistymisestä ja ystävyydestä. Hän pelkää tiiviin tyttöporukan hajoavan parisuhteiden myötä. Itse olen murehtinut joskus samaa, mutta niin ei laajassa mittakaavassa tunnu käyneen. Naispuoliset ystäväni kykenevät seurustelevinakin puhumaan muustakin kuin remonteista tai raskaustesteistä, luojan kiitos! Tyttökerhossa parisuhde tuntuu olevan yhtäläisyysviiva tylsälle rivariaikuisuudelle, ja keinulaudan toisessa päässä onkin täysin vastuuton, tietokone- ja fuckbuddypelien täyttämä huppariaikuisuus.

Katrin vihamielinen kateus ystäviensä onnea kohtaan tuntuu myös aika kauhealta. Katrilla on muutamia, läheisiä naisystäviä, joiden onnea ja onnistumista hän ei kestä. En tiedä kuinka paljon Honkasalo on luodannut Katrin angsteihin omia päänsisäisiä kelojaan, mutta ajatus siitä, että haluaisi parhaan ystävänsä olevan aina onneton, yksin ja kyyninen, on ihan perseestä. Puhumattakaan kirjan alkupuolella esiintyvästä Katrin miehiin kohdistamasta naurettavasta, säälittävästä roikkumisesta ja kynnysmaton asemaan asettumisesta. Katri pesee huppariaikuispoikaystävänsä pyykit, sillä aikaa kun tämä hässii muualla "eroottisia ystäviään".

Hienoa Tyttökerhossa, kuten muissakin Honkasaloissa, on kirjoittajan kyky kuvata surua, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Ja oikeastaan muutenkin tunnetiloja, vilpittömästi ja vailla kyynisyyttä.

9 kommenttia:

  1. mulla oli vähän samat mietteet tyttökerhosta. siinä myös toistui aika paljon sinun lapsesi eivät ole sinun-tyylisiä asioita, esim. kadotettu isä ja jotenkin jopa ne mökkimuistot.

    ehkä se oli julistettu liian nopeasti valmiiksi se kirja- ne oli tavallaan makeita ne luontoaluotaavat tajunnanvirtapätkät, mutta jotenkin luulisin, että ne olisi voinut tehdä vielä voimallisemminkin.

    mut mistä mä oikeasti pidin tuossa kirjassa oli se, että se päähenkilö oli juuri sellainen kuin moni on, täynnä inhimillisä puutteita ja epätoivoa- ja se siinä kirjassa tietysti varmaan voi ärsyttääkin. mut toisaalta ihanaa lukea jostain ihmisestä, joka on niin pöljä, kuin itsekin esim. on toisinaan. :)

    VastaaPoista
  2. pup puhutaan täällä tyttökerhosta, että keskustelut ei mee sekaisin. :)


    just noista mainitsemistasi syistä toi voi olla tärkeä kirja joillekin.

    VastaaPoista
  3. Joo tehään niin, oon vieläki vähän n00b sen suhteen, mihin kutakin kommentoidaan, omaan vai toisen blogiin ja silleen, tavallaan toisen blogiin kommentoiminen tuntuu kohteliaammalta, mutta toisaalta se just sotkee hömösti keskusteluja :)

    Mua huvittaisi meilata Honkasalolle ja kysyä sen yhdestä novellista, että auttaako sen päähenkilö juoppoa exäänsä ihan puhtaasta ihmisrakkaudesta, vai onko pohjimmiltaan kyse siitä, että se kostaa sille parisuhteen aikaisia sikailuja kasaamalla ns kuumia kiviä pään päälle. Päähenkilöllä on mies, vauva, ura ja kaunis koti, exällä pahanhajuinen juoppokämppä ja ilmaisjakelulehtiä sätkäpaperina.

    VastaaPoista
  4. ei pidä olla liian vaatimaton. :)

    kirjoita ja kysy, mäkin kuulisin mielelläni vastauksen, vaikka en olekaan lukenut niitä novskuja.

    VastaaPoista
  5. Hei Lupiini, tulin tervehtien ensikommentoimaan.

    Aloitin tuota Tyttökerhoa myös, lumetar lainasi, mutten koskaan jaksanut loppuun osittain juuri tuon vatuloinnin (loistava termi muuten) takia. Harmittaa tavallaan sen vuoksi, koska niin kuin kirjoitat, Honkasalo kuvaa eri tunnetiloja hyvin. Juha Ikosen viimeisimmän, jonka nimeä en muista tässä (valkoinen kansi punaisella tähdellä? - ah, Rakasta minua enemmän?) keskenjättäminen oli vähän samanlainen harmitus, teksti oli ajoittain tosi kuulasta ja omakohtaisesti koettavissa, mutta tarina tökki.

    Mutta ehkä pitäisikin koittaa vaikka tuota Honkasalon novellikokoelmaa joka on minulle entuudestaan tuntematon.

    VastaaPoista
  6. Pöh, jälkioikoluentaa, siis Juha Itkosen.

    VastaaPoista
  7. Minä en ole ollenkaan tutustunut Honkasalon kirjoihin, mutta nuo kuvaamasi asiat vaikuttavat ärsyttäviltä, kärjistetyiltä tilanteilta. Tokihan monetkin ovat ystävilleen kateellisia, mutta tuntuu jotenkin skandaalihakuiselta kertoa toivovana parhaalle ystävälleen epäonnea ja pahaa kateuden vuoksi. Tai ehkä ihmiset sitten oikeasti ovat ihan kärjistettyjä karikatyyreja..?

    Tämä kyllä lisäsi kiinnostustani kirjailijan tuotantoon, vaikka Tyttökerho ei taida olla se jonka ensimmäiseksi poimin..
    -minh-

    VastaaPoista
  8. Iih, seitsemän kommenttia, ennätys :)

    Opin termin "vatulointi" Annaleena Härkösen kirjoista, ja olen käyttänyt sitä niin taajaan, että sitä on erehdytty luulemaan keksimäkseni. Harmillista, että niin ei ole :) Novellikokoelmassa on ihan helmiä, itse tykkään kovasti etenkin niminovellista ja Intiaaniprinsessasta. Honkasalon yleisiä teemoja tuntuu olevan hahmojen rakastuminen "ristiin", vääriin ihmisiin. Teema on "kielletyn rakkauden" ohella kirjallisuudessa niitä vanhimpia, mutta jotenkin Honkis saa niihin kipeäntuttua, itseä koskettavaa fiilistä.

    Joku arvostelija kritisoi Tyttökerhoa juuri hahmojen karikatyyrinomaisuudella. Löytyy epätoivoista vauvahaaveilijaa, neuroottisesti jumppaavaa uraohjusta, horomaisuudella miehiä pyydystävää piiloälykköä. Samoin yksi kirjan miespäähenkilöistä, herra huppariaikuinen on aikamoinen yliveto tunne-elämältään teini-ikäisestä pimperohaukasta. Karrikoinneilla (jotka Honkasalo osaksi hanskaakin) voi ilmentää oivaltavasti erilaisia totuuksia, mutta Tyttökerhossa ne alkoivat pikkuisen sotia itseään vastaan.

    VastaaPoista
  9. edit: ei karikatyyrinomaisuudella, vaan -suudesta :P

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!