Parhaat puoleni

Meillä on ystäväni E:n kanssa tapana antaa toisillemme lahjoiksi erilaisia naiseuteen, itsetuntoon ja minäkuvaan liittyviä kirjoja. Sain häneltä valmistujaislahjaksi Annastiina Nykäsen toimittaman kirjan Parhaat puoleni, joka on ollut nyt viikon bussilukemistonani. Vaikka en henkilökohtaisesti mitenkään hirveästi lämpeä Nykäsen tyyliin (ainakin Nytin kolumnit ovat nykyään tosi leimejä latteusautomaatteja), on kirja omalla tavallaan tosi symppis. Siinä eri-ikäiset suomalaiset naiset kertovat ruumiinosistaan suoraan, intiimisti ja hurtilla huumorilla. Niiden ohessa sivutaan kipeitäkin asioita, ensimmäisiä kuukautisia, epäonnistuneita seksikokemuksia, itsetunto-ongelmia.

Feministisessä pornokritiikissä pidetään ruumiin pilkkomista osiin usein erityisen raskauttavana ja esineellistävänä, olen kuullut lauseen omastakin suustani (en siis suhtaudu pornoon millään muotoa yksiselitteisen kielteisesti) ilman mitään jatkoperusteluita. Parhaat puoleni ei ole pornoa, kaukana siitä, hassun yhtäläisyyden havaitsin vain juuri tässä pilkkomisessa. Mutta se, jota pornossa pidetään pahana ja sortavana, on kirjassa vahvuus. Vaikka kukaan naisista ei ole täydellinen kaunotar, kaikista löytyy jotain hyvää, oli se sitten polvet, rinnat tai vaikka poikkeuksellisen kaunis otsa. Kun omat piirteet erittelee paloiksi, niistä löytyy yhtäkkiä paljon enemmän positiivista sanottavaa. Jos nenä onkin iso, sitä koristavat mitä söpöimmät pisamat, jos huulet ovat liian ohuet, on leuan kaari mitä jaloin.

Puhuimme puistossa kirjan innoittamana omista parhaista puolistamme, kuinka hauskaa ja samalla vähän nolostuttavaa olikaan päästä luvan kanssa kehumaan itseään. E sanoi "käsivarsien ja jalkojen alaosat tästä alaspäin", R "olkapäät, kaula, rinta, silmät" Itse sanoin "huulet, silmät ja decoltee-alue". Aioin ensin sanoa rinnat, mutta en sitten jotenkin kehdannutkaan, koska se olisi tuntunut jotenkin omituiselta kauneusnormipaskalta ja ansaitsemattomalta itserakkaudelta. Jos olisin pitkä- ja hoikkasäärinen (dream on), en olisi varmaan samasta syystä kehdannut sanoa sitä. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta Parhaat puoleni-kirjasta löytyi kohta, jonka tunnistin tutuksi. "Perusoletus on, että naiset, joilla on isot rinnat, ovat ylpeitä niistä(...) Laihuudesta ja isoista rinnoista saa möläytellä mitä vain(...) ne ovat julkista omaisuutta, josta jokainen voi avoimesti ja vapaasti sanoa mitä vain." Jutun kertoja oli isorintainen nainen, joka oli joutunut rintaliivikauppiaan nöyryyttämäksi "tyttöparka, rinnoistasi tulee niin hirveän näköiset, ettei edes oma miehesi kestä katsoa niitä".

Itse en ole vastaavaa kokenut, mutta parikin älykkääksi itseään luokitellutta miestä on tullut avuliaasti kertomaan minulle, että he kyllä, kiitos vaan, pitävät enemmän pienistä rinnoista (sisältäen selvän viittauksen siihen, ettei kannattaisi kuvitella omasta vetovoimastaan heidän silmissään liikoja, mikä on hassua, koska en muutenkaan ajattele itseäni ensisijaisesti sukupuoliolentona vaan keskustelukumppanina enkä taatusti ole ollut kyseisistä miehistä kiinnostunut). Että he ikäänkuin ovat älykkäiden feministimiesten etujoukkoa, jotka eivät taivu kauneusnormien uhreiksi. En ole yhtään arkaillut valaista heitä siitä, että on tasan yhtä (epä-)älykästä kuolata isoja kuin pieniä tissejä, tai saatikka oikeasti vakavissaan pitää toista vaihtoehtoa esteenä esimerkiksi parisuhteen syntymiselle. Ihanteita ja viehtymyksiä saa TIETTY olla, ei siinä mitään. Itse olen pitänyt tummia miehiä noin ylipäätään seksikkäämpinä ja hyvännäköisempinä kuin vaaleita, ja silti molemmat pitkäaikaiset kumppanini ovat olleet vaaleita (ja seksikkäitä+hyvännäköisiä).

Ruumiillisuusteemaa jatkaakseni, Nytissä irvailtiin ihan hauskasti seksivälinebuumille. Kylkäisjutussa "Kun äiti dildon osti" mainitaan muun muassa "kätevästi käsilaukkuun sujautettavista seksivälineistä" ja ihmetellään, kuka niitä oikeasti kanniskelee aina mukanaan. En kyllä oikein itsekään keksi. Yhdenillanjutuissa ei yleensä (käsittääkseni) mitään tajunnanräjäyttävää seksiä harrasteta, lähinnä tunnustellaan ja tutustutaan ja ollaan usein myös kännissä. Vakituisessa parisuhteessa elävillä taas usein on joku sängynvieruspaikka, jossa seksivälinettä voi säilyttää. Seksikaupat ovat nykyään Sensual Lifestyle-liikkeitä.

Tietysti on tosi kivaa, että naisen seksuaalisuudesta voidaan puhua avoimesti, eikä esimerkiksi enää harrasteta kollektiivista valhetta, että valtaosa naisista saisi orgasmin yhdynnässä, vaan yritetään löytää vaikka sitten apuvälineilläkin keinoja sen saamiseen. Seksin välineellistäminen ja kliinistäminen tuntuu toisaalta kuitenkin sekä kikatuttavalta että jotenkin kylmältä. Anaalikiihdyttimistä ja nänniväristimistä naama peruslukemilla puhuminen on ainakin minulle pahinta naurulääkettä. Ei seksin kuuluisi rinnastua oliivinkivenpoistajaan. Toisaalta myös ylisensuaalinen hymistely rakastelusta ja hyväilyistä tuntuu joskus vähän kornilta, kun miettii, millaista rynkytystä seksihommelit usein ovat. Ehkä sekin, että "nyt naisillakin on oikeus naida kaikkea mikä liikkuu" on samaa perse edellä puuhun-tasa-arvoa kuin naisten meno armeijaan. Vaikka sitten TOISAALTA, jos tykkää hässiä ympäriinsä ja se on kaikille ookoo, niin mikäs siinä. Toisaalta, toisaalta. Tähän yleensä kaikki sivupoluille harhailevat ajatukseni yleensä päätyvät. Hyvää yötä!