lauantaina, heinäkuuta 22, 2006

Parhaat puoleni

Meillä on ystäväni E:n kanssa tapana antaa toisillemme lahjoiksi erilaisia naiseuteen, itsetuntoon ja minäkuvaan liittyviä kirjoja. Sain häneltä valmistujaislahjaksi Annastiina Nykäsen toimittaman kirjan Parhaat puoleni, joka on ollut nyt viikon bussilukemistonani. Vaikka en henkilökohtaisesti mitenkään hirveästi lämpeä Nykäsen tyyliin (ainakin Nytin kolumnit ovat nykyään tosi leimejä latteusautomaatteja), on kirja omalla tavallaan tosi symppis. Siinä eri-ikäiset suomalaiset naiset kertovat ruumiinosistaan suoraan, intiimisti ja hurtilla huumorilla. Niiden ohessa sivutaan kipeitäkin asioita, ensimmäisiä kuukautisia, epäonnistuneita seksikokemuksia, itsetunto-ongelmia.

Feministisessä pornokritiikissä pidetään ruumiin pilkkomista osiin usein erityisen raskauttavana ja esineellistävänä, olen kuullut lauseen omastakin suustani (en siis suhtaudu pornoon millään muotoa yksiselitteisen kielteisesti) ilman mitään jatkoperusteluita. Parhaat puoleni ei ole pornoa, kaukana siitä, hassun yhtäläisyyden havaitsin vain juuri tässä pilkkomisessa. Mutta se, jota pornossa pidetään pahana ja sortavana, on kirjassa vahvuus. Vaikka kukaan naisista ei ole täydellinen kaunotar, kaikista löytyy jotain hyvää, oli se sitten polvet, rinnat tai vaikka poikkeuksellisen kaunis otsa. Kun omat piirteet erittelee paloiksi, niistä löytyy yhtäkkiä paljon enemmän positiivista sanottavaa. Jos nenä onkin iso, sitä koristavat mitä söpöimmät pisamat, jos huulet ovat liian ohuet, on leuan kaari mitä jaloin.

Puhuimme puistossa kirjan innoittamana omista parhaista puolistamme, kuinka hauskaa ja samalla vähän nolostuttavaa olikaan päästä luvan kanssa kehumaan itseään. E sanoi "käsivarsien ja jalkojen alaosat tästä alaspäin", R "olkapäät, kaula, rinta, silmät" Itse sanoin "huulet, silmät ja decoltee-alue". Aioin ensin sanoa rinnat, mutta en sitten jotenkin kehdannutkaan, koska se olisi tuntunut jotenkin omituiselta kauneusnormipaskalta ja ansaitsemattomalta itserakkaudelta. Jos olisin pitkä- ja hoikkasäärinen (dream on), en olisi varmaan samasta syystä kehdannut sanoa sitä. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta Parhaat puoleni-kirjasta löytyi kohta, jonka tunnistin tutuksi. "Perusoletus on, että naiset, joilla on isot rinnat, ovat ylpeitä niistä(...) Laihuudesta ja isoista rinnoista saa möläytellä mitä vain(...) ne ovat julkista omaisuutta, josta jokainen voi avoimesti ja vapaasti sanoa mitä vain." Jutun kertoja oli isorintainen nainen, joka oli joutunut rintaliivikauppiaan nöyryyttämäksi "tyttöparka, rinnoistasi tulee niin hirveän näköiset, ettei edes oma miehesi kestä katsoa niitä".

Itse en ole vastaavaa kokenut, mutta parikin älykkääksi itseään luokitellutta miestä on tullut avuliaasti kertomaan minulle, että he kyllä, kiitos vaan, pitävät enemmän pienistä rinnoista (sisältäen selvän viittauksen siihen, ettei kannattaisi kuvitella omasta vetovoimastaan heidän silmissään liikoja, mikä on hassua, koska en muutenkaan ajattele itseäni ensisijaisesti sukupuoliolentona vaan keskustelukumppanina enkä taatusti ole ollut kyseisistä miehistä kiinnostunut). Että he ikäänkuin ovat älykkäiden feministimiesten etujoukkoa, jotka eivät taivu kauneusnormien uhreiksi. En ole yhtään arkaillut valaista heitä siitä, että on tasan yhtä (epä-)älykästä kuolata isoja kuin pieniä tissejä, tai saatikka oikeasti vakavissaan pitää toista vaihtoehtoa esteenä esimerkiksi parisuhteen syntymiselle. Ihanteita ja viehtymyksiä saa TIETTY olla, ei siinä mitään. Itse olen pitänyt tummia miehiä noin ylipäätään seksikkäämpinä ja hyvännäköisempinä kuin vaaleita, ja silti molemmat pitkäaikaiset kumppanini ovat olleet vaaleita (ja seksikkäitä+hyvännäköisiä).

Ruumiillisuusteemaa jatkaakseni, Nytissä irvailtiin ihan hauskasti seksivälinebuumille. Kylkäisjutussa "Kun äiti dildon osti" mainitaan muun muassa "kätevästi käsilaukkuun sujautettavista seksivälineistä" ja ihmetellään, kuka niitä oikeasti kanniskelee aina mukanaan. En kyllä oikein itsekään keksi. Yhdenillanjutuissa ei yleensä (käsittääkseni) mitään tajunnanräjäyttävää seksiä harrasteta, lähinnä tunnustellaan ja tutustutaan ja ollaan usein myös kännissä. Vakituisessa parisuhteessa elävillä taas usein on joku sängynvieruspaikka, jossa seksivälinettä voi säilyttää. Seksikaupat ovat nykyään Sensual Lifestyle-liikkeitä.

Tietysti on tosi kivaa, että naisen seksuaalisuudesta voidaan puhua avoimesti, eikä esimerkiksi enää harrasteta kollektiivista valhetta, että valtaosa naisista saisi orgasmin yhdynnässä, vaan yritetään löytää vaikka sitten apuvälineilläkin keinoja sen saamiseen. Seksin välineellistäminen ja kliinistäminen tuntuu toisaalta kuitenkin sekä kikatuttavalta että jotenkin kylmältä. Anaalikiihdyttimistä ja nänniväristimistä naama peruslukemilla puhuminen on ainakin minulle pahinta naurulääkettä. Ei seksin kuuluisi rinnastua oliivinkivenpoistajaan. Toisaalta myös ylisensuaalinen hymistely rakastelusta ja hyväilyistä tuntuu joskus vähän kornilta, kun miettii, millaista rynkytystä seksihommelit usein ovat. Ehkä sekin, että "nyt naisillakin on oikeus naida kaikkea mikä liikkuu" on samaa perse edellä puuhun-tasa-arvoa kuin naisten meno armeijaan. Vaikka sitten TOISAALTA, jos tykkää hässiä ympäriinsä ja se on kaikille ookoo, niin mikäs siinä. Toisaalta, toisaalta. Tähän yleensä kaikki sivupoluille harhailevat ajatukseni yleensä päätyvät. Hyvää yötä!

8 kommenttia:

  1. >>...ylisensuaalinen hymistely rakastelusta ja hyväilyistä tuntuu joskus vähän kornilta, kun miettii, millaista rynkytystä seksihommelit usein ovat>>

    sitä voi räjähtää nauruun ihan vääräs kohtaa, et tää o iha älytöntä ja huiskis! niin meni tunnelma pilalle
    : D

    VastaaPoista
  2. Tajutonta. Miten rintsikkakauppias kuvittelee myyvänsä jotain haukkumalla jonkun tissejä? Yrittikö se niinkuin pelotella käyttämään tarpeeksi usein liivejä?

    Täytyy sanoa, että mä olen aina ollut aika äimänä noista "ylisensuaalisesta hymistelystä rakastelusta ja hyväilyistä". Ja jopa nämä truismit "naiset tykkäävät esileikistä", "laita naiselle ruokaa, niin hän nauttii" ja "aivot on tärkein sukupuolielin" ovat ihmetyttäneet. Vaikken olisi kyllä varmaan kehdannut sitä aiemmin tunnustaa.

    Aiemmin ajattelin, että ehkä minussa on vaan jotain vikaa. Tai että en osaa. Mutta pikkuhiljaa muiden kanssa keskusteltuani olen alkanut hahmottaa, kuinka moni muukin mies on aivan yhtä pahasti pihalla.

    On todella loistavaa, että orgasmimyytti on kumoutunut. Oma veikkaukseni on, että osa orgasmivaikeuksista johtuu siitä, että miehet nyt vain ovat keskimäärin onnettoman surkeita tyydyttämään naisia.

    Yksi syy taitaa olla siinä, että seksuaalisuudessa ego on kovin lähellä. Tarvitaan valtavaa itsetuntoa myöntää ettei ole kovin hyvä rakastelija. Ja jos sitä ei myönnä edes salaa itselleen, ei siinä voi kehittyäkään.

    Ettei nyt syntyisi väärinkäsitystä, en pidä itseäni mitenkään erityisen huonona rakastelijana. Luultavasti olen aika keskivertoinen. Mutta keskivertotaso on surkea kun katsoo uinuvaa potentiaalia.

    Ihme juttu, että terveystiedon tunnilla ei oikeasti opetettu tulemaan paremmaksi rakastajaksi. Siellä vaan opetetaan, että on ihan okei jos pojalta tulee yöllisiä siemensyöksyjä ja tytöltä tulee valkovuotoa.

    Vasta viime aikoina olen alkanut ihan pikkaisen ymmärtämään erityisesti naisten seksuaalisuutta. Samalla on vähän hahmottunut, kuinka paljon opittavaa miehillä on jäljellä.

    Seksi voi parhaimmillaan olla niin paljon parempaakin kuin pelkkää rymistelyä. Vaikka rymistelykin on toki aika-ajoin hauskaa.

    Parempaan seksiin on kuitenkin yksi kivulias askel. Miehen on pakko ymmärtää erot miesten ja naisten seksuaalisuudessa. Vain sen jälkeen seksuaalisuus voi edetä seuraavalle tasolle.

    Naisenkin on syytä ymmärtää erot, jos hän haluaa opettaa miehelleen mistä pitää. Ainoa keino kertoa se miehelle on käyttää maskuliinisempaa sanastoa ja ilmaisutapaa. Miehet eivät vain yksinkertaisesti tajua asiaa muuten.

    Feministisen kasvatuksen saaneena tämä oli minulle todella hankala pala myöntää.

    VastaaPoista
  3. Naisen seksuaalisuus on jänskä juttu, kun sekään ei ole mikään monoliitti. Kaikki eivät kaipaa varvashierontaa tai ruusupuskaa ennen seksiaktia. Itse asiassa "naisen lämmittelyn" korostaminen on tavallaan vähän hassua, siitä tulee joskus semmoinen tunne, että ajateltaisiin naisen pohjimmiltaan suhtautuvan seksiin penseästi ja vastentahtoisesti. Että ikäänkuin hyvitellään ja goovataan etukäteen, jolloin nainen antaa vastineeksi seksiä. Että nainen ei voisikaan olla yhtä suorasukainen ja jopa orgasmikeskeinen kuin miesten ajatellaan olevan.

    Mainoslausetta väännelläkseni: Orgasmista pitää puhua! Ei voi odottaa toisen (miehen) tietävän automaattisesti, jonain syntymässä annettuna tietona tuntevan naisen juttuja. Ja mieluiten vielä joka parisuhteessa erikseen, meitä on niin moneen junaan noissa hommissa.

    Koulussa ei kyllä pahemmin mainittu seksin nautinnollisuudesta mitään, saatikka huipusta. Lause "mies ja nainen löytävät yhteisen rytmin rakastellessa" on jäänyt mieleeni ainoana vähänkin asiaan viittaavana. Ei mistään kivuudesta tai keinoista sanaakaan.

    Itse käytän aika "maskuliinisia" ilmaisuja seksistä puhuttaessa, se sekä istuu jotenkin parhaiten suuhuni että tuntuu uppoavan siihen, jolle asiaa valaisee :) En tosin näe niitä ensisijaisesti maskuliinisina vaan jotenkin semi-rivoina ilmaisuina. Räävittömyys on asia erikseen, sekin voi olla kivaa, mutta myös säikäyttävää.

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa "naisen lämmittelyn" korostaminen on tavallaan vähän hassua, siitä tulee joskus semmoinen tunne, että ajateltaisiin naisen pohjimmiltaan suhtautuvan seksiin penseästi ja vastentahtoisesti. Että ikäänkuin hyvitellään ja goovataan etukäteen, jolloin nainen antaa vastineeksi seksiä. Että nainen ei voisikaan olla yhtä suorasukainen ja jopa orgasmikeskeinen kuin miesten ajatellaan olevan.

    Argentiinalaisen tangon opettelu on mielenkiintoista. Joudut pikku hiljaa opettelemaan erilaisia askelkombinaatioita ja kertaamaan niitä satoja kertoja. Ja sitten yhtenä päivänä homma menee vain luonnostaan. Olet ymmärtänyt sen ytimen.

    Meidän kielemme on rajoittunut. Kaikkea ei voi ilmaista sanoin. Tarvitaan väistämättä mestari-kisälli -suhdetta. On käytetävä jotain opetusmetodia, jonka avulla kisälli pikkuhiljaa ymmärtää mistä on kyse. Useampi opetusmetodi voi päätyä samaan lopputulokseen.

    Naisen lämmittely on tosi makaaberi ilmaus. Lämmittely ei ole edes pointti. Lämmittely on horjuva askel siihen suuntaan, joka voi avata ymmärryksen. Mutta vain, jos joku selittää tarkemmin mistä on kyse.

    Kukkapuska tai pieni klitoriksen lipsuttelu lämmittelynä on niin kaukana siitä mistä puhun ettei ole tosikaan. Puhun aivoista suurimpana sukupuolielimenä, tietynlaisesta molemminpuolisesta jatkuvasta leikistä.

    Eräs vanhempi herrasmies kiteytti hyvin: hänen vaimonsa kanssa elämä on jatkuvaa esileikkiä. Muutaman päivän välein se konkretisoituu seksiksi. Joka huipentuu orgasmiin jos on huipentuakseen. Pointti ei enää olekaan seksi eikä orgasmi.

    Jos suhtaudut miehen ostamaan kukkapuskaan tökerönä lahjontayrityksenä (mitä se eittämättä saattaa ollakin), mies ei koskaan pysty kiipeämään seuraavalle askelmalle seksuaalisuudessa. Mies ei kykene tajuamaan miksi helvetissä se kukkapuska oikein ostetaan.

    Päinvastoin, kannattaa aina käyttää positiivista vahvistusta joka kerta kun mies osoittaa ajattelevansa sinua!

    VastaaPoista
  5. Musta on kyllä maailmasta ihaninta saada kukkia, mutta ihan ilman mitään vastapalvelus-henkistä juttua. Ja jos olisin seksuaalisesti jotenkin "kylmä" tai syystä tai toisesta lukossa, eivät kukat siinä hommassa auttaisi.. paitsi tietysti osana yleistä huomaavaisuutta.

    Joskus oli jossain lehdessä jonkun seksologin tms lausunto, jonka mukaan joskus kannattaisi "antaa" vaikka ei itseä niin huvitakaan. Lausunto ärsytti luonnollisesti monia, seksologin suuhun oltiin heti tunkemassa vaikka mitä seksismiä ja alistamista. Itse olen kuitenkin seksologin kanssa jossain määrin samoilla linjoilla. Seksistä voi nauttia myös siksi, että toinen saa siitä iloa. Ja sitäpaitsi hommaan lämpenee tahtomattaankin, jos siihen ryhtyy :) Tietysti on poikkeuksia, mutta pitkään jatkunut seksittömyys/haluttomuus on mielestäni parisuhteessa jonkinlainen häiriötila, jota pitäisi käsitellä.

    Btw aika siistiä että jollain vanhemmalla herrasmiehellä on seksiä vaimonsa kanssa muutaman päivän välein eikä esimerkiksi kahta kertaa vuodessa :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11:11 ip.

    "Btw aika siistiä että jollain vanhemmalla herrasmiehellä on seksiä vaimonsa kanssa muutaman päivän välein eikä esimerkiksi kahta kertaa vuodessa :)"

    Hei, haloo? Eikö tuo lainaus ole suoranaista myyttien ylläpitämistä!!
    Miksi 'vanhemmat' herrasmiehet ja ladyt luokitellaan automaattisesti 'vähemmän tai harvemmin seksiä harrastaviksi/ tarvitseviksi'??
    Höpö-höpö! Mehän siitä vasta osaammekin nauttia!!

    Minkäikäinen oli Mikon 'vanhempi herrasmies'... minkäikäistä Lupiini, oletit sen tarkoittavan...

    Entäs minä... 5-kymppinen naiseläjä, seksiä aktiivisesti koko ikäni harrastanut ja aikeissa harrastaakin, jos kumppani lähistöllä :-)
    Aivan! Nytkin neljän päivän tauko tuntuu ihan liian pitkältä!!

    Nautin seksistä nimenomaan parisuhteessa; seksi on jatke koko yhteiselon harmonialle. Seksi ei varmasti olisi niin nautittavaa, nimenomaan 'rakastelua' ellei se liittyisi henkisen yhteyden kokemiseen...

    Paljon puhuttavaa riittää aina uudelleen tästä aiheesta :-)

    terveisin M- nainen, 50 v

    VastaaPoista
  7. Eääh, meinasin ihan vaan sitä, että olisipa mukava ajatus jos itselläkin olisi vielä tyyliin seitsemänkymppisenä virkeä ja tyydyttävä seksielämä. Saatan tarkastella asioita vähän liikaa nuorisolaisten näkökulmasta?

    En ajatellut kyllä pelkästään ikää, vaan myös pitkän parisuhteen bed death-ilmiötä. (huomasin ilmiön jo parikymppisenä, viiden vuoden seukan aikana, tosin se liittyi muuhunkin suhteen alaspäin menoon.) Että sänkypuuhat eivät ole itsestäänselvyys vaan niitä pitää aktiivisesti pitää yllä.

    En siis suinkaan kuvittele, että "vanhemmat herrasmiehet tai -naiset" olisivat jotenkin aseksuaaleja. Etenkin (lukemani mukaan) monien naisten mielestä seksi muuttuu iän myötä vain paremmaksi, kun oppii tuntemaan ja hyväksymään oman ruumiinsa ja kumppanikin tekee näin.

    VastaaPoista
  8. Tuota minun näkökulmastani vanhempaa herrasmiestä (varmaan jossain 40-50 v välissä) jaksaa seksi kiinnostaa, koska se on niin paljon muutakin kuin pelkkää rynkytystä.

    Take the first step in faith. You don't have to see the whole staircase. Just take the first step.
    — Dr. Martin Luther King Jr.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!