maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Holtiton ruusupapu eli kesäistä raporteerausta


Perjantaina olin Hietsussa uimassa, ja havaitsin sen olevan ihan tylsis mesta noin uimisen kannalta. Liian matalaa, rumat voimalinjat, möliseviä alfauroksia lentävien isojen pallojen kanssa (joku varmasti nauttisi näystä, itse en ole koskaan arvostanut paskan vertaa erottuvia lihaksia, hilsehtivää rusketusta ja ylenmääräisiä tribaalitatskoja, minullakin on tribaalitatska tosin, mutta yksi ja hillityn kokoinen :)

Lauantaina ensin O:n kanssa Kaivarissa Pride-marssin jälkijuhlissa, ihana tunnelma! Hymyileviä ihmisiä, sateenkaaria, sininen taivas, homodiscoa ja keikisteleviä drag gueeneja. Ja paljon koiria! Illalla maisterisbileet Herttoniemessä Varsovan Liiton hengessä. Paikalla nähtiin niin puna-armeijan upseeri (L) kuin limainen, kultakäätyinen henkivartijansakin. Puhumattakaan sievästä, hyvin lyhythameisesta ja glitterillä koristellusta Olgasta.

Sunnuntaina kävimme äidin kanssa Hertsikan siirtolamökkialueella. Äiti on innostunut mökkiajatuksesta, niinpä kiertelimme pitkin idyllisiä polkuja (joilla oli nimiä kuten Pionikuja ja Ruusukuja). Näimme myös mökeistä somimman, Kukkivan Töllin. Äiti ultrasosiaaliseen tapaansa kyseli myytäviä mökkejä vähän kaikilta, ja pääsimme myös käymään ystävällisen palstamiehen pikku tuvassa. Pieniä ne mökit todella ovat, korkeintaan 30 neliötä, mutta koko pihan voi mieltää olohuoneeksi. Pihoilla istui naisia kahvilla, olkihatut päässä, kirjaa lehteillen, jasmiinien varjossa, oih!

Tänään palstalla. Paakkuinen ja vetinen savierämaa on yllättänyt iloisesti: kaikki, jopa ennen anorektisuuteen taipuvainen jättikurpitsantaimikin rehotti vehreänä. Kuten teki myös vesiheinä ja jauhosavikka. Parvekkeellakin kukoistetaan, ruusupapu tavoittelee kattoa, samoin tomaatti. Muurahaiset ovat löytäneet orvokit. Ekologisia ja orvokkiystävällisiä vinkkejä niiden torjuntaan otetaan vastaan.

Huomenna Mustion linnaan pienen mustan koiran kanssa.
Ja kolmen viikon päästä Riikaan L:n kanssa, oujee!

4 kommenttia:

  1. Terve! Tulin lukemaan Hurinan blogista ja kahlasin taaksepäin juttujasi. idea listata tunnetiloja joita voi saavuttaa päihteittä on erittäin hyvä. panetko pahaksesi jos käytän sitä omassa postauksessani joku kerta? Linkitän kyllä idean olevan täältä.

    nauroin tuolle kissakuvalle ja kertomukselle kuinka kissa tiputti astian, kuvassa sopivan syyllinen, mutta itsetietoinen ilme:)

    Nauratti myös kertomuksesi huumekokeilustasi ja ahdistuskohtauksesta jäätelömakuja valitessa, aivan mahtavaa! Kumpa minullekin olisikäynyt niin!

    Tulen varmasti takaisinkin, terveisin
    -minh-

    VastaaPoista
  2. katos oonkin sun linkkilistassa! tulin tänne laittamaan sut omiin blogisuosikkeihin ))

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!